Kaunakallokas - kuollut 01.10.2018

Virallinen nimi Kaunakallokas
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus Voikko, 154cm
Syntynyt, ikä - kuollut 23.01.2017, 17v - kuollut 01.10.2018
Rekisterinumero VH17-018-0156
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja,
kasv. Susiraja
Koulutustaso ko. he A, re. 100cm, me. 100cm, helppo
Painotuslaji Kenttäpainotus
Saavutukset SLA-I, KERJ-I

Keltainen kovakallomme lähti aivan ennen aikojaan, kun se mursi jalkansa riekuttuaan liiaksi tarhassa. Toipumisennusteen tultua, päätettiin Lokki-poika laskea terveempien jalkojen kanssa pois.

Luonnekuvaus

Onneksi Lokki ei ole sellainen tossukka kuin isänsä! Itse asiassa ori on melko hyvä miksaus vanhempiaan, vaikka välillä mokoma heittäytyy vähän turhankin kovakalloiseksi. Arki, juhla, kisat ja kävelytyskoneköpöttelyt sujuvat yleensä tasaisen varmalla rutiinilla lämpimän, matalan hörinän säestyksellä. Lokki ei ole aivan yhtä sosiaalinen ja seurankipeä kuin emänsä, mutta ori osaa arvostaa harjantyven sekä ryntäiden rapsutuksia, eikä pane pahakseen omenalahjuksia (porkkanakin käy, omena vain on se ykkösherkku).

Nuorempana Lokki koetteli hermoja uppiniskaisuutensa kanssa; ensimmäiset pesarikäynnit, hampaiden raspaus ja sen sellaiset eivät ottaneet sujuakseen. Kun asioista tuli rutiinia ja uhmaikä väistyi, järki voitti. Nykyään Lokkipoika toimii moitteetta tilanteessa kuin tilanteessa, on helppo hoitaa, lääkitä, kengittää ja niin edelleen. Vaikka voikko onkin iän ja kokemuksen myötä järkevöitynyt, ei tätä silti lainata kengityskursseille tai lasten hoitohetkiin. Rauhallinen, järkevä hevosihminen pärjää Lokin kanssa, voikko on näppärä hoitaa niin karsinassa kuin käytävällä. Mikäli ori yltää, se kyllä kohnii taskut herkkujen toivossa. Satulavyötä kiristettäessä Lokki saattaa luimia, eikä mokoma aina meinaa ottaa kuolaimia suuhunsa, mutta ne taitavatkin olla isoimmat viat ja käytösongelmat. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa on jo pitkään pärjätty ilman huulipuristinta, vaikka alkuun tuntui, ettei mistään toimenpiteestä tule mitään ilman sitä. Vastahankaisesta nuoresta kasvoi fiksu aikuinen, joka nostaa jalkansa nätisti, ei nojaile kengittäjään tai näyki rokotukset laittanutta eläinlääkäriä.
Talutettaessa Lokki kulkee reippaasti saattaen pörhistellä tammoille sekä pahnan pohjimmaisille tossuoreille. Etenkin tammojen kiima-aikoina taluttaja saa olla tarkkana, pitää ketjun Lokin suussa ja orin ajatukset tiivisti paikasta A paikkaan B kulkemisessa. Ei Lokki ole muita hevosia kummempi taluttaa, kunhan keskittyy hommaan; jos näpräät kännykkääsi, tilaisuus voi tehdä varkaan ja Lokki ottaa siivet alleen hurmatakseen neitejä.
Lastauskin teki nuorempana tiukkaa, voikko jumittui kerran jos toisenkin rampille. Nykyäänkin Lokki kokeilee uusien ihmisten kanssa, onko rampilla ihan pakko kävellä vai voisiko sitä jäädä kotiin. Kunhan ei anna orin pysähtyä, Lokki menee kyllä kyytiin. Yksin matkustaessaan Lokki on rauhallinen, porukassa se täytyy pitää reunimmaisena jonkun lauhkean lapatossun vieressä, jottei Lokki ala pörhistelemään.

Uppiniskaisuus, josta oli hieman puhetta, tulee parhaiten esille treenattaessa. Tai siis silloin, kun ratsastaja haluaa treenata Lokin ollessa toista mieltä. Ori on uskomattoman lahjakas muuttumaan rautasuiseksi ja -kylkiseksi, kaikille avuille kuuroksi jyräksi/betoniporsaaksi, joka joko jyrää mihin tahtoo tai jämähtää paikoilleen. Kaikeksi onneksi tätä ei tapahdu joka viikko tai edes kuukausi, yleensä voikko nauttii työnteosta. Tai ainakin hyppäämisestä.
Lokki on tasaisen hyvä perushevonen helpoille kouluradoille, ei mikään liikeihme liitokavio tai kärkiprosenttien hätyyttelijä, vaan keskivahva puurtaja. Koulutyöskentelyssä voikko valahtaa valitettavan helposti vähän etupainoiseksi (esteillä tätä ongelmaa ei ole), takaosan aktiivisuuskin on vähän niin ja näin, ellei ratsastaja ole tarkkana. Lokilla on perushyvät liikkeet, vahva osaaminen helppo A -tasolle sekä kohtalainen työmotivaatio, kunhan tehtävät ovat monipuolisia ja välillä pääsee tuulettumaan hyppäämisen tai maastoilun parissa. Pitkä koulutreeni silloin tällöin on OK, tai monta lyhyttä pitkin viikkoa, mutta jo viikonlopun mittainen tehovalmennus saa Lokin turhautumaan koko hommaan, mikä näkyy jyräämisenä tai betoniporsasteluna. Epäselvät avut, vahva käsi, nakuttava kantapää ja sen sellaiset ärsyttävät, aiheuttavat hännän huiskintaa ja nykivää askellusta, mutta menee aika kauan, että Lokin pinna palaa ja se pukittaa tai tekee täysstopin.

Esteillä Lokin moottori toimii paremmin, intoa ja eteenpäinpyrkimystä on joka kerta, mentiin sitten maahan kaivettuja puomeja tai isoja tukkeja. Ori ei innostaan huolimatta kuumu tai ryöstä, vaan malttaa kuunnella ratsastajan apuja. Tarpeen tullen Lokki tekee omat ratkaisunsa askelmäärän ja ponnistuspaikan suhteen, yhdeksän kertaa kymmenestä oikean. Hyppytekniikka on melko tavanomainen, ponnistus on hyvä ja hyppy pyöreä, selän käyttö OK, jalkatekniikassa olisi parannettavaa. Lokin estesilmä ja tilannetaju tekee siitä hyvän estehevosen, vaikka ei tällä kärkiaikoja hätyytellä; nopeudessa ja ketteryydessä voikko häviää sporttisemmille kilpakumppaneilleen. Ori kuitenkin nauttii hyppäämisestä ja osaa sen homman, ei kyttää, kieltele turhaan tai muutu epävarmaksi vaikka ratsastaja sellainen olisikin - Lokista voisi saada kohtalaisen opetusmestarin rata- ja maastoesteille. Mentiin rata- tai maastoesteitä, Lokki on luottohevonen, joka pelastaa vähän heikommankin lähestymisen ja toisaalta ymmärtää kieltää silloin, kun hypyssä ei olisi mitään tolkkua.
Maastoilu voi olla hirveän rentouttavaa tai hermoja repivää kädenvääntöä; Lokilla meinaa olla vahva mielipide siitä, minne mennään. Yleensä kohti peltoa, jossa on jotain syötävää, tai marjamättäitä. Ori on kyllä maastovarma menijä yksin ja porukassa, mokoma vain tuntuu menevän aivan eri navigaattorin mukaan kuin muut.

Kisapaikoilla Lokki huutelee kovaan ääneen olevansa paikan kovin kingi. Orissa on enemmän menoa, meininkiä ja sähköä kuin kotona, isommissa kisoissa satulointikin on ollut melko nopeatempoinen homma suomipojan tanssahdellessa. Käsihevosalueella Lokki kulkee reippaasti, kuten kotonakin, koettaen päättää suunnan ja etäisyyden muihin hevosiin. Ei mikään ensikertalaisen talutettava.
Verkassa Lokin keskittyminen pitää kääntää työntekoon, sen jälkeen voikko toimii kuten kotonakin. Jos ori yhtään jää huutelemaan muille hevosille tai edes seuraamaan niiden tekemisiä, työt tehdään puolivaloin ja se sijoitus meni muuten siinä.

© Kasvattaja

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.06.2018
12 (3-6-3) + 23 + 25 + 21 + 9 = 99p SLA-I

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.06.2018
6,5 + 40 + 25 + 21 + 13,5 = 106p KERJ-I

Sukutaulu

i. Tuiskulan Tohveli
sh, 161cm, prn | SLA-I, KERJ-I, Jälk-C
ii. Kehveli
sh, 157cm, m
iii. Kiukkuli evm
sh
iiii. Kuippaaja evm
sh
iiie. Piukka-Paula evm
sh
iie. Hee-Heemeli evm
sh
iiei. Eripari-Eemeli evm
sh
iiee. He-Hekotus evm
sh
ie. Sakariina
sh, 164cm, vprt | KTK-III, SLA-II, KERJ-II
iei. Sakari evm
sh, 162cm, prt
ieii. Kuurma evm
sh, 159cm, rtkm
ieie. Veljen Mari evm
sh, 161cm, prt
iee. Salarikos evm
sh, 158cm, tprt
ieei. Sala-Vento evm
sh, 160cm, trt
ieee. Riitasointu evm
sh, 157cm, vrt
e. Turmeltajan Kiusankappale
sh, 158cm, rnvkk | KERJ-I, SLA-I
ei. Hurmusti
sh, 154cm, m | KERJ-I, SLA-II, Jälk-C
eii. Hurumuste evm
sh, 154cm, m
eiii. Hurmus evm
sh, 156cm, trt
eiie. Vilman Muru evm
sh, 153cm, m
eie. Hillan Misteli evm
sh, 150cm, trn
eiei. Hillan Herkko evm
sh, 157cm, trn
eiee. Miljastiina evm
sh, 151cm, trt
ee. Kiusanhengetär
sh, 160cm, rnvkk | KTK-III, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, YLA2
eei. Kommervenkki evm
sh, 164cm, vkk
eeii. Konnankoukku evm
sh, 163cm, vkk
eeie. Suunapäänä evm
sh, 157cm, prt
eee. Hengetön Huvi evm
sh, 157cm, rnvkk
eeei. Huvihinku evm
sh, 161cm, vrn
eeee. Kuolonkorahdus evm
sh, 156cm, rnvkk

Jälkeläiset

s. 28.04.2017 t. Turmeltajan Synninsärkijä, e. Jumalankaataja s. 16.08.2017 o. Turmeltajan Riemuriiviö, e. Mahtava Monsteri

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!
KERJ
13.02.2017 - Mörkövaara - helppo - 2/30 14.02.2017 - Mörkövaara - helppo - 1/30
17.02.2017 - Kievarinkuja - helppo - 1/30 18.02.2017 - Romilly - helppo - 3/31
19.02.2017 - Kievarinkuja - helppo - 1/30 20.02.2017 - Kievarinkuja - helppo - 4/30
25.02.2017 - Kievarinkuja - helppo - 3/30 25.02.2017 - Ventos - helppo - 3/30
02.03.2017 - Hengenvaara - helppo - 5/30 02.03.2017 - Teilikorpi - helppo - 1/30
04.03.2017 - Iowa - helppo - 4/30 10.03.2017 - Hengenvaara - helppo - 2/30
10.03.2017 - Hukkapuro - helppo - 5/30 11.03.2017 - Zurück - helppo - 2/47
12.03.2017 - Hukkapuro - helppo - 5/30 12.03.2017 - Iowa - helppo - 5/30
12.03.2017 - Gateaway - helppo - 1/40 13.03.2017 - Turmeltaja - helppo - 2/30
13.03.2017 - Zurück - helppo - 5/47 15.03.2017 - Zurück - helppo - 5/47
15.03.2017 - Vähäpelto - helppo - 2/30 17.03.2017 - Turmeltaja - helppo - 5/30
18.03.2017 - Iowa - helppo - 5/30 18.03.2017 - Vähäpelto - helppo - 2/30
19.03.2017 - Vähäpelto - helppo - 2/30 19.03.2017 - Kaunovaara - helppo - 5/40
19.03.2017 - Turmeltaja - helppo - 4/30 22.03.2017 - Mörkövaara - helppo - 3/30
25.03.2017 - Turmeltaja - helppo - 1/30 28.03.2017 - Turmeltaja - helppo - 1/30
01.04.2017 - Mörkövaara - helppo - 5/30 03.04.2017 - Mörkövaara - helppo - 4/30
04.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 3/30 05.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 5/30
07.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 3/30 09.04.2017 - Mörkövaara - helppo - 5/30
10.04.2017 - Mörkövaara - helppo - 1/30 14.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 5/30
15.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 5/30 17.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 2/30
18.04.2017 - Kultahuisku - helppo - 4/30
VSR
30.09.2017 - VSR-CUP - kouluratsastus - helppo A - 3/73

Päiväkirja & valmennukset

13.05.2017 Muuttolintu, kirjoitti Lissu T.

Katsahdin kelloa ties kuinka monennetta kertaa, mikä sai narrin pudistelemaan päätänsä. “dookie ei tule yhtään nopeampaa, vaikka miten kelloa vilkuilet.”
“Tiedän, tiedän…” Mutistessani aloin kantaa kahvikuppeja pöytään, aivan varmasti dookie saisi kahvitella kanssamme, niin kiire hevosenhakureissulla ei saanut olla.
Hevosauton kaartaessa pihaan napsautin kahvinkeittimen päälle ja riensin narrin ohitse dookieta vastaan.
“Hei, ihana nähdä!” dookie-raasu ei ehtinyt edes tervehtiä, kun kaappasin naisen yhden käden halausotteeseen kainalooni ja lähdin kuskaamaan ressua kahvipöytään. “Lokki on pestynä ja puunattuna karsinassaan, kuljetussuojat jalkaan ja niin edelleen, ja se on valmis.”
“Ai, tällä kertaa minun ei tarvitse lassota hevosta tarhasta?” dookie virnisti, siemaisi kahviaan ja vaikutti aprikoivan pullan ja täytekakun väliltä päätyen jälkimmäiseen.
“Mokomakin”, narri nauroi, “mutta vakavissaan, Lokki on ainoa ori sisällä, et voi erehtyä.” dookien laittaessa kuljetussuojia Lokille rapsuttelin voikon ryntäitä.
“Ei me kyllä arvattu et tämä näin liukkaasti lähtee, kun vähän vihjaamme myyntiaikeista.” “Ei minunkaan oikeastaan pitänyt ostaa uutta…” dookien virne levisi meidänkin kasvoillemme; tuttu tunne. Lokki pärskähti koettaen kurotella fleecetakkini taskulle; ori tiesi siellä olevan herkkuja.
“Kukaan ei voi syyttää minua kasvatin hemmottelusta, se on kuitenkin lähtemässä uuteen kotiin nyyh nyyh”, puolustauduin saman tien dookien ja narrin katsoessa kulmat koholla kun syötin Lokille kolmatta porkkanaa.
Lokin kävellessä ramppia pitkin hevosauton kyytiin se oli sitten lopullista; nyt se lähtisi. Oikeasti. Paperiasioiden hoitaminen ei ollut tehnyt voikon myynnistä todellista, vasta kun dookie pakkasi hevosen kyytiin lähdön todellisuus valkeni.
“Onnea uuteen kotiin ja turvallista matkaa. Me tullaan joku päivä katsomaan teitä.”

15.11.2017 Kuulumisia ja koulua

Lokki on yksi muutamista (vai toinen kahdesta? ei voi muistaa) susirajalaisista, jotka ovat muuttaneet Turmeltajaan vasta aikuisiällä. Vaikka meillä onkin aina ollut vahva Susiraja-vahvistus tallissamme, ovat uudet susilapset aina jännittäviä! Etenkin, kun ne eivät ole enää lapsia. Vaan aikuisia, kisattuja ja koulutettuja. Eli huomattavasti helpompia. Krhm.
Lokki sopeutui Turmeltajaan hyvin nopeasti, ja se sai tarhanaapurikseen leikkisän, myöskin susirajalaissyntyisen Uunon. Kaksikko tykkää vetää rallia tarhan aitoja pitkin, ja ne voisivat varmaan asustella sulassa sovussa samassa tarhassakin, mutta ainakaan vielä ei moista kimppaanlyöntiä olla kokeiltu. Onhan siinä aina riskinsä lyödä kaksi astunutta oria kimppaan, vaikka nämä ovatkin tälläisiä ikikakaroita.

Koska Lokki ei ollut äärimmäisen iso, toisin kuin minä ja kilometrin pituiset jalkani, oli sen liikutus jäänyt usein muiden hoidettavaksi. Tänään kuitenkin halusin päästä kokeilemaan ei-niin-uutta-ja-uudenkarheaa voikkoa pitkästä aikaa sileällä, joten kipaisin hakemaan sen tarhasta talliin hoidettavaksi. Hoitohetki ja varustaminen sujuivat ilman sen kummempia häppeninkejä, mitä nyt muutamaa hokkia piti kiristellä ja sekös Lokkia tylsistytti, kun piti koko ajan olla nostamassa kinttuja uudestaan.
Kentälle päästyämme annoin voikon kävellä rauhassa pitkin ohjin pitkin kenttää, tehden välillä suunnanvaihtoja ja muita isoja kuvioita istuntaa käyttäen. Lokki tuntui olevan hyvin kuulolla painoavuille heti aluksi, joten pääsin pian työstämään sitä hyvin odotuksin tuntumallakin. Alkuverkatkin sujuivat yllättävän hyvässä yhteisymmärryksessä kaikissa askellajeissa, ja laukassa annoin orin vähän irrotella avonaisemmassa ja vapaammassa muodossa, josta Lokki toki piti. Itse työntekoon päästyämme saatoin vähän yllättyä, kun allani ei ollutkaan jokaista asiaa kyseenalaistavaa kiukkupyllyä, vaan hyvinkin vastaanottavainen ratsu. Lokin kanssa ei nimittäin ollut mikään uusi juttu, että se suurinpiirtein näytti keskisormea ratsastajlle heti, kun siltä pyysi jotain suoraan kulkemista vaativampaa. Tänään se oli kuitenkin hyvin positiivisilla fiiliksillä liikenteessä, joten sain pidettyä treenin tiiviinä ja ytimekkäänä. Loppukäynnit kävimme köpöttelemässä maastossa, josta Lokki tuntui piristyvän entisestään.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen