Tuhkimotarina

Nimi	Tuhkimotarina "Tuksu"	Rekisterinumero	VH18-018-1324
Rotu, sukupuoli	Suomenhevonen, tamma	Väri, säkäkorkeus	vaaleanruunikko, 161cm
Syntymäaika, ikä	16.09.2014, 16-vuotias	Painotuslaji	kenttäratsastus
Omistaja	Kuusinevan Kartano (VRL-04374)	Koulutustaso	ko. heA, re. 110cm, me. 100cm (CIC1)
Kasvattaja	Seija Ahonperä (evm)	Meriitit	KTK-III

Tuksu on aina hyvällä tuulella ja valmiina lähtemään töihin. Se on superkiltti hoitaa ja hoitotoimenpiteetkin sujuvat kuin vettä vaan. Se tykkää treenailla ahkerasti, eikä hermostu vaikka tuntitolkulla treenailtaisiin samaa este- tai koulurataa. Välillä on toki kiva vaihtelun vuoksi päästä kentältä maastoonkin, mutta Tuksu viihtyy missä tahansa. Se on kiimassa melko tammamainen toisia hevosia kohtaan, mutta ihmiselle ei koskaan tekisi mitään. Rohkean perusluonteen omaava tamma joutuu toisinaan pinteeseen omaten myös liiallista mielenkiintoa asioita kohtaan, jotka eivät sille kuulu. Toisten hevosten kanssa Tuksu tulee toimeen parhaiten sellaisten kanssa, jotka eivät kyllästy tai ärsyynny tamman loputtomasta mielenkiinnosta tutkia uusia juttuja ja pörrätä kaverin kyljessä kiinni ainakin ensimmäiset kaksi viikkoa. Tuksu on mestarikarkaaja, joten tarhanportit ja karsinansalvat täytyy muistaa lukita huolellisesti jos tamma jää sekunniksikaan yksinään. Onneksi sen tavoittaa kuitenkin lähimmästä paikasta yleensä jossa on ruokaa.. Vähän vastahakoisesti se ruoan luota pois lähtee, mutta antaa yleensä kiinni mistä vain ilman riimuakin. Varmista on kuitenkin katsoa, ettei tamma pääse pakoreissulleen niin säästyy hermoja.

Tasaisen varma tätikuljetin muuttuu tarvittaessa herkäksi kisaratsuksikin, mutta parhaimmillaan se on kun saa omaan tahtiin edetä ja harrastella. Kisaaminen sopii Tuksulle, niin kuin kaikki muukin, mutta onnellisimmillaan se taitaa kuitenkin olla kotitreenissä. Vaikka eipä sillä, kyllä tamma mieluusti myös matkustaa ja näkee maailmaa. Kyytiinkin se nousee oikein kätevästi ja lastautuu yksin ja yhdessä. Energisina päivinä tamman huomiota voi olla vähän vaikeaa saada pysymään yhdessä tehtävässä koko aikaa, mutta useita pikkutehtäviä peräjälkeen tarjoamalla voi tammasta saada kyllä sileällekin kivan harrastuskaverin. Estepuolella se on tasainen, mutta ei missään nimessä mikään kuumakalle tai estetykki. Varma se ainakin on, varma siitä että maaliin tullaan eikä kielletä. Pudotuksista ei sitten puhutakaan.. Maastoesteillä Tuksu on samanlainen puksuttaja, joka hyppää mistä tahansa ylitse eikä pahemmin katsele mitä taakse jää. Kisapaikalla tamma on oma rauhallinen itsensä, se ei pahemmin pidä vieraista kisakumppaneista, mutta selviää kyllä kisapäivästä ilman punaista rusettiakin. © Jannica

Sukutaulu

isä. Tuhkanyrkki sh, vprn 161cm	ii. Hirnyrkki sh, prt 165cm	iii. Hirrenharmaa sh, m 162cm
		iie. Nipuna sh, tprt 158cm
	ie. Tuhkatar sh, rnkm (hopea) 158cm	iei. Tuska-Tuhka sh, trn (hopea) 160cm
		iee. Helmitär sh, vprt 152cm
emä. Satuprinsessa sh, vrt 155cm	ei. Prinssi Uljas sh, rt 161cm	eii. Prinssi-Nakki sh, tprt 166cm
		eie. Ulpukka sh, rt 156cm
	ee. Satuilija sh, vrt 152cm	eei. Satusetä br> sh, rt 156cm
		eee. Liliaana sh, vrt 150cm

Jälkeläiset

Syntymäaika	Varsa	Isä/emä	Omistaja
01.08.2018	o. Navajan Kallonmurtaja	Pääkalloprinssi	Routaruusu VRL-10480
16.12.2018	o. Navajan Salamivaras	Salamavaras	Kuusinevan Kartano VRL-04374

Kilpailukalenteri

Päiväkirja

12.08.2018 Puolipäivävaellus Ristikalliossa

Tehtävänanto: Anna 15 adjektiiviä, jotka tahdot tarinassa esiintyvän. Adjektiivini: iloinen, vauhdikas, periksiantamaton, vilustunut, huoleton, hiljainen, pyöreä, pomppiva, suurieleinen, outo, tuoksuva, helpottunut, säikähtänyt, huvittava, hikinen. Adjektiivit ovat tarinassa kursivoituna.

Oli iloinen päivä kun saavuimme Tuksun kanssa Ristikalliossa järjestettävälle puolipäivävaellukselle. Olin joutunut heräämään aikaisin, sillä matka meiltä tapahtumapaikalle oli pitkä ja minä vihasin aikaisia herätyksiä. Ristikallion vauhdikas omistaja oli jostain typerästä syystä päättänyt aloittaa vaelluksen jo kello yhdeksältä, aivan kuin myöhempikin ajankohta ei olisi riittänyt, olihan päivä kesäinen ja valoa riitti pitkälle iltaan. Ratsukseni valikoitu omista hevosistani Tuksu, koska se oli periksiantamaton ja tuntui siksi parhaimmalta valinnalta reissukaveriksi. Kello yhdeksältä koko vilustunut vaellusporukka oli valmis hevosineen ja saatoimme aloittaa vaelluksen. Lähdimme tallin pihalta tietä pitkin pitkässä letkassa. Paikkoja jonossa ei tarvinnut kauan hakea, ja kaikki osasivat pitää hienosti pidemmän välin edessä olevaan, eikä turhia nahinoita hevosten välillä syntynyt. Oli itse asiassa ihan kiva päästä vähän pidemmälle maastoreissulle. Vaellus kestäisi noin neljä tuntia, kahden tunnin jälkeen kuulema olisi pieni tauko jonkun lammen äärellä. Aivoni tuulettuivat kivasti huolettomista ajatuksista ja hevonenkin nautiskeli, kun taitoimme matkaa pienen hiljaisuuden vallitessa muuten niin äänekkäässä porukassa. Taitoimme matkaa suurimmaksi osaksi käynnissä, sillä päivä oli kuuma. Mahtui matkan varrelle toki muutama laukkapätkäkin hiekkatiellä, joka kuulema vei Duánin mailla sijaitsevalle raviradalle. Harmiksemme emme käyneet siellä pyörähtämässä. Olisi ollut kiva päästä laukkaamaan oikein kunnolla. Paarmat kiusasivat Tuksua ja taitoinkin eräästä koivusta pienen oksan pätkän, jolla saatoin hätistellä paarmoja pois sen kimpusta. Matka sujui varsin leppoisissa tunnelmissa, lukuun ottamatta sitä hiljaista hetkeä kun Tuksu sai pienen kiukku kohtauksen paarmojen takia ja ilmeisesti ajatteli, että edessä olevan hevosen pyöreästä takamuksesta puraiseminen saattaisi kivasti rauhoittaa mieltä. Väärässä oli, kun se meinasi itse saada kaviosta. Jatkossa pidin huolen, että väli edellä menevään olisi hieman pidempi kuin mitä se nyt oli. Olimme vaeltaneet noin kaksi tuntia pitkin poikin pomppivaa metsää ja metsäteitä, kun saavuimme pienelle lammelle. Sidoimme hevosemme puuhun kiinni ja satulalaukuista kaivoimme itse kukin mukaan ottamamme eväät. Reibili sytytti nuotion, jossa sitä tarvitsevat saattoivat lämmittää ruokansa. Minulla oli mukana suurieleinen ruisleipä ja mehua. Tuksulle olin pakannut mukaan outoa heinää ja vettä. Osa ratsastajista kävi pulahtamassa tuoksuvassa lammessa, osa raahaten myös hevosensa mukaan kahlaamaan. Minäkin päätin käydä pulahtamassa ja kokeilla, innostuisiko Tuksu touhusta myös. Aluksi sitä vähän jännitti mennä veteen, mutta pienen rohkaisun jälkeen se uskaltautui myös kokeilemaan. Kauaa se ei kuitenkaan viihtynyt vaan halusi jo pian takaisin syömään omia eväitään, eli heiniään, jotka olin varannut sille mukaan. Kun kaikki olivat saaneet pulikoitua tarpeeksi, reibili ilmoitti että oli aika kääntyä takaisin. Osa näytti olevan hieman pahoillaan kun kiva reissu päättyisi pian ja he utelivatkin kovin, milloin seuraava vaellus järjestettäisiin. Matka takaisin tallille kesti pari tuntia ja perillä porukka olikin jo aivan poikki. Huolsin hevoseni pois helpottuneen tallin käytävällä, jossa meinasi ajoittain olla pientä ruuhkaa, kun muutkin osallistujat olivat tulleet siihen tulokseen, että hevonen olisi kivempi hoitaa tallin käytävällä. Homma hoitui kuitenkin sujuvasti ja isommilta haavereilta vältyttiin vaikka ajoittain ahdasta olikin. Tuksu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin tyytyväinen siitä, että ei saanut jakamatonta huomiotani, koska keskityin välillä enemmän juttelemaan toisten osallistujien kanssa. Siksi touhuni oli vähän hidasta ja Tuksu alkoi näyttää jo todella kärsimättömältä seistessään turhanpanttina käytävällä. Vihdoin ja viimein pääsin pois tallista ja lastasin hevosen kuljetuskoppiin, jotta saatoin aloittaa matkan takaisin säikähtäneeseen kotiin. Tuksu näytti varsin tyytyväiseltä päästessään takaisin omaan huvittavaan karsinaansa, ja pois vieraasta tallista. Se jäikin tyytäisenä syömään iltaruokiaan, kun rapsuttelin sitä hetken aikaa karsinassa, ennen kuin lähdin kohti kotia ja omaa hikistä sänkyä.

---