Turmeltajan Kisperiina - kuollut 30.03.2017

Virallinen nimi Turmeltajan Kisperiina
Rotu, sukupuoli Suomenpienhevonen, tamma
Väri, säkäkorkeus Vaaleanpunarautias, 143cm
Syntynyt, ikä - kuollut s. 28.07.2015, 24v - kuollut 30.03.2017
Rekisterinumero VH15-018-1755
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja, kasv. Turmeltaja
Koulutustaso ko. he B, re. 100cm, me. 95cm
Painotuslaji Kenttäpainotus
Saavutukset KTK-II, KERJ-I, SLA-I, ERJ-II

Luonnekuvaus

Kisperiina on ulkonäöltään ja luonteeltaan juuri sitä, mitä sen vanhemmista voikin odottaa - kaunis kuin karkki, vähän hölmö mutta tavattoman ahkera työmyyrä. Kepposteluistaan huolimatta se on hyvin kiltti otus, ja sitä voi huoletta hoitaa aloittelijat ja aremmatkin hevosihmiset. Kisperiina, tai kotoisammin Kisu, on ratsuna tavattoman yritteliäs ja ahkera, ja se yrittää aina parhaansa mukaan miellyttää ratsastajaansa. Välillä tamman keskittymiskyky kuitenkin harhailee, mutta määrätietoisella ratsastuksella siitä saa paljon irti.

Kisu on hoitaessa hyvin simppeli elikko, kunhan sen sitoo kiinni. Irti ollessaan tamma tuppaa olemaan liiankin paljon mukana hoitajan toimissa, eikä se oikein malttaisi seistä aloillaan. Kiinni ollessaan pieni liinakko kuitenkin kököttää kiltisti neljällä jalalla kaikessa rauhassa, mutta väistää ja nostaa jalkojaan toki pyydettäessä. Kisu rakastaa kumisukahierontatuokioita, ja rapsutteluhetkiä noin muutoinkin. Ainoastaan päätä harjatessa tamman naama mutrustuu, ja se väistelee harjaa parhaansa mukaan. Hetken rimpuiltuaan se kuitenkin alistuu kohtaloonsa, ja antaa hoitajan putsata naaman rauhassa.
Varustaessa tamma on aivan yhtä ongelmaton kuin hoitaessakin, satulan saa laittaa kaikessa rauhassa ja vyötä kiristäessäkään Kisu ei mutristele. Aloittelijoiden kanssa raudikko tosin tykkää vähän pelleillä, ja se onkin erittäin taitava tipauttamaan kuolaimet suustaan leukansa alle, jos hitaampi varustaja on suitsimassa. Nopeilla ja näppärillä sormilla tästäkin kuitenkin selvitään suhteellisen nopeasti ja helposti.
Taluttaessa Kisu kulkee nätisti taluttajansa vierellä tai hieman perässä, eikä hötkyile tai ryntäile mihinkään. Toki kesäisin tamma saattaa nykäistä pienemmät hoitajat mukanaan herkulliseen pusikkoon, mutta parin komennuksen jälkeen se lopettaa syöpöttelyhyökkäkysetkin.

Selkäännousussa tamma on hieman malttamaton, eikä se millään jaksaisi seistä paikoillaan sen aikaa, että ratsastaja saisi satulavyön ja jalustimet säädettyä. Kisulla on melko pienet ja ponimaiset askeleet, joita joutuu todella työstämään, jotta niistä saa enemmän irti. Tarpeeksi määrätietoisen ja osaavan ratsastajan kanssa Kisu on kuitenkin mallikas ja jossain määrin näyttäväkin kouluponi, vaikkei se mikään liikeihme olekaan. Askeleissa on kuitenkin hyvin säätövaraa, josta on hyötyä niin este- kuin kouluradoillakin. Koska Kisulla on hyvin toimiva oma moottori, ei se yleensä vaadi juurikaan eteenratsastusta. Päin vastoin, tammaa kannattaa heti alusta asti yrittää hakea rauhallista tahtia, sillä innostuessaan tai hermostuessaan Kisun askeleet muuttuvat helposti hyvin kiireisiksi ja "tikittäviksi". Parhaimmillaan Kisu kuitenkin on oikein mukava ratsu - se on herkkä, kuuliainen ja tavattoman yritteliäs. Kokemattomimpien kuskien kanssa Kisu käyttäytyy juuri niin kuin pitääkin - se kulkee rauhassa ja tasaisesti, eikä se pahastu ristiriitaisista tai epäselvistäkään avuista.

Esteillä Kisu on kuin kala vedessä - se on erittäin ketterä ja vikkeläjalkainen estehevonen, joka nauttii vauhdista ja hyppäämisestä suunnattomasti. Tamman saa käännettyä vaikka kolikon päällä, joten aikaratsastus on Kisun kanssa melko hurjaa menoa. Tamma on myös erittäin rohkea hyppääjä, eikä se kiellä kuin vasta oikeasti mahdottomalla lähestymisellä. Kisu tosin myös kuumentuu herkästi reipaassa menossa, joten ratsastajan tulee pysyä rauhallisena ja jämäkkänä, jotta suoritus ei mene vain päättömäksi kiitämiseksi. Sopivan kylmäpäisen kuskin kanssa Kisu kuitenkin on varma ja nopea ratsu, jolla on kohtuullisen hyvin säädeltävissä oleva laukka.
Maastoesteillä Kisu on pitkälti samanlainen kuin rataesteilläkin, mutta vähän varovaisempi. Tamma kieltää - onneksi - helpommin huonoilla lähestymisillä, ja kuuntelee ratsastajaansa hieman paremmin. Se on silti erittäin rohkea hyppääjä, eikä se kummastele erikoisenkaan näköisiä esteitä, ja vesiesteitä tamma suorastaan rakastaa.
Muutoin Kisu on luotettava ja varma maastoratsu, jonka kanssa voi tehdä melkeinpä mitä vain; uittaa, vetää laukkaspurtteja yksin tai kaverin kanssa, tai samoilla rauhassa metsäpoluilla, Kisulle kelpaa kaikki. Vauhdikkaammilla maastoreissuilla se saattaa kuumua melko herkästi, mutta ei missään vaiheessa ryöstä tai kuskaa. Kuumuessaan tammalta vain häviää käynti, ja liikkuminen on vain pientä sipsutteluravia.

Kisu on hyvin helppo lastattava ja kuljetettava, kunhan sillä on kaveri. Ilman pitkää ja turhauttavaa taistelua rautiasta ei varmasti saa koppiin, jos siellä ei ole kaveria. Yksinään Kisu myös on hyvin rauhaton matkustaja, ja se kopistelee ja potkii kopin seiniä minkä ehtii. Kaverin kanssa se taas on mitä leppoisin kuljetettava, ja se tulee vaikka ilman ihmistä kopista ulos ja sinne sisään. Kisoissa Kisu on aivan yhtä järkevä kuin kotonakin - kun ratsastaja ei ole selässä, se möllöttää rauhassa pitelijänsä vierellä tai kävelee nätisti vierellä käsihevosena. Kun selässä on ihminen, tamma on skarppina ja valmiina töihin. Itse radalle päästyään tamma suorastaan huokuu itsevarmuutta ja esiintymishalua, ja Kisu yrittääkin aina parhaansa.

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevostammojen kantakirjaustilaisuus 20.04.2016
(P) 19 + 19 + 17 + 16 = 71p KTK-II

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.12.2016
15 (5-4-3-3) + 25 + 23 + 23 + 9 = 95p SLA-I
"Erittäin hyvät tyypit. Hyvä kaula, loiva lapa, matala säkä. Sopusuhtainen pyöreä runko, takakorkea. Supistuneet etusääret, sapelihakuisuutta."

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.08.2016
6,5 + 42 + 22 + 20 + 15 = 105,5p KERJ-I

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 28.02.2017
7,5 + 41 + 12 + 20 + 15 = 95,5p ERJ-II


Sukutaulu

i. Pajunkissanpolkka
sph, 141cm, prt | KTK-II, YLA1, Jälkeläisluokka C
ii. Kuuvinkeä evm
sph, 144cm, trt
iii. Kolttonen evm
sph, 144cm, rt
iiii. Polttarainen evm
sph, 146cm, prt
iiie. Metsäkuje evm
sph, 142cm, vrt
iie. Kuukaiho evm
sph, 144cm, m
iiei. Kuuhunkurkottaja evm
sph, 144cm, trt
iiee. Hiljan Huokaus evm
sph, 140cm, mkm
ie. Kissankellopeli evm
sph, 140cm, rt
iei. Tulituiske evm
sph, 141cm, m
ieii. N.M. Leimaus evm
sph, 144cm, vrn
ieie. Tuulentuiske evm
sph, 137cm, hpm
iee. Kotikissapeto evm
sph, 142cm, vrt
ieei. Poikatiikeri evm
sph, 145cm, vrn
ieee. Talon Turva evm
sh, 144cm, vprt
e. Kalmiina
sph, 145cm, vprt | KERJ-I, ERJ-I, SLA-II, Jälkeläisluokka C
ei. Heppuli evm
sph, 148cm, prt
eii. Hessuli evm
sph, 153cm, trt
eiii. Komun Herkko evm
sh, 152cm, tprt
eiie. Iirikki evm
sph, 146cm, m
eie. Minerva evm
sph, 145cm, prn
eiei. Minimies evm
sph, 140cm, prn
eiee. Mingervo evm
sph, 145cm, vrt
ee. Karmiina evm
sph, 143cm, vprt
eei. Karman Kosto evm
sph, 149cm, vrt
eeii. Kostopäivä evm
sph, 145cm, rtkm
eeie. Karmarella evm
sph, 143cm, vprt
eee. Pistariina evm
sph, 144cm, vprt
eeei. Pisto evm
sh, 148cm, m
eeee. Marmoriina evm
sph, 143cm, rt

Jälkeläiset

s. 24.12.2015 t. Turmeltajan Tassutossutin, i. Tuiskulan Tohveli
s. 10.12.2015 t. Turmeltajan Kismiina, i. Tiilikan Tattikeisari
s. 14.10.2015 o. Kuuralehdon Nevatti (kisat), i. Napenteri
s. 18.01.2016 o. Turmeltajan Pakkasenpurema, i. Hankeenjäänyt
s. 20.09.2016 o. Turmeltajan Lusiverus, i. Lusiveri
s. 02.10.2016 o. Turmeltajan Kuolonsyöjä, i. Surunsyöjä

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

31.12.2015 - VSN - VSN - tuomarinäyttely, tuom. taffel - RCH, 36p

KERJ
20.10.2015 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 2/28 20.10.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30
22.10.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30 22.10.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 3/30
23.10.2015 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 5/28 29.10.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30
03.11.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 2/30 04.11.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 3/30
06.11.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 3/30 09.11.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 3/30
10.11.2015 - KERJ - Rohkelikko - tutustumisluokka - 3/30 01.11.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/27
05.11.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 5/27 09.11.2015 - KERJ - Kuuralehto - helppo - 2/30
12.11.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 1/30 15.11.2015 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30
22.11.2015 - KERJ - Holmberg - helppo - 1/40 25.11.2015 - KERJ - Holmberg - helppo - 2/40
10.12.2015 - KERJ - Március - helppo - 2/27 01.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 2/30
05.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 5/30 22.01.2016 - KERJ - Huvitutti - helppo - 3/30
19.01.2016 - KERJ - Kuuralehto - helppo - 6/40 20.01.2016 - KERJ - Kuuralehto - helppo - 4/40
21.01.2016 - KERJ - Kuuralehto - helppo - 1/40 24.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30
26.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30 27.01.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 4/30
03.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - tutustumisluokka - 1/30 04.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - tutustumisluokka - 3/30
06.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - tutustumisluokka - 1/30 08.02.2016 - KERJ - Shadow - helppo - 1/30
10.02.2016 - KERJ - Taikakuun Kartano - tutustumisluokka - 4/30 12.02.2016 - KERJ - Huvitutti - helppo - 2/30
14.02.2016 - KERJ - Kevolehto - helppo - 1/40 20.02.2016 - KERJ - Huvitutti - helppo - 1/30
25.02.2016 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 2/30 27.02.2016 - KERJ - Kärmeniemi - tutustumisluokka - 4/21
29.02.2016 - KERJ-CUP - Satulinna - tutustumisluokka - 2/83 03.03.2016 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 4/30
05.03.2016 - KERJ - Kärmeniemi - tutustumisluokka - 4/21 07.03.2016 - KERJ - Turmeltaja - helppo - 1/30
15.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 3/30 19.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 5/30
20.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 5/30 09.03.2016 - KERJ - Mörkövaara - helppo - 3/50
30.04.2016 - KERJ-CUP - KK Bailador - tutustumisluokka - 5/54
ERJ
07.05.2016 - ERJ - Huvitutti - 100cm - 4/30 16.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 5/30
17.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 3/30 18.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 2/30
20.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 1/30 23.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 3/30
24.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 3/30 24.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 1/30
25.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 4/30 28.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 4/30
29.05.2016 - ERJ - Lamoca - 100cm - 1/30 31.05.2016 - ERJ-CUP - Ventos - 90cm - 8/229
12.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 100cm - 6/40 15.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 100cm - 5/40
16.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 100cm - 1/40 23.06.2016 - ERJ - Heljävirta - 90cm - 3/40
02.07.2016 - ERJ - Turmeltaja - 100cm - 5/30 02.07.2016 - ERJ - Turmeltaja - 100cm - 4/30
02.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 4/40 02.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 5/40
04.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40 05.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 2/40
05.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40 06.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 2/40
06.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 1/40 23.07.2016 - ERJ - Edelsten Ponies - 100cm - 5/30
26.07.2016 - ERJ - Edelsten Ponies - 100cm - 2/30 12.07.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 6/40
13.07.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 2/40 15.07.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 5/40
19.07.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 4/40 19.07.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 1/40
22.08.2016 - ERJ - Oakhill - 100cm - 4/30 23.08.2016 - ERJ - Oakhill - 100cm - 2/30
29.07.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 6/40 14.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 1/40
15.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 6/40 18.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 1/40
21.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 3/40 21.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 3/40
28.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 3/40 28.08.2016 - ERJ - Wayward Dressage - 90cm - 5/40
31.08.2016 - ERJ-CUP - Kuuralehto - 100cm - 7/189
VSR
29.02.2016 - VSR-CUP - Kenttäratsastus - tutustumisluokka - 2/40 30.06.2016 - VSR-CUP - kenttäratsastus - helppo - 5/75
30.09.2016 - VSR-CUP - esteratsastus - 100cm - 5/98

Päiväkirja & valmennukset

28.05.2016 Estevalmennus, valmensi Rinaz

Talsin kiireetöntä vauhtia Turmeltajan isolle kentälle, jossa minua odottivat dookie ja hänen kaunis suomenhevostammansa Kisperiina. Ratsukko käveli parhaillaan alkukäyntejä lämpimässä auringon paisteessa, jonka kuumuutta helpottivat vieno tuuli sekä muutamat hassut pilvet. Kokosin ratsukon itsenäisen alkuverkan aikana kentälle seitsemän esteen radan ja pari kavalettia. Kisu näytti halukkaalta liikkumaan ja kuunteli hyvin ratsastajaansa, vaikka pörräävät kärpäset varmasti ärsyttivät sitä. Kun alkuverryttely kaikissa askellajeissa oli saatu päätökseen, pyysin ratsukkoa tulemaan ensin ravissa ympyrän, jolla oli pieni kavaletti. Tämä sujui hyvin, joten käskin heitä siirtymään laukkaan ja tulemaan kavaletin myös laukassa pariin otteeseen. Kisu oli tarkkaavainen ja laukkasi hyvässä tempossa, mutta sisäpohje ei mennyt läpi. Tamma tykkäsi sinkauttaa ympyrän loppuun jyrkässä kaarteessa, joten halusin dookien olevan erityisen tarkka kavaletin jälkeen ulko-ohjan ja sisäpohkeen kanssa, joka alkoi mennä pikkuhiljaa ihan perillekin asti. Ratsukko sai hypätä vielä okserin ja kahden esteen sarjan matalina, ennen kuin alettiin kunnolla hyppäämään.

Ensimmäinen 60:n sentin rata sisälsi parit pystyt ja ristikot, okserin ja kahden esteen sarjan. Kisu oli ensimmäisen radan aikana innoissaan ja puhkui tarmoa, joten dookiella oli siinä vähän pitelemistä. Tamma otti esteille sen verran ilmaa alle, ettei puomien kolahtelusta tarvinnut murehtia. Sen sijaan esteiden väliset kaarteet Kisu olisi halunnut sinkauttaa hidastelematta, joten ratsastajan oli puututtava peliin vahvemmillakin pidätteillä. Seuraavat radat tällä korkeudella menivät jo rauhallisemmin ja dookie pystyi säätelemään laukan tempoa sopivasti.
Välikäyntien jälkeen korotin radan 70 - 80 :n sentin korkeuteen. Kisu alkoi rauhoittumaan ja keskittymään ratsastajaansa paremmin, joten halusin dookien yrittävän rataa mahdollisimman pitkillä teillä. Tamma kuunteli hyvin, eikä minulle jäänyt moittimisen varaa. Seuraavaksi halusin heidän yrittävän rataa aivan kuin estekilpailujen uusinnassa, tiukoilla kaarteilla ja nopealla tempolla. Kisu oli hyvin pideltävissä myös tällä radalla, mutta ilmiselvästi nautti kovemmasta menosta. Ratsukko tuli vielä kerran radan rauhallisemmassa tempossa, jonka jälkeen korotin sen 90 -100 :n senttiin. Tällä radalla putosi yksi punakeltainen puomi kannattimistaan, koska lähestyminen okserille tuli liian vinosti. Tämä saatiin korjattua radan ratsastamisella uudelleen, jolloin okserin kaikki puomit pysyivät kiltisti paikoillaan. Valmennus lopetettiin pitkällä ohjalla ravailuun, minkä päätteeksi kaikki taisivat olla valmentajaa myöten auringon paisteen hikistyttämiä.

05.06.2016 Estevalmennus, valmensi Janella

Kisu ja dookie olivat jo verkkailemassa, kun saavuin hieman myöhässä Turmeltajaan. Aloin pikaisesti rakentelemaan päivän rataa kentälle, ennen kuin ratsukko olisi valmis. Esteet nostin noin 50 cm tasolle.
Sileän alkuverkan jälkeen tulimme muutamat verkkahypyt ravissa ristikolle, jonka edessä oli ravipuomit. Kisu oli hyvin kuulolla ja liikkui reippaasti eteenpäin. Ehkä jopa hiukan liikaakin. Pyysin ratsukkoa tulemaan myös pari kertaa yhden askeleen päässä toisissaan olevat kavaletit laukassa, jotka olivat Kisulle ihan lasten leikkiä.
Verkkahyppyjen jälkeen pyysin dookieta ottamaan jalustimet kaulalle. Tarkoitus oli siis hypätä ilman jalustimia, niin tasapaino hiukan kehittyy. En ollut aikaisemmin teettänyt tälläisiä harjoituksia valmennettavillani, joten päätin, että nyt oli jo aika. Dookie sai olla ensimmäinen uhri. Ajattelin kuitenkin pitää esteet matalampana sillä aikaa, kun hyppäisimme ilman jalustimia. Lupasin kuitenkin nostaa hieman rimaa valmennuksen loppua kohden, mutta ensin oli suoriuduttava radasta ilman jalustimia.

Ensin tultiin jo alkuverkassa hypättyä ristikkoa ravipuomeilla, joka sujui hyvin. Ilman jalustimia dookie pääsi lähemmäs hevosta, joten Kisu pysyi oikein hyvin hanskassa ja ylimääräiset kiihdyttelyt sun muut jäivät pois kokonaan. Olin erittäin tyytyväinen. Seuraavaksi tultiin pysty ympyrällä, joka tuotti hieman vaikeuksia, koska kisu valui ulkopuolelle ja lähestymisestä tuli vino. Pyysin tulemaan ympyrän heti perään uudestaan ja tällä kertaa kääntämään ulkoavuilla sekä hieman asettamaan sisäpohkeen ympäri. Homma sujui paljon paremmin ja saatoimme jatkaa. Seuraavaksi tuli yhden askeleen kavaletit ja lopuksi vielä yhden askeleen pystysarja. Olin tyytyväinen. Rata sujui jo ensimmäisellä kerralla odotettua paremmin ja koska mentiin ilman jalustimia, vauhti ei kiihtynyt liikaa. Pyysin parivaljakkoa tulemaan vielä kerran näin, jonka jälkeen lupasin nostaa esteet korkeammiksi.
Viimeisellä kerralla dookie sai ottaa jalustimet jalkaansa, kun korkeus nousi. Radalla meinasi dookien käsi välillä painua liian alas, kun vauhti kiihtyi, mutta muuten ratsukko suoriutui hyvin ja päästin heidät itsenäiseen loppuverkkaan.

19.06.2016 Maastoestevalmennus, valmensi Lissu T.

Yllätyskyläilyni dookien luokse ei poikinut pullakahveja, vaan maastoestevalmennuksen pitämistä Kisperiinalle. Ratsukon verryttelyjä katsellessani ja esteitä kasatessani hekottelin itsekseni, kun intopiukea pikkutamma mennä kipitti tikuttavaa, lyhyttä ravia ja aivan samanlaista laukkaa. dookie sai verrytellä pitkään, jotta Kisu vähän rentoutui, ja sen kanssa saattoi ottaa verryttelyhyppyjä (ristikko, pari pystyä). Kun pikkutamma pääsi hyppäämään, laukka muuttui heti paremmin pyöriväksi ja pidemmäksi, joskin myös vauhdikkaasti. Hypyt olivat kuin oppikirjasta, eikä aikaakaan, kun lähdimme maastoon aloittamaan varsinaisen valmennuksen.

Valmennus oli enemmän rutiinitreeniä, ja esteet sen mukaisia; autonrenkaista koottu pikku pysty, loivassa ylämäessä oleva tukki, kapea talon näköinen tarkkuuseste ja loivassa alamäessä oleva pieni trakehnerhauta. Ei mitään ihmeellisyyksiä, siis. Autonrengasesteeltä oli linja mäen tukkiesteelle, tarkkuuseste ja trakehnerhauta (linjassa nämäkin) olivat vähän kauempana.
Ratsukko hyppäsi ensin rengasestettä ja tukkia yksittäisinä. Kisu oli edelleen vauhdikas, kuten rataesteilläkin, mutta hommassa tuntui olevan enemmän ajattelua ja varovaisuutta myös hevosen puolelta. dookie luotsasi innokkaan, rohkean ratsunsa esteiden yli ongelmitta niin yksittäin hypättynä kuin linjana. Kisu nosti jalkansa hyvin ja käytti selkäänsä hypyissä, pakka ei levinnyt esteen jälkeen ei tamma lähtenyt omatoimisiin kiihdytysajoihin.
Tarkkuusesteelle tuli yksi kielto, mikä johtui - kuten dookie itsekin myönsi - vähän huonosta lähestymisestä; askel ei passannut kunnolla. Kisu teki hyvin ratkaisin ja kielsi. Seuraavilla kerroilla askel passasi, ja kapea taloeste ylittyi vaivatta. Alamäkeen rakennettu trakehnerhauta sujui sekin ongelmitta niin yksittäisenä kuin linjan toisena esteenä. Hyvin sujuneiden hyppyjen jälkeen dookie lähti loppuverryttelemään itsenäisesti, minä suuntasin tallitupaan keittämään kahvia.

10.08.2016 Estevalmennus, valmensi Sippe

Myrkyn jälkeen päivän toiseksi viimeinen valmennettavani oli piekkaritamma Turmeltajan Kisperiina, tutummin Kisu. Dookie oli kertonut tamman olevan radalla näppärä tiukoissakin käännöksissä, ja tänään ratsukon kanssa harjoitettaisiin juuri tätä taitoa. Olin rakentanut kentän keskelle kahdesta esteestä muodostuvan kulmauksen, joka oli tarkoitus hypätä lyhyessä laukassa. Kulmauksen jälkeen jatkettaisiin lävistäjällä, ja uralle saavuttaessa edessä oli vielä okseri, jota korotettaisiin valmennuksen edetessä.
Maneesiin saapuessamme pitelin Kisua kiinni ohjista sillä aikaa, kun Dookie kiipesi suloisen ratsunsa selkään. Ratsukko lähti kävelemään alkukäyntejä, ja minä suuntasin maneesin reunalle seuraamaan heidän menoaan.

Kun Dookie ja Kisu olivat lämmitelleet, aloitettiin tehtävän ratsastaminen. Ratsukko nosti lyhyen sivun keskeltä laukan, ja suuntasi kohti pituushalkaisijalle asettelemiani esteitä. Kisun laukka pääsi ennen estettä liian pitkäksi, eikä se ehtinyt enää kääntyä kulman toiselle osalle, vaan ohitti sen niukasti. Seuraavalla kerralla neuvoin Dookieta olemaan tarkempi laukan lyhentämisen kanssa, ja nyt Kisu mahtui kuin mahtuikin esteiden välissä kääntymään takaosansa päällä ja hyppäämään toisenkin puomin yli. Esteiden jälkeen ratsaststaja saattoi kehottaa hevostaan pidentämään laukkaansa, sillä edessä oli vielä okseri. Kisu lähestyi estettä pää pystyssä, ja leiskautti sen yli pienen ilopukin kera. Dookie taputti hevostaan, ja minä kävin nostamassa okseria kymmenisen senttiä. Tällä kertaa tehtävä sujui ratsukolta vielä paremmin, ja kulmauksessa Kisu kääntyi todellakin kuin kolikon päällä. Myös okseri sujui aina lopuksi vaivatta, vaikka valmennuksen ollessa loppusuoralla sen korkeus lähenteli jo metriä.

13.09.2016 Kiemuratreeniä uuden kuskin kanssa (kirjoitti VP)

Istuin syvemmälle satulaan, tein pienen pidätteen ja siirsin jalkojani yhä lähemmäs pienhevostamman kylkiä, jotta se jatkaisi aktiivista, ponnekasta ravaamista. Myödätessäni tamman liikkeitä ratsastin sitä yhä kootummaksi niin, että takajalat polkivat aktiivisesti ja se nousi hiljalleen yhä ryhdikkäämmäksi. Oltuani raviin tyytyväinen siirsin tamman laukkaan ja lähdin työskentelemään sen kanssa pitkillä sivuilla avo- ja sulkutaivutusten parissa niin, että aika lyhyeltä sivulta tultuani siirsin tamman etuosan uran sisäpuolelle avotaivutukseen, noin puolessa väliä sivua tein noin kymmenen metrin voltin ja jatkoin pitkää sivua sulkutaivutuksessa. Tässä tehtävässä Kisu oli alkuun hieman levoton etupäästään, mutta sain sen hiljalleen yhä tasaisemmalle ohjastuntumalle. Tehtävää yhä uudelleen toistaessani sain tamman erittäin aktiiviseksi ja pääsin jopa siihen tilanteeseen, että sai normaalisti hieman etupainoisen hevosen rehellisesti säästään asti ylös takaosan päälle, joka tuntui sekä näytti maneesin peileistä katsoen itseasiassa aika makealle.

Pienten välikäyntien jälkeen kokosin tamman uudelleen kahden pohkeen ja ohjan väliin, jonka jälkeen lähdin työskentelemään kolmikaarisella kiemurauralla käynnin kautta tehtyjen laukanvaihtojen parissa. Alkuun Kisu ei olisi millään malttanut kävellä nelitahtista, tasapainoista käyntiä vaan niin sanotusti ryösti uuteen laukkaan, mutta yhä selkeämpiä raameja tarjotessani tamma tyytyi hiljalleen kohtaloonsa tehden tasapainoisia siirtymiä käyntiin. Käynnissä vaadin tammalta selkeät, nelitahtiset käyntiaskeleet jotka kulki koko kropan läpi, jonka jälkeen siirsin tamman uuteen laukkaan. Laukannostot olivat energisellä hevosella lennokkaita, eikä laukka vaatinut sen suurempaa työskentelyä, sillä olin saanut ratsastettua nöyrän ja yritteliään hevosen hyvin haluttuun muottiin. Ratsutuksen lopuksi tein tamman kanssa vielä muutamia siirtymiä ravin sisällä saadakseni raviin vielä enemmän lisää ilmaa ja lennokkuutta, jonka jälkeen kävin kävelemässä kaikkensa antaneen tamman kanssa maastossa vajaan puolentunnin loppukäynnit. Kisusta jäi erittäin positiivinen mielikuva, sillä tamma vaikutti varsin yhteistyökykyiselle ja nöyrälle hevoselle.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen