01.03.2019 Kevättä horisontissa, kirjoitti omistaja

Tämän vuoden kevään tulo on ollut sellaista sahaamista, että meinaa jo usko loppua. Tallin tilukset ovat jäätikkönä jatkuvasti palaavien pakkasten takia, ja kaikki vähätkin hiekoitusyritykset ovat osoittautuneet turhiksi, kun plussakelien välissä sulattama jää imaisee kaikki pienetkin murikat sisäänsä ennen uutta jäätymistä. Koitappa siinä sitten tehdä mitään ulkosalla.
Tänään sattui kuitenkin olemaan säistä ihanin - pilvetön taivas ja piristävä aurinko, joka oli sulattanut jo suurimman osan teistä (edelleen niitä pihoja lukuunottamatta...) käyttökelpoisiksi. Maneesin seinät olivat käyneet jo sen verran ahdistaviksi, että Eveä sisälle hakiessani päätin repäistä ja lähteä tamman kanssa maastoon tekemään vähän intervalli-tyyppistä treeniä rennon kevätfiilistelyn ohessa.

Eveldakin vaikutti olevan enemmän kuin innoissaan valoisasta säästä ja sulasta pohjasta, kun pääsimme tallin pihasta pois hiekkatielle asti. Tamma talsi hyvin ripeästi korvat tiukasti pystyssä tienreunaa pitkin, ja minä keskityin imemään kaiken valon sisääni, mikä kasvoille osui. Hyvän tovin käveltyämme otin ohjia vähän tuntumalle, testailin jarruja ja muita apuja väistöjen ja taivutuksien kautta, ja siirsin sitten Even raviin. Tamma nytkähti vähän liiankin lennokkaalla askeleella, joka olisi voinut kuulua konkariravurille eikä kilpauransa päättäneelle kenttähevoselle. Himmailin tahtia vähän inhimillisemmäksi, ja annoin sitten ohjien valua hieman pidemmäksi, jotta Eve pääsi venyttämään itseään pitkään ja rentoon muotoon, johon se hakeutui itsekseen. Jonkin aikaa jolkoteltuamme keräilin ohjia taas vähän turvallisempaan pituuteen ja siirsin tamman hetkeksi raviin. Kävelimme parin naapuritilan ohi, kunnes muutaman mutkan takaa aukesi odottamani pätkät tästä reitistä - pitkät, melko suorat peltoaukiot.
Kasvoilleni nousi luultavasti melko vinksahtanut hymynkaltainen virne, josta Eve tuntui jo tajuavan, että nyt vihdoin päästään sitä kivaa vauhtia. Olemattoman pieni puolipidäte, istunnan muutos laukka-apujen suuntaan, ja sit mentiin. Evelda pinkaisi sellaiseen vauhtiin lähes paikoillaan stepattuaan, ettei ollut tosikaan. Olin ajatellut alkupuolelle rauhallisempaa vauhtia, mutta hevosta tunnustellessa totesin, että olisi turha toivo yrittää himmailla sitä tässä vaiheessa. Eve laukkasi pitkin, tarmokkain askelin tavattoman tyytyväisen oloisena, eikä ollut ratsastajallakaan valittamista tässä hetkessä.

Intervallit unohtuivat lähes kokonaan, kun Evelda tarjosi sellaista kyytiä koko laukkaosioksi tarjotun tien ajan, mutta se ei edes oikeastaan haitannut. Tälläistä tuuletusta pitäisi kaikkien harrastaa aina silloin tällöin, oli nimittäin rentoa ja hilpeää ratsukkoa kotimatkalla! Ratsu toki oli hiestä märkä, vaikka sillä klipattu, joskin jo reippaasti kasvanut karva olikin. Kotiin päästyämme riisuin tamman ripeästi ja vein sen sitten pesarille, jossa ruunikko pääsi suihkuun. Tämä tuntui vain parantavan Even fiilistä entisestään, tamma roiskutteli ja pelleili veden kanssa sen verran innoissaan. Hetken sisällä kuivuttuaan Eve pääsi ulos nauttimaan auringosta, joskin edelleen takki päällä märän karvan takia.