Esittely

Turmeltajan tilan pihaan saapuessa on näkyvissä heti kaksi punavalkeaksi maalattua tallia, sekä samaa sarjaa oleva pieni talonkorvike hieman syrjemmässä. Alun perin pihalla oli vain yksi talli, joka sekin oli ennen navetta, sekä punainen talo. Meidän iskettyä kyntemme tähän kliseisen näköiseen tonttiin kunnostimme navetan talliksi, ja pykäsimme viereen toisen, aavistuksen modernimman tallin oreille. Meiltä ei mitään huippuluksusta löydy, mutta riittävän hyvät puitteet kuitenkin tarpeisiimme.

Tallien takaa löytyy pieni, entinen pelto, joka muutettiin kentäksi. Se on mukavasti metsän reunustama, ja siellä ei ole pelkoa paahtavassa auringossa kouluratsastusväännöstä - puut ovat mainio tuuli- ja aurinkosuoja. Pikkukentän vierestä löytyy maneesi, ja näiden lisäksi vielä isompi kenttä virallisempia tapahtumia, kuten valmennuksia, kilpailuita ja hyppäämistä varten.

Turmeltajan hevoset viettävät suurimman osan ajastaan ulkona - varsat elävät kakara-aikansa keskenään pihatossa, kun taas täysikasvuiset tarhaavat hieman kauempaa löytyvissä luonnonpohjaisissa (lue: syksyisin riittää mutaa) ryhmä- tai paritarhoissa, ja orit toki yksinään hiekkapohjaisissa tarhoissa tallin lähellä. Laitumemme taasen löytyvät noin kilometrin, kahden päästä tilastamme, järven rannoilta sekä metsäniittyaukioilta.

Hevosten ulkoilutilat

Ratsastustilat

Talli & maastoja


Turmeltaja on virtuaalitalli!