Luonnekuvaus

Kulokastanja on perusolemukseltaan melko juron ja nyrpeän oloinen hevonen, joka näyttää aina välillä rumaa naamaa kokeillakseen, pääsisikö se luistamaan kurjista jutuista sitä kautta. Kara on sen tyypin hevonen, jota ei lääpitä ja paijailla turhaan, vaan sille tehdään tasan se, mitä tarvitsee. Tamma on hyvin reviiritietoinen omasta karsinastaan, ja kaikkien mielenrauhan takia se hoidetaankin suosiolla käytävällä. Tässä lienee taustana tamman nuoruusvuosien melko kova koulutusvaihe, jolloin se kuulemma oppi arvostamaan omaa karsinaansa vähän turhankin paljon. Karan kanssa kannattaa olla täsmällinen, ripeä ja suoraviivainen tekemisiensä kanssa, sillä niin kulomustan kanssa pääsee helpoimmalla.

Ripeätahtinen ja -otteinen hoitohetki on Karan mielestä mukavin tyyli. Vaikka tamma onkin käytävällä ketjuissa ollessaan ihan asiallinen ja rauhallinen, loppuu sillä kärsivällisyys herkästi vähänkään liian pitkään puunaukseen jonka se ilmaisee suuriliikkeisellä kuopimisella ja ketjujen kilistelyllä. Tähän pisteeseen mentyään Kara myös ilmaisee tympääntymistään satunnaisilla "hahaa näykkäämpä sua persuksesta kun oot niin hidas" -näykkäilyillä, jotka loppuvat kuitenkin heti, kun tamma saa varusteet niskaansa.
Kara on narunpäässä taluttajan tahdissa kulkeva löllykkä, joka talsii menemään sinne minne pitääkin. Edes kesän viheriöt eivät saa kulomustaa hairahtumaan tieltään, että jotain hyötyä siitä nuoruusvuosien kovasta koulutuksestakin näköjään on. Tämä tamma on varmasti tallin varmin ja turvallisin talutettava niin kotipihalla, maastossa kuin vaikka kuussakin, josta on tietty etua kilpailupaikkojen menosisa ja meiningeissä.

Karan selkään asti päästyä tamman asenne ja koko olemus tuntuvat muuttuvan nyrpeästä jurottajasta aina valmiiseen ja vauhdikkaaseen ruutitynnyriin. Suomenhevonen on aina valmiina nostamaan vauhtia ja kierroksia, mutta se varsinainen työnteko tuottaa aina välillä vähän harmaita hiuksia sekä ratsastajalle että hevoselle. Karan mielestä parasta olisi kaahottaa menemään tukka putkella kentällä tai maastossa, sama se, mutta kunhan vain saisi mennä. Koulutreenit ovatkin aina melko hitaasti käynnistyviä ja paljon työtä vaativia sessioita, kun Kara muuttuu energisestä paahtajasta kiemurtelevaksi mukeltajaksi. Kulomusta vaatii aina hyvin tasaisen käden, sillä se on herkkä pelaamaan suullaan heti, jos tuntuma jää liian kovaksi tai epätasaiseksi. Muutoin tamma ei ole mitenkään turhan herkkä, mutta siihen moodiin päästyään hyvin vastaanottavainen ja osaavakin tapaus. Kara on taipuisa ja notkea ratsu, jolla on hyvin tavalliset mutta mukavat liikkeet. Sinnikkäällä ja runsaasti taivutteluita ja siirtymisiä sisältyvällä verryttelyllä Karasta saa kelvon helppo A -ratojen suorittajan, joka käyttää ratsastajan laiskottelua tai keskittymisen herpaantumista saman tien hyväkseen. Niin kotona kuin kisoissakin.

Kara tuntuu innostuvan jo siinä vaiheessa, kun se näkee jonkun menevän estekaluston luokse, tai ihan viimeistään siinä, kun se kuulee puomien kolinaa. Tamma rakastaa hyppäämistä, ja sen homman se todellakin osaa. Vauhdin kanssa toki koetaan aina silloin tällöin jonkinmoisia ongelmia, mutta itse hyppäämisen tamma taitaa vaikka unissaan. Karan hyppytekniikka on hyvä, se on nopea ja varovainen jaloistaan, se käyttää hypyissä hyvin koko kroppaansa jos sille vain annetaan siihen mahdollisuus, eikä aikakaan jää ongelmaksi, jos se hevosesta on kiinni. Kara vain yleensä tarjoaa kolminkertaisesti sitä vauhtia, mitä siltä haluttaisiin, joten ratsastajan tulee pysyä skarppina ja päättäväisenä jarrutteluiden kanssa. Kulomusta on esteillä hyvin anteeksiantavainen, mutta järkeä siltäkin sentään löytyy sen verran, ettei se lähde hyppäämään liian vaikeista lähtökohdista. Maastoesteillä meno on hyvin samanlaista, vaikka Karasta tuntuukin löytyvän aivan uudet vaihteet vauhdin ja rohkeuden suhteen. Tätä tammaa ei erikoisemmatkaan esteviritykset säikäytä, niin kentällä kuin maastossakaan.
Maastoilu Karan kanssa ilman esteitä on mukavaa hommaa. Tamma on rauhallinen ja varmajalkainen tyyppi, jos sen kanssa pidättäydytään kaiken sortin laukkakisailuista kavereiden kanssa. Leikkimielisetkin kilvat kavereiden kanssa saavat kulomustan vauhtivaihteiston taas esille ja käyttöön, eikä sen kierroksia enää niin vain lasketakaan, kun pitäisi jo kävellä pitkin ohjin kaikessa rauhassa.

Lastaus ja matkustus ovat taluttamisen lisäksi asioita, jotka sujuvat Karan kanssa aina ja poikkeuksetta täysin ongelmitta. Tamma on mallikelpoinen matkustaja, ja se käyttäytyy kisapaikoilla asiallisesti aina siihen asti, kun sen selkään kiivetään ja taluttaja jää pois. Verryttelyyn päästyään se rauhoittuu hieman ja alkaa keskittymään vähän paremmin ihmiseen selässään, mutta täysi huomionkiinnitys vaatii ratsastajalta paljon työtä. Kilpailusuoritusten sujuminen pohjautuukin pitkälti siihen, kuinka hyvin Karan on saanut liikkumaan ja kuuntelemaan verryttelyssä, paitsi tietenkin esteosuuksilla - ne kulomusta suorittaa vaikka unissaan 110 prosenttisesti.

Meriitit ja saavutukset

Sukutaulu

i. Pintapalo oli erakkoluonteinen musta suomenhevosori. Se oli 161-senttisenä varsin vaikuttava näky, eikä olekaan ihme, että se jäi kisapaikoilla monen mieleen. Kotioloissa sen annettiin olla lähinnä itsekseen tarhassa: se ei piitannut muista hevosista tuon taivaallistakaan, töitä se teki aina tosissaan ja muutoin murjotti omissa oloissaan. Kisapaikoilla Pintapalo sieti muiden hevosen läheisyyden ja vilkkaan tunnelman, mutta siitä näki, ettei se pitänyt sellaisista tilanteista yhtään. Orilla kuitenkin kilpailtiin kenttäratsastuksessa parhaimmillaan CIC1-tasolla menestyen. Pintapalolla oli voimakas hyppytyyli ja matkaa voittava, kevyt laukka-askel, minkä ansiosta se pärjäsi etenkin maastoesteillä erinomaisesti. Koulupuolella tummasta väristä ja suuresta koosta oli paljon hyötyä, sillä se toi orin työskentelyyn runsaasti näyttävyyttä. Luonteensa puolesta se ei ollut mikään showmies, mutta taitava ratsastaja osasi korjata ratsun puutteita. Nuorena Pintapalo oli kantakirjattu II-palkinnolla, mikä myöhemmin nostettiin I-palkinnoksi. Jalostuskäytössä Pintapalo oli erittäin suosittu, eikä ihme. Sillä oli kahmalokaupalla sijoituksia kenttäratsastuksesta, erinomainen rakenne ja kirsikkana kakun päällä kaunis väri. Ori periyttikin väriään kohtuullisen hyvin, mutta vielä paremmin sen vaikutus näkyi hyppytyylissä ja askellajeissa. Pintapalon varsoja onkin nähty varsin runsaasti kenttäratsastuksen eri tasoilla. Musta ori lopetettiin kotitallillaan 22-vuotiaana.

ii. Pintakiito syntyi ruipelona varsana, mutta siitä kasvoi 160-senttinen, voimakas ori. Se näytti aina hieman takkuiselta ja villiltä pitkän harjansa ja kulomustan värinsä ansiosta, mutta pinnan alla oli sisukas kenttähevonen, joka teki ratsuna aina parhaansa. Suuresta koostaan huolimatta ori oli erittäin ketterä ja notkea, rataesteillä sen vahvuuksiin kuuluikin haastavat kääntymiset. Koulupuolella Pintakiito oli varsin keskinkertainen, teknisesti hyvinkin taitava, mutta sen liikkeet olivat melko maahan sidotut. Tästä huolimatta se kilpaili Helppo-luokissa saaden valtavasti sijoituksia ja menestystä. Luonteeltaan Pintakiito oli rehellinen suomenhevonen, joka teki parhaansa, jos ratsastaja kohteli sitä reilusti. Kovia otteita ori ei sietänyt lainkaan, vaan ilmaisi mielipiteensä hyvin selvästi. Kantakirjauksen (II-palkinnolla) jälkeen Pintakiito siirtyi myös jalostuskäyttöön, muttei ollut kovin suosittu. Se kuitenkin periytti selväpäistä luonnetta, voimakasta laukkaa ja hyvää hyppytekniikkaa jälkikasvulleen, joten kahta lukuun ottamatta ne ovatkin kilpailleet kenttä- tai esteratsastuksessa. Pintakiito eli 24-vuotiaaksi, kunnes se eräänä päivänä löytyi kuolleena tarhastaan. Syyksi epäiltiin sydänkohtausta.

ie. Juolukka tuli keskinkertaisesta suvusta, kasvoi keskinkertaisen näköiseksi, kilpaili keskinkertaisesti esteratsastuksessa ja oli keskinkertainen siitostamma. Se oli 155-senttinen punarautias, hieman laatikkomainen rakenteeltaan, mutta nopealiikkeinen. Luonnepuoli tammalla oli kuitenkin kunnossa, sillä se oli äärimmäisen kiltti ja rauhallinen. Juolukka opettikin monet lapset ja nuoret ratsastuksen saloihin, eikä ollut koskaan kärsimätön. Koulupuolella se osasi Helpon B:n tehtävät, esteitä hyppäsi ratana 90 cm kilpailuissakin. Sijoituksia tuli aluetasolta aina silloin tällöin, mutta mikään ruusukehai tamma ei ollut. Parhaimmillaan se olikin pitkillä maastoretkillä omistajansa kanssa, sillä raudikko ei pelännyt kerrassaan mitään. Vaikeissakin tilanteissa se luotti siihen, että ratsastaja tekee päätökset, eikä koskaan yrittänyt liueta paikalta omin lupineen. Siirryttyään siitostammaksi Juolukka vietti varsin rauhallista elämää. Se huolehti varsoistaan melko hyvin, mutta ei periyttäjänä häikäissyt. Sen parhaaksi jälkeläiseksi jäi Pintapalo, muut eivät ole oikeastaan lainkaan kilpailleet. Tamma lopetettiin 25-vuotiaana erinäisten vaivojen pahentumisen seurauksena.

e. Kastanetta oli tamma, jonka hartioille oli kasattu valtavat odotukset. Siitä kasvoi 156-senttinen tummanraudikko, jolla oli erinomainen rakenne sekä lennokkaat liikkeet. Tamman ratsukoulutus sujui ongelmitta ja jo 5-vuotiaana se starttasi ensimmäisissä kenttäkilpailuissaan. Näistä kisoista alkoikin Kastanetan tie maineeseen ja kunniaan. Vuosien kuluessa, tamman varttuessa ja taitojen kasvaessa se eteni aina CIC1-luokkaan asti, kilpailleen niin avoimissa kuin suomenhevosluokissakin. Sijoituksia ja myös voittoja ropisi tasaiseen tahtiin. Tamman kanssa treenattiin paljon ja se suostui aina kaikkeen mukisematta, sillä juuri sellainen raudikko oli. Luonteeltaan niin kiltti ja lempeä kotitallillaan, ettei sitä olisi uskonut samaksi hevoseksi kilparadalla, sillä kilpaillessaan raudikosta kehkeytyi tulinen ja voimakas ratsu. Kastanetan vahvuuksiin kuului kärsivällisyyden lisäksi erinomainen kestävyys ja näyttävät liikkeet, joten se pärjäsi niin koulu- kuin maastoesteosuudellakin. Jalostuskäyttöön tamma siirtyi 13-vuotiaana loukkaantumisen vuoksi. Se olikin erinomainen emätamma, jonka varsoista kasvoi hyvärakenteisia, mutta ei kovin helppoluonteisia kilpahevosia. Kaikki Kastanetan jälkeläiset ovat kilpailleet kenttäratsastuksessa CIC1-tasolla ja yksi orijälkeläinen on myös kantakirjattu. Tamma itse eli 26-vuotiaaksi kotitallillaan, kunnes sen vointi heikkeni niin paljon, että se lopetetiin juuri ennen sen seuraavaa syntymäpäivää.

ei. Kasanova oli aikansa yksi tunnetuimmista suomenhevosoreista. Se oli korkeudeltaan 157 cm ja väriltään tummanpunarautias liinaharja – oikein perinteinen suomenhevonen, joka kuitenkin jäi mieleen näyttävänä ja laadukkaana ratsuna. Ori kilpaili kenttäratsastuksessa CIC1-tasolla kansallisella tasolla kahmien sijoituksia lähes jokaisessa kisassaan. Kasanova oli kantakirjattu I-palkinnolla loistavin pistein ja luonteesta se oli peräti saanut täyden kympin. Tämä ei toki ollut ihme, sillä ori oli tunnettu fiksusta ja tasapainoisesta käytöksestään ja erinomaisesta ratsastettavuudestaan. Se kuunteli aina ratsastajaa erittäin kuuliaisesti, kesti useammankin vapaapäivän putkeen, eikä juuri koskaan käyttäytynyt orimaisesti. Jalostusorina Kasanova oli todella suosittu. Sillä on kymmeniä jälkeläisiä ympäri Suomea. Seassa on niin kantakirjaoreja kuin -tammojakin, kenttä- ja estehevosia sekä ihan tavallisia harrasteratsuja. Raudikko periytti hyvää luonnetta ja suurta kapasiteettia etenkin estepuolelle. Myös sen korrekti rakenne periytyi suurelle osalle sen varsoista, vaikka kaikki emätammat eivät suinkaan olleet niin laadukkaita. Kasanova lopetettiin 24 vuoden iässä pitkään jatkuneiden nivelvaivojen vuoksi.

ee. Vinjetti oli kevytrakenteinen ja urheilullinen suomenhevostamma. Se oli 154-senttinen ruunikko, joka olisi luonteensa puolesta sopinut ihan millaiseen käyttöön vain. Se oli käsitellessä maailman kiltein höpönassu, ratsuna kuuliainen ja tarpeen vaatiessa reagoi apuihin sekunnin sadasosassa. Tammalla kilpailtiin este- ja kenttäratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Se sijoittui useita kertoja CIC1- ja 110cm-luokissa, ja olikin tuttu näky oikeastaan kaikkialla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Ruunikko myös kantakirjattiin 8-vuotiaana II-palkinnolla ja se sai erinomaiset pisteet luonteesta ja ratsastettavuudesta. Kilpakäytön päätyttyä Vinjetistä tuli täysipäiväinen siitostamma ja se saikin kuusi laadukasta varsaa. Emänä tamma oli oikein hyvä, se huolehti varsoista tarkasti, mutta antoi niille myös vapautta. Kaikki sen jälkeläiset ovat kilpailleet este- tai kenttäratsastuksessa vähintään aluetasolla, kumpikin orivarsoista on myös kantakirjattu. Eläköidyttyään viimeisen varsan vieroituksen jälkeen tamma vietti kaksi rentoa vuotta isossa pihatossa. Vinjetti sairastui 23-vuotiaana vaikeaan kaviokuumeeseen ja se jouduttiin lopettamaan.

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

10.09.2017 - NJ - Mandelbacke - suomenhevostammat, päätuom. Vibaja - irtoSERT
27.01.2018 - NJ - Kaihovaara - suomenhevostammat, päätuom. Lissu T. - irtoSERT
02.02.2018 - NJ - Lily's Trotters - suomenhevostammat, päätuom. Jannica - irtoSERT

Päiväkirja & valmennukset