Akatosh

© Heather Moreton

Luonnekuvaus

Akatosh, tutummin vain Aksu, on värikkään historian omistava adhd-tapaus, jonka perään on pakko katsoa koko ajan, ettei se menisi ja tekisi mitään käsittämättömän typerää. Aksu on lyhyen elämänsä aikana ehtinyt toimia laukka-, kenttä- ja lännenratsuna. Laukkaradoilla se ei juurikaan menestynyt, kun poika tykkäsi juosta kavereiden vieressä eikä edellä. Länkkärihepaksi ori päätyi, kun se myytiin pois paint-hevosena erikoisen värityksensä takia, ja tosiaan, vaikka Aksu ei värinsä puolesta ole täysiverisen näköinen, niin sitä se totisesti on. Energiaa riittää vaikka muille jakaa. Lyhyen länkkärihevosuransa jälkeen se myytiin jälleen eteenpäin, ja tällä kertaa siitä oli tarkoitus koulia kenttäratsu. Uuden omistajan todettua orin toivottamaksi tapaukseksi, Aksu päätyi minulle. Tuhansien harmaiden hiuksien, satojen itkujen ja lukuisten taistojen jälkeen Aksusta on kuoriutunut hurmaava, vaikkakin edelleen rämäpäinen, nuori estehevosen lupaus.

Taluttaessa Aksu osaa olla välillä hieman raisu, ja sille kannattaakin laittaa suosiolla ketju suuhun ja oria ensimmäistä kertaa taluttavien kannattaa ottaa varmuuden vuoksi raippakin mukaan, jolla voi näpäyttää ryntäälle tai kevyesti turvalle, että poika palaa ruotuunsa. Aksu liikkuu yleensä taluttaessa lähinnä leijaillen, kaula kaarella ja häntä töttöröllä, ja se tykkää myös ilmaista läsnäolonsa mahdollisille tammoille melkoisen äänekkäästi. Kuitenkaan tuota raippaa harvemmin tarvitaan pojan oikaisemiseen, vaan se uskoo aika hyvin myös komentamista. Kisapaikoilla taasen kannattaa välttää pojan taluttelemista, vaan suorittaa liikuttaminen lähinnä selästä, kun se tuppaa kuumenemaan suurista hevosmääristä melkoisesti. Kuljettaessa Aksu on muuten fiksu, menee koppiin nätisti ilman ongelmia, seisoo matkan ajan nätisti ilman ongelmia, mutta sillä vain on yleensä rasittavan suuri kiire ulos sieltä, joten tässä vaiheessa kuljettamista täytyy aina olla tarkkana, ettei poika pääse yllättämään!

Aksu ei varsinaisesti ole säikky, vaan enemmänkin sellainen tutkijaluonne, mutta se pelkää muovipusseja kuin ruttoa. Tosin, eivät nekään Aksua kiinnosta niin kauan kun ovat esimerkiksi ripustettuna seinälle tms. eikä liiku eikä rapise.. Hoitaessa Aksu on suhteellisen yhteistyöhaluinen, kunhan sen laittaa kiinni jollain tavalla, jottei se pääse ylettömästi pyörimään. Yleensä poika kannattaa hoitaa käytävällä molemmin puolin kiinnitettynä. Aksu ei pahemmin harjaamisesta, siistimisestä ja pesemisestä välittäisi, mutta alistuu kohtaloon kevyesti murjottaen - varsinkin niinä päivinä, kun sille tehdään kaikkea edellämainittua! Kaviot nousevat ihan hyvin, ja suitset antaa laittaa myös kivasti päähän. Satulan laitossa saattaa näyttää rumia ilmeitä ja potkia seiniä, mutta ei tee sen kummempia.

Ratsastaessa Aksun suku tulee välillä turhankin vahvasti esiin - se todellakin on täysiverinen henkeen ja vereen. Pelkkä selkään pääsy on jo temppu itsessään, kun ori pyörii ja tanssahtelee minkä ehtii. Kun ratsastaja on istahtanut penkkiin, täytyy olla mahdollisimman nopea ohjien kanssa jotta hevonen ei karkaa alta, Aksulla on tapana lähteä heti liikkeelle kun kuski on kyydissä. Alkuhössötyksien jälkeen Aksu kuitenkin on suhteellisen mukava hevonen ratsastaa, vaikka herkästi kuumenevaa lajia onkin. Sillä on erittäin pehmeät, keinutuolimaiset askellajit, joissa on nautinto istua, lisäksi se on helppo ratsastaa muotoon. Mutta kun ori oikein kuumenee, voi se ikävästi hyppiä pystyyn, jos sitä kokoajan jää pidättelemään, vaan sen kanssa kannattaakin tällöin mahdollisuuksien mukaan päästää höyryt ulos vaikkapa laukkaamalla pidemmän pätkän kerralla. Aksu on herkkäsuinen hevonen, ja sen kanssa pärjää hyvin pelkällä nivelkuolaimella sileällä ja pienillä esteillä. Isommille esteille sille kannattaa vaihtaa suora kumipelham, joka on tarpeeksi hellä pojan suupielille, mutta pysäyttää tarpeen tullen varsin tehokkaasti.

Koulua mennessä Aksu on varsin mukava ratsastaa - mikäli sen saa aluksi rauhoittumaan eikä kuumene kesken kaiken jostain syystä - ja sikäli ikävää on, ettei koskaan voi varmasti sanoa, mikä saa pojan kuumenemaan milläkin kerralla. Aksu on helppo koota, ja sen kanssa on nautinnollista tehdä yhteistyötä, varsinkin hioa askeleen pidentämistä ja lyhentämistä sekä myöskin kaikkia sivuttaisliikkeitä avosta ja sulusta pohkeenväistöön. Aksu on myös mahtava taka- ja etuosakäännöksissä, ja sen saa koottua melkein laukkapiruettiin vaadittavalla tavalla, ja tätä onkin välillä leikkimielellä kokeiltu - piruetin se pääsee, mutta kaari on turhan suuri.
Esteillä Aksu syttyy ja tekee aina parhaansa. Se on vielä suhteellisen rauhallinenkin ja yhteistyöhaluinen, kun esteet pysyvät metrissä ja alle, mutta siitä ylöspäin mennessä alkaa välillä vauhtia olemaan liiaksi - tämän takia kuolaimenvaihdos tässä vaiheessa! Pelhameilla Aksu onkin sitten taas mukava ratsastaa, ja se on erinomaisen hyvä varsinkin aikaratsastusluokissa, koska se on rohkea hyppääjää, tarkka sekä nopea jaloistaan, kääntyy hyvin ja on nopea liikkeissään. Aksu on varsin mukava maastoratsu, tosin vain silloin kun on hevoskaveri mukana. Yksin ollessa ori tapaa jäädä kyttäämään jokaista puskaa ja säpsyilee mitä turhimmista asioista. Aksusta parhaat puolet saa maastossa irti vain kunnon laukkasuoralla tai pellolla, kun se saa päästellä höyryjä pihalle. Sen jälkeen ori tosin jää vielä pahasti ylikierroksille, mutta rauhoituttuaan se tallustelee kaikessa rauhassa kotiin ilman turhia säikkymisiä tai hötkyilyjä.

Sukutaulu

i. Arkay oli nuoruusvuosinaan menestyksekäs laukkahevonen, joka tahkosi voitoillaan omistajilleen sievoiset rahasummat. Voikko sabino oli tarkoin harkitun yhdistelmän tulos, jolta odotettiin jo ennen sen syntymää menestystä. Arkay osoittautuikin hyväksi kilpahevoseksi, se oli kestävä ja vahvan kilpavietin omaava jo varsana. Isohko, lihaksikas ja hyvin laukkahevostyyppinen, 173cm korkea voikko jäi kilpailuista eläkkeelle 8-vuotiaana, jonka jälkeen se siirtyi siitoskäyttöön. Erikoisen väriselle, hyvin menestyneelle orille olikin suuri kysyntä tammanomistajien toimesta. Arkaylle kertyi kaiken kaikkiaan 28 jälkeläistä, joista monet perivät isältään kestävän, hieman hitaasti syttyvän juoksutavan ja kovan kisavietin. Osa jälkeläisistä peri myös isänsä erikoisen värin, joskin suurin osa ilman kirjavuutta. Arkay lopetettiin selkävaivojen takia 19-vuotiaana.

e. Azura oli täysiveriseksi melko rauhallinen ja tasainen tapaus. 166cm korkeasta rautiaasta löytyi kyllä vauhtia ja tulisuutta tarpeen tullen, muttei aivan riittävästi laukkauraa varten - tamma myytiin laukkatilalta tutulle yksityishenkilölle harrastehevoseksi, johon Azura sopikin mainiosti. Tamma ratsukoulutettiin rauhassa, jonka jälkeen sen kanssa kilpailtiin esteillä 120cm luokissa asti, ja koulupuolellakin tamma kisasi sujuvasti helppoa A:ta. Kenttää Azuran kanssa startattiin muutaman kerran kokeilumielessä, mutta sen kummempaa kenttäuraa raudikon kanssa ei tehty. Azura oli rakenteeltaan sopusuhtainen ja ratsutyyppinen, sillä oli pitkähkö runko mutta melko pystyasentoinen, hyvän muotoinen kaula ja hyväasentoiset jalat. Azuralla teetettiin sen elämän aikana viisi varsaa, jotka tuntuivat perivän emältään ominaisuuksia hyvin vaihtelevasti. Azura kuoli sydämenpysähdykseen 24-vuotiaana kotitallillaan.

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

31.12.2015 - VSN - VSN - tuomarinäyttely, tuom. taffel - SW2, 41,5p
05.05.2019 - VSN - Ionic - englantilaiset täysiveriset, tuom. Sirpa - RCH, 38p

11.01.2016 - NJ - Korpilampi - englantilaiset täysiveriset, päätuom. Siiri K. - BIS5, MVA-SERT
20.06.2019 - NJ - Susiraja - täysiveriset, päätuom. Lissu T. - irtoSERT

Päiväkirja

28.01.2014 Sileällä työskentelyä (kirjoittanut andy)

"Senkin dorkapää, malta nyt hetki", marisin kärsimättömälle Aksulle. Ori pyörähteli ja tepasteli paikallaan minkä kerkesi, kun yritin kiristellä satulavyötä sen verran tiukalle, että pääsisin selkään.
Viimein pääsin istahtamaan penkkiin asti, ja Aksu nytkähti heti nopeatahtiseen käyntiin. Olin uskaltautunut ensimmäistä kertaa Aksulla kentälle ratsastamaan, ja orin pää viuhahtelikin suunnasta toiseen sen tähyillessä pihamaata. Kentällä oli juuri sopiva tunnin rako westernkurssin ollessa tauolla, joten sain ainakin vielä vääntää kamelia muistuttavan ratsuni kanssa rauhassa.
Alkukäyntien jälkeen keräilin ohjat paremmin tuntumalle - oli pakko pitää vähän tiukkapiuhaisemmat alkukävelyt hyytävän tuulen takia, Aksu kun tuppasi saamaan tuulesta kivoja lisäkierroksia. Aksu ilmaisi mielipiteensä ilmasta hyvin selkeästi; pää nousi virkkuukoukku-asentoon ja käynti muuttui ylikootun passagen tapaiseksi sipsutteluksi.
Tiivistin persettäni penkkiin ja yritin istua mahdollisimman raskaasti, ja aloin työstämään ponskua kuulolle. Hyppely muuttui käynniksi, hyvin jännittyneeksi sellaiseksi mutta kuitenkin, ja pää alkoi pikkuhiljaa laskeutua. "Hieeno poika, hyyvä poika", lepertelin sabinolle ylirauhallisella äänensävyllä. Aksu ynähti epämääräisesti ja alkoi vähän pidentämään ja rentouttamaan askeltaan. Tein muutamia pysähdyksiä, käännöksiä ja lopuksi taivutteluja molempiin suuntiin, ennenkuin annoin kevyen merkin pohkeella askellajin muutokseen. Aksu loikkasi eteenpäin ja lähti harppomaan korkeita ja pitkiä raviaskelia, turhan kiireisenä.
"Hei, eikös sun pitänyt olla este- eikä kouluheppa..." mumisin vauhdikkaalle orille, ja aloin työstämään sitä alkukevennyksissä.

Tovin taivuttelun ja vääntelyn ja kääntelyn ja siirtymisten jälkeen siirsin orin käyntiin ja jäin pääty-ympyrälle. Aksu alkoi olla hyvin kuulolla, pääkin oli laskeutunut sopivan alas eikä tuuli enää kauhistuttanut kovin paljoa. Puolipidätteen kautta hipaisin orille laukka-avut, ja laukka nousikin oikein nätisti. Kehuin Aksua nopeasti, ja aloin kokoamaan laukkaa. Aksu pärski laukan tahtiin ja alkoi vähän pyöristyä. Tein muutamia temponvaihteluita, ja takapääkin alkoi pian työskentelemään paremmin. Kehuin taas oria kuuliaisuudesta, ja hetken päästä siirsin pojan käyntiin. Suunnanvaihto, ja hetki laukkaverkkaa toiseen suuntaan ympyrällä.

Hetken kävelytauon jälkeen aloin työstämään pohkeenväistöä. Lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle, suoristus, muutama askel väistöä, suoristus, muutama askel väistöä ja suoristus. Aksun kanssa oli aina yhtä mukava harjoitella väistöjä. Sivulle vievät ja poikittaisavut olivat aina olleet sille helppo juttu.
Muutamien väistötoistojen ja isojen kehujen jälkeen siirsin orin raviin. Rauhallinen tahti oli hetken hakusessa, mutta pian Aksu rauhoittui ja alkoi taas kuuntelemaan apuja. Kun raviväistötkin sujuivat molempiin suuntiin, jatkoin hetken uralla tehden ympryöitä ja kiemuroita harjoitusravissa taivutellen oria. Jestas, joko mulla on surkea kunto tai sitten ratsastus oikeasti on kovaakin urheilua. Mulla oli järjettömän kuuma toppavarustukseni alla, vaikka navakka tuuli teki kahdeksasta pakkasasteesta ainakin kahdenkymmenen tuntuisen. Sormet tosin alkoivat vähän jähmettyä ohjien ympärille, ja ai hemmetti että sattui suoristaa niitä.
Hetken ähinän ja puhinan jälkeen päätin vielä työstää oria vähän aikaa laukassa, ja lopetella sen jälkeen. Tunti oli ehtinyt jo melkein vierähtämään, ja piti kuitenkin ehtiä lopettamaan ennen ajotunnin alkua.

Laukkatyöskentelyn sujuttua vallan mainiosti, siirsin Aksun raviin ja suoritin loppuverkat loivilla kaarilla, kevyessä ravissa ja vähän pidemmällä ohjalla jotta se saisi vähän venytellä kaulaansa samalla. Lopuksi jäin pääty-ympyrälle tekemään vielä viimeiset eteen-alas-toimitukset ja siirsin sitten orin käyntiin. Aksu laski päänsä ja pärskähteli tyytyväisen oloisena, kun se sai taputuksia kaulalleen. "Oot sä kyllä hieno poika, aina sillon tällön", naurahdin hiljaa ja annoin Aksun kävellä ympäri kenttää uran sisäpuolella. Pian talliltapäin alkoi valua pari hevosta kärryjen kanssa, joten pysäytin Aksun kentän keskelle.
Taputtelin poikaa vielä kovasti, ja laskeuduin sitten satulasta. Nostin nopeasti jalustimet, löysäsin vyön ja nappasin ohjat kaulalta käteeni ja lähdin kävelemään kohti porttia.

05.01.2014 Tanssii peurojen kanssa (kirjoittanut andy)

Aksu kuopaisi kärsimättömänä tallikäytävän lattiaa, ja alkoi heti tepastelemaan paikallaan huomatessaan minun tulevan satulan, suitsien ja heijastinloimen kanssa takaisin. Ripustin suitset odottamaan karsinan oven koukkuun. Varustin levottoman orin ripeästi, heitin kypärän päähäni ja lähdin sitten taluttamaan sabinoa kohti tallipihalle.
Kampesin itseni satulaan, ja nappasin ohjat heti tukevasti käteen. Aksu harppasi pari askelta ja seisahtui sitten, jotta sain kiristettyä satulavyön. Kiitin oria maltillisuudesta taputtamalla sitä kaulalle, jonka jälkeen annoin hieman pidemmän ohjan ja hipaisin pohkeillani orin kylkiä. Aksu nytkähti pitkään ja nopeatahtiseen käyntiin.
Aksu askelsi edelleen reippaasti mutta rennosti pitkin hiekkatien reunaa pärskähdellen välillä. Olin ensimmäistä kertaa uskaltautunut lähteä maastoon, joka tosin ei ollut kovin hyvä idea ilman hevoskaveria. Minkäpä sille mahtaa kun on liian ujo puhumaan kellekään muulle tallilaiselle kuin omistajalle.

Maastoreittejä tutkaillessani olin päättänyt kiertää kallioreitin. Ensimmäisen tienhaaran jälkeen keräilin ohjat hyvälle tuntumalle ja herättelin hieman Aksua puolipidätteillä ja pysähdyksillä, jotta se pysyisi edes jotenkuten hanskassa nopeammassa askellajissa. Aksun askel jännittyi heti ja sen pää nousi virkkuukoukuksi eteeni. Koitin saada oria rentoutumaan ja tein volttejakin hiljaisella tiellä, ja vähitellen ori suostui laskemaan päätänsä vähän luonnollisempaan asentoon. Käynti alkoi muuttua ylikootuksi raviksi, joten annoin orille luvan siirtyä rauhalliseen raviin. Tai näin ainakin oli tarkoitus. Aksu singahti eteenpäin kuin tykinkuula konsanaan ja sain kaikin voimin pidätellä istunnalla ja ohjilla, jotta se ei siirtyisi laukkaan. Hetken päästä kiiturini alkoi hidastaa, ja alkoi taas kuunnella apujani kuin mitään spurttia ei olisi ollutkaan. Ravasimme hyvän pätkän suorahkoa tietä, kun muistin pian vastaan tulevan kallion. Hidastin ratsuni käyntiin, joka totteli päätään ylös viskaamalla protestoiden. Askeleen muututtua varmasti käynniksi, taputin Aksua kaulalle. Ori pärskähti selvästi tyytyväisenä, mutta jännittyi lähes samantien kuullessaan edestä päin pusikossa jotain rasahtelua. Pää kohosi taas taivaisiin ja askel lyheni ja kohosi turhan paljon. Samassa puskasta hyppäsi tielle kauris, ja sen perässä vielä kolme lisää. Aksu önähti omituisesti ja pomppasi suoraan takajaloilleen.
"Tsiisus sun kanssa!" huudahdin ja tarrasin orin kaulaan kiinni. kaksi peuroista oli jäänyt tielle tuijottamaan, ja Aksu keräsi lisää kierroksia keulimiseensa. Mulla oli täysi työ pysyä selässä, kun ori alkoi keulimisensa lomassa hyppiä tien reunasta toiseen.
"Rauhoitu nyt, ei ne peurat sua tapa", sanoin hengästyneenä. Seuraavaksi peurat jatkoivatkin matkaansa tien yli metsään. Aksu jatkoi yhä holtitonta loikkimistaan ja pyörähteli ympäri kuin mikäkin balleriina. Kun viimein sain orin rauhoiteltua, pidin ohjat tukevasti kädessäni ja pyysin Aksua käyntiin.

Lukuisten säpsyilyiden, muutamien pystyynnousujen ja turhan reippaan kallion ohituksen jälkeen eteen avartui houkuttelevan näköinen niitty. Aksun korvat nousivat salaman osoittamaan eteenpäin, käyntiaskel muuttui taas rauhattomaksi ravisteppaukseksi ja kova puhkuminen orin osalta alkoi. Rauhoittelin Aksua hetken, turhaan, joten keräsin ohjat hyvälle tuntumalle ja istuin syvälle satulaan. Aksu alkoi aavistelemaan tulevaa, ja korkea ravi muuttui poikittaiseksi ja korkeaksi laukaksi. Hetken jarruteltuani suoristin orin ja annoin luvan vaihtaa isomman vaihteen.
Aksu sinkosi eteenpäin kuin luotijuna, ja kiisi pitkin niittyä pitkillä ja vahvoilla täysiverisen jaloillaan. Nousin satulasta hieman ja kumarruin orin kaulan lähelle, ja annoin sen juosta. Ehdottomasti paras asia mitä tämän hevosen kanssa voi tehdä. En voinut estää pientä naurunhykerrystä ja mielipuolista hymyä pääsemästä kasvoilleni.
Niitty alkoi pian uhkaavasti loppua, ja nousin orin kaulan vierestä pystympään ja istuin satulaan. Nojasin reilusti taakse ja päästin kaikki mahdolliset rauhoittelu- ja hidastusäännähdykset, ja tein isoja pidätteitä. Pikku hiljaa vauhti alkoi vähentyä rennoksi ja hallituksi laukaksi. Pian ori siirtyi raviin, ja annoin sen ravata vielä hyvän matkaa pellon jälkeen tasaisella metsätiellä. Päästyämme takaisin leveämmälle hiekkatielle annoin edelleen kovasti puuskuttavalle Aksulle pitkät ohjat. Ori pärskähteli ja venytteli kaulaansa, ja käveli edelleen hyvin nopeasti mutta suht rennosti hiekkatien reunaa pitkin. Vasta nyt tajusin, kuinka pimeää alkoi olla, vaikka oli vasta alkuiltapäivä. Hyvä että olin tajunnut lähteä ajoissa.

Varusteet hoidettuani kävin vielä heittämässä Aksulle fleeceloimen selkään ja antamassa mellaämpärin. Ori upotti päänsä ämpäriin ja alkoi maiskuttelemaan litkua tyytyväisen näköisenä. Sillä välin menin vähän heinää orille tekemiseksi siksi aikaa, kun muut hevoset tulisivat sisälle. Aksu hörisi kovasti nähtyään heinät, jotka heitin karsinaan ja otin ämpärin pois. Pesin ämpärin nopsasti, ja tarkistin vielä karsinan oven olevan kunnolla kiinni. Sanoin ahnaasti heiniä mutustelevalle pojalle heipat ja lähdin sitten autolle ja kohti kotia.