Luonnekuvaus

Almiida on kaunis katsella, ihastuttava liinakko suomineito, mutta se ihastuttavuus jää aika pitkälti siihen. Tuntuu, että tällä känkkäränkällä kiukkupyllyllä on jatkuvasti se aika kuukaudesta. Älä koske väärin, älä katso väärin, älä puhu väärin, niin Alma saattaa olla kiukuttelematta. Koetahan siinä sitten olla ja elää normaalisti! Käsiteltäessä liinakko ei ole se helpoin hevonen, eikä Almaa annetakaan kokemattomien käsiin edes valvottuna. Luonnollisesti tammassa on ne hyvätkin puolensa; se on hyväliikkeinen, taitava ratsu joka sopii niin esteille kuin kouluun. Kuskin tosin pitää olla suht osaava, koska Alma on ratsuna aika herkkis, niin hyvässä kuin pahassa.

Talliporukka on välillä vitsaillut, että pitäisi vetää pitkää tikkua siitä, kuka joutuu hoitamaan Alman. Liinakko ei tosiaan ole se kukkaisin hoidokki, sillä jo karsinan ovella tamma on vastassa hampaat irvessä, tai vaihtoehtoisesti takamus ovea päin ja toinen takanen kohotettuna. Tamma hoidetaan poikkeuksetta käytävällä, ettei se liiskaa ketään karsinansa seinää vasten (ja käytävällä Almalla on muutenkin vähemmän liikkumatilaa ja mahdollisuuksia porsasteluun).
Kun on sopivan ripeä, mutta helläkätinen, Alma ei kiukuttele niin hirveästi harjaamisen vuoksi. Jouhien käsittely on aina hirveää ja kiukuttelun arvoista, samaten pään; aivan sama, harjaatko päätä, laitatko korvahuppuja vai mitä teet, Alma ei tykkää. Kavioiden puhdistaminen on ihan OK, kunhan toimit ripeästi. Pesarille liinakko ei mene ilman tappelua, sillä lattiakaivo on jostain syystä aivan hirveä. Eläinlääkärin ja kengittäjän vierailuja varten kaivetaan huulipuristin esille, sillä ilman sitä pieninkään toimenpide ei onnistu.
Talutettaessa Alma kulkee röyhkeästi lapa edellä kiilaten taluttajansa ojaan, ellei sitä komenna. Komentamisesta tamma tosin saattaa ottaa nokkiinsa niin, että koettaa ryöstää irti tai vaihtoehtoisesti peruuttaa minkä kerkeää. Alman kanssa joutuu vähän tasapainoilemaan komentamisen suhteen, koska sikailuahan ei katsota ja sikailuksi homma menee, jos Almalle antaa yhtään periksi. Toisaalta tamma sikailee myös, jos sitä komentaa (sen mielestä) turhan ronskisti.
Lastaaminen tapahtuu liinojen avulla, koska ilman niitä Alman koppiin saaminen on useamman tunnin projekti. Tamma ei stressaa tai jännitä kuljetusta, mutta rampilla kävely on sen mielestä vastenmielistä.

Pikkutammalla on ihan mukavasti kapasiteettia niin esteille kuin kouluun - re 110cm, koulutaso helppo A -, liikkeet ovat laadukkaat kaikin puolin, tammalla on hyvä tasapaino. Alma on kuitenkin sen verran herkkäsieluinen ja omanarvontuntoinen hevonen, ettei osaamattomissa käsissä tee yhtään mitään. Erityisen tarkka liinakko on siitä, että sitä ratsastetaan tasaisella, pehmeällä tuntumalla. Kovaa kättä vastaan Alma protestoi kaikin mahdollisin tavoin kuolaimen puremisesta kiemurteluun ja pukitteluun.
Osaavan ratsastajan kanssa Alma tekee ihan mielellään töitä. Nöyräksi liinakkoa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua, mutta yhteistyökykyinen se on. Niin este- kuin koulutreenit kelpaavat, eikä Almaa kyllästytä, vaikka samaa tehtävää olisi hinkattu joka päivä viimeisen viikon ajan. Mikäli ratsastaja ei koko ajan tee töitä, Alma kulkee vähän missä muodossa sattuu eikä pysy koottuna. Mikään ei tule ilmaiseksi, mikä tekee Almalla ratsastamisesta palkitsevaa; kun onnistuu, tietää tehneensä työn itse ja vieläpä oikein. Hyvin ratsastettuna Alma on eteenpäinpyrkivä niin esteillä kuin koulussakin, ja se suorittaa siltä pyydetyt tehtävät tarkasti ja täsmällisesti.
Esteillä raudikko varoo jalkojaan ja pukittaa pienesti, jos sattuu osumaan puomeihin. Kieltoja tulee ani harvoin. Alma tuntuu osuvan oikealle ponnistuspaikalle itsekseen, se ei kyttää tai kauhistele mitään esteitä ja on ketterä - täydellinen tykki tiukkoihin kurveihin ja nopeisiin uusinta-aikoihin!
Täysin maastovarma yksin ja porukassa, toimii jonon johtajana ja peränpitäjänä, kunhan muihin on kunnon hajurako. Parhaimmillaan Alma on ollessaan yksin, porukassa se on hapan kuin sitruunansyönnin jäljiltä. Toimiva peli kuitenkin, oli yksin tai ei.

Jos ei muuta, niin ainakaan Alma ei stressaa, kun lähdetään kotipihaa pidemmälle treenaamaan tai kisaamaan. Tamma ei välitä ihmisvilinästä ollenkaan, eikä punainen rusetti hännässä tule tyhjästä; Alma ihan tosissaan monottaa muita, eikä vain meinaa. Kaikkein tyytyväisin Alma (ja muu kisaseurue) on, kun liinakon kanssa pysytellään kaukana muista niin käsihevosalueella kuin verryttelyssäkin.
Mikäli tamma toimii kisakuskillaan kotioloissa, toimii se myös kisoissa, ja mikäli ei, niin ei todellakaan. Alma on herkempi kiukuttelemaan verryttelyissä kuin radalla, koska verkassa on muitakin, radalla tamma on oma itsensä, eikä vuoroaan odottava ratsukko yleensä häiritse raudikon oloa, eloa ja suoritusta.

Meriitit ja saavutukset

Sukutaulu

i. Hattutemppu syntyi samana keväisenä yönä, kun yksi silloisista Suomen Leijonien tähtipelaajista teki hattutempun jääkiekon MM-kilpailuissa Kanadaa vastaan. 156-senttiseksi kasvanut ori kasvoi nopeasti täyteen mittaansa ainakin takapäästä - nelivuotiaiden laatuarvostelut jäivät välistä orin ollessa niin takakorkea, että ylipäätänsä orin selkään kiipeäminen ei olisi tehnyt hyvää nuorelle hevoselle. Kuusivuotiaasta alkaen se kuitenkin dominoi kouluratoja, startaten muutaman kerran esteilläkin kilpauransa aikana. Se oli yksi aikansa parhaista koulusuomenhevosista, vaikka hävisikin liikkeidensä näyttävyydessä kaikista parhaille. Se ei koskaan yltänyt koulumestaruuksien huipulle, teknisesti laadukas ori oli tasainen suorittaja, mutta liinaharjan matkan parhaista parhaaksi estivät sen vaatimattomat liikkeet. Sen varsoista kuitenkin löytyy useampi kouluratsu, joiden liikkeet ovat isäänsä parempia.

ii. Riperalla tunnettiin erityisesti hurjasta luonteestaan. 155-senttistä, tulipunaista oria talutettiin kilpailupaikoilla kaksi puolin ja monesti se aiheutti vaaratilanteita verryttelyssä. On oikeastaan ihme, että punarautiaan meriittilistalta löytyi suomenhevosten koulumestaruuksia peräti kaksin kappalein. Hankalan luonteensa takia se ei ollut edes kovin suosittu siitoksessa, sen tiedettiin periyttävän hyvin vahvasti haastavaa luonnettaan, joka karkoitti monet kiinnostuneet pois. Liikkeistä luonteen sijaan välittäneille kasvattajille erisukuisenakin tunnettu Riperalla oli kuitenkin ykkösvalinta, harvan suomenhevosen liikkeet olivat yhtä upeat kuin orilla. Varsinkin jos astutettava tamma oli luonteltaan täysin pystyynkuollut, tuli varsasta varmasti hyvä harrastuskaveri. Vanhemmiten ori hieman rauhoittui, vaikka helppoa hevosta siitä ei tullut koskaan, 23-vuotiaana vihreämmille laitumeille päästetty ori oli loppuun asti tallityöntekijöiden inhokki liiallisen orimaisuutensa takia.

ie. Odelmiini oli kaunis liinaharja. Kiiltokuvatamma oli samalla myös hyvin helppo hevonen, pomminvarma tamma ei pelännyt mitään ja nöyränä neitinä teki aina niin kuin ihminen siltä pyysi. Tamman rakenne oli hyvin keskiverto kaikkine suomenhevosille tyypillisine rakennevirheineen, eivätkä sen liikkeetkään kovin kummoisia olleet, näyttelyistä se toi kotiin III-palkintoja kerta toisensa perään. Ratsunakaan Odelmiinista ei mitään ruusukehaita koskaan tullut. Se eli koko ikänsä kasvattajansa kotipihassa suomenhevoslauman kanssa, toimien laumatovereidensa tapaan siitostammana suurimman osan elämästään. Sen elämä loppui kuitenkin melko lyhyeen, 13-vuotiaana varsoessaan tamma menehtyi hankalaan synnytykseen jättäen orpovarsan. Sen varsoista tuli hyvin moninaista sakkia, harrasteratsua ja kilpahevosta.

e. Lolleri ei ollut kovin kaunis ilmestys pitkästä liinaharjastaan huolimatta, mutta rohkea tamma sopi hyvin kenttäradoille. Ei se kovin hyvällä tekniikalla hypännyt tai liikkeillään loistanut, mutta meni kovaa ja korkealta sekä teki sen mitä siltä pyydettiin. Tamma varsoi kerran jo nelivuotiaana, sen kenttäratsun ura oli ehjä, eivätkä edes loukkaantumiset luoneet säröjä siihen. Tamma olisi varmasti ollut hyvä emätamma useammallekin varsalle, se ei näyttänyt periyttävän rumaa ulkoasuaan eteenpäin yhden varsan otannan perusteella, mutta keskittyi kilpailemiseen. 152-senttinen tamma olikin ja on yhä yksi parhaista lähihistorian aikana kilpailleista kenttäsuomenevosista, vaikka nykyisin toimiikin opetusmestarin tehtävissä kiertäen pikkuluokkia omistajansa pojan kanssa. Nämä pienet luokat sujuvat kuitenkin tammalta samalla intohimolla kuin mestaruusluokat, siitä näkee kuinka se pitää siitä, mitä se tekee.

ei. Tohmajärven Taikasaurus herätti usein huvittuneita katseita nimensä takia. 1.27-aikainen ravuri oli kuitenkin ihan tavallinen suomenhevosori, vaikka 156-senttinen voikko eroittuikin samassa lähdössä juosseista muista hevosista värityksensä takia helposti. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään erikoista väriä lukuunottamatta, oikeastaan kaikki orissa henki sitä, kuinka tuiki tavallinen se oli. Ehkä juuri se teki siitä niin suositun jalostusorin, se jätti tasapainoisia varsoja ja tasapainotti näiden varsojen emien ominaisuuksia hyvin ainakin suurimmassa osassa tapauksia. Ei yksikään sen varsoista mikään huippu ollut ja iso osa päätyi ratsuiksi viimeistään muutaman ravistartin jälkeen jollei aiemmin, mutta ei sen varsoissa mitään varsinaista vikaakaan ollut. Itse Taikasaurus vietti vielä pitkiä, rauhallisia eläkepäiviä monta vuotta vielä siitosurankin jälkeen, eläen 27-vuotiaaksi saakka.

ee. Loiskeen Linda oli tuikitavallinen harrastehevonen. 151-senttinen liinakko kilpaili kaikissa kolmessa perinteisessä ratsastuslajissa pikkuluokkia. Edes sillä tasolla se ei mikään ruusukehai ollut, mutta eikö kilpaillessa ole tärkeintä voiton sijaan se, että on hauskaa? Tamma kiersi 14-vuotiaaksi asti kilparatoja ennen kuin se astutettiin pikku-Lindan toivossa, olisi mukavaa, jos Lindalle olisi valmiina seuraaja kun siitä aika jättäisi. Tuloksena oli ihan mukava liinharjainen varsa, joka päätyi kuitenkin vieroitusikäisenä myyntiin, tamman omistajalla ei olisi ollut aikaa tai saati rahaa varsan kouluttamiseen. Tämän varsaseikkailun jälkeen Linda palasi vielä muutamaksi vuodeksi samanlaiseen elämään, jota se oli ennen varsomista elänyt. 20-vuotiaana se annettiin ylläpitoon naapuriin, jonka kahden hevosen kotitallin toinen asukki oli menehtynyt ja jäljelle jäänyt kaipasi kipeästi hevosseuraa. Siellä se eli 24-vuotiaaksi asti, jolloin se lopetettiin vanhuuden vaivojen takia.

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

00.00.0000 - paikka - VSN/NJ - luokka, tuom. tuomari - palkinto

Päiväkirja & valmennukset