Koiduitko Kohtalokseni

Nimi	Koiduitko Kohtalokseni "Kokkeli"	Rekisterinumero	ei rekisterissä
Rotu, sukupuoli	Suomenhevonen, tamma	Väri, säkäkorkeus	punaruunikko, 154cm
Syntymäaika, ikä	17.02.2021, 1-vuotias	Painotuslaji	yleispainoitus
Omistaja	Kuusinevan Kartano (VRL-04374)	Koulutustaso	Helppo A / 100cm / Helppo
Kasvattaja	Kaihovaara	Meriitit	ktk-kelpoinen

Kasvattajan sanoin Kokkeli on varsin mielenkiintoine tapaus. Ja se me todettiinkin heti jo viikkojen kuluessa, kun Kokkeli on kotiutunut meille. Se on kiinnostuut kaikesta ja kaikista, eikä se paljoa ujostele tai kainostele oli kyseessä sitten ihminen, koira, traktori tai vaikkapa hirvi. Ärsyttävyyteen asti Kokkeli puskeekin turpansa joka paikkaan ja välillä sitä joutuukin komentaa, koska se ei osaa oikein ikinä kunnioittaa henkilökohtaista tilaa. Onhan Kokkeli uskomattoman suloinen myös siinä mielessä, että se haluaa iholle ja on utelias, mutta pitkässä juoksussa myös ärsyttävä ominaisuus. Kokkeli on myös varsin reipas liikkeissään oli sitten kyse ihan fyysisestä liikkuvuudesta tai ajatuksen juoksusta. Se keksii mitä milloinkin ja monesti ollaan menossa jo kunnes ratsastaja herää hoksaan, että aha täällähän me ollaan. Kokkelin kanssa saakin olla tarkkana ja aivonystyrät jatkuvasti tekemässä työtä, jos haluaa pysyä Kokkelin matkassa edet jotenkuten.

Sukutaulu

isä. Raitin Pajupilipuhaltaja sh, trn 160cm KTK-II	ii. Ku Sieniä Sateella sh, prt 160cm KTK-III, SV-II	iii. Ku Kuningas Konsanaan sh, prt 166cm
		iie. Sadepäiväsammakko sh, m 147cm
	ie. Koivukutomus sh, vrn 154cm KTK-II	iei. Kärmesvilla sh, prn 157cm
		iee. Lepänleimu sh, rn 158cm
emä. Kaipasitko Minua sh, vprt 152cm KTK-III	ei. Valloititko Antarktikan? sh, mkm 156cm KTK-III	eii. Mitä Löytyy? sh, klm 162cm
		eie. Nuttunen sh, mkm 153cm
	ee. Suruvirsi sh, rt 151cm VIR MVA Ch, KTK-II	eei. Virsuniekka sh, vrt 147cm
		eee. Murhesieppo sh, m 152cm

Jälkeläiset

Syntymäaika	Varsa	Isä/emä	Omistaja
06.09.2018	t. Kasvatin nimi	Isän/emän nimi	OmistajaVRL-00000

Kilpailukalenteri

Päiväkirja

05.02.2020 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti omistaja (Ester)

"Voi Koiduitko Kohtalokseni! Koiduit kyllä! Hän on niiiiiiin söpö!" Parkaisi ensimmäisenä Esterin ja Roopen lapsi Hilla, kun äiti selaili myytäviä suomenhevosia sohvalla. "Katso sen sinisilmiä ja kaikkea!” parkui Hilla vieressä, kuin pahanenkin pikkulapsi. Tai no lapsihan se oli .. mietin mielessäni. Satunnaisesti unohtaen vain, että niin asiallinenkin ja tehokas Hilla on silti vasta 8-vuotias. Ajatus kääntyi uudestaan myynti-ilmoitukseen ja olihan se totta tosiaan kaunis herasilmäinen tamma.

Tosin se olisi Pohjois-Pohjanmaalla Kaihovaara- nimisellä tallilla ja ajomatka olisi sinänsä pitkä... toppuutteli innostunut mieleni. Kaihovaara oli meille tuttu kisapaikkana, mutta muutoin aika uusi tuttavuus. Sen emä ja isä näyttivät kumminkin haalineen hyvää menestystä niin esteillä, koulussa kuin kenttäratsastuksessakin, joten varsastakin olisi tiedossa varmasti upea ratsu. Ja vanhemmat olivat kaiken lisäksi vielä kummatkin KTK-palkittuja, joten siitä olisi varmasti myös Minkalle kaveriksi näyttelykehiin. Loppujen lopuksi päädyin silti jättämään varsasta tarjousta ja sieltähän tuli myöntävä vastaus! Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö olisi vähän hyppinyt ilosta (onneksi kukaan muu ei nähnyt). Hillakin oli aivan innoissaan ja oli sitä mieltä, että siitä tulee sitten hänen kisaheppa, kun kasvaa poneista pois. “Noh noh, eipäs mennä asioiden edelle” sanelin turhan innostuneelle Hillalle ja naureskelin haroen Hillan hiuksia sohvalla.

Varsa oli nimetty Koiduitko Kohtalokseni ja Sofia keksi sille heti oivan lempinimen Kokkelin. Kokkelista itselleni tuli mieleen vain munakokkeli, joka kyllä oli ihan erinomainen aamupalana, mutta ratsunako? No en mene sanomana siitä. Päivä jolloin Kokkeli saapui oli ihan kuraripuli päivä ei niinkään keliltään, koska pakkasta oli –20, mutta enemmänkin mieleltään. Kaikki oli mennyt tallilla ihan päin prinkkalaa, mutta onneksi Kokkeli ilahdutti meitä saapumisellaan. Se oli paljon hienompi luonnossa kuin mitä kuvissa. Itse en ollut valitettavasti myyntireissulle päässyt mukaan, koska jonkunhan piti tallista ja Hillastakin huolehtia. Roope oli saanut siis kunnian käydä hakemassa Kokkelin kotia ja kertoikin melko vuolaan tarinan illalla, kun istahdimme sohvalle siitä kuinka hienoja hevosia siellä Kaihovaarassa olikaan. Kiitos Roope, en voisi elää ilman tätä, ajattelin mielessäni. Ehkä ajatuksissani oli vain ripaus katkeruutta siitä, etten ollut päässyt itse näkemään ja mukaan. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.

---