Noiturinna
Perustiedot Koulutustaso
suomenhevonen, tammayleispainotus
154cm, ruunikonkimoko. he A, re. 100cm, me. 90cm, helppo
s. 22.05.2017 FI, 14v (ikääntyy satunnaisesti)kilpailee esteitä, koulua ja kenttää
VH17-018-1593
Omistajatiedot Kilpailumenestys & saavutukset
om. dookie VRL-04373, TurmeltajaERJ 45, KRJ 60, KERJ 44 sijoitusta, VSR 0 sijoitusta
kasv. Erika Nurmi evmKTK-III, SLA-I, KERJ-I

© Huttis

Luonnekuvaus

Noiturinna ostettiin kasvattajaltaan pieneltä suomenhevostallilta, joka toimi pääasiassa ratsastuskouluna. Perusluonteeltaan äksynpuoleinen Noita ei loppujen lopuksi sopinut hommaan kovin hyvin, vaan sen käytös oli alkanut muuttua entistä nyrpeämmäksi ja kiukkuisemmaksi. Näin ollen kaunis kimo laitettiin myyntiin, ja meikäpoika oli haukkana tuputtamassa omistajakasvattajalle rahaa ja nopean noudon, ja seuraavaksi Noita oli kopissa kohti Turmeltajaa.

Tarkemmin ajateltuna Noita ei todellakaan ollut sellaisen rahasumman arvoinen otus, ei ainakaan ostohetkellä. Kimo oli todellakin äksyilevä ja selvästi omaa rauhaa rakastava, mutta syrjässä oleva karsinapaikka ja häslingin minimoiminen auttoivat kotiutumista ja tasoittumista. Nykyäänkään Noita ei ole se pirtein ja hurmaavin hoidettava, mutta rauhallinen ja välinpitämätön käytös pitävät tamman jalat maassa ja suun kiinni, vaikka ilme onkin aika äreä. Tutuimpien hoitajien kanssa tamma saattaa joskus jopa näyttää ystävälliseltä, mutta siihen vaaditaan jo hetki yhteistä taivalta. Noita on herkkä alaosistaan, niin mahastaan kuin jaloistaankin. Kevyemmätkin mutakuorrutteet on siis parempi vain pestä, kuin hinkata harjalla pois, sillä se on helpoin keino välttää kimotamman kiukuttelut. Satula saa Noidan naaman mutristumaan entisestään, ja nahkapenkin kanssa lähestyttäessä saattaa saada osakseen näykkäily-yrityksiä. Nämä harvoin toki onnistuvat, koska harva haluaa tai uskaltaa tätä neitoa hoitaa irti karsinassa. Kun satulan saa selkään asti, Noidan turpa palautuu taas peruslukemille, eikä se jaksa enää yleensä tässä vaiheessa kiukutella sen kummemmin. Suitset ja suojat saa laittaa rauhassa ja ongelmitta, vaikka kimolla onkin tapana maiskutella ja muljutella kuolainta melkoisesti.
Noita on luultavasti yksi tallin hitaimmista kävelijöistä, ja sen kyllä huomaa taluttaessa. Valkeanharmaata suomineitoa saa raahata kuin viimeistä päivää, ja hoputtaa antaumuksella, jos mielii päästä joskus perille asti.

Noidan lyhyehkö ratsastuskoulu-ura näkyy heti, kun sen selkään pääsee. Tamma seistä pönöttää paikoillaan tasan niin kauan, kun sen patistaa liikkeelle. Noita ei ole reipas, ei innokas, ei edes kovin yritteliäs, ainakaan alkuratsastuksesta. Se tuntuu aina odottavan epämääräisiä ja vähemmän taidokkaita ratsastajia kyytiinsä, ja sillä kestää aina hetki tajuta, että kyydissä on ihminen joka oikeasti vaatii tammalta jotakin. Noita on hidas vertymään ja käynnistymään, joten sen kanssa saa aina viettää hikiset alkuverryttelyt, jos mielii saada homman toimimaan. Reipas eteenratsastus kaikissa askellajeissa, aluksi mielellään muodosta välittämättä, ovat hyvä keino saada jähmeä tamma hereille. Jos yhteiset sävelet löytyvät verkan aikana, voi Noidastakin saada kelpo pelin niin esteille kuin kouluunkin. Kimon liikkeet eivät ole päätähuimaavat, mutta se on teknisesti melko osaava ja tasainen suorittaja kouluradalla, josta se yleensä saakin pisteitä. Noita ei ole erityisen herkkä ratsastettava, mutta peruskuuliainen kuitenkin. Tamma jää helposti makoilemaan ohjalle ja raahustamaan etupainoisena maajyränä, jos sille vain antaa siihen mahdollisuuden.
Esteet ovat luultavasti ainoa keino saada Noita innostumaan jostain omatoimisesti. Ei se niidenkään parissa mitenkään käsistä lähteväksi muutu, mutta se liikkuu heti alusta himpun verran innokkaammin ja reippaammin, kuin peruskoulutuntia aloitellessa. Noita ei ole kovin nopea esteradalla, mutta se on varovainen ja tarkka hyppäämään, kunhan ratsastaja muistaa ratsastaa ja tehdä töitä mukana. Automaattia ei tästä hevosesta löydy, ainakaan esteillä. Noidan apaattisentyyni perusolemus säilyy siinä määrin myös esteillä, ettei se harrasta mitään kyttäilyä oudoimpienkaan esteiden kanssa. Maastoesteillä tamma toimii tismalleen samoin kuin kentän puolellakin, vaikka vesiesteet tuottavatkin toisinaan vähän "hyi yäk, en tahdo" reaktioita minimaalisen hienohelmaisessa kimossa.

Noita kävelee laiskanletkeästi ja rauhallisesti koppiin ja autoon, ja myös matkustaa tyynesti. Se ei juuri piittaa, onko sen matkakaverina toista hevosta, kunhan sillä on ruokaa nenän edessä. Kisapaikoilla Noidan lauhkeus helpottaa olemista huomattavasti, kun hevosen voisi jättää vaikka yksinään keskelle hälinää, eikä se liikkuisi siitä minnekään. Tamma vaatii ratojen alle huolelliset ja pitkät verryttelyt, josta sinänsä ei ole kuin ajallisesti haittaa, sillä Noita on kestävä ja hyvin jaksavainen hevonen. Siltä ei lopu energia tai jaksamus verryttelyyn, vaikka kiinnostuksen kanssa voikin olla toisin.

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosten kantakirjaustilaisuus 20.01.2018
17 + 17 + 17 + 17 = 68p KTK-III

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.10.2019
12 (3-3-3-3) + 21 + 22 + 20 + 17 = 92p SLA-I

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.12.2018
7,5 + 41 + 19 + 22 + 11,5 = 101p KERJ-I



Sukutaulu

i. Notori evm
sh, 155cm, rtkm
ii. Neo Nokkela evm
sh, 152cm, trt
iii. tuntematon evm
sh
iiii. tuntematon evm
sh
iiie. tuntematon evm
sh
iie. tuntematon evm
sh
iiei. tuntematon evm
sh
iiee. tuntematon evm
sh
ie. Veeran Vanja evm
sh, 155cm, rtkm
iei. tuntematon evm
sh
ieii. tuntematon evm
sh
ieie. tuntematon evm
sh
iee. tuntematon evm
sh
ieei. tuntematon evm
sh
ieee. tuntematon evm
sh
e. Taikurinna evm
sh, 152cm, tprn
ei. Manuri evm
sh, 155cm, vprt
eii. tuntematon evm
eiii. tuntematon evm
eiie. tuntematon evm
eie. tuntematon evm
sh, 155cm, trn
eiei. tuntematon evm
eiee. tuntematon evm
ee. Taikavalo evm
sh, 151cm, prn
eei. tuntematon evm
eeii. tuntematon evm
eeie. tuntematon evm
eee. tuntematon evm
eeei. tuntematon evm
eeee. tuntematon evm

i. Notori oli tavanomainen suomenhevosori, jos väriä ei oteta lukuun. Se ei ollut rakenteeltaan erityisen hieno tai laadukas, toki ihan kohtalainen kuitenkin, eikä luonteeltaankaan ihan parasta laatua. Orilla oli nimittäin taipumusta uhitella muille oreille ja ihmistäkin kohtaan se käyttäytyi joskus varsin rajusti. Rautiaankimo kantakirjattiin jo nuorena III-palkinnolla, eikä 155-senttisellä orilla totta puhuen juuri muuhun palkintoon mahdollisuuksia olisi ollutkaan. Ratsuna se oli hyvin keskinkertainen: osasi Helpon B:n asiat, hyppäsi 80 cm ja toimi maastossa kohtuullisesti. Se painui herkästi etupainoiseksi ja vähän jyrämäiseksi ja näyttävä se ei ollut lainkaan. Parhaimmillaan ori oli kyllä varsin yritteliäs ja omalla moottorilla kulkeva, kunhan ratsastaja osasi olla jämäkkä. Värinsä ansiosta Notoria käytettiin kuitenkin jalostukseen yllättävän paljon, jos jonkinlaisille tammoille. Useimmat orin jälkeläisistä ovat päätyneet ihan vain harrasteratsuiksi, mutta on seassa muutama kilpahevonenkin. Ihmisten riemuksi Notori periytti väriään erittäin suurella prosentilla ja noin puolet sen varsoista onkin kimoja. Ori vetäytyi pois jalostuspuuhista 23-vuotiaana ja kaksi vuotta myöhemmin se löydettiin kuolleena karsinastaan. Syyksi paljastui valtimonrepeämä.

ii. Neo Nokkela oli oriksi varsin kaunispiirteinen ja kevytrakenteinen. Korkeutta siltä löytyi 152 senttimetriä ja väritykseltään se oli tummanrautias, näyttäen lähes mustalta. Nimensä ori oli saanut luonteensa ansiosta: pikkuvarsasta asti se oli hyvin kekseliäs ja näppärä, karkaili mistä vain ja keksi aina kaikenlaisia kepposia niin ihmisille kuin muille hevosillekin. Kiltti se oli kuitenkin pohjimmiltaan, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Neolla kilpailtiin pienissä koulu- ja esteluokissa ihan kohtalaisella menestyksellä, mutta ei se mikään varsinainen kilpatykki ikinä ollut. Enimmäkseen orin omistaja maastoili sillä, opetteli hevoslähtöistä koulutustekniikkaa ja kehitti omia taitojaan. Hieman vanhempana, 13-vuotiaana, Neo Nokkela kantakirjattiin III-palkinnolla ja tämän jälkeen se astui muutaman tamman vuosien saatossa. Jälkeläiset perivät lähinnä raudikon kekseliäisyyden ja rohkeuden, muut piirteet tulivat suurimmaksi osaksi emätammoilta. Ori eli 24-vuotiaaksi, kunnes se lopetettiin nivelrikon vuoksi.

ie. Veeran Vanja syntyi pienelle maatilalle ja se näytti aluksi aivan tavalliselta rautiaalta, aivan kuten emänsäkin. Tamman hieman vartuttua se alkoi kuitenkin isänsä tavoin kimoutua, minkä ansiosta kasvattaja jätti tamman itselleen. Vanjan ratsukoulutus alkoi melko myöhään, 5-vuotiaana, mutta se oppi nopeasti ja oli erittäin miellyttävä ratsu jo alusta asti. Taitojen karttuessa sillä kilpailtiin toisinaan lähitallin harjoituskilpailuissa etenkin esteratsastuksessa. Vanja oli 155-senttinen ja rakenteeltaan melko jykevä ja vankka, toisinaan myös hieman ylipainoinen. Vanjan tehtävä oli toimia maastoratsuna ja seurahevosena, missä se olikin erittäin hyvä. Vuosien aikana Veeran Vanja sai yhteensä viisi varsaa, joista vain yksi peri emänsä kimon värityksen. Tamma periytti selväpäistä luonnetta ja hieman raskaampaa rakennetta, mutta myös varsin pientä ja vaatimatonta liikettä. Emänä Vanja oli erittäin hyvä ja huolehtivainen, se myös tiinehtyi helposti. Kimo joutui 19-vuotiaana karhun raatelemaksi laitumellaan ja jouduttiin sen vuoksi lopettamaan.

e. Taikurinna oli varsin ärhäkkäluonteinen tummanpunaruunikko suomenhevostamma. Se syntyi ja eli koko elämänsä pienellä ratsastuskoululla, jossa se toimi etenkin kokeneempien aikuisten ratsuna lajissa kuin lajissa. Koulupuolen kiemurat se osasi Helppoon A:han asti, esteitä hyppäsi ratana 90 cm ja maastoesteitäkin 70 senttimetrin verran. Sinänsä se oli luotettava ratsu: ei pelännyt mitään, ei tehnyt mitään yllättävää ja pääsääntöisesti noudatti ratsastajien ohjeita. Kokemattomammat ratsastajat eivät kuitenkaan yleensä saaneet tammasta mitään irti, sillä se oli todella vaikea saada kunnolla avuille. Maasta käsin tamma olikin paljon hankalampi, se irvisteli hoitajille ja nosteli takajalkojaan uhkaavasti, jos hoitaja yhtään pelkäsi. Muutamasti se purikin ihmisiä erittäin kivuliaasti. Tallin koulukilpailuissa Taikurinna yleensä sijoittui luottoratsastajien kanssa. Rakenteeltaan tamma oli yllättävän hyvä, hieman etupainoinen, mutta muutoin sopusuhtainen. Jälkeläisiä 152-senttinen tamma sai kolme, jotka kaikki perivät emänsä hieman haastavan luonteen. Taikurinna eli 27-vuotiaaksi asti ja toimi viimeisiin viikkoihin asti tuntikäytössä, kunnes se satutti selkänsä liukastuttuaan tarhassa ja päätettiin lopettaa.

ei. Manuri oli maakuntansa koulukisojen tunnettu tähti. Se oli 155-senttinen vaaleanpunaraudikko varustettuna leveällä läsillä ja korkeilla sukilla. Luonnetta orilla piisasi! Kiltti se oli, mutta pohjimmiltaan todellinen esiintyjä ja sydäntenmurskaaja. Kouluaitojen sisäpuolella se pisti aina parastaan, kulki ryhdikkäänä ja ilmavalla askeleella. Koulutustasoltaan se oli Helppo A, hyppäsi hieman alle metriä, mutta ei koskaan kilpaillut esteillä. Kotitallillakin Manuri oli varsinainen showmies, aina valmiina pörhistelemään tammoille ja ottamaan muutaman lennokkaan raviaskeleen varmuuden vuoksi. Nuoruudessaan Manuri oli kantakirjattu III-palkinnolla, muttei sen pistesaalis kauaksi jäänyt paremmasta palkinnosta. Jalostusorina se jäi ehkä hieman tuntemattomammaksi, vaikka periyttäjänä olikin selvästi keskivertoa parempi. Orin jälkeläisiä on hyvällä prosentilla nähty niin koulu-, este- kuin kenttäradoillakin, sillä hyvien liikkeiden lisäksi se periytti erinomaista hyppykykyä. Manuri lopetettiin 21-vuotiaana ähkyn seurauksena.

ee. Taikavalo oli kipakkaluonteinen pieni suomenhevostamma, joka tuntui vihaavan maailmaa koko 151-senttisellä kehollaan. Väriltään se oli punaruunikko. Parhaina päivinään tammalta luonnistui Helpon A:n koulutehtävät, metrin esteradat ja melkein yhtä suuret maastoesteetkin. Taikavalo ei pitänyt ihmisistä lainkaan, se vältteli ihmisseuraa parhaansa mukaan ja ratsunakin pyrki lähinnä pääsemään ratsastajasta eroon. Muutamasti ruunikkoa nähtiin kilpailuissa, mutta sijoituksia tuli vain pari hassua ja nekin lähinnä vahingossa. Hyvin pian tamman omistaja päättikin siirtää Taikavalon jalostuskäyttöön – toiveena, että se periyttäisi parempaa luonnetta varsoilleen. Orit valittiin aina hyvin tarkasti, mutta valitettavasti Taikavalon varsatkin perivät emänsä varsin haastavan luonteen ainakin osittain. Yleisesti ottaen tamman jälkikasvu on kyllä ollut laadukasta ja osa on kilpaillut este- ja kenttäratsastuksessa menestyksekkäästi. Punaruunikko tamma eli omistajansa riesana 28-vuotiaaksi asti, kunnes se lopetettiin keuhkokuumeen vuoksi.

© Ireth

Jälkeläiset

s. 00.00.2017 t. Turmeltajan Velhoriena, i. Kapinahenki
s. 03.12.2017 t. Turmeltajan Noitariena, i. Suklaawanukas
s. 05.11.2017 o. Turmeltajan Aavesoturi, i. Varjosoturi
s. 11.02.2018 o. Turmeltajan Kuolonkilke, i. Koilahdus
s. 15.05.2019 o. Turmeltajan Pakanapyhä, i. Hämykäs

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

03.10.2017 - Lily's Trotters - NJ - suomenhevostammat, päätuom. Jannica - irtoSERT

ERJ
16.05.2018 - ERJ - Hengenvaara - 100cm - 1/100 20.05.2018 - ERJ - Hengenvaara - 100cm - 1/100
22.05.2018 - ERJ - Hengenvaara - 100cm - 4/100 26.05.2018 - ERJ - Hengenvaara - 100cm - 3/100
29.05.2018 - ERJ - Hengenvaara - 100cm - 10/100 01.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 4/60
02.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 7/60 05.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 3/60
10.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 4/60 18.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 1/60
20.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 7/60 21.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 5/60
22.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 4/60 30.06.2018 - ERJ - Mustasuo - 100cm - 2/60
07.08.2018 - ERJ - Supernatural - 100cm - 3/40 08.08.2018 - ERJ - Supernatural - 100cm - 3/40
15.08.2018 - ERJ - Supernatural - 100cm - 4/40 17.08.2018 - ERJ - Supernatural - 100cm - 2/40
21.08.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 1/60 21.08.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 1/60
24.08.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 5/60 02.09.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 1/100
08.09.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 1/100 09.09.2018 - ERJ - Viisikko - 100cm - 10/100
16.09.2018 - ERJ - Brusque Ponies - 100cm - 3/40 17.09.2018 - ERJ - Brusque Ponies - 100cm - 2/40
20.09.2018 - ERJ - Brusque Ponies - 100cm - 3/40 25.09.2018 - ERJ - Brusque Ponies - 100cm - 5/40
10.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 1/30 16.09.2018 - ERJ - Hiivurin Suomenhevoset - 100cm - 1/30
23.09.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 2/40 24.09.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 2/40
29.09.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 6/40 02.10.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 6/40
03.10.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 2/40 03.10.2018 - ERJ - Ristikallio - 100cm - 1/40
09.11.2018 - ERJ - Rushock Bog - 100cm - 2/30 02.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 2/30
06.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 2/30 07.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 5/30
09.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 3/30 10.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 1/30
10.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 3/30 12.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 3/30
13.12.2018 - ERJ - Koistila - 100cm - 2/30
KRJ
10.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 6/50 11.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 1/50
15.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 7/50 16.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 5/50
18.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 5/50 24.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 6/50
26.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 3/50 30.01.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 6/50
01.02.2018 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 5/30 03.02.2018 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 1/30
05.02.2018 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 3/30 10.02.2018 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 3/30
13.02.2018 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 5/30 15.02.2018 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 5/30
18.02.2018 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 4/30 12.02.2018 - KRJ - Teilikorpi - helppo A - 2/40
13.02.2018 - KRJ - Teilikorpi - helppo A - 1/40 18.02.2018 - KRJ - Teilikorpi - helppo A - 1/40
18.02.2018 - KRJ - Teilikorpi - helppo A - 3/40 20.02.2018 - KRJ - Teilikorpi - helppo A - 1/40
01.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 1/30 01.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 2/30
03.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 3/30 06.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 1/30
09.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 2/30 10.03.2018 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo A - 4/30
02.03.2018 - KRJ - Zonjiet Stud - helppo A - 2/30 04.03.2018 - KRJ - Zonjiet Stud - helppo A - 3/30
07.03.2018 - KRJ - Zonjiet Stud - helppo A - 4/30 08.03.2018 - KRJ - Zonjiet Stud - helppo A - 3/30
10.03.2018 - KRJ - Zonjiet Stud - helppo A - 3/30 03.03.2018 - KRJ - Abgelegenheit - helppo A - 5/30
03.03.2018 - KRJ - Abgelegenheit - helppo A - 2/30 04.03.2018 - KRJ - Abgelegenheit - helppo A - 4/30
07.03.2018 - KRJ - Abgelegenheit - helppo A - 2/30 09.03.2018 - KRJ - Abgelegenheit - helppo A - 3/30
05.03.2018 - KRJ - Eucarya Warmbloods - helppo A - 3/30 03.03.2018 - KRJ - Kuiskeen Suomenratsut - helppo A - 4/30
05.03.2018 - KRJ - Kuiskeen Suomenratsut - helppo A - 1/30 07.03.2018 - KRJ - Kuiskeen Suomenratsut - helppo A - 1/30
04.03.2018 - KRJ - Branwen Farm - helppo A - 2/30 05.03.2018 - KRJ - Branwen Farm - helppo A - 5/30
01.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 3/30 02.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 1/30
03.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 3/30 05.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 5/30
07.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 2/30 08.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 1/30
09.03.2018 - KRJ - Pirunkorpi - helppo A - 4/30 03.03.2018 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 5/30
08.03.2018 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 4/30 08.03.2018 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 5/30
09.03.2018 - KRJ - Mörkövaara - helppo A - 3/30 03.03.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 3/100
05.03.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 1/100 07.03.2018 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 1/100
14.02.2018 - KRJ - Holmberg - helppo A - 1/40 16.02.2018 - KRJ - Holmberg - helppo A - 1/40
17.02.2018 - KRJ - Holmberg - helppo A - 5/40 18.02.2018 - KRJ - Holmberg - helppo A - 1/40
KERJ
20.02.2018 - KERJ - Vähäpelto - helppo - 3/40 06.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 7/100
06.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 6/38 12.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 1/38
15.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 1/38 16.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 5/38
20.03.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 1/38 21.03.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 4/40
23.03.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 1/40 30.03.2018 - KERJ - Devilsfair - helppo - 1/40
15.04.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 5/40 16.04.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 6/40
30.04.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 2/40 01.04.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 4/50
03.04.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 1/50 11.04.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 4/39
17.04.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 1/39 01.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30
09.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 1/30 14.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 3/30
16.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30 17.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 5/30
21.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30 26.05.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30
23.04.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 3/30 05.05.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 6/40
07.05.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 6/40 09.05.2018 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 1/40
01.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 3/30 06.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 4/30
14.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 1/30 18.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 2/30
19.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 2/30 25.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 2/30
26.05.2018 - KERJ - Hengenvaara - helppo - 2/30 10.05.2018 - KERJ - Kärmeniemi - helppo - 2/30
02.05.2018 - KERJ - Elohilja - helppo - 3/30 04.05.2018 - KERJ - Elohilja - helppo - 1/30
09.06.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30 21.06.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 3/30
25.06.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30 01.06.2018 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 1/40
01.06.2018 - KERJ - Syndur - helppo - 4/40 31.10.2018 - KERJ-CUP - Mörkövaara - helppo - 8/102
VSR
31.12.2018 - VSR - Rotunäyttely - aikuiset tammat - 12/13, III-palk.

Päiväkirja & valmennukset

20.11.2018 Tiistaituuppaukset, kirjoitti omistaja

Noita raahusti ympäri maneesia kaikessa laiskuudessaan ja vetelyydessään, kun itse yritin kasata viimeisiäkin motivaationrippeitä kasaan. Olin ehtinyt ratsastaa tammalla vasta reilun vartin, ja kaikki se vähä innokkuus ja tarmokkuus mitä minussa oli vielä vartti sitten ollut, oli hävinnyt kuin pieru saharaan. Noita oli tahmea kuin täi tervassa, kiukkuinen kuin takalistoon ammuttu karhu, ja kuuliainen kuin transsiin vaipunut laiskiainen. Huikeeta.

Välikäyntien jälkeen huokaisin syvään, ja totesin että nyt hitto vie saadaan jotain aikaseksi. Olkapäiden pyöräytys taakse, syvä hengenveto, sisäinen zen-rauha, ja hommiin. Lähdin työstämään Noitaa käynti-ravi-käynti -siirtymisillä, vaatimalla niihin täsmällisyyttä ja terävyyttä. Noitaa vaatimukseni eivät juuri kiinnostaneet, mutta se vaivautui lopulta kuuntelemaan ja tekemään, kun huomasi ettei se pääsekään tehtävästä vain kiukuttelemalla. Hyvän tovin siirtymisiä hiottuamme Noita alkoi kuin alkoikin rentoutumaan ja kuuntelemaan enemmän "jaahas, no hyvä on" kuin "älä ämmä jaksa, tee kuule keskenäs" -meiningillä. Edistyksestä johtuen uskalsin vaihtaa tehtävää astetta vaativampaan, ja ryhdyin tekemään siirtymisiä askellajien sisällä ja välillä kolmikaarisella kiemurauralla. Yhden kierroksen ratsastettuani aloin jo vähän katumaan tehtävävalintaa, sillä Noita ei todellakaan päästänyt meikäläistä helpolla, vaikka alkoikin jo liikkumaan yllättävän mukavasti. Kimoa tehtävän haastavuus ei tuntunut alkukankeuden jälkeen haittaavan, se vaikutti päin vastoin tykkäävän aktiivisesta ja haastavammasta tehtävästä, eikä kiukuttelusta ollut enää tietoakaan. Siirtymisten lisäksi otin mukaan voltit kiemuroiden väleihin, keskittyen rehelliseen, kunnolliseen taivutukseen ja ulkoapujen tukeen. Noita taipui ja asettui hyvin koko rungostaan, polki hyvin takajaloillaan alle ja suoristui myös keyvesti.
Hikisen väännön päätteeksi otin vielä kiemuralla laukkatehtävän, joka koostui laukanvaihdoista käynnin kautta joka kaarteen välissä suoristuksessa. Muutama ensimmäinen kerta sujui yllättävänkin hyvin, mutta pian tammasta alkoi huomaamaan väsymyksen, joka söi laukasta pyörivyyttä ja tarmokkuutta. Päätin siis lopetella tähän, ennenkuin kimoparka väsähtäisi kokonaan. Loppuverryttelyraveissa tamma pärski hyvin rennon ja tyytyväisen oloisena, venytellen itseään pyöreäksi pidemmän ohjan tukemana.

Niin sitä saatiin kuin saatiinkin epätoivon täyttämästä ähertämisestä hyvä ja tehokas treeni, vaikka alku näyttikin huonolta! Harmi vain, että sama kuvio toistuu lähes aina tämän otuksen kanssa. Paitsi että se ei pääty läheskään aina näin onnellisesti.

06.10.2019 Lispettiina kokeilee Noiturinnaa, kirjoitti Lissu

Kimo tamma käveli suorastaan maleksien eteenpäin, täysin intohimottomasti, yhtään yrittämättä. Ja tämä oli nyt se kenttälaatuarvostelun ensimmäisen palkinnon ratsu, josta mekin olimme narrin kanssa silmät kiiluen halunneet tilausvarsan Susirajaan? Tsiisus, dookie! No, olihan tamma toki hirveän herttaisen oloinen kaiken sen vetelyytensä alla. Mutta jos tällä kerran oli tulosta tehty ja palkinto haettu, niin tasan tarkkaan minä kaivaisin kimosta esille sen potentiaalin! Joten ei muuta kuin vähän pohjetta ja istunta töihin.

Pitkien, ja todellakin tarkoitan PITKIEN, alkuverryttelyjen jälkeen minä olin aivan varmasti hevosta hikisempi. Jokin valo tuntui kuitenkin syttyneen Noiturinnan pään päälle, ”ai tässä piti tehdäkin jotain!”, sillä se alkoi kantaa itseään, hakeutui johonkin muotoon, toi takaosaa alle, kun näitä asioita siltä pyysin ja vaadin ties kuinkako monennetta kertaa. Liikkeet olivat tasaiset, helpot istua, eivät mitenkään erityiset. Sellaiset nojatuoliröhnötysystävälliset liikkeet. Askeleen pidennystä ja lyhennystä, pohkeenväistöä. Jokunen pysähdys ja peruutus, jatko suoraan ravissa. Lisätty ravia lävistäjällä. Noiturinna osasi kyllä. Ei se liikeihme ollut, mutta teknisesti ihan kelpo helppojen luokkien peli. Aika intohimoton, potkustartattava hevonen kylläkin; tämän kanssa ei tasan onnistuisi mikään pikaverkka. Tai sitten minä en vain osannut ratsastaa. Olisin kaivannut eteenpäinpyrkimyksen lisäksi enemmän herkkyyttä ja reaktionopeutta, nyt kimo vastasi apuihini vähän viiveellä. Hirveän turhauttavaa, kun hevonen periaatteessa toimi kuten pitikin, mutta myöhässä! Etenkin siirtymisissä (ratsastin harjoitusravi – keskiravi – harjoitusravi -siirtymisiä uraa myötäillen) viive tuntui, ja näkyi, siirtymiset eivät tosiaankaan osuneet niille pisteille kuin halusin.

Toiveeni Noidan heräämisestä ja innostumisesta laukkatehtävien aikana osoittautui herttaiseksi toiveajatteluksi. Tamma liikkui, kyllä, asettui, taipui, suoristui, meni ja teki, mutta jotakin siitä puuttui. Puoliympyrät vastalaukassa sekä laukanvaihdot käynnin kautta kahdeksikolla suoritettiin periaatteessa ihan tyylipuhtaasti, ilman hosumista, nenälleen kaatuilua, laahaavaa takaosaa tai mitään sellaista. Vastalaukka sujui itse asiassa erittäinkin mallikkaasti, Noita liikkui jouhevasti hyvässä tasapainossa aivan samaan tapaan kuin myötälaukassakin.
Hevoselle nousi hiki pintaan siinä missä ratsastajallekin, kimo oli rehellisesti kantanut itsensä, käyttänyt selkäänsä ja vatsaansa, tuonut takaosaansa alle. Mutta silti minulla oli tunne, ettei tässä ihan oikeasti tai ainakaan tosissaan työskennelty. Erittäin hämmentävä hevonen!


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen