Turmeltajan Kismiina - kuollut 10.10.2018

29.06.2018 Vesileikkejä ja villihevosia, kirjoitti omistaja

Sintillä ja Pennillä oli tänään ohjelmassa uimista. Mira oli luvannut tulla mukaani toisen hevosen kanssa, ja vaikka naisen kasvot olivatkin vähän venähtäneet kauhistuneeseen irvistykseen kuultuaan ratsunsa nimen, sain kuin sainkin hänet kuitenkin mukaani. Sintti ja Penni ovat kuin yö ja päivä - ensimmäinen on aina valmiina lähtemään oikeastaan mihin vain ja vieläpä positiivisella mielellä, ja se toinen taas... no, ei ole valmis mihinkään eikä ainakaan positiivinen. Silti nämä tammanmokomat ovat kuin paita ja peppu, ja ovat kehittäneet oman kahden hevosen laumansa laitumella, vähät välittäen muista.

Sintti oli tuttuun tapaan hyvin seurallisella tuulella, kun harjasin siltä pahimmat pölyt pois. Vähän turhanpäiväistä hommaa toki harjata hevosta, joka on todennäköisesti syöksymässä heti ensi sekunteilla järven pohjaan asti, mutta harjasinpahan nyt kuitenkin. Tammat saivat hyvin pelkistetyt varusteet yllensä - suitset ilman turparemmejä, ja olimme valmiita. Penni alkoi jo tallissa näyttämään äärimmäisen epäileväiseltä, että mitä hemmettiä nyt tapahtuu, mutta alkumatkan jäkittämisen jälkeen se alkoi vähän rentoutumaan ja keskittyi seuraamaan Sintin reippaasti keikkuvaa takapuolta.
Kello oli hieman yli puolen päivän, kun pääsimme tutulle ja turvalliselle uittopaikallemme. Aurinko paistoi pieneen poukamaan valaisten kirkkaan veden pohjaan asti. Sintti oli tajunnut ennen paikalle pääsyä, mitä pian tulee tapahtumaan, ja sen askellus oli muuttunut hetki hetkeltä ripeämmäksi. Rannan ilmestyttyä näköpiiriin sain oikeasti pidätellä tammaa, jotta se ei ryntäisi suoraan järveen. Penni ei ollut aivan samaa mieltä retken tarkoituksen ihanuudesta, joten Sintti sai toimia närkästyneelle kaverilleen vetohevosena.

Sintin kanssa pitäisi käydä uimassa useammin. Tamman intokierrokset nousivat jo siihen asti, että se alkoi pomppimaan hyvin pienissä määrin takajaloilleen. Liinakon pörinä ja tiukasti veteen suunnattu katse ja levoton kuolaimien kilistely nauratti, kun perässä tuli kaikkea muuta kuin innoissaan oleva Penni. Kun lopulta pääsimme veteen asti, Sintti keräsi niskansa ja kaulansa niin pystyyn ja ryhtiin kuin hevonen vain ikinä voi, meni lähestulkoon istumaan ja ponkaisi siitä jättiloikalla järveen. Epämääräisen yllätysmölähdyksen jälkeen keskityin yrittämään pitämään itseni kyydissä, kun Sintti jatkoi jättiloikkansa jälkeen pidemmälle hölkkäämistä. Kuulin Miran räkäisen naurun takanamme, ja keskityin sitten hidastamaan ilmeisesti pähkähulluksi tullutta liinakkoa. Kun vettä oli kylkien puoliväliin asti, Sintti vihdoin pysähtyi.
"Siitä sitten vaan tekemään perässä sama!" Huudahdin edelleen naama punaisena nauravalle Miralle, joka oli saanut Pennin juuri ja juuri polviin asti veteen.
"Joo, kato kun me tullaan! Tää sai sellasen slaagin tosta sirkusesityksestä, että se varmaan luulee Sintin olevan se merihirviö", nainen käkätti tosiaan hieman kauhistuneen näköisen Pennin selässä.
"No, antaa noiden nössöjen jumittaa tuolla, mennään me nyt sitten uimaan kunnolla", naurahdin Sintille, joka odotteli että koska mennään. Tamma lähti määrätietoisesti jatkamaan matkaa syvemmälle järveen, ja kun tunsin sen alkavan uimaan, liu'uin selästä sen vierelle. Liinakon korvat olivat tiukassa höröasennossa ja sen silmät tuntuivat säihkyvän ilosta; Sinttiä ei tuntunut haittaavan lainkaan, että sen nenään tai naamalle tuli vettä. Pienen uimalenkin jälkeen käänsin tamman takaisin kohti rantaa, ja hivuttauduin selkään ennen kuin tuli liian matalaa. Sintti halusi kuitenkin jäädä edelleen veteen, tällä kertaa tosin kuopimaan vauhdikkaasti ja läiskyttelemään vettä mahdollisimman isolle alueelle. Penni ja Mira olivat päässeet ja mahaa myöten veteen, mutta kun Penni sai naamallensa osan Sintin vesileikeistä, tamma pyörähti tiukan puolikäännöksen rantaa päin.
"Eiköhän tämä riitä, mä koitan jos saisin tämän vesipedon pois täältä", huikkasin Miralle, joka taputteli taas järkyttyneen näköistä Penniä. Hyvin pätkivän ja roiskuvan rantaankävelyn jälkeen Sintti ravisteli itsensä hyvin tarmokkaasti, vilkaisi vielä kaihosasti järveä, ja lähti sitten kävelemään Pennin perään.

Kotimatka sujui leppoisissa tunnelmissa, ainakin meidän osaltamme. Penni tuntui olevan syvästi järkyttynyt Sintin vesihyökkäyksestä, ja tummempi rautias käveli harvinaisen ripeästi koko matkan. Sintti taasen oli äärimmäisen tyytyväisen oloinen koko matkan, eikä sen hyväntuulisuus haihtunut tallissakaan. Tytöt saivat parit leivät tallissa, jonka jälkeen ne pääsivät takaisin laitumelle. Ja molemmat suuntasivat tietenkin siihen kuivimpaan ja pölyisimpään kohtaan piehtaroimaan oikein antaumuksella. Kuinkas muutenkaan!