Kuusinevan Kartano

Syntisenmakea

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Nimi Syntisenmakea "Mytty" Rekisterinumero VH18-018-1851
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma Väri, säkäkorkeus tummanpunarautias, 150cm
Syntymäaika, ikä 20.09.2018, 8-vuotias Painotuslaji kenttäpainoitus
Omistaja Kuusinevan Kartano (VRL-04374) Koulutustaso ko. heC, re. 90cm, me. 90cm (tuttari)
Kasvattaja Navaja Meriitit KTK-III

Omantiensä kulkija Mytty on täysin omanlaisensa tamma, eikä toista samanlaista kyllä vastaan tule, tai ainakin saa hakemalla hakea. Mytty on hieman hassu, yksinkertainenkin, mutta onneksi näihin hankaliin tilanteisiin jouduttuaan odottaa kyllä ihmisen auttavan niistä pois. Yritteliäs ja miellyttämisenhaluinen ratsu on omiaan kenttäratsastuksen tiimellykseen ja rohkea kuin mikä. Luova uteliaisuuskin tulee hyvin käyttöön kenttähevosena. Hoitaessa Mytty on kiltti, se rakastaa huomiota yli kaiken sekä kotona että kisapaikoilla. Se on sympaattinen tamma, joka vie kävijöiden sydämet ensinäkemältä. Pilkettä riittää tammalla silmäkulmassa juuri sopivasti, ettei niihin kolttosiin hermostu milloinkaan. Käsitellessä ja hoitotoimenpiteissä Mytty on aina fiksu ja rauhallinen, myös klinikalla. Hoitaessa tamma on nöyrä ja rakastaa kaikenkokoisia ihmisiä, joten se sopii oivallisesti myöskin lasten hoidokiksi. Satulointi on herkän tamman oikeastaan ainoa miinuspuoli, sillä se ei pidä siitä että vyö kiristetään tallissa liian tiukkaan. Pikkuhiljaa kiristämällä vältetään turhat kiukuttelut. Mytty on suhteellisen helppo varustaa, mutta pienimmät saattavat tarvita satuloinnissa apua satunnaisen kiukuttelun ja luimimisen vuoksi.

Ratsuna luotettava Mytty sopii kaikkiin ratsastuksen lajeihin ja siitä löytyy myös tarvittavaa päättäväisyyttä kilpailutilanteisiin. Mytty on lasten kanssa ihan toimiva, mutta osaa mennä siitä missä on aita matalin, mikäli siltä ei uskalleta vaatia loppuun saakka. Perusluonteeltaan Mytty on hyvin rauhallinen koulutyöskentelyssä, enemmän jopa eteenpyydettävä kuin reipas. Perusmaastossa Mytty on myös rento menijä, jonka kanssa pärjäävät vähemmänkin ratsastaneet varman liikkujan kanssa. Maastoesteillä ja rataesteillä sen sijaan tamma innostuu herkästi, eikä ole aivan aloittelijan ratsu tällöin. Etenkin maastoesteille lähtiessä tamma on altis toisten vaikutteille ja voi helposti lähteä tyhmäilyyn mukaan. Mytty on melko herkkä avuille, mutta ei pidä liiallisesta pohkeenkäytöstä, vaan mieluummin pyydetään sitten raipan kanssa eteen. Osaavan ratsastajan alla Mytystä saa joka lajiin innokkaan työmyyrän, joka antaa aina sataprosenttia ratsastajan hyväksi, eikä hermostu virheistä.

Kilpailutilanteissa Mytystä kuoriutuu laadukkaat liikkeet omaava ja eteenratsastettuna pyrkiväinen kouluratsu, jolla on hyvät lisäykset ja helppo koottavuus kaikissa askellajeissa. Rataesteillä Mytty suoriutuu helposti perusradoista, eikä pelkää erikoisesteitä. Uusinnoissa sen kanssa täytyy tehdä huolelliset tiet, jottei tule kieltoja. Muutoin ei tamma ole erikoisemmin kieltoherkkä. Maastoesteillä tamma syttyy sopivasti ja ylittää innokkaasti kaikenlaiset uudetkin esteet. Se on uusilla kisapaikoilla varma hyppääjä myös maastossa, eikä pelkää tavallisimpia ympäristön häiriöitä, kuten koiria, lastenvaunuja tai sateenvarjoja. Tammalla on pehmeä askel, joten sen kanssa on mukava siirtyä poneista kilpailemaan hevosilla. © Jannica

Sukutaulu

isä. Syyntakeeton
sh, prt 153cm
KTK-II
ii. Syyn Aihe
iii. Aiheeton
iie. Silmukka
ie. Takkuharja
iei. Hurja-Harri
iee. Takkupehko
emä. Makeaa Myrkkyä
sh, rt 147cm
KTK-III
ei. Myrkyn Nielijä
eii. Nanosekuntti
eie. Myrkkyluodon Maija
ee. Makean Maukas
eei. Mustavalkoisia Valheita
eee. Makeaa Suklaata

Jälkeläiset

Syntymäaika Varsa Isä/emä Omistaja
06.02.2019 t. Navajan Syntisensoma Täyskuukirous Ärjämöinen ​VRL-14776
18.01.2019 t. Navajan Konjakinmakea Konjakinkaataja Routaruusu VRL-10480

Kilpailukalenteri

Näyttelyt

VSR 31.10.2018 Suomenhevosten rotunäyttely, varsat aikuiskuvilla - tuom. Lissu T: RCH, II-palk.

KERJ - 21 sijaa

29.02.2020 Mörkövaara (KERJ-CUP), harrasteluokka 7/51
27.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 4/37
19.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 4/37
17.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 2/37
14.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 1/37
05.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 5/37
03.10.2019 Mörkövaara, harrasteluokka 1/37
22.09.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/39
20.09.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 5/39
15.09.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/39
09.09.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 3/39
29.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 3/12
27.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 1/12
26.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 1/12
20.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/12
17.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 1/12
13.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/12
11.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/12
09.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 1/12
13.04.2019 Hiivurin Suomenhevoset, harrasteluokka 1/31
16.02.2019 Littleness, tutustumisluokka 2/28

KERJ - 21 sijaa

15.02.2019 Littleness, tutustumisluokka 5/28
12.02.2019 Littleness, tutustumisluokka 1/28
07.02.2019 Littleness, tutustumisluokka 3/28
06.02.2019 Littleness, tutustumisluokka 5/28
03.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/12
02.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 3/12
01.08.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/12
27.08.2019 Hiivurin Suomenhevoset, harrasteluokka 6/43
25.07.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 4/24
23.07.2019 Erkinheimot, harrasteluokka 2/24
23.07.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus, harrasteluokka 2/11
09.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset, tutustumisluokka 5/27
07.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset, harrasteluokka 2/27
06.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset, harrasteluokka 2/27
04.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset, harrasteluokka 2/23
03.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset, harrasteluokka 1/23
30.04.2019 Kannelniemi (KERJ-CUP), harrasteluokka 3/61
16.03.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus, tutustumisluokka 4/27
16.02.2019 Nekkulan Suomenhevoset, harrasteluokka 3/24
25.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset, tutustumisluokka 4/23
11.11.2018 Winterbourne Court, tutustumisluokka 2/30

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Aenean commodo ligula eget dolor. Aenean massa. Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Donec quam felis, ultricies nec, pellentesque eu, pretium quis, sem. Nulla consequat massa quis enim. Donec pede justo, fringilla vel, aliquet nec, vulputate eget, arcu. In enim justo, rhoncus ut, imperdiet a, venenatis vitae, justo. Nullam dictum felis eu pede mollis pretium.


00.00.0000 Päiväkirjamerkintä

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Aenean commodo ligula eget dolor. Aenean massa. Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Donec quam felis, ultricies nec, pellentesque eu, pretium quis, sem. Nulla consequat massa quis enim. Donec pede justo, fringilla vel, aliquet nec, vulputate eget, arcu. In enim justo, rhoncus ut, imperdiet a, venenatis vitae, justo. Nullam dictum felis eu pede mollis pretium.