Virtuaaliset Show-Näyttelyt

VSN on vaihtanut ylläpitäjää ja osoitetta! Uudet sivut löytyvät osoitteesta http://utukuva.net/vsn/

Kieltolistat

Lainaus tulosten lähettäminen -sivulta:

Järjestettyjen VSN-näyttelyiden tulokset lähetetään kutsussa julkaisemisen lisäksi myös yhdistykselle. Tuomareilla on yksi (1) kuukausi aikaa tuomaroida yhdet näyttelyt, eli tulokset tulee lähettää viimeistään viiden (5) viikon kuluttua näyttelypäivämäärästä, tai järjestäjän oikeus järjestää näyttelyitä evätään väliaikaisesti. Lähtökohtana on, että järjestäjä sitoutuu pitämään näyttelyt loppuun asti ne anoessaan.

Järjestäjä saa tulosten ilmoittamisen laiminlyönnistä aluksi kahden kuukauden (2) mittaisen järjestämiskiellon, jonka aikana tulokset rästiin jääneistä näyttelyistä tulee hoitaa yhdistykselle asti. Mikäli näin ei tapahdu kahdessa kuukaudessa, asetetaan näyttelyiden järjestäjä yhden (1) vuoden mittaiseen järjestys- ja osallistumiskieltoon. Mikäli järjestäjä osallistuu näyttelyihin tänä aikana, hänen osallistumisensa hylätään automaattisesti. Kielto koskee kaikkia järjestäjän hevosia sekä kaikkia talleja joissa järjestäjä on osaomistajana, eli myös kyseisten tallien hevoset hylätään vaikka toinen osaomistaja ilmoittaisi ne näyttelyihin omalla nimellään.

Näyttelyt katsotaan järjestetyksi kun tulokset on arkistoitu, ja kalenteriin on merkattu tulosten tulleen.

Kieltolista on päivitetty viimeksi 16.02.2018.

Kahden kuukauden järjestyskiellot

Kitty VRL-02914 - 12.04.2018

Vuoden järjestys- ja osallistumiskiellot

Joe VRL-02528 - 04.03.2018