05.04.2019 Mallioppilas maastossa, kirjoitti Humutin

Saavuin jälleen tutuksi käyneeseen Turmeltajaan vierailulle. Olin sopinut ohikulkumatkan valmennuksen turmeltajattaren suomenhevoselle, jonka pidettyäni näin huhtikuun hyvässä kevätsäässä omistajatar intoutui vaihtamaan kuulumisia. Dookien hoitaessa raudikkonsa tarhakuntoon panin merkille voikon, karsinastaan meitä tarkasti seuraavan oripojan. Luonnollisesti tässä vaiheessa turmeltajatar huomasi kiinnostukseni, ja hetken seliteltyään siinä jotain liikutuksen tarpeesta ja tuumaten, että kun minulla ei nyt mitään hirveää kiirettä ole ja Hero on niin ihana ja minun pitäisi sitä kokeilla, tyrkkäsi nainen minut harjapakin ja varusteiden kanssa hevosensa karsinaan. Siinä sitten orin kanssa pällisteltiin toisiamme.

Dookie oli ohjannut minut suht lyhyelle maastoreitille, ja vaikka itsellä ei nyt erityisempi kiirus tänään ollutkaan, olinhan varannut koko päivän himmailuun niin Turmeltajassa että tien päällä, olin kiitollinen, ettei Hero ollut niitä vaikeimpia laitettavia. Voikko suomenhevonen oli paljastunut oikein leppoisaksi, avuliaaksi sieluksi retuuttaessaan pesusientä kasvojen edessä, ja vaikka muutama matkalla tarhattu tamma olikin sankaripojalle mennyt lepertelemään, olin tuumannut nopeasti, että Heron kanssa ei tarvinnut jännittää lapasista lähtöä. Polkua nyt edetessä hitaassa käynnissä nautiskelimme molemmat auringonvalosta, puihin yltäneestä keväästä ja lintujen kuorosta sunnuntain kunniaksi. Sankarihevonen eteni tasaisin, verkkain askelin ja ihastuin oriin hetki hetkeltä vaan enemmän - Hero oli todella hyväkäytöksinen, ratsastettava suomenhevonen, ja sen selässä kyllä viihtyi. Hetken verryteltyäni ja haettuani voikkoon tuntuman nostin oripojan kanssa vähintään yhtä tasatahtisen ravin, jolla oli hyvä jatkaa keväistä kevennystä. Suomenhevonen tuntui luonnolliselta alla, ja polku eteni vauhdilla kohti suoraa pätkää, jossa oli omistajattaren mukaan hyvä päästää vähän latauksia. Ennen matkaanlähtöä olin miettinyt, uskallanko päästellä Heron kanssa pätkällä, mutta kaikki luulot olivat karisseet jo satulaan noustessa, olihan ori mutkaton tapaus.

Pätkän alussa Hero selvästi alkoi jo vähän intoutua, liekö muistista tiesi laukan alkavan tässä, ja vaikka ori meinasikin kiihdyttää jo itsekseen, se odotti laukka-avut. Viimein päästin orin irrottelemaan sunnuntain kunniaksi. Voikko intoutui riemuissaan jopa hieman yllättäen heittämään takapäätään kevyesti ilmaan - onneksi kuitenkin pysyin kuskinpenkillä ja Herokin jatkoi loppumetrit siistissä laukassa hiljentäen pyynnöstäni. Oria oli oikea nautinto ratsastaa vielä viimeiset käynnit kotiin, ja huomasin vastahakoisesti jalkautuvani tallipihalla. Dookien tullessa kyselemään reissun kulusta tuumasin, että taidan piilottaa Heron vielä mukaan traileriini, ja naureskellen turmeltajatar johdatteli meidät takaisin tallin puolelle.

15.05.2019 Kesää kohti, kirjoitti omistaja

Kevät näytti vihdoin tulleen takaisin, vaikka hetken näyttikin jo siltä että kahden viikon lämpöisistä säistä siirryttiin suoraan syksyyn. Hevoset olivat päässeet aloittamaan jo vihreälle totuttelun, ja tämän päivän yksi ratsuistani oli tälläkin hetkellä omalla pikkulohkollaan maistelemassa ruohoa. Herkuista huolimatta Heros nosti päänsä minut huomattuaan, hörähti hassusti ja tallusti portin luo. Puin orille riimun päähän ja nappasin sen ulos aitauksestaan, ja lähdin kävelemään kohti tallia. Hero käveli hyvin rennosti ja rauhallisesti vierelläni, välillä hamuillen tienpientareiden ruohotupsuja.
Tallissa laitoin orin käytävälle kiinni, ja aloin harjaamaan sitä perusteellisesti. Voikko oli kerännyt itselleen komean, kuivahtaneen mutapölyhiekkakerroksen, joka rapisi ja pölysi mukavasti ylleni kumisukaa pyöritellessä. Hero seisoi tyytyväisen oloisena, toista takajalkaansa lepuuttaen ja ikkunoista rauhallisesti ulos tiiraillen koko harjauksen ajan. Piakkoin sain hevosen karvan siihen kuntoon, että siihen kehtasi laittaa satulan ja muut varusteet. Koitin kovasti pähkäillä, että mitähän sitä nyt sitten tekisi - maasto houkuttelisi auringon puolesta, ja viileä maneesikin houkuttelisi lämmön puolesta.

Hero seisoi valmiina lähtöön ja itsekin sain kypärän päähän ja hanskat käteen, joten mars pihalle ja kyytiin. Vasta voikon selkään päästyäni sain tehtyä päätöksen, että kyllä tänään oli maastoilupäivä. Hero vaikutti olevan hyvin tyytyväinen valintaan, se lähti astelemaan pois tallin pihasta reippain ja rennoin askelin, korvat rennosti eteenpäin suunnattuna. Kävelimme pitkään tien reunaa pitkin, molemmat lämmöstä ja auringosta nautiskellen. Hero pärskähteli satunnaisesti ja alkoi pikku hiljaa kiihdyttämään vauhtiaan, kun olimme lähestymässä tavanomaista ravipaikkaa. Naurahdin itsekseni orin ennakoinnille, ja keräilin vähän ohjia tuntumalle. Testailin alkuun jarrut, kaasun ja kääntävät avut, jotka kaikki toimivat hyvin - Hero oli tänään tavallistakin iloisemmalla tuulella ja sitä kautta myös mukavamman tuntuinen selästä käsin, kuin yleensä. Muutaman hienosäätöhetken jälkeen siirsin orin raviin, ja annoin sen liikkua pitkänpuoleisella ohjalla haluamassaan muodossa, ja voikko valitsikin pitkän ja matalan muodon alkuun. Herolla oli iso ja näyttävä ravi, joka tuottaa usein vaikeuksia istua alas, mutta keventäessä se on oikeastaan mukava ravi. Pehmeä, mutta iso. Ravasimme pitkän pätkän ennen käyntiin siirtymistä, jonka jälkeen kävelimme taas hetken tien reunaa pitkin. Toisen pätkän jälkeen käänsin orin pois hiekkatieltä pellolle vievälle tielle, tai polulle, ja Hero tuntui heti säpsähtävän kunnolla hereille. Se tuntui kasvavan ainakin metrin korkeutta, ryhtiä löytyi yhtäkkiä vaikka muille jaettavaksi, ja askel muuttui lyhyeksi ja korkeaksi raviksi. Toppuuttelin voikkoa hieman, ja se pysyikin nätisti löysälläkin ohjalla alla, mutta tepasteli edelleen kovin teatraalisesti.
Oikeaan kohtaan päästyämme hivutin ohjat hieman parempaan otteeseen, valmistauduin itse nousemaan kevyempään istuntaan, ja annoin Herolle luvan mennä. Ja sehän meni. Hero pinkaisi eteen jättäen jälkeensä sellaiset lähtökuopat, että huonompituurinen varmaan kompastuu niihin. Nousin jalustimien varaan ja kumarruin lähemmäs voikon kaulaa, ja myötäilin sen pään liikettä käsillä ja yläkropalla. Herolla oli edelleen korvat tiukasti hörössä, vaikka tuuli varmasti osui niihin melkoisesti. Vaan tätä hevostapa ei haitannut, se nautti täysin siemauksin reippaasta revittelystä pitkällä peltotiesuoralla.

Laukkaspurtin jälkeen olimme hetken pyörineet pellolla ja tehneet ikäänkuin jotakin kouluratsastuksen tapaista, mutta melko pian olin ohjannut orin takaisin tielle ja kohti kotia. Hero oli laukannut itsensä melkoiseen hikeen, joten kotiin päästyämme se pääsi ulkona suihkuun. Voikko näytti siltä, että tänään kaikki on kivaa, ja näinhän se oli - lämpimänä päivänä on mukava käydä rentoutumassa maastossa, mukava käydä suihkussa ja vielä mukavampi päästä kivan lenkin jälkeen takaisin ruohon ääreen.