Luonnekuvaus

Luuvitonen on vähän sellainen "miksi mä tälläisen ostin" tai "mitä mä tällä teen" -ostos. Se ei ole järin komea, sillä ei ole hienoja liikkeitä, ja hyppykin on vain ihan ok.. No, ainakin se on kivan värinen. Luonteeltaankin tämä on vähän omituinen, vaikea saada selkoa ja se on vähän sellainen... luihu kaveri. Ja se onkin syy, miksi sen kutsumanimeksi tuli Luihu. Kaikin puolin kumma ja epäselvä tapaus.

Luihua on vähän vaikea lukea, niin hevosten kuin ihmistenkin. Tarhasta hakiessa ori kävelee usein vastaan tai luokse, mutta korvat tiukasti luimussa. Vaan kun se pääsee hakijan luokse, korvat lörpähtävät rennosti sivulle, ja se on hyvin lungisti aloillaan ja odottaa, että koska mennään. Mustanruunikko tuntuu ymmärtäneen korvamerkit vähän väärin, liekö ollut happamanpuoleisen emän oppeja. Kilttihän Luihu nimittäin on, vaikka sen ilmeet kertovatkin yleensä muuta. Ori laahustaa kiireettömästi ihmisen perässä minne sen sitten viekään, eikä se juuri jaksa hötkyillä muista hevosista tai ympäristöstä ylipäänsä.
Hoidokkina Luihu on... Luihu. Yhtenä hetkenä se saattaa hamuilla söpösti hoitajan kättä namien toivossa, ja seuraavana se saattaakin olla korvat niskassa ja turpa tanassa kiukkuamassa - esimerkiksi jos sitä on harjattu liian kovaa väärästä paikasta, ohi kulkee hevonen/ihminen/kissa/koira/kana/yksisarvinen, tai jostain aivan muusta syystä. Vaan eipä se vieläkään mitään eleilyä ja irvistelyä kummempaa tee. Näitä pieniä hämmennyshetkiä lukuunottamatta Luihu on helppo hoidokki, etenkin jos oppii olemaan huomioimatta sen mielenmuutokset. Eläinlääkärin ja kengittäjän kanssa ori on tasainen ja lungi, ei mikään päivänpaiste mutta sellainen passiivisen yhteistyökykyinen.

Tämän hevosen satulassa ollessa tulee aina välillä mietittyä, että miksi tämä piti ostaa - ori muistuttaa helposti jonkin sortin kamelieläintä, eikä niinkään ratsusukuista suomenhevosta. Kärsivällisyydellä, taidolla ja patistamalla Luihusta kyllä saa ihan mukavaa liikettä irti, ei missään nimessä huippulaatua, mutta ihan kelvollista sen omalle tasolle. Ruunikko ei ole järin herkkä, se on kova luikertelemaan jos sitä puristetaan vähänkään liikaa jostain suunnasta, tai jos toinen ohja on vähänkään löysemmällä kuin toinen. Tai mikä tahansa epäsymmetrisyys, niin Luihu kyllä huomauttaa. Että helppoa ratsua tästä ei saa kyllä tekemälläkään, ihan ookoon kyllä.
Esteilläkään tämä otus ei loista. Sillä on vähän huono etujalkojen tekniikka, vaikka muuten hyppy on ihan kelvollinen vajaan metrin radoille. Ketteryys on varmaankin Luihun paras puoli esteillä, se kääntyy vaikka paikoillaan täyskäännöksen, jos tarve vaatii. Kohtuullisen nopeakin se on, mutta myös herkkä kieltämään, jos tiet ja paikat eivät ole kohtalaisen kohdallaan.
No missäs tämä sitten on hyvä? Maastossa. Maastoillessa Luihusta löytyy kaksi vaihdetta - viiden tähden kenttäkilpailutäysipuoliveriratsu täydessä tikissä, tai pystyyn kuollut luottokanttura. Valitse tarkkaan reissun tyyppi, sillä jos aloitat reissun rennolla samoilulla ja sen jälkeen kaipailet säväyttävää laukkaspurttailua, saat jäädä vain haaveilemaan siitä vauhdista. Ja päin vastoin, jos Luihun annetaan ymmärtää että tänään mennään eikä meinata, se todellakin myös menee eikä meinaa. Orista löytyy maastoesteillä kuumakallen vikaa, mutta mitenkään hallitsematon se ei kuitenkaan ole. Rohkeutta ja vauhtia löytyy, ja intoa sitten vieläkin enemmän.

Koppiin astelu ja matkustus on tylsää ja tavallista, Luihu menee kun pyydetään ja seisoo kun tarvitsee. Se ei mölise eikä möykkää, vaikka joutuisikin olemaan pitempiäkin aikoja kopissa, etenkin jos nenän edessä on ruokaa. Verryttelyissä oria saa herätellä tosissaan, jos siitä meinaa saada jonkin sortin suoritusta irti radalla. Paitsi niillä maasto-osuuksilla.
Kaikin puolin omituinen tapaus, mutta onpahan nyt tälläinenkin tallissa.

Meriitit ja saavutukset

Sukutaulu

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Ei näyttelytuloksia.

Päiväkirja & valmennukset