Jumalankaataja - kuollut 27.07.2017

17.05.2017 Metsä-Kaisku maastoilee

Kaiskulla oli tänään maastopäivä. Ja ne ovat kivoja, etenkin Kaiskun kanssa. Tamma tuli tarhasta sisään hyvin rennon oloisena, ja ehdin jo ajatella, josko se olisi karsinassakin yhtä hyväntuulinen. No, eipä ollut, joten koni ketjuihin käytävälle ja eikun puunaten! Liinakko möllötti käytävällä tympääntyneen oloisena, eikä siinä näkynyt enää häivähdystäkään siitä rentoudesta ja tyytyväisyydestä, mitä se ulkona näytti. Valmistautuminen sujui kuitenkin ongelmitta, puin tammalle suojat jalkaan, satulan selkään ja suitset päähän, itselleni heijastinliivin ja kypärän, ja kärräsin liinakkoni ulos. Heti tallin ovesta ulos astuessaan Kaisku muutti taas ilmettään - ehkä se oli antivampyyri, se rakasti aurinkoa ja inhosi varjoja ja pimeyttä. Samapa se, kunhan senkin mielestä on kivaa lähteä metsään!

Kaiskun kaviot kopisivat pehmeästi hiekkatien reunalla, kun köpöttelimme pitkin ohjin aurinkokylvystä nauttien kohti erästä metsäreittiä, jonne olin suunnitellut tekeväni kiipeilyretken. Vaikka Kaisku olikin ehdottomasti niitä hevosia, joiden kanssa haluaisi vain kävellä ja samoilla ympäri maita ja mantuja, oli välillä kuitenkin syytä ylläpitää sen kohtuullisen hyvin säilyneitä lihaksia ja kuntoa. Niimpä möllöttelyretki sai edelleen jäädä ajatuksen tasolle, kun käänsin ratsuni pois hiekkatieltä, kohti mäkistä metsikköä. Kaisku rämpi poluilla rauhallisen varmasti, korvat koko ajan rennosti eteenpäin osoittaen. Vaikka maa ja puut alkoivatkin jo olla melko vihertäviä, pysyi tamman keskittyminen lähes koko ajan itse matkanteossa ja mihin se asettelisi jalkansa, kun saavuimme metsähakkuualueelle. Tämän jälkeen kiipesimme ja laskeuduimme muutamat jyrkät ja vähemmän jyrkät mäet, ensimmäiset käynnissä ja pari viimeistä, parempipohjaista mäkeä ravissa ja laukassa. Lopulta Kaisku puhkui siihen malliin, että jatkoimme polkuja pitkin kohti tallia, taas rennosti tallustellen. Tamma vaikutti takaisin tallillekin päästyään äärimmäisen tyytyväiseltä puolentoistatunnin lenkkiin, ja se sama fiilis pysyi aina siihen asti, kun kärräsin sen takaisin tarhaan herkkulitkun, parin leipäpalan ja suihkutustuokion jälkeen. Niin rakas ja ihana, vaikka onkin välillä vähän pönttö.

21.05.2017 Kaiskun kuulumisia

Pikku-Kaiskuja on alkanut kertymään uhkaavasti tallin nurkkiin, syystä että en tiedä. Onhan se hyvä vaikkakin vähän järkiköyhä kenttäpeli, mutta mulla olisi niiiiin paljon helpompia ja kiltimpiäkin tammoja joita varsottaa, joten miksi ihmeessä mulla on Kaiskusta kolme varsaa? En tiedä, en tosiaan. Kaikki ne on silti enempivähempi hienoja ja kivoja. Ehkä jostain niistä pitää joskus luopuakin, mutta vain ehkä. Tai ehkä vain perustan Kaisku-kasvattamon, ja pidän kaikki itselläni. Kuulostaa paljon paremmalta!
Komean mammauransa lisäksi Kaisku on taituroinut itselleen komean uran kenttäkisoissa. Tällä hetkellä ihanan kamala liinakko on perus treenikäytössä, kuntoa on pakko pitää yllä jos sitä joskus meinataan kärrätä joihinkin laatuarvostelukemuihin. Koska, sitä en tiedä, mutta mahdollisimman pian.

Maastoestevalmennus, valmensi Kati Suuronen (kirjoitti omistaja)

Kaisku, Viili ja Pessi pääsivät tänään tositoimiin, kun vanha tuttuni ehti pitämään maastoestevalmennuksen pienelle porukallemme. Meikäläinen päätyi Kaiskun kyytiin, Emmi Viilin selkään ja Pessi kyyditsi Miraa. Valmennuksen tarkoituksena oli vahvistaa ratarutiinia rauhallisen, mutta riittävän tarmokkaan laukan ja melko lyhyiden lähestymisien kanssa harjoitusradalla, josta löytyi esteitä riittävästi ja monipuolisesti. Verryttelyt tehtiin esteiden seassa nurmipohjalla, jonka jälkeen kaikki ratsukot hyppäsivät vuorotellen määrättyjä esteitä parin-kolmen-neljän esteen pätkissä. Valmennuksen lopuksi kaikki hyppäsivät radan loppuosan "kokonaisena", ja siihen sisältyi vesieste, banketti, tukki, mökki, ja pari muuta tavallista estettä.

Kaisku oli lievästi sanottuna innoissaan, kun se tajusi pääsevänsä maastoradalle. Tamma puhisi ja tepasteli kuin viimeistä päivää, ja sain verrytellessä tosissaan tehdä töitä, että se malttoi kuunnella apujani, eikä vain pyöritellä päätään ympäristöä vilkuillen. Laukassa liinakko tuntui kuumuvan entisestään, ja valmentajamme Kati käskikin työstää laukkaa rauhallisemmaksi istuntaa ja ääntä käyttäen - Kaiskun kanssa ääniavut toimivat etenkin maastossa yllättävän hyvin. Hiljalleen pääsimme aloittelemaan hypyt, ja ensimmäisenä ratsastimme kahdeksikon tyylistä kuviota, jonka keskellä oli hyvin matala tukki. Kati kehotti hakemaan rauhallista mutta pontevaa laukkaa, ja tukemaan hevosta riittävästi kaarteissa, jotta tasapaino säilyisi ja jotta hevoset eivät liukastelisi nurmella kaarteissa. Kaiskupa ei tätä ihan heti ymmärtänyt, vaan se tömisteli menemään kuin mikäkin sotaratsu. Pari kertaa hyppäsimmekin pikkuesteen ravissa, jotta sain väännettyä suomenhevoselle rautalangasta, että nyt mentiin rauhassa eikä tuli hännän alla.
Seuraavaksi jatkoimme rataa eteenpäin - ensin hypättiin minitukki, sen jälkeen loivalla kaarteella lähestyttävä kapea mökki, ja sen jälkeen iso ja massiivinen puomieste, myöskin hieman pois suoralta linjalta. Esteet olivat melko väljillä väleillä, mutta Kati painotti edelleen rauhallista tahtia ja tasaista menoa. Tällä kertaa Kaisku malttoikin odottaa, ja hyppäsi pyöreästi ja siististi joka esteen.

Seuraavaksi vuorossa oli vesieste. Koska urheat kenttäratsumme, joista jokainen oli tehnyt komean kisauran kenttäratsastuksen parissa, jäivät pällistelemään ihmeellistä lätäkköä, kävelimme altaan läpi muutaman kerran possujonossa käynnissä. Kun tammakolmikko ymmärsi, että sehän oli aivan tavallinen ja vielä melko matala vesieste, saattoi hypyt jatkua. Vesiesteeltä noustessa tuli heti eteen kapea tukinpätkä ylämäkeen, ja siitä jatkettiin banketille, jonka porras oli myöskin ylämäessä. Kati painotti vahvaa ja tarmokasta, mutta silti vauhdiltaan maltillista laukkaa. Kaisku laukkasi veteen ongelmitta ja innokkaasti, mutta kapea tukki oli selvästi isolle tammalle liian kapea - liinakko nimittäin meni ja suhasi esteen ohi. Kati käski tulemaan heti uudestaan, ja muistutti minua pitämään tamman tukevasti pohkeiden välissä, jotta sille ei jäisi tilaisuutta luikahtaa omille teille. Tällä kertaa osuimmekin esteelle, vaikka hyppy ei ollutkaan erityisen hieno. Banketille sain hoputtaa Kaiskua vähän, sillä se ei tuntunut itse tajuavan, miten paljon ylämäki ja portaalle hyppy vaativat voimaa. Liinakko kuitenkin hoiti homman kotiin, ja hyppäsi banketin sujuvasti. Tämän ponnistuksen jälkeen saimme pitää hyvän kävelytauon sillä välin, kun muut ratsukot toistivat tehtävää.

Lopuksi hypättiin pidempi pätkä kerralla: rata aloitettiin alun mökkiesteeltä, jatkui isolle pystyesteelle, siitä tukille, vesiesteelle ja kapealle tukille, banketille, ja banketin päältä matka jatkui kolmen esteen verran (tukki, mökki ja joku tuntematon hökötys). Kaisku oli hionnut jo lämpimässä ja aurinkoisessa säässä melkoisesti, mutta sen vauhti tai into eivät olleet laantuneet lainkaan. Tamma tömisteli esteeltä toiselle, ja hyppäsi kuin ammattilainen. Hyvän suorituksen takia saimme siirtyä ensimmäisinä loppuverryttelemään ja odottamaan muita ratsukoita.