Viehkeä Viili - kuollut 20.10.2017

29.06.2017 Estevalmennus, valmensi Eenu

Tänään valmennettavakseni saapui dookien omistama kaunis ruunikko suomenhevostamma Viehkeä Viili. Yleensä matkustan itse valmentamaan muita hevosia, mutta omistajan mukaan tamma tarvitsisi treeniä myös vieraiden paikkojen kanssa joten sovimmekin pitävämme valmennuksen omalla tallillani. Jo trailerista astuttuaan Viili alkoi korvat luimussa pälyilemään ympärilleen mahdollisten mörköjen varalta, mutta todettuaan, että paikka näytti melko turvalliselta malttoi se rauhoittua ja tamman omistajakin pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Ohjeistin naiselle hieman paikkoja ja neuvoin heidät kentälle jonne he voisivat mennä tekemään alkuverryttelyjä ja jonne olin jo koonnut lämmittelyjä varten pieniä kavalettisarjoja.

Naisen aloitettua alkuverryttelyt aloin itse kokoamaan toiseen päähän muutamaa sarjaestettä, trippeliä sekä okseria. Kaivoin varastostamme kaikki värikkäimmät ja erikoisimmat esteet mitä suinkin löysin ja lopulta päädyin pystyttämään kentälle jopa pienen muurin minkä löysin pölyttyneenä varaston pohjalta. Ratsastaja huikkasi heidän olevan jo valmiita itse valmennukseen ja aloitimmekin nopeasti okserilla. Viili pälyili tutkiskellen kentän esteitä ja erityisesti muuria se jäi tuijottamaan pitkäksikin aikaa samalla pöhisten niin hurjasti kuin tamma vain osasi. Nauroin hömelölle tammalle joka oli kuitenkin jo unohtanut muurin pelottavuuden ratsastajan antaessa sille laukka-apuja. Muutaman laukkaympyrän kautta ratsukko suuntasikin okserille joka oli tyylikkäästi maalattu neon pinkillä ja -keltaisella jotta se varmasti olisi mahdollisimman värikäs. Viili hieman alkoi epäröimään ennen estettä, mutta ratsastajan rohkaistessa sitä niin äänellä kuin avuillakin hyppäsi ruunikko tamma kauniisti okserin yli. Seuraavaksi vuorossa oli joulukuusista tutuilla kimaltavilla koristenauhoilla koristeltu trippeli, jota tamma mulkoili silmät suurena. Kieltämättä kyseinen este oli aika kammottava näky jopa omaan silmääni ja tamma kieltäytyikin ensimmäisellä yrittämällä. Ratsastaja rauhoitteli nopeasti ratsuaan ja otti uuden lähestymisen trippelille jonka jälkeen Viili hyppäsi kauniisti esteen yli vaikka jälleen kerran hieman epäröikin.

Seuraavaksi kokeiltiin ihan perinteisen väristä ja näköistä kaksoissarjaa, josta ratsukko suoriutuikin nätisti ilman ongelmia. Sarjan jälkeen vuorossa oli kuitenkin iso ja paha pieniä suomenhevosponeja syövä muuri, jota tamma oli kauhulla tuijottanut jo aikaisemminkin. Kaikkien yllätykseksi dookie sai kuitenkin reippaalla äänenkäytöllä rohkaistua tamman ensimmäisellä kerralla pelottavan muurin ylitse ja tamma jäi itsekin ihmettelemään esteen jälkeen, että oikeastikko minä tuosta yli hyppäsin. Treenasimme samoja esteitä vielä useampaan kertaan ja lopulta siirtelin niistä pienen radan jonka ratsukko suoritti puhtaasti läpi eikä Viilikään enää lopulta mulkoillut tai epäröinyt esteiden kanssa vaikka kävinkin korottamassa niitä muutamaankin otteeseen. Mikäli siis tulevaisuudessa ratsukolle tulee neonvärisiä tai joulukoristein koristeltuja esteitä vastaan niin niistä Viili ainakin osaa suoriutua oikein hienosti!

Maastoestevalmennus, ratsasti tallityttö Emmi & valmensi Kati Suuronen (kirjoitti omistaja)

Kaisku, Viili ja Pessi pääsivät tänään tositoimiin, kun dookien vanha tuttu ehti pitämään maastoestevalmennuksen pienelle porukallemme. Meikäläinen päätyi Viilin kyytiin, dookie Kaiskun selkään ja Pessi kyyditsi Miraa. Valmennuksen tarkoituksena oli vahvistaa ratarutiinia rauhallisen, mutta riittävän tarmokkaan laukan ja melko lyhyiden lähestymisien kanssa harjoitusradalla, josta löytyi esteitä riittävästi ja monipuolisesti. Verryttelyt tehtiin esteiden seassa nurmipohjalla, jonka jälkeen kaikki ratsukot hyppäsivät vuorotellen määrättyjä esteitä parin-kolmen-neljän esteen pätkissä. Valmennuksen lopuksi kaikki hyppäsivät radan loppuosan "kokonaisena", ja siihen sisältyi vesieste, banketti, tukki, mökki, ja pari muuta tavallista estettä.

Olin hieman epäröinyt, kun dookie oli pyytänyt minua tulemaan Viilin kanssa mukaan - tamma kun ei ollut se kaikista helpoin tai varmin hyppääjä saatika maastoilija. Alkuverryttelyissä valmentajamme Kati kehottikin minua ratsastamaan tammaa yksinkertaisilla ja pienillä avuilla, jotta saisin sen liikkumaan rennosti. Viili oli melko tohkeissaan uudesta paikasta ja vieressä olevista maastoesteistä, ja se tuntui jännittyvän heti, jos tein pienenkin väärän liikkeen tai avun. Verkan loppuvaiheessakaan ruunikko ei ollut täysin rento, mutta sitä paremmaksi sitä tuskin tässä tilanteessa saisi. Hypyt aloitettiin kahdella pienellä tukilla ensin ravissa, kahdeksikon muodossa. Ensimmäisen ravikierroksen jälkeen Kati vaati jäntevää mutta melko lyhyttä ja kiireetöntä laukkaa, jotta kaarteeista selvittäisiin hyvässä tasapainossa ilman liukasteluita. Viili hyppäsi maahankaivetun korkuiset tukit hyvin dramaattisesti ja liioitellen aluksi, mutta parin toiston jälkeen se alkoi rauhoittumaan ja hillitsemään hyppyjään.
Seuraavaksi jatkoimme rataa eteenpäin - ensin hypättiin minitukki, sen jälkeen loivalla kaarteella lähestyttävä kapea mökki, ja sen jälkeen iso ja massiivinen puomieste, myöskin hieman pois suoralta linjalta. Esteet olivat melko väljillä väleillä, mutta Kati painotti edelleen rauhallista tahtia ja tasaista menoa. Viili kielsi ensimmäisellä kerralla, ja toisella suhaisi kapean mökin ohi, mutta kolmannella kerralla pääsimme hökkelin yli ja jatkamaan pystyesteelle. Se oli esteistä varmasti kummallisimman näköinen erikoisine maalauksineen ja paksuine puomeineen, mutta se tuntui olevan Viilille turvallisemman näköinen kuin pieni mökki.

Seuraavaksi vuorossa oli vesieste. Koska urheat kenttäratsumme, joista jokainen oli tehnyt komean kisauran kenttäratsastuksen parissa, jäivät pällistelemään ihmeellistä lätäkköä, kävelimme altaan läpi muutaman kerran possujonossa käynnissä. Kun tammakolmikko ymmärsi, että sehän oli aivan tavallinen ja vielä melko matala vesieste, saattoi hypyt jatkua. Vesiesteeltä noustessa tuli heti eteen kapea tukinpätkä ylämäkeen, ja siitä jatkettiin banketille, jonka porras oli myöskin ylämäessä. Kati painotti vahvaa ja tarmokasta, mutta silti vauhdiltaan maltillista laukkaa.
Viilillä oli vesiesteen kanssa eniten vaikeuksia, jo ihan vain käynnissä - se kiemurteli ja väisteli minkä pystyi, mutta alistui kuitenkin tallustamaan lätäkköön, kun tamma sai tarpeeksi vetoapua Kaiskun takapuolesta. Omalla vuorollamme varmistelin ehkä vähän liikaakin, että Viili todella laukkaisi altaaseen, ja se tuntui taas jännittyvän allani. Ruunikko kuitenkin laukkasi kiltisti lätäkön läpi ja hyppäsi sieltä pikkutukin yli, joka söi vähän sen laukasta puhtia. Hypyn jälkeen hoputin tammaa reippaasti bankettia kohti, ja Viilin olotila muuttuikin äkisti kovin totiseksi ja tarmokkaaksi. Tamma ponkaisi portaan helposti ylös, ja jatkoi sitten laukassa puhkuen mäen päällä.

Lopuksi hypättiin pidempi pätkä kerralla: rata aloitettiin alun mökkiesteeltä, jatkui isolle pystyesteelle, siitä tukille, vesiesteelle ja kapealle tukille, banketille, ja banketin päältä matka jatkui kolmen esteen verran (tukki, mökki ja joku tuntematon hökötys). Viili alkoi vihdoin innostumaan hommasta, eikä se olisi malttanut odottaa Kaiskun lähtiessä ensimmäisenä radalle. Lähtöluvan saatuaan Viili ampaisikin sellaiseen laukkaan, että sain heti aluksi himmailla sitä reilusti. Tamma kuunteli hyvin apujani, ja lyhensi ja hidasti askeltaan pyyntöjeni mukaan. Itse rata sujui hyvin; Viili ei enää kyttäillyt esteitä, ja se tuntui puhkuvan intoa mitä pidemmälle rataa pääsimme. Kokonaisuudessaan rata sujui oikein hyvin, ja annoin tammalle vuolaat kiitokset viimeisen esteen jälkeen. Tämän jälkeen palasimme radan alkupäähän tekemään vielä loppuverryttelyt ennen kotimatkaan valmistautumista.