Nanetta - kuollut 20.10.2017

Virallinen nimi Nanetta
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Väri, säkäkorkeus Voikko, 153cm
Syntynyt, ikä - kuollut 12.12.2015, 28v - kuollut 20.10.2017
Rekisterinumero VH16-018-1591
Omistaja, tuoja dookie VRL-04373, Turmeltaja, tuoja Heljävirta
Koulutustaso ko. he B, re. 90cm, me. 90cm, valj. noviisi
Painotuslaji Yleispainotus
Saavutukset SLA-II, ERJ-I, VVJ-II, KERJ-II, KRJ-I

Luonnekuvaus

Nanetta on neitimäinen voikko suomenhevonen, jonka kanssa täytyy työskennellä melko varovasti. Kuitenkin kun yhteisen sävelen kerran löytää, ei uusia ongelmia pitäisi tulla ja tammasta saa mukavan kaverin vaikka mihin lajiin! Nanetta on monipuolinen ratsu ja tamma on todella palkitseva, kunhan sen kanssa jaksaa tehdä pitkäjänteisesti töitä.

Hoidettaessa tamma on hyvä ottaa käytävälle, sillä karsinassa se häärää kuin viimeistä päivää, eikä mikään tunnu olevan mieluista. Käytävällä Nanna kuitenkin rauhoittuu silmissä ja hoitotoimenpiteet sujuvat paljon paremmin. Ainoa isompi ongelma pienten näykkimisyritysten lisäksi tuntuu olevan takakavioiden kanssa, sillä hevonen on hieman liian innokasta sorttia. Kavioita putsatessa kannattaakin hieman varoa varpaitaan, sillä tamma saattaa yhtäkkiä päättää, että puhdasta tuli, hyvä, kiitos, ja tömäyttää kavion takaisin lattiaan. Varustaminen sujuu Nannan kanssa ihmeen hyvin. Satulavyön kanssa joutuu ehkä hieman tappelemaan tamman pullistellessa ja suitsia laitettaessa hevonen nostelee päätänsä kattoon, mutta yleensä koko homma hoituu vähäisellä vaivalla ja kärsivällisyydellä.
Talutettaessa Nanna on hieman liiankin innokas ja sillä on tapana rynniä. Tiukalla käskytyksellä hevosen saa etenemään kohtuullisen maltillisesti, mutta sen kanssa saa olla kyllä koko ajan hereillä.

Ratsastettaessa Nanna on äkäinen tapaus, eikä anna mitään ilmaiseksi. Sen kanssa saa tehdä paljon töitä, mutta kun tamman saa menemään kunnolla, on se hirmuisen palkitsevaa. Yhteisen sävelen löydyttyä hevonen toimii hienosti. Kouluratsastuksen parissa tamma on ehkä hieman laiskahko ja tietää mitä ratsastajaltaan haluaa. Pienikin virhe avuissa tai nykiminen ohjista, niin Nanna lopettaa työt siihen paikkaan. Tamman kanssa tulee olla todella tietoinen myös omasta selässä keikkumisesta.
Esteillä Nanna on hieman reippaampi, mutta mitään mieletöntä muutosta kouluratsastukseen ei ole. Tammalla on kuitenkin hyvä hyppytyyli ja se omaa estesilmää tiettyyn pisteeseen asti. Vasta kun päästään maaston puolelle tai kärryjen eteen, löytyy se vauhti ja innokkuus. Maastoesteillä mennään eikä meinata ja Nannaa saakin pidättää henkensä edestä. Samoin tapahtuu kärryjen edessä, mutta osaavan kuskin kanssa mennään nätisti ja hallitusti eteenpäin.
Nanna toimii niin valjakko- kuin koppakärryjen edessä melko mukavasti. Kovin helppo ajettava se ei kuitenkana ole valjakon suhteen, mutta tarpeeksi jämäkällä ja määrätietoisella ohjauksella voikosta saa oikein kelvon valjakkohevosen. Tamma ei ole erityisen herkkä niin ohjasotteille kuin piiskan käytöllekään, mutta jos sen saa verryteltyä riittävän hyvin kuulolle ja liikkumaan rehellisesti eteen, toimii Nanna kevyilläkin avuilla. Se on parhaimmillaan kouluosiossa, vaikka sen liikkeet eivät olekaan kovin näyttävät, mutta se on yritteliäs, taipuisa ja tarkka. Maratonilla Nannalta jää toisinaan vauhti uupumaan, joka onkin yleisin syy palkintopalleilta pois jääntiin.

Lastauksessa on Nannan kanssa pieni ongelma. Tamma ei meinaa mennä kärryyn sitten millään. Sen kanssa saakin koko tallin väki aina tapella, eikä hevonen opi, ettei se niin kamalaa loppujen lopuksi ole. Loppujen lopuksi tamma kuitenkin aina päättää, että parempi mennä, kuin että laitetaan menemään.
Kilpailuissa tamma on rauhallinen ja sen kanssa saa tehdä töitä, jotta sen saa menemään nätisti ja tekemään liikkeet tai hypyt loppuun asti. Nannasta saa kuitenkin oivan kilpailu- ja treenikumppanin, kunhan ei ota tamman touhuja liian tosissaan.

© Dimma

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.08.2017
12 (3-3-3-3) + 20 + 20 + 22 + 15 = 89p SLA-II

Valjakkoajojaoksen laatuarvostelutilaisuus 31.8.2017
5 + 40 + 20 + 22 + 11,5 = 98,5p VVJ-II

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 15.10.2017
5 + 43 + 19 + 20 + 15 = 102p KRJ-I

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 30.8.2017
5 + 41 + 18 + 22 + 15 = 101p ERJ-I

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.09.2017
5,5 + 40 + 19 + 20 + 15 = 99,5p KERJ-II



Sukutaulu

i. Inkero evm
sh, 153cm, rt
ii. Iljan Nero evm
sh, 155cm, rn
iii. tuntematon evm
iiii. tuntematon evm
iiie. tuntematon evm
iie. tuntematon evm
iiei. tuntematon evm
iiee. tuntematon evm
ie. Inker evm
sh, 151cm, rt
iei. tuntematon evm
ieii. tuntematon evm
ieie. tuntematon evm
iee. tuntematon evm
ieei. tuntematon evm
ieee. tuntematon evm
e. Ninella evm
sh, 151cm, vkk
ei. Kaspari evm
sh, 152cm, rt
eii. tuntematon evm
eiii. tuntematon evm
eiie. tuntematon evm
eie. tuntematon evm
eiei. tuntematon evm
eiee. tuntematon evm
ee. Noella evm
sh, 150cm, vkk
eei. tuntematon evm
eeii. tuntematon evm
eeie. tuntematon evm
eee. tuntematon evm
eeei. tuntematon evm
eeee. tuntematon evm

i. Jokainen ei voi olla täydellinen ja sen todistaakin Nanetan isä Inkero, joka osaa olla varsinainen maanvaiva. Tuo 153cm korkea rautias ori ei ole hevonen sieltä helpoimmasta päästä ja ori ei luonteestaan juurikaan kerää kehuja. Inkero on kuitenkin luonteestaan huolimatta varsin erinomainen valjakkoponi eikä sen rakenteessaan sekä näyttelymenestyksessä ole silmiin pistäviä puutoksia vaikka se käyttäytyminen kisatilanteissa olikin sitten kokonaan oma juttunsa. Inkero ei ole ollut niitä suosituimpia jalostushevosia, mutta muutaman laiskanpulskean lastenponin kanssa sillä ollaan uskallettu muutama varsa teettää ja pikku-Inkerolaisia taapertaakin maailmalla tällä hetkellä neljä kappaletta. Se on periyttänyt jälkeläisilleen kaikkien epäonneksi tulisuuttaan ja kiukkupeppu olemustaan, mutta myös erinomaista rakennettaan sekä valjakkotaitojaan.

ii. Iljan Nero oli varsinainen monitoimiputte, joka oli pitkään nuoren naisen kisahevosena kunnes siirtyi eläkkeelle naisen isovanhempien tilalle. Nero kilpaili urallaan aktiivisesti niin esteitä, koulua kuin kenttääkin ja muutamalle varsalleen se onkin periyttänyt mukavasti monipuolisen ratsun ominaisuuksiaan. Rakenteellisesti ori ei ollut sieltä komeimmasta päästä, mutta se oli sitäkin terveempi myös aktiivisella kilpaurallaan jolloin Nero muista hevosista poiketen välttyi kaikenlaisilta pieniltä ja isoiltakin vaivoilta. Luonteeltaan ori oli tasainen ja varmajalkainen, mutta kuitenkin hieman omapäinen ja omien polkujensa kulkija. Mikään sosiaalisin seurahevonen tuo 155cm korkea ruunikko ori ei ollut, mutta kilpakumppanina sitäkin miellyttävämpi. Nero lopettettiin vanhuuden vaivoihin 20-vuoden iässä ja varsoja sille kerkesi syntymään 10 kappaletta.

ie. Nanetan isän emä on rautias Inker, joka tulee varsin mielenkiintoisesta suvusta. Sen suvusta löytyy niin ratsastuskouluratsujen lisäksi ravureita, muutama työheppa sekä koulutaitureita. Inkeri on kuitenkin jatkanut isänsä uraa valjakko- sekä kouluradoilla joissa se on niittänyt menestystä myös kansallisella tasolla Ruotsia myöten. Luonteeltaan tamma on varsin tulinen ja kipakka tapaus, mutta kuitenkin hyväntahtoinen sekä aina valmiina töihin. 151cm korkea tamma on myös varsin sitkeä sissi, sillä se on elämänsä aikana selvinnyt niin ähkystä, keuhkoahtaumasta kuin kaviokuumeestakin ja nykyään hieman harmaantunut mummo viettääkin ansaittuja eläkepäiviään nuorempia komentaen. Inkeri on saanut nuoruusvuosinaan kolme orivarsaa sekä yhden tammavarsan jotka ovat osoittautuneet hieman emänsä kaltaisiksi sisupusseiksi jotka kuitenkin toimivat erinomaisesti erityisesti valjakkoajossa.

e. Nanetan emä on kaunis voikko tamma Ninella joka on erinomainen malliesimerkki täydellisestä suomenhevosesta. Se on ystävällinen ja reipas ratsu joka on monipuolinen harrastuskaveri erinomaisella työmotivaatiolla varustettuna. Ninella kilpaileekin niin esteissä, koulussa kuin kenttäratsastuksessakin tietenkään unohtamatta näyttelyitä joista se on palkittu muutamilla serteillä. Säkäkorkeutta Ninellalta löytyy 151cm ja luonteeltaan se sopisi mainiosti myös lastenponiksi sillä lempeyttä tammasta löytyy yllinkyllin. Jälkeläisiä vielä kohtuullisen nuorelle tammalle on toistaiseksi syntynyt vasta yksi, mutta suunnitelmia tamman tulevaisuuden jalostuskäytölle löytyy kyllä ja omistajan mukaan ainakin muutama jälkeläinen on neitoselle vielä tulossa mikäli tamma vain pysyy terveenä.

ei. Kaspari on perinteinen ratsastuskouluhevonen, joka nykyään vietteleekin päiviään rennosti ruunana. Luonteeltaan ruuna onkin mitä mukavin ja ihmisystävällisin joka hurmaa ihmisen jos toisenkiin. Ratsuntaidoillaan ori ei yllä suomenhevosten kärkisijoille eikä sen kanssa voi lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta, mutta rentona maastoilukaverina sekä tuntiponina Kaspari on kuitenkin verraton olemalla kiltti mutta samalla se ei kuitenkaan ole mikään automaattikaan. Väriltään ruuna on perinteinen rautias pienellä tähdellä sekä sukilla varustettuna ja säkäkorkeutta siltä löytyy 152cm. Orivuosinaan Kaspari kerkesi saamaan muutaman kauniin jälkeläisen ja niille se on periyttänytkin kilttiä luonnettaan sekä myöskin varsin hienoa rakennetta jollaisen myös Kasperi itse omistaa.

ee. Nanetan emälinjasta löytyy toisesta polvesta kaunis voikko Noella, joka on tunnettu erityisesti erinomaisena kouluratsuna. Koulutouhujen lisäksi tamma taitaa kuitenkin myös esteratsastuksen alkeet ja on vertaansa vailla rauhallisena maastokaverina. 150cm korkea tamma pohjautuu varsin menestyksekkäästä suvusta ja tamma on itsekin palkittu kantakirjapalkinnolla sekä voittanut muutamia näyttelyitä kotipaikkakunnallaan. Luonteeltaan Noella on vilkas ja utelias, mutta kuitenkin peruskiltti joka tulee toimeen kaikkien kanssa aina toisista hevosista ihmisiin ja muihin eläimiin. Tamma on ollut varsin suosittu äitiehdokas värinsä, potentiaalisuutensa sekä sukunsa takia ja varsoja tällä hetkellä 22-vuotiaalle mummolle onkin syntynyt seitsemän kappaletta. Jälkeläisilleen se on mukavasti periyttänyt väriään, mutta myös potentiaalisuuttaan sekä kuvankaunista olemustaan.

© Eenu

Jälkeläiset

s. 18.01.2017 o. Turmeltajan Rimunti, i. Rikinä
s. 17.08.2017 o. Turmeltajan Tuohivintiö, i. Tuohipoeka
s. 23.06.2017 t. Turmeltajan Pilvetta, i. Pimeänpilaaja
s. 15.07.2017 t. Turmeltajan Loretta, i. Hukanretale

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

Ei näyttelytuloksia.

ERJ
13.08.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 4/30 11.09.2016 - ERJ - Ros Cirein - 90cm - 2/30
19.09.2016 - ERJ - Ros Cirein - 90cm - 1/30 26.09.2016 - ERJ - Ros Cirein - 90cm - 1/30
20.10.2016 - ERJ - Satumaja - 90cm - 4/30 21.10.2016 - ERJ - Satumaja - 90cm - 4/30
22.10.2016 - ERJ - Satumaja - 90cm - 3/30 23.10.2016 - ERJ - Satumaja - 90cm - 2/30
31.10.2016 - ERJ-CUP - Hortensia - 90cm - 13/189 11.12.2016 - ERJ - Ventos - 90cm - 5/30
14.12.2016 - ERJ - Ventos - 90cm - 5/30 20.12.2016 - ERJ - Ventos - 90cm - 2/30
16.01.2017 - ERJ - Kievarinkuja - 90cm - 1/30 15.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 3/30
17.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 1/30 18.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 4/30
18.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 1/30 19.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 2/30
20.01.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 4/30 15.02.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 3/30
19.02.2017 - ERJ - Ventos - 90cm - 2/30 02.03.2017 - ERJ - Pirunportti - 80cm - 2/30
05.03.2017 - ERJ - Pirunportti - 80cm - 2/30 14.03.2017 - ERJ - Verner - 90cm - 3/30
02.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 6/50 03.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 6/50
08.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 7/50 12.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 7/50
13.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 7/50 21.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 1/50
23.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 1/50 24.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 7/50
25.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 2/50 29.03.2017 - ERJ - Hengenvaara - 80cm - 4/50
21.03.2017 - ERJ - Tuiskula - 90cm - 5/30 22.03.2017 - ERJ - Tuiskula - 90cm - 1/30
02.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 5/40 06.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 1/40
11.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 2/40 16.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 2/40
19.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 3/40 22.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 2/40
02.04.2017 - ERJ - Huvitus - 80cm - 6/40
KRJ
31.08.2016 - KRJ-CUP - Runoratsut - helppo C - 18/215 31.08.2016 - KRJ-CUP - Runoratsut - helppo B - 25/316
30.09.2016 - KRJ-CUP - Oldfinion Dressage - helppo C - 14/173 20.10.2016 - KRJ - Satumaja - helppo C - 6/40
20.10.2016 - KRJ - Satumaja - helppo C - 5/40 21.10.2016 - KRJ - Satumaja - helppo C - 3/40
22.10.2016 - KRJ - Satumaja - helppo C - 1/40 23.10.2016 - KRJ - Satumaja - helppo C - 3/40
19.01.2017 - KRJ - Kievarinkuja - helppo B - 4/50 22.01.2017 - KRJ - Teilikorpi - helppo B - 3/50
23.01.2017 - KRJ - Teilikorpi - helppo B - 7/50 24.01.2017 - KRJ - Teilikorpi - helppo B - 3/50
04.02.2017 - KRJ - Kievarinkuja - helppo B - 1/50 14.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - helppo B - 3/40
18.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - helppo B - 6/40 19.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - helppo B - 2/40
20.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - helppo B - 1/40 29.01.2017 - KRJ - Cadogan Ponies - helppo B - 3/40
08.02.2017 - KRJ - Teilikorpi - helppo B - 4/50 13.02.2017 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo C - 5/50
15.02.2017 - KRJ - Kisakeskus Lapland - helppo C - 5/50 06.02.2017 - KRJ - Kievarinkuja - helppo B - 1/50
10.02.2017 - KRJ - Ruuvalli - helppo B - 1/30 28.02.2017 - KRJ - Teilikorpi - helppo B - 5/50
11.02.2017 - KRJ - Turmeltaja - helppo B - 1/30 16.02.2017 - KRJ - Turmeltaja - helppo B - 3/30
01.03.2017 - KRJ - Oakhill - helppo B - 1/30 02.03.2017 - KRJ - Fiktio - helppo C - 5/40
12.02.2017 - KRJ - Fiktio - helppo B - 4/40 13.02.2017 - KRJ - Fiktio - helppo B - 2/40
14.02.2017 - KRJ - Fiktio - helppo C - 1/38 16.02.2017 - KRJ - Fiktio - helppo C - 4/38
17.02.2017 - KRJ - Fiktio - helppo C - 6/38 20.02.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 1/30
24.02.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 5/30 26.02.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 2/30
27.02.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 3/30 08.03.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 2/30
10.03.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 5/30 11.03.2017 - KRJ - Verner - helppo B - 4/30
KERJ
05.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/30 07.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 3/30
08.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 2/30 14.08.2016 - KERJ - Ros Cirein - tutustumisluokka - 5/40
17.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 2/30 19.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 3/30
21.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/30 27.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/30
30.08.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/30 04.09.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 2/39
06.09.2016 - KERJ - Hengenvaara - tutustumisluokka - 2/36 06.09.2016 - KERJ - Kuuralehto - tutustumisluokka - 2/19
08.09.2016 - KERJ - Hengenvaara - tutustumisluokka - 1/36 09.09.2016 - KERJ - Hengenvaara - tutustumisluokka - 4/36
10.09.2016 - KERJ - Hengenvaara - tutustumisluokka - 3/40 10.09.2016 - KERJ - Kuuralehto - tutustumisluokka - 1/19
16.09.2016 - KERJ - Kuuralehto - tutustumisluokka - 2/19 18.09.2016 - KERJ - Kuuralehto - tutustumisluokka - 4/19
12.10.2016 - KERJ - Mörkövaara - tutustumisluokka - 4/19 18.10.2016 - KERJ - Mörkövaara - tutustumisluokka - 2/19
21.10.2016 - KERJ - Pirunkorpi - tutustumisluokka - 3/40 22.10.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 4/34
24.10.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 5/34 27.10.2016 - KERJ - Pirunkorpi - tutustumisluokka - 4/40
28.10.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 4/34 30.10.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 5/34
02.11.2016 - KERJ - Pirunkorpi - tutustumisluokka - 4/40 04.11.2016 - KERJ - Pirunkorpi - tutustumisluokka - 6/40
29.10.2016 - KERJ - Metsovaara - tutustumisluokka - 5/30 02.11.2016 - KERJ - Zurück - tutustumisluokka - 2/30
07.11.2016 - KERJ - Zurück - tutustumisluokka - 3/30 08.11.2016 - KERJ - Zurück - tutustumisluokka - 4/30
19.11.2016 - KERJ - Mörkövaara - tutustumisluokka - 5/30 23.11.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 4/17
30.11.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 1/17 05.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 2/27
05.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 3/27 10.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 4/27
11.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 3/27 12.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 1/27
17.12.2016 - KERJ - Erkinheimot - tutustumisluokka - 4/27 11.12.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 2/33
25.12.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/33 26.12.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 1/33
27.12.2016 - KERJ - Turmeltaja - tutustumisluokka - 3/33
VVJ
13.08.2016 - VVJ - Wyat Shetlands - vaativa yhdistetty - 1/40 01.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa tarkkuuskoe - 1/40
04.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa koulukoe - 2/40 07.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa tarkkuuskoe - 6/40
08.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa tarkkuuskoe - 5/40 10.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa koulukoe - 3/40
13.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa tarkkuuskoe - 4/40 19.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa koulukoe - 2/40
19.08.2016 - VVJ - Ros Cirein - vaativa tarkkuuskoe - 5/40 02.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 3/30
03.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 2/30 05.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 3/30
10.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 3/30 11.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 3/30
11.10.2016 - VVJ - Iowa - vaativa koulukoe - 4/30 24.11.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/30
08.11.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 3/30 16.11.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30
18.11.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/30 02.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 4/30
03.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30 03.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 4/30
06.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30 07.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30
07.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 4/30 14.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 2/30
15.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/30 15.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 2/30
16.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 4/30 25.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 3/30
26.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 3/30 28.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30
29.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 2/30 22.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/17
24.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 2/17 27.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/17
27.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/17 28.12.2016 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 4/17
15.12.2016 - VVJ - Fiktio - vaativa yhdistetty - 1/30 02.01.2017 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 5/30
05.01.2017 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 3/30 05.01.2017 - VVJ - Vähäpelto - vaativa koulukoe - 1/30
VSR
31.12.2016 - VSR-CUP - kouluratsastus - helppo C - 4/73 31.05.2017 - VSR-CUP - kouluratsastus - helppo C - 6/83

Päiväkirja & valmennukset

13.04.2017 Estevalmennus, valmensi annikan

Seuraavaksi valmennettavakseni saapui Nanna-tamma, jonka kanssa oli myöskin tarkoitus hieman hypellä esteitä. Nanna oli kivan oloinen tamma, joka liikkui yllättävän hyvin eteen omistajan puheita kumoten. Alkuun otettiin muutamat laukkapuomitehtävät pääty-ympyröillä, joiden jälkeen päästiin aloittamaan hyppelöinti. Tultiin ensin pääty-ympyrällä olevaa estettä, joka tultiin siis molemmista suunnista pariin otteeseen. Korkeus ei päätä huimannut, mutta este oli tarkoitus tulla valmennuksen loppuun korkeampana.
Seuraavaksi otettiinkin suhteutettu linja, joka oli yksi suosikkitehtävistäni. Tehtävä oli tarkoitus tulla viidellä laukalla, ja ensimmäisellä kerralla Nanna tuli sen kuudella. Uusintayritys, ja taas kuudella. Seuraavaksi käskin pyytämään hieman enemmän eteen, ja viiden laukan väli onnistui lähestulkoon virheettömästi. Tämän jälkeen pari kierrosta kävelyä pitkin ohjin, ja loppuun otettiin sitten vielä rataa, ennen kuin tultaisiin pääty-ympyrän este korkeampana. Rata sujui ihan kivasti, vaikka Nanna ottikin ohjat käsiinsä, ja dookie lähinnä vain matkusti kyydissä. No, ainakin nainen sai keskittyä hyvin istuntaansa, joka oli muuten tämän päiväisessä valmennuksessa hyvä! Lopuksi vielä metrisenä pääty-ympyrän este, jolta otettiin alkuun puomi molemmista suunnista kerran, mutta pari onnistunutta hyppyä, ja pääsitte tekemään loppuverryttelyitä itsenäisesti. Itse lähdin kahville taukohuoneeseen ja sen kautta kotiin.

08.05.2017 Estevalmennus, valmensi VP

"Hyvä dookie, juuri näin!" kehuin ratsastajaa, joka löysi nyt maltillisen tahdin ja tasapainon estetehtävän suorittamiseen. Nanetta ja dookie oli alkutunnin aikana tehnyt paljon lähestymisharjoituksia puomeilla ja kavaleteilla, ja nyt olin siirtänyt ratsukon tehtävälle jossa kävi hyvin nopeasti selväksi, onko alkutunnin neuvot ja korjaukset mennyt kuuroille korville. Tehtävänä oli ratsastaa S-linjalla kolme maltillisen korkuista ristikkoa niin, että lähestymiset olisivat aavistuksen vinoja. Ensimmäisillä kerroilla tehtävän suorittaminen meni vähän niin ja näin oikeaa linjaa hakiessa, mutta pienen palaverin jälkeen dookie sai tehtävän juonesta kiinni. Nyt kun dookie sai ratsastettua Nanettaa tasaisessa rytmissä ja tamma pysyi kahden pohkeen ja ohjan välissä taipuen elastisesti molempiin suuntiin, oli tehtävä kokeneelle esteratsukolle melko helppoa.

Pienten välikäyntien jälkeen jatkoimme saman tehtävän parissa, mutta S-linja levitettiin enemmän kolmikaariselle kiemurauralle, jotta esteille päästiin suoralla linjalla. Koska tälläisenään tehtävä olisi ollut aikaisempaa helpompi, lisättiin kolmikaariselle kiemurauralle voltit esteiden ympärille niin, että esteen päältä tuli kääntää noin kymmenen metrin voltille ja päättää voltti uuteen hyppyyn. Tässä tehtävässä korostui laukan aktiivisuuden tärkeys; jos dookie ei huolehtinut laukan aktiivisuudesta sekä kiemurauran kaarteissa että voltilla, Nannalla oli suuria vaikeuksia hypätä esteet puhtaaksi - vaikka esteet melko pieniä olivatkin. Kun dookie malttoi istua lähellä hevostaan, aktivoida sitä pohkeella ja pitää hevosen painon enemmän takaosan päällä, oli esteiden ylittäminen tässäkin tehtävässä sujuvaa.

10.05.2017 Kouluvalmennus, valmensi VP

"Nyt kun sä lähdet ratsastamaan pääty-ympyrältä spiraalimaisesti kohti volttia, sun on huolehdittava että sä katsot minne sä ratsastat ja jätät sen sisäohjasta roikkumisen pois kokonaan. Sen ympyrän pienentämisen ei ole tarkoitus tapahtua nanosekunnissa, vaan siihen voi käyttää ihan hyvin aikaa. Eli: katso minne ratsastat, lähde pienentämään ympyrää ulkoavuilla ratsastaen ja kun sä oot päässyt pienelle voltille, huolehdi, että se laukan aktiivisuus säilyy. Samalla sä voit asettaa sitä aavistuksen ulos, että se joutuu oikeasti koukistamaan sen sisätakajalan vatsan alle ja antamaan niskasta periksi. Sitten, kun se tuntuu aktiiviselta ja höyhenenkevyeltä, voit nousta kevyeen istuntaan ja ratsastaa sen reippaassa laukassa tehtävästä ulos ja hiljalleen aloittaa tehtävän alusta", neuvoin dookieta, joka istui naama punasena voikon tamman selässä. "Näin juuri, huomaatko nyt mikä ero aikaisempaan? Nyt se kantaa itseään rehellisesti ilman, että sun pitää kannatalla sen ruhoa askeleesta toiseen. Riittää tähän suuntaan, taputa sitä ja anna sen kävellä hetki niin jatketaan sitten toiseen suuntaan."

Kun olimme työskennelleet melko pitkäänkin laukan parissa, palaset dookien ja Nannan yhteistyössä alkoi loksahtelemaan hiljalleen paikoilleen. Nanna kantoi itseään paremmin kuin olin koskaan aikaisemmin nähnyt ja dookiekin vaikutti olevansa hevoseen - sekä itseensä - melko tyytyväinen. Kun vihdoin tuli aika siirtyä laukasta ravityöskentelyn pariin, tapahtui se, mitä olin alkutunnista haaveillut. Laukan työstäminen oli parantanut myös ravityöskentelyä valovuodella, joten pääsimme siihen tilanteeseen että dookie pääsi vain fiilistelemään hevosensa toimivuutta. "Jees, tuu vielä ihan samalla tavalla keskihalkaisijalta pohkeenväistöä vasemmalle uralle ja lähde sitten ratsastamaan sitä pidemmälle kaulalle ilman, että se rojahtaa etupainoiseksi. Nyt kun pääsitte uusiin ulottuvuuksiin, niin olisi tärkeää, että sä yrittäisit päästä tähän tilanteeseen myös jatkossa itsenäisesti treenatessa", mä neuvoin ratsastajaa, joka istui hevosensa selässä yhtenä hymynä.

10.06.2017 Nanna hierojalla

Nanna möllötti käytävällä hyvin nyrpeän näköisenä, eli täysin omana itsenään. Odottelin tamman kanssa vakiohierojaamme Vilmaa, jolla olisi tänään parin hevosen hieronnat edessä. Pian tummatukkainen nainen saapuikin talliin, ja tervehti minua sekä Nannaa. Vilma ryhtyi pian tutustumaan happamaan voikkoon, ja aloitti käsittelyn. Nanetta oli ollut viimeaikoina hieman jäykkä takaosastaan, mutta siitä ei ollut ainakaan vielä löytynyt mitään suurempaa vikaa, joten Vilma saisi käydä tamman läpi ja tsekata mahdolliset jumit.
Käsittely alkoi hevosen niskasta, ja se jatkui ylälinjaa pitkin aina hännäntyveen saakka. Nanna osoitti jo kaulan kohdalla rentoutumisen merkkejä, ja kun Vilma pääsi takaosaan asti, johon hoito olikin tarkoitus keskittää, tamma näytti vetelöityvän kertaheitolla. Hieroja käytti hiljalleen vahvempia otteita päästessään isoihin lihaksiin, kun ne olivat jo hieman rentoutuneet ja pehmenneet. Nanna nuokkui silmät ummessa ja lähes nojasi Vilman kyynärpäätä vasten, ja itseäni alkoi väkisin hymyilyttämään - mikäs sen mukavampaa, kuin nähdä eläimen nauttivan olostaan. Voikon takaosasta löytyikin todennäköinen jäykkyyden aiheuttaja, ja Vilma arvioi saaneensa aukaistua jumin hyvin. Hän käsitteli tamman niskaa vielä lopuksi hieman tarkemmin, ja lopetteli sen jälkeen. En ollut varma, olinko koskaan nähnyt Nannaa noin kertakaikkisen tyytyväisenä, ja olin suorastaan yllättynyt, kun se jatkui aina laitumelle vientiinkin asti.

18.07.2017 Maastokärryilyä

Nanna oli kerryttänyt laitumella kesämahaansa siihen malliin, että se pääsisi jo muita tankkereita aiemmin kuntokuurille. Koska päivä oli lämmin ja aurinko porotti täydellä voimalla pilvettömällä taivaalla, ei kouluhikoilu juuri innostanut meikäläistä. Näin ollen päätin hakea uljaan voinokareen talliin harjattavaksi ja valjastettavaksi - Nanna pääsisi hikoilemaan hiekkateillä ja helpottunut omistaja saisi tuuletella rauhassa kärryjen kyydissä. Tamma oli tapansa mukaan varsin nyrpeä hoidettava, mutta sen suuremmat kiukuttelut voikko jätti tällä kertaa väliin. Valjaat nähdessään Nannan ilme kirkastui, ja sen korvat kääntyivät ensimmäisen kerran koko hoitotuokion aikana eteen. Naureskelin paksulle voikolle ja kiinnittelin valjaiden remmit kiinni, jonka jälkeen huikkasin Emmin paikalle avuksi, ja vein Nannan pihalle. Emmi piti hevosta aloillaan kun kävin hinaamassa kärryt tallin seinän vierestä lihapullan perään.

Nannaa ei tuntunut haittaavan lainkaan paahtava aurinko ja töihin meno, kun kyse oli maastoreissusta ja kärryajelusta. Tamma tallusteli harvinaisen reipasta tahtia pitkin hiekkatietä, jonka sivustoilla olevat puut ja pensaat tarjosivat satunnaista suojaa auringolta. Jatkoimme samaa suoraa reittiä puolisentoista kilometriä, jonka jälkeen käänsin Nannan metsätielle, joka oli yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden, että siitä kulki autoja noin kerran vuodessa. Tässä vaiheessa olisin tosin toivonut pistäneeni valjakkokärryt voikon perään, sillä koppakärryt tuntuivat vahvistavan jokaisen kuopan ja töyssyn kymmenkertaisena. Hyvin pehmustettu penkki kuitenkin auttoi sen verran, että pystyin kaikessa rauhassa nautiskelemaan metsän äänistä ja valjaiden natinasta, samalla kun Nanna veti kärryjä reippaasti ja varmasti metsän läpi.

Hyvän tovin metsätietä kuljettuamme pääsimme erään vanhemman pariskunnan pihaan, josta lähti taas uusi hiekkatie. Pihamaalla hääräilevät vanhukset tervehtivät ja kehuivat Nannan kaunista väritystä, ja seisautinkin tamman hetkeksi paikoilleen. Herra ja Rouva Pikkarainen saivat rapsutella ja paijata harvinaisen nättiä naamaa näyttävää voikkoa hetken, ennen kuin jatkoimme matkaa. Päästyämme pihasta hieman kauemmas maiskautin Nannan raviin, ja tamma tarjosikin heti reipasta tahtia ihan itse. Melko pian eteen avautui pitkä, avoin suora peltojen keskellä, jossa hoputin tammaa ottamaan vielä isomman vaihteen päälle. Nanna heilautti häntäänsä, venäytti kaulansa pitkäksi eteen ja lähti paahtamaan kuin mikäkin ravihevonen konsanaan. Eihän siinä kärryillä voinut kuin nauraa, kun pieni, töppöjalkainen lyllerö kuvitteli olevansa vähintään Vieskerin kaltainen ravitykki. Vauhdikkaan spurtin jälkeen himmasin vauhtia rauhallisemmaksi, ja hetken päästä Nanna sai siirtyä käyntiin. Se oli selvästi kuvitellut olevansa parempikuntoinen kuin se todellisuudessa, oli, sillä voikon puuskutus oli melkoinen. Annoin ohjien valua pitkäksi ja taputin tammaa kehujen saattelemana takapuolen päälle, ja Nanna vastasi pään ravistelulla ja kovalla pärskimissarjalla. Loppumatka sujui edelleen reippaassa käynnissä aina kotipihaan asti. Huikkasin taas Emmin pitämään hevosesta kiinni, ja riisuin sitten tamman pikaisesti kärryistä ja valjaista, ja kiinnitin ulos puomiin. Voikko ei pistänyt lainkaan pahakseen viilentävää suihkua ja sitä seurannutta leipäpalkkiota, ja Nanna näytti erittäin tyytyväiseltä ja hyväntuuliselta. Vaikka se olikin yleensä melkoinen hapannaama, olivat tälläiset kärryretket ihan parhaita juttuja sen kanssa. Ja hevonenkin vaikutti olevan täysin samaa mieltä, vaikka sama nyrpeä naama palasikin heti sen turvalle, kun kävin viemässä voikon jo hyvin kynitylle laitumelle. Nanna talsi suoraan heinäkehikolle häätämään Mallan, Haikun ja kumppanit etäämmälle; vaikka miten pieni ja pyöreä se olikin, niin sen verran kiukkuinen että sen laidunkaverit olivat luovuttaneet pomon paikan heti ensikättelyssä.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen