Luonnekuvaus

Noiturinna ostettiin kasvattajaltaan pieneltä suomenhevostallilta, joka toimi pääasiassa ratsastuskouluna. Perusluonteeltaan äksynpuoleinen Noita ei loppujen lopuksi sopinut hommaan kovin hyvin, vaan sen käytös oli alkanut muuttua entistä nyrpeämmäksi ja kiukkuisemmaksi. Näin ollen kaunis kimo laitettiin myyntiin, ja meikäpoika oli haukkana tuputtamassa omistajakasvattajalle rahaa ja nopean noudon, ja seuraavaksi Noita oli kopissa kohti Turmeltajaa.

Tarkemmin ajateltuna Noita ei todellakaan ollut sellaisen rahasumman arvoinen otus, ei ainakaan ostohetkellä. Kimo oli todellakin äksyilevä ja selvästi omaa rauhaa rakastava, mutta syrjässä oleva karsinapaikka ja häslingin minimoiminen auttoivat kotiutumista ja tasoittumista. Nykyäänkään Noita ei ole se pirtein ja hurmaavin hoidettava, mutta rauhallinen ja välinpitämätön käytös pitävät tamman jalat maassa ja suun kiinni, vaikka ilme onkin aika äreä. Tutuimpien hoitajien kanssa tamma saattaa joskus jopa näyttää ystävälliseltä, mutta siihen vaaditaan jo hetki yhteistä taivalta. Noita on herkkä alaosistaan, niin mahastaan kuin jaloistaankin. Kevyemmätkin mutakuorrutteet on siis parempi vain pestä, kuin hinkata harjalla pois, sillä se on helpoin keino välttää kimotamman kiukuttelut. Satula saa Noidan naaman mutristumaan entisestään, ja nahkapenkin kanssa lähestyttäessä saattaa saada osakseen näykkäily-yrityksiä. Nämä harvoin toki onnistuvat, koska harva haluaa tai uskaltaa tätä neitoa hoitaa irti karsinassa. Kun satulan saa selkään asti, Noidan turpa palautuu taas peruslukemille, eikä se jaksa enää yleensä tässä vaiheessa kiukutella sen kummemmin. Suitset ja suojat saa laittaa rauhassa ja ongelmitta, vaikka kimolla onkin tapana maiskutella ja muljutella kuolainta melkoisesti.
Noita on luultavasti yksi tallin hitaimmista kävelijöistä, ja sen kyllä huomaa taluttaessa. Valkeanharmaata suomineitoa saa raahata kuin viimeistä päivää, ja hoputtaa antaumuksella, jos mielii päästä joskus perille asti.

Noidan lyhyehkö ratsastuskoulu-ura näkyy heti, kun sen selkään pääsee. Tamma seistä pönöttää paikoillaan tasan niin kauan, kun sen patistaa liikkeelle. Noita ei ole reipas, ei innokas, ei edes kovin yritteliäs, ainakaan alkuratsastuksesta. Se tuntuu aina odottavan epämääräisiä ja vähemmän taidokkaita ratsastajia kyytiinsä, ja sillä kestää aina hetki tajuta, että kyydissä on ihminen joka oikeasti vaatii tammalta jotakin. Noita on hidas vertymään ja käynnistymään, joten sen kanssa saa aina viettää hikiset alkuverryttelyt, jos mielii saada homman toimimaan. Reipas eteenratsastus kaikissa askellajeissa, aluksi mielellään muodosta välittämättä, ovat hyvä keino saada jähmeä tamma hereille. Jos yhteiset sävelet löytyvät verkan aikana, voi Noidastakin saada kelpo pelin niin esteille kuin kouluunkin. Kimon liikkeet eivät ole päätähuimaavat, mutta se on teknisesti melko osaava ja tasainen suorittaja kouluradalla, josta se yleensä saakin pisteitä. Noita ei ole erityisen herkkä ratsastettava, mutta peruskuuliainen kuitenkin. Tamma jää helposti makoilemaan ohjalle ja raahustamaan etupainoisena maajyränä, jos sille vain antaa siihen mahdollisuuden.
Esteet ovat luultavasti ainoa keino saada Noita innostumaan jostain omatoimisesti. Ei se niidenkään parissa mitenkään käsistä lähteväksi muutu, mutta se liikkuu heti alusta himpun verran innokkaammin ja reippaammin, kuin peruskoulutuntia aloitellessa. Noita ei ole kovin nopea esteradalla, mutta se on varovainen ja tarkka hyppäämään, kunhan ratsastaja muistaa ratsastaa ja tehdä töitä mukana. Automaattia ei tästä hevosesta löydy, ainakaan esteillä. Noidan apaattisentyyni perusolemus säilyy siinä määrin myös esteillä, ettei se harrasta mitään kyttäilyä oudoimpienkaan esteiden kanssa. Maastoesteillä tamma toimii tismalleen samoin kuin kentän puolellakin, vaikka vesiesteet tuottavatkin toisinaan vähän "hyi yäk, en tahdo" reaktioita minimaalisen hienohelmaisessa kimossa.

Noita kävelee laiskanletkeästi ja rauhallisesti koppiin ja autoon, ja myös matkustaa tyynesti. Se ei juuri piittaa, onko sen matkakaverina toista hevosta, kunhan sillä on ruokaa nenän edessä. Kisapaikoilla Noidan lauhkeus helpottaa olemista huomattavasti, kun hevosen voisi jättää vaikka yksinään keskelle hälinää, eikä se liikkuisi siitä minnekään. Tamma vaatii ratojen alle huolelliset ja pitkät verryttelyt, josta sinänsä ei ole kuin ajallisesti haittaa, sillä Noita on kestävä ja hyvin jaksavainen hevonen. Siltä ei lopu energia tai jaksamus verryttelyyn, vaikka kiinnostuksen kanssa voikin olla toisin.

Meriitit ja saavutukset

Sukutaulu

i. Notori oli tavanomainen suomenhevosori, jos väriä ei oteta lukuun. Se ei ollut rakenteeltaan erityisen hieno tai laadukas, toki ihan kohtalainen kuitenkin, eikä luonteeltaankaan ihan parasta laatua. Orilla oli nimittäin taipumusta uhitella muille oreille ja ihmistäkin kohtaan se käyttäytyi joskus varsin rajusti. Rautiaankimo kantakirjattiin jo nuorena III-palkinnolla, eikä 155-senttisellä orilla totta puhuen juuri muuhun palkintoon mahdollisuuksia olisi ollutkaan. Ratsuna se oli hyvin keskinkertainen: osasi Helpon B:n asiat, hyppäsi 80 cm ja toimi maastossa kohtuullisesti. Se painui herkästi etupainoiseksi ja vähän jyrämäiseksi ja näyttävä se ei ollut lainkaan. Parhaimmillaan ori oli kyllä varsin yritteliäs ja omalla moottorilla kulkeva, kunhan ratsastaja osasi olla jämäkkä. Värinsä ansiosta Notoria käytettiin kuitenkin jalostukseen yllättävän paljon, jos jonkinlaisille tammoille. Useimmat orin jälkeläisistä ovat päätyneet ihan vain harrasteratsuiksi, mutta on seassa muutama kilpahevonenkin. Ihmisten riemuksi Notori periytti väriään erittäin suurella prosentilla ja noin puolet sen varsoista onkin kimoja. Ori vetäytyi pois jalostuspuuhista 23-vuotiaana ja kaksi vuotta myöhemmin se löydettiin kuolleena karsinastaan. Syyksi paljastui valtimonrepeämä.

ii. Neo Nokkela oli oriksi varsin kaunispiirteinen ja kevytrakenteinen. Korkeutta siltä löytyi 152 senttimetriä ja väritykseltään se oli tummanrautias, näyttäen lähes mustalta. Nimensä ori oli saanut luonteensa ansiosta: pikkuvarsasta asti se oli hyvin kekseliäs ja näppärä, karkaili mistä vain ja keksi aina kaikenlaisia kepposia niin ihmisille kuin muille hevosillekin. Kiltti se oli kuitenkin pohjimmiltaan, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Neolla kilpailtiin pienissä koulu- ja esteluokissa ihan kohtalaisella menestyksellä, mutta ei se mikään varsinainen kilpatykki ikinä ollut. Enimmäkseen orin omistaja maastoili sillä, opetteli hevoslähtöistä koulutustekniikkaa ja kehitti omia taitojaan. Hieman vanhempana, 13-vuotiaana, Neo Nokkela kantakirjattiin III-palkinnolla ja tämän jälkeen se astui muutaman tamman vuosien saatossa. Jälkeläiset perivät lähinnä raudikon kekseliäisyyden ja rohkeuden, muut piirteet tulivat suurimmaksi osaksi emätammoilta. Ori eli 24-vuotiaaksi, kunnes se lopetettiin nivelrikon vuoksi.

ie. Veeran Vanja syntyi pienelle maatilalle ja se näytti aluksi aivan tavalliselta rautiaalta, aivan kuten emänsäkin. Tamman hieman vartuttua se alkoi kuitenkin isänsä tavoin kimoutua, minkä ansiosta kasvattaja jätti tamman itselleen. Vanjan ratsukoulutus alkoi melko myöhään, 5-vuotiaana, mutta se oppi nopeasti ja oli erittäin miellyttävä ratsu jo alusta asti. Taitojen karttuessa sillä kilpailtiin toisinaan lähitallin harjoituskilpailuissa etenkin esteratsastuksessa. Vanja oli 155-senttinen ja rakenteeltaan melko jykevä ja vankka, toisinaan myös hieman ylipainoinen. Vanjan tehtävä oli toimia maastoratsuna ja seurahevosena, missä se olikin erittäin hyvä. Vuosien aikana Veeran Vanja sai yhteensä viisi varsaa, joista vain yksi peri emänsä kimon värityksen. Tamma periytti selväpäistä luonnetta ja hieman raskaampaa rakennetta, mutta myös varsin pientä ja vaatimatonta liikettä. Emänä Vanja oli erittäin hyvä ja huolehtivainen, se myös tiinehtyi helposti. Kimo joutui 19-vuotiaana karhun raatelemaksi laitumellaan ja jouduttiin sen vuoksi lopettamaan.

e. Taikurinna oli varsin ärhäkkäluonteinen tummanpunaruunikko suomenhevostamma. Se syntyi ja eli koko elämänsä pienellä ratsastuskoululla, jossa se toimi etenkin kokeneempien aikuisten ratsuna lajissa kuin lajissa. Koulupuolen kiemurat se osasi Helppoon A:han asti, esteitä hyppäsi ratana 90 cm ja maastoesteitäkin 70 senttimetrin verran. Sinänsä se oli luotettava ratsu: ei pelännyt mitään, ei tehnyt mitään yllättävää ja pääsääntöisesti noudatti ratsastajien ohjeita. Kokemattomammat ratsastajat eivät kuitenkaan yleensä saaneet tammasta mitään irti, sillä se oli todella vaikea saada kunnolla avuille. Maasta käsin tamma olikin paljon hankalampi, se irvisteli hoitajille ja nosteli takajalkojaan uhkaavasti, jos hoitaja yhtään pelkäsi. Muutamasti se purikin ihmisiä erittäin kivuliaasti. Tallin koulukilpailuissa Taikurinna yleensä sijoittui luottoratsastajien kanssa. Rakenteeltaan tamma oli yllättävän hyvä, hieman etupainoinen, mutta muutoin sopusuhtainen. Jälkeläisiä 152-senttinen tamma sai kolme, jotka kaikki perivät emänsä hieman haastavan luonteen. Taikurinna eli 27-vuotiaaksi asti ja toimi viimeisiin viikkoihin asti tuntikäytössä, kunnes se satutti selkänsä liukastuttuaan tarhassa ja päätettiin lopettaa.

ei. Manuri oli maakuntansa koulukisojen tunnettu tähti. Se oli 155-senttinen vaaleanpunaraudikko varustettuna leveällä läsillä ja korkeilla sukilla. Luonnetta orilla piisasi! Kiltti se oli, mutta pohjimmiltaan todellinen esiintyjä ja sydäntenmurskaaja. Kouluaitojen sisäpuolella se pisti aina parastaan, kulki ryhdikkäänä ja ilmavalla askeleella. Koulutustasoltaan se oli Helppo A, hyppäsi hieman alle metriä, mutta ei koskaan kilpaillut esteillä. Kotitallillakin Manuri oli varsinainen showmies, aina valmiina pörhistelemään tammoille ja ottamaan muutaman lennokkaan raviaskeleen varmuuden vuoksi. Nuoruudessaan Manuri oli kantakirjattu III-palkinnolla, muttei sen pistesaalis kauaksi jäänyt paremmasta palkinnosta. Jalostusorina se jäi ehkä hieman tuntemattomammaksi, vaikka periyttäjänä olikin selvästi keskivertoa parempi. Orin jälkeläisiä on hyvällä prosentilla nähty niin koulu-, este- kuin kenttäradoillakin, sillä hyvien liikkeiden lisäksi se periytti erinomaista hyppykykyä. Manuri lopetettiin 21-vuotiaana ähkyn seurauksena.

ee. Taikavalo oli kipakkaluonteinen pieni suomenhevostamma, joka tuntui vihaavan maailmaa koko 151-senttisellä kehollaan. Väriltään se oli punaruunikko. Parhaina päivinään tammalta luonnistui Helpon A:n koulutehtävät, metrin esteradat ja melkein yhtä suuret maastoesteetkin. Taikavalo ei pitänyt ihmisistä lainkaan, se vältteli ihmisseuraa parhaansa mukaan ja ratsunakin pyrki lähinnä pääsemään ratsastajasta eroon. Muutamasti ruunikkoa nähtiin kilpailuissa, mutta sijoituksia tuli vain pari hassua ja nekin lähinnä vahingossa. Hyvin pian tamman omistaja päättikin siirtää Taikavalon jalostuskäyttöön – toiveena, että se periyttäisi parempaa luonnetta varsoilleen. Orit valittiin aina hyvin tarkasti, mutta valitettavasti Taikavalon varsatkin perivät emänsä varsin haastavan luonteen ainakin osittain. Yleisesti ottaen tamman jälkikasvu on kyllä ollut laadukasta ja osa on kilpaillut este- ja kenttäratsastuksessa menestyksekkäästi. Punaruunikko tamma eli omistajansa riesana 28-vuotiaaksi asti, kunnes se lopetettiin keuhkokuumeen vuoksi.

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

03.10.2017 - Lily's Trotters - NJ - suomenhevostammat, päätuom. Jannica - irtoSERT

Päiväkirja & valmennukset