Hornanhopia - kuollut 01.10.2018

Virallinen nimi Hornanhopia
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus Tummanrautias, 166cm
Syntynyt, ikä - kuollut 10.01.2017, 24v - kuollut 01.10.2018
Rekisterinumero VH17-018-0690
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja,
kasv. Katja Niiranen evm
Koulutustaso ko. va B, re. 110cm, valj. noviisi, CIC1
Painotuslaji Yleispainotus
Saavutukset VIR MVA Ch, KTK-II, SLA-I, KERJ-I, ERJ-I, KRJ-I, VVJ-I

Turmeltajan yksi kirkkaimmista kruununjalokivistä laskettiin paremmille laidunmaille saappaat jalassa, ennen kuin vanhuus sai sitä kunnolla kiinni. Upea Hoppu jätti tallin kantaorijoukkoon suuren aukon, jota ei ihan noin vain täytetäkään.

Luonnekuvaus

Hornanhopia on suuri ja komea pakkaus veikeällä ja herkällä luonteella höystettynä. Parhaimmillaan ori on hyvin motivoitunut ja nöyrä ratsu, joka toimii lähestulkoon tilanteessa kuin tilanteessa. Hopun herkkä puoli näkyy yleensä vähän negatiivisemmalla tavalla, ainakin muulloin kuin ratsastaessa, sillä se näyttää heti mielipiteensä, jos jokin on huonosti.
Hoppu on tosiaan melko herkkä käsiteltävä. Se on hyvin sosiaalinen, ja sitä voi huoletta pitää karsinassa irtikin, mutta orin ilmettä saa tarkkailla melko jatkuvalla syötöllä. Hoppu on herkkänahkainen tapaus, ja se ilmoittaa vääränlaisesta, tai lähinnä liian kovasta harjasta tai harjauksesta nakkelemalla niskojaan ja mulkoilemalla kovin dramaattisena. Kun raudikon ilmettä muistaa tsekkailla tasaisin väliajoin, vältytään hoitajan säikkymisiltä kiukkuisten kavion polkaisujen aiheuttamana. Pääasiassa Hoppu kuitenkin nauttii harjaushetkistä - etenkin silloin, kun harjaaja osuu kumisuan kanssa oikein hyvään rapsutuskohtaan, silloin orista paistaa tyytyväisyys ja mukavuudentunne pitkälle.
Narun päässä Hoppu on reipas ja toisinaan vähän lennokaskin tapaus. Sen mielestä ulkona on aina hirmu jännittävää ja kaikkea mielenkiintoista, joten se vaatii aina välillä muistuttelua siitä, että huomio pitäisi olla taluttajassa eikä aidalla kykkivässä kissassa. Tiettyinä aikoina, kuten keväisin ja tuulisilla säillä, Hopun askel muuttuu vielä normaalia keveämmäksi ja sen kanssa saa olla tarkkana, että etujalat tosiaan pysyvät säädyllisellä korkeudella. Tammojen lähellä raudikko tuntuu muuttuvan sirkushevoseksi, ja noin kaksi kertaa itseään isommaksi. Näinä aikoina Hoppua kannattaa suosiolla taluttaa ketjun kanssa, vaikka se yleensä muutoin käyttäytyykin pientä etupään kevenemistä lukuunottamatta.

Tämän hevosen selkään pääseminen on aina omanlainen elämys, yleensä vieläpä hyvällä tavalla. Hoppu on luonnostaan hyvin ylämälkeen kulkeva, se on kevyt kädelle ja edestä noin ylipäänsä ja se on kaikin tavoin mukava ratsu. Liikettä orilta löytyy vaikka muille jaettavaksi, ja etenkin sen ryhdikäs ja lennokas laukka saa paljon ihailevia katseita osakseen. Ratsuna Hopun herkkyys tulee ilmi lähinnä hyvillä tavoilla; parhaimmillaan se toimii lähes ajatuksen voimalla, ja se on aina yrittämässä parhaansa. Ori nauttii työnteosta ja haasteista, vaikka sen keskittyminen ei aina riitäkään pitkiin ja yksitoikkoisempiin treenihetkiin. Monipuolisella ja vaihtelevalla harjoittelulla Hopun motivaation ja innon saa pidettyä helposti plussan puolella, jolloin sen kanssa on suorastaan nautinnollista työskennellä. Ristiriitaisia ja liian rajuja otteita Hoppu ei siedä, ja näihin se reagoi yleensä vaihtamalla vaihteen täysin pakiksi tai joskus myös pystyyn hyppimällä. Ori jännittyy herkästi osaamattomimpien kuskien kanssa, joka vaikuttaa lähinnä Hopun liikkumiseen - epätasainen tuntuma, puristava jalka, keikkuva ja epätasapainoinen istunta, ja suuret ja komeat liikkeet muuttuvat jännittyneeksi, selättömäksi tikitykseksi.

Hoppu toimii esteillä kuin kala vedessä - se on aina positiivisella asenteella liikkeellä, sillä on ilmava ja pyöreä hyppy ja jaloistaankin ori on melko varovainen. Ori rakastaa hyppäämistä, ja se saattaakin etenkin isommilla radoilla kuumua melkoisesti, mutta on aina ohjattavissa. Välillä tosin vähän huonommin, mutta kuitenkin. Kovia ohjasotteita Hoppu ei siedä esteilläkään, vaan sen kanssa täytyy osata käyttää istuntaa laajasti myös radalla. Sen lennokas ja tahdikas laukka on omiaan esteradoille, vaikka aina silloin tällöin voikin tulla ongelmia askeleen lyhennyksen suhteen esimerkiksi sarjan välissä, kun Hopun kierrokset ovat jo nousseet ja ratsastaja tekee kaikkensa lyhentääkseen askelta sopivaksi. Ori onneksi omaa estesilmää sen verran, että se osaa katsoa ponnistuspaikkoja vähän huonommallakin avustuksella, mutta se myös kieltää, jos paikka tuntuu menevän täysin sopimattomaksi.
Maastossa Hopun kierrokset tuntuvat nousevan entisestään, jos ohjelmassa on siis esteitä. Vauhtia tältä hevoselta ei puutu, eivätkä sen maasto-osuuksien menestymiset jää riippumaan ajasta. Sen sijaan itse hyppyjen kanssa Hoppu tarvitsee osaavan ja varman ratsastajan. Vaikka se hommasta tavattomasti tykkääkin, on sillä yleensä jännitystä sen verran takaraivossa, ettei se hyppää vähänkään vaikeammista paikoista tai pelottavista esteistä, jos kuski ei ole täysillä mukana ja perillä tekemisissään. Määrätietoisella ja rohkealla mutta reilulla ratsastuksella Hopustakin kuitenkin saa melko varman ja toimivan maastoesteratojen suorittajan. Tavallisemmissa maastoissa, kun esteet jäävät pois, on Hoppu edelleen herkkä kuumumaan nopeasti ja pysyvästi. Vauhdikkaat maastot muuttuvat raudikon kanssa usein turhankin vauhdikkaiksi, kun suomenhevonen ei millään malttaisi lopettaa pellolla tai hiekkatiellä spurttaamista. Näissäkin tilanteissa ratsastajan rentous, rauhallisuus ja ennen kaikkea istunta ovat kaiken a ja o - ohjat piukeina ja nyrkit valkoisina hevosen jarruttelu ei auta tämän hevosen kanssa muuhun kuin varmistamaan, ettei se taatusti kävele askeltakaan koko loppulenkin aikana. Reippautensa ohella Hoppu on rohkea ja rauhallisemmilla pätkillä mukava ratsu ja maastoilukaveri, joka nauttii monenmoisissa ympäristöissä samoilusta.
Vaikka Hoppu onkin painottunut enemmän ratsastuspuoleen, on se myös varsin toimiva tapaus kärryjen edessä. Valjakkoajossa orin luontainen ryhdikkyys ja ylämäkeen rakentunut liike on huomattavan suuri plussa - rautias kulkee erittäin pienellä vaivalla hyvässä muodossa ja kevyillä avuilla. Ori on tasainen suorittaja kaikilla osa-alueilla, vaikkakin maratonosuuksilla sen kierrokset saattavatkin taas nousta. Koulu- ja tarkkuusosuuksilla Hoppu on komea näky, ja sen hienot liikkeet pääsevät totisesti oikeuksiinsa.

Lastaus ja matkustaminen ovat Hopulle tuttua ja tavallista hommaa, ja ne sujuvatkin helposti ja mutkattomasti. Matkakaverin puuttuminen tosin saattaa aiheuttaa orille pientä hermoilua ja sitä kautta kopissa metelöintiä, mutta liikkelle päästyä se rauhoittuu kyllä heinäkasan ääressä yksinäänkin. Kisapaikoilla Hopulla pidetään tiukasti suitset ja liina käytössä, jos sitä täytyy taluttaa. Vieraiden hevosten läsnäollessa orin kaikki järkevyys ja rauhallisuus tuntuu katoavan kuin tuhka tuuleen, ja se keskittyykin ensimmäiset hetket metelöimiseen ja steppailuun piuhan päässä. Kun ihminen pääsee selkään asti, raudikko onneksi rauhoittuu ja viimeistään verryttelyyn mennessä se muistaa taas, että keskittyminen piti suuntautua ratsastajaan eikä kaikkeen muuhun. Itse kilpailutilanteissa Hopun showmiehen piirteet puskevat vahvasti esiin, ja siitä tuntuu löytyvän aina tuplaten liikettä ja kokoa, kun hoo-hetki koittaa.

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosten kantakirjaustilaisuus 20.07.2017
(R) 19 + 18 + 19 + 18 = 74p KTK-II

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.05.2018
6,5 + 40 + 19 + 23 + 15 = 103,5p KERJ-I

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 31.07.2018
8 + 40 + 20 + 20 + 15 = 103p ERJ-I

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 15.08.2018
8 + 40 + 20 + 20 + 15 = 103p KRJ-I

Champion -arvonimi myönnetty 14.01.2018

VIR MVA -arvonimi myönnetty 28.02.2018

Valjakkoajojaoksen laatuarvostelutilaisuus 30.08.2018
8 + 40 + 20 + 20 + 15 = 103p VVJ-I

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.08.2018
15 (4-4-4-3) + 21 + 22 + 20 + 20 = 98p SLA-I


Sukutaulu

i. Roihunhopia evm
sh, 168cm, tprt
ii. Roihuva evm
sh, 169cm, rt
iii. Kohmeen Komia evm
sh, 167cm, vrt
iiii. tuntematon evm
iiie. tuntematon evm
iie. Runoroosa evm
sh, 162cm, rn
iiei. tuntematon evm
iiee. tuntematon evm
ie. Hilppana evm
sh, 163cm, vrt
iei. Rimunki evm
sh, 165cm, trn
ieii. tuntematon evm
ieie. tuntematon evm
iee. Helvana evm
sh, 155cm, rtkm
ieei. tuntematon evm
ieee. tuntematon evm
e. Havena evm
sh, 159cm, prn
ei. Tulokas Tohmo evm
sh, 161cm, m
eii. Kenraali Kehmo evm
sh, 160cm, mrn
eiii. tuntematon evm
sh, 156cm, trt
eiie. tuntematon evm
sh, 154cm, m
eie. Tessana evm
sh, 155cm, rn
eiei. tuntematon evm
eiee. tuntematon evm
ee. Ravena evm
sh, 154cm, rnkm
eei. Valovoima evm
sh, 157cm, rtkm
eeii. tuntematon evm
eeie. tuntematon evm
sh, 156cm, rt
eee. Riivana evm
sh, 153cm, vrn
eeei. tuntematon evm
eeee. tuntematon evm

i. Roihunhopia oli komea tummanpunarautias. Monitoimiori toimi parhaiten kärryjen edessä, ori pääsi näyttämään kyntensä kansainvälisissäkin valjakkoajokilpailuissa. Näyttävät ja ilmavat liikkeet erottivat 168 cm korkean orin suomenhevosten massasta. Esteitä se hyppäsi vain nimeksi, sen verran, että se hyväksyttiin kantakirjaan ratsusuunnalle. Muutenkaan Roihunhopia ei ratsuna ihmeitä esittänyt, se oli selkeästi tehty valjakkovaunujen eteen. Orista ei tullut koskaan erityisen suosittua siitosoria. Heikko ratsastettavuus ja hankalaksi tiedetty luonne karkoittivat R-suunnalle kantakirjatusta orista kiinnostuneet suurimmaksi osaksi pois. Roihunhopia sai parikymmentä varsaa ennen eläköitymistään siitosorin tehtävistä ja siirtymistään hyvän mielen harrastehevoseksi vielä elämänsä viimeisiksi vuosiksi. Orin varsoista löytyy runsaasti erilaisia yksilöitä; niin ravuria, ratsua kuin isänsä jalanjälkiä seuranneita valjakkohevosia.

ii. Roihuva, 169-senttinen rautias, oli komea kouluratsu. Orin suvusta löytyi runsaasti ravuriverta, mutta kaikki Roihuvassa henki kouluratsua, rakenteesta ja luonteesta lähtien. Sen liikkeet olivat vertaansa vailla, puhutaan, että yhdelläkään suomenhevosella sitten Roihuvan ei ole ollut yhtä kaunista ravia ja tahdikasta laukkaa, joka voi hyvin pitää paikkansa. Moninkertainen suomenhevosten koulumestari oli aikansa tunnetuin suomenhevonen, yli paljon rahaa juosseiden ravihevosten. Korskuva, pää pystyssä kulkeva ori näytti kilpailupaikoilla hienolta, mutta orin käsitteleminen ei ollut herkkua. Aina välillä käsien ollessa verillä orin tehtyä temppujaan sen omistaja harkitsi vakavasti sen ruunaamista. Roihuvan tasoisen orin ollessa kyseessä se ei kuitenkaan ollut järkevä vaihtoehto. Siitokseen siirryttyä siitokseen 16-vuotiaana kilpauransa jälkeen se ehti astua kaikkiaan neljä kautta, ollen suomenhevosten astutustilastojen kärkikolmikossa jokaisena vuonna. Sen jälkeläisiin mahtuu monenlaisia hevosia puskaratsuista ravureihin ja tietysti hienoihin kouluratsuihin. Roihuva jouduttiin lopettamaan 21-vuotiskeväänä yllättäen syntyneeseen kaviokuumeeseen, jonka syytä ei koskaan saatu selville.

ie. Hilppana oli oululaispariskunnan harrastehevonen. Se toimi monipuolisena harrastekaverina niin kärryjen edessä kuin ratsastaja selässään. Maastoilukaverina peloton tamma oli verraton, se ei pelännyt edes legendaarisia, hevosia syöviä punaisia postilaatikoita. Koulukiemurat ja esteet onnistuivat samaan tapaan kuin suurimmalta osalta muitakin suomenhevosia, parannettavaa olisi ollut, mutta hyvällä ratsastajalla meno näytti ihan hyvältä. Liikkeet olivat perisuomalaisen vaatimattomat ja rakennekin vain keskinkertainen, mutta liinaharjaista tammaa saattoi siitä huolimatta kuvailla kauniiksi. 163-senttinen tamma päätyi siitokseen liisattuna tutulle suomenhevoskasvattajalle kun sen omistajapariskunnalle tuli perheenlisäyksen aika. Tamma jäi sille tielle, ja saikin yhteensä viisi varsaa ennen lopettamista tapaturmaisen, maastolenkillä tapahtuneen kaatumisen seurauksena syntyneen jalan murtuman takia.

e. Havena oli 159-senttinen punaruunikko. Tamma oli ehdottomasti sielultaan kenttähevonen, parhaiten se viihtyi maastossa ja maastoesteillä. Kouluratsastukseen sillä ei ollut paloa eikä esteiden hyppääminen pienellä kentällä kiinnostanut sitä, vaikka se hyppäsikin nätisti ja hyvällä tekniikalla. Hyvälaukkainen tamma kilpailikin kenttäratsastuksessa suomenhevosten mestaruustasolla. Mestaruutta se ei koskaan voittanut, mutta oli kärkikahinoissa mukana useamman kerran. Se eläköityi kilpakentiltä 13-vuotiaana pikkuvikaisena siirtyen harrastekäyttöön ja siitokseen. Tamma sai neljä varsaa, jotka päätyivät kaikki enemmän tai vähemmän tavoitteellisen kilpailukäyttöön laadukkaina yleishevosina. Varsomisten jälkeen Havena eli vielä muutaman vuoden, ennen niin ystävällisluontoisen tamman muuttuessa yllättäen luonteeltaan äkäiseksi löysi eläinlääkäri sen selästä muutoksia, joiden aiheuttamat kivut selittivät tamman muuttuneen käytöksen. Näitä löydöksiä seurasi välitön lopettamispäätös omistajan toimesta, ja jo seuraavana aamuna Havena päästettiin taivaslaitumille.

ei. Tulokas Tohmo oli hyvin tavallinen suomenhevosori. Kolmospalkinnolla kirjattu musta ori ei ollut kovin uljas ilmestys tai kova nimi kilparadoilla, mutta helppo A -tasolla se suoritti tasaisen varmasti teknisesti korrektein radoin. Liikkeiltään se jäi hienompien hevosten varjoon ja esteradoilla se putosi kärkisijoilta viimeistään nopeutta vaativassa uusinnassa. Luonteeltaan ori oli todellinen nallekarhu kotioloissa, mutta vieraiden hevosten ympäröimänä 161-senttisen hevosen vaistot heräsivät ja siinä oli jo pitelemistä. Sen kummempaa mainittavaa Tohmon elämästä ei löydy, ori eli hyvin tavallisen ja jopa tylsän elämän. Varsoja se sai parikymmentä. Näistä muutama kokeili siipiään kilparadoilla, mutta suurin osa päätyi tuiki tavallisiksi harrasteratsuiksi. Itse Tohmo kiersi kilparatoja aina 18-vuotiaaksi saakka, jolloin ori kuoli yllättäen laitumelle aortan repeämän seurauksena.

ee. Ravena, 154-senttinen ruunikonkimo oli poikkeuksellisen kauniin värinen hevonen, vaikka juuri muuta kaunista ei epäsopusuhtaisesta tammasta löytynytkään. Sen etu- ja takaosa olivat eri paria, joka valitettavasti näkyi sen liikkeistä, jo peräänanto ja 60-senttiset esteet koettelivat Ravenan kapasiteetin äärirajoja. Se ei ollut edes erityisen mukavaluontoinen tai hienosukuinen, mikään ei perustellut tamman siitoskäyttöä. Kolme varsaa siitä kuitenkin teetettiin, onneksi varsat eivät tuntuneet perivän emänsä huonoja ominaisuuksia, ja ainakin yksi varsoista kilpaili aina suomenhevosten mestaruustasolla saakka, vaikka sitä olikin hankala uskoa kun emää katsoi. Ravena eli leppoisaa, satunnaiskäytössä olevan harrasteratsun elämäänsä aina 23-vuotiaaksi saakka, jolloin tamma jouduttiin lopettamaan muualle elimistöön levinneiden kimosyöpäkasvainten takia.

© miivi

Jälkeläiset

s. 10.05.2017 t. Vähäpellon Valenssi, e. Taivaanvalentti
s. 25.07.2017 t. Turmeltajan Delaja, e. Deralia
s. 12.10.2017 t. Villi Vivahdus, e. Valhe Valkeus
s. 17.01.2018 t. Tiusan Hornanhirmu, e. Karma
s. 01.02.2018 t. Pirunkorven Laviini, e. Variini
s. 01.08.2017 o. Turmeltajan Hornanhymy, e. Lumoloihtu

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

31.05.2017 - Turmeltaja - NJ - suomenhevosorit, päätuom. VP - irtoSERT
09.05.2017 - Haavelaakso - NJ - suomenhevosorit, päätuom. vaapu - BIS14, MVA-SERT
28.09.2017 - Mandelbacke - NJ - suomenhevosorit, päätuom. Lissu T. - irtoSERT
13.01.2018 - Syrjän Ratsutalli - NJ - suomenhevosorit, päätuom. Jannica - BIS5, MVA-SERT

KRJ
04.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 6/40 04.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 5/40
05.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 6/40 10.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 2/40
13.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 4/40 15.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 5/40
20.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 3/40 22.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 1/40
24.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 3/40 28.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 2/40
29.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 3/40 29.05.2017 - KRJ - Hukkapuro - vaativa B - 6/40
02.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 5/40 04.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 2/40
08.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 2/40 13.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 3/40
19.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 5/40 19.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 4/40
23.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 4/40 30.05.2017 - KRJ - Wolf Sporthorses - vaativa B - 3/40
01.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 2/30 01.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 1/30
04.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 1/30 06.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 4/30
09.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 5/30 10.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 1/30
18.06.2017 - KRJ - Mörkövaara - vaativa B - 3/30 02.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 4/30
06.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 1/30 10.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 4/30
11.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 3/30 14.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 2/30
15.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 2/30 16.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 4/30
17.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 1/30 21.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 2/30
24.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 3/30 27.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 4/30
30.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 3/30 30.06.2017 - KRJ - Sugar & Spice Shetlands - vaativa B - 5/30
04.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 5/30 08.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 5/30
09.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 4/30 11.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 5/30
16.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 3/30 17.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 5/30
19.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 2/30 21.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 5/30
21.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 1/30 24.06.2017 - KRJ - Hunajamäki - vaativa B - 4/30
ERJ
08.05.2017 - ERJ - Cranleigh Equestrian Centre - 110cm - 5/40 01.05.2017 - ERJ - Vähäpelto - 110cm - 5/40
01.05.2017 - ERJ - Vähäpelto - 110cm - 1/40 09.05.2017 - ERJ - Vähäpelto - 110cm - 4/40
03.05.2017 - ERJ - Karhumetsä - 110cm - 2/40 06.05.2017 - ERJ - Karhumetsä - 110cm - 1/40
08.05.2017 - ERJ - Karhumetsä - 110cm - 6/40 01.05.2017 - ERJ - Delicate Warmbloods - 110cm - 6/40
03.05.2017 - ERJ - Delicate Warmbloods - 110cm - 3/40 05.05.2017 - ERJ - Delicate Warmbloods - 110cm - 3/40
07.05.2017 - ERJ - Delicate Warmbloods - 110cm - 6/40 02.05.2017 - ERJ - Old Lane - 110cm - 6/40
07.05.2017 - ERJ - Old Lane - 110cm - 5/40 08.05.2017 - ERJ - Kultahuisku - 110cm - 3/40
09.05.2017 - ERJ - Kultahuisku - 110cm - 1/40 10.05.2017 - ERJ - Kultahuisku - 110cm - 4/40
03.05.2017 - ERJ - Pirunkorpi - 110cm - 6/40 05.05.2017 - ERJ - Pirunkorpi - 110cm - 3/40
05.05.2017 - ERJ - Pirunkorpi - 110cm - 4/40 06.05.2017 - ERJ - Pirunkorpi - 110cm - 4/40
01.05.2017 - ERJ - Varjon Oriasema - 110cm - 4/40 03.05.2017 - ERJ - Varjon Oriasema - 110cm - 1/40
08.05.2017 - ERJ - Varjon Oriasema - 110cm - 3/40 09.05.2017 - ERJ - Varjon Oriasema - 110cm - 2/40
05.05.2017 - ERJ - Mustasuo - 110cm - 4/40 09.05.2017 - ERJ - Mustasuo - 110cm - 4/40
03.05.2017 - ERJ - Bellgrove - 110cm - 1/40 08.05.2017 - ERJ - Bellgrove - 110cm - 1/40
05.05.2017 - ERJ - Zelos - 110cm - 5/40 07.05.2017 - ERJ - Zelos - 110cm - 3/40
10.05.2017 - ERJ - Zelos - 110cm - 3/40 05.05.2017 - ERJ - Bellgrove - 110cm - 5/50
19.05.2017 - ERJ - Bellgrove - 110cm - 5/50 11.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 5/40
14.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 1/40 23.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 4/40
24.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 5/40 25.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 2/40
29.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 1/40 30.05.2017 - ERJ - Teilikorpi - 110cm - 6/40
KERJ
27.05.2017 - KERJ - Puzzle Rebellion - CIC1 - 3/30 28.05.2017 - KERJ - Puzzle Rebellion - CIC1 - 3/30
06.05.2017 - KERJ - Satulinna - CIC1 - 5/30 12.05.2017 - KERJ - Satulinna - CIC1 - 3/30
25.05.2017 - KERJ - Satulinna - CIC1 - 4/30 30.05.2017 - KERJ - Satulinna - CIC1 - 3/30
04.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 1/30 13.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 1/30
15.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 5/30 16.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 2/30
18.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 1/30 19.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 3/30
27.05.2017 - KERJ - Delicate - CIC1 - 4/30 10.05.2017 - KERJ - Tuiskula - CIC1 - 1/30
12.05.2017 - KERJ - Sugar & Spice Shetlands - CIC1 - 5/30 15.05.2017 - KERJ - Sugar & Spice Shetlands - CIC1 - 4/30
06.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 3/30 10.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 1/30
14.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 2/30 18.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 3/30
19.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 4/30 26.06.2017 - KERJ - Mörkövaara - CIC1 - 4/30
11.06.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 3/30 24.06.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 5/30
28.06.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 2/30 13.07.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 5/30
15.07.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 1/30 20.07.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 4/30
24.07.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 3/30 29.07.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 3/30
04.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 2/30 07.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 3/30
26.08.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 3/30 29.08.2017 - KERJ - Ros Cirein - CIC1 - 2/30
23.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 4/30 24.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 1/30
29.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 2/30 22.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 2/30
26.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 5/30 28.08.2017 - KERJ - Turmeltaja - CIC1 - 4/30
VVJ
22.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 4/30 24.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 1/30
25.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 1/30 27.04.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 3/30
23.04.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 4/30 26.04.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 5/30
28.04.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 4/30 28.04.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 2/30
02.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 3/30 03.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 1/30
12.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 5/30 12.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 5/30
20.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 5/30 21.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 3/30
24.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 5/30 27.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 2/30
28.05.2017 - VVJ - Hukkapuro - noviisi - 3/30 01.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 5/30
04.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 5/30 11.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 4/30
23.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 4/30 24.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 3/30
26.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 1/30 28.05.2017 - VVJ - Wolf Sporthorses - noviisi - 4/30
14.05.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 5/30 25.05.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 2/30
30.05.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 3/30 03.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 3/30
03.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 4/30 05.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 4/30
06.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 1/30 08.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 1/30
09.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 5/30 10.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 3/30
11.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 2/30 13.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 5/30
15.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 1/30 23.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 4/30
30.06.2017 - VVJ - Teilikorpi - noviisi - 4/30 14.06.2017 - VVJ - Ros Cirein - noviisi - 2/30
VSR
31.03.2018 - VSR Rotunäyttely - aikuiset orit - 7/31, II-palk. 31.05.2018 - VSR Rotunäyttely - aikuiset orit - 7/25, II-palk.

Päiväkirja & valmennukset

01.09.2017 Kouluratsastusvalmennus, valmensi Jenna S.

Tämän päivän valmennuksen yksi ratsuista oli ihana suomenhevosori Hoppu. Hoppu käyttäytyi jo maneesiin saapuessaan maailmanomistajan elkein ja olikin kieltämättä upean näköinen ryhdikkäänä ja ylväänä. Taustalta puuttui kuitenkin sen tietty rentous ja täysi keskittyminen ratsastajaan, joten kehotin Dookieta keskittymään alusta alkaen siihen. Pyysin ratsastajia aloittamaan itsenäisen alkuverryttelyn, mutta sisällyttämään siihen siirtymiä kootusta ravista lisättyyn raviin, kiemurauria sekä mahdollisimman paljon taivutuksia. Hoppu teki alkuun kaikki tehtävät hyvin, mutta pienellä alisuorittamiselta. Koko ratsukosta näki, että he pystyisivät parempaankin. Kehotin ratsastajaa ottamaan koottua ravia vielä hieman kootummaksi ja lisättyä ravia vielä hieman enemmän lisätymmäksi, taivutuksia vielä enemmän joustavammiksi. Hellä käsi, hevonen käden ja pohkeen välissä, huomaamattomat avut! Seuraavaksi otin ratsukon kerrallaan toiselle pääty-ympyrälle ympärilleni. Tehtävänä oli ratsastaa puoli ympyrää koottua laukkaa ja puoli ympyrää keskilaukkaa. Tässä tehtävässä tämä ratsukko olikin alusta alkaen hyvällä työmotivaatiolla ja koska tehtävä sujui heti niin hyvin, otin mukaan myös pienen pätkän lisättyä laukkaa. Sen jälkeen jouduimme hieman keskittymään joustavampiin siirtymiin tempojen välissä, mutta pian alkoi sujua upeasti, hienoa! Lopuksi harjoittelimme vielä avo- ja sulkutaivutuksia keskihalkaisijalla. Hopulta sujuivat avotaivutukset hyvin, mutta sulkutaivutus aiheutti alkuun ongelmia. Puolipidätteillä hevonen kunnolla hereille, sen jälkeen selkeät ja mahdollisimman pienet avut, ei liikaa häsläämistä ratsastajalta ja johan alkoi sujua! Hyvä!

20.08.2017 Suomenhevosten valmennusviikonloppu - valjakkovalmennus, valmensi Jannica

Noviisitason valjakkovalmennuksessa treenattiin tänään koulukoetta ja erityisesti siirtymisiä sekä suoria ja kaarevia linjoja. Valjakot saivat aloittaa omatoimisesti tehden kentällä voltteja ja ympyröitä samalla kun ohjasin kutakin vuorollaan antaen ajantasaisia ohjeita. Samaa tehtiin myöskin ravissa, jonka jälkeen jaoin valjakot kahdelle ympyrälle ja he saivat hetkisen verrytellä vielä laukassa, ennen kuin aloiteltiin varsinainen työskentely. Seuraavaksi vuorossa oli kolmikaarista kiemurauraa sekä hetken kuluttua laukassa kahdeksikkoa valjakko kerrallaan. Osaavimmat vaihtoivat jo sujuvasti laukan kahdeksikon keskellä, mutta aivan yhtä oikein oli vaihtaa käynnin kautta laukka toiseksi. Perustyöskentelyn jälkeen käveltiin hetki ja sitten aloiteltiin varsinainen teemaharjoittelu siirtymisten parissa. Aloitimme perusjutuista, siirtymisestä pysähdyksestä käyntiin ja raviin. Se sujui kaikkien osalta hyvin, joten tehtävää vaikeutettiin siirtymällä raviin ensin kolmen askeleen ajaksi ja sitten vain kahden. Seuraavaksi vaihdeltiin käynnissä hidasta ja nopeaa tempoa, käynnin piti olla niin hidasta, että valjakko olisi pysähtynyt ohjastajan hengittäessä syvään. Hitaamman tempon harjoitusten jälkeen valjakot saivat loppuun ottaa vielä lisättyjä ravitehtäviä lähinnä lävistäjällä vuorotellen.

Monitoimihevonen Hoppu tuntui olevan kuin kotonaan Adinassa. Se suoritti alkutehtävät näppärästi ja liikkui luonnostaan valjakkohevoselle tyypillisessä ryhdissä. Tasainen ori suoritti myös kahdeksikossa ja siirtymisissä hyvin annetut tehtävät ja liikkui matkaavoittavasti etenkin lisäyksissä. Pysähdyksistä liikkeelle lähtiessä ori olisi saanut olla napakammin avuilla, mutta orin hyvä liikkuminen muodossa erityisesti käynnissä korvasi kyllä tätä puutetta hieman. Kahdeksikolla yhteistyönne toimi hyvin, mutta muista kuitenkin suoristaa hevonen keskellä ennen laukanvaihtoa, vaikka ori vaihtaisikin sen itse.

29.06.2018 Kesäriemuja, kirjoitti omistaja

Palattuani Sintin sekä Miran ja Pennin kanssa uittoreissulta, oli pahin auringon porotus hellittänyt hieman. Kuumaa päivää oli ilmestynyt viilentämään lämmin kesätuuli, joten uskalsin toteuttaa seuraavan hevosen liikutuksen reippaalla maastolenkillä. Myös Miralla oli vielä hevosia liikutettavana tälle päivää, joten pyysin hänet uudelleen mukaani, kunhan saisi vaihdettua satulan kanssa menoon sopivampaa vaatetta päälle uittoreissun jäljiltä. Olin ennen seuralaistani valmis vaatteiden vaihdon osalta, joten lähdin hakemaan seuraavaa ratsuani, Hoppua laitumelta sisälle. Vaikka edellinen ratsu Sintti olikin ihan hevosen kokoinen tapaus, odotin silti innolla Hopun selkään kiipeämistä - orilla oli juuri sopivasti kokoa, että tunsin oloni erittäin mukavaksi ja kotoisaksi sen kyydissä.

Hoppu tuli iloisin mielin mukaani, joskin se kulki vähän normaalia vetelämpänä ja laiskempana matkan laitumelta talliin. Ilmeisesti päätoiminen laidunnus ja viimeaikojen helteet olivat tehneet tehtävänsä jopa Hopun kohdalla. Tallissa ori tuntui huokaisevan helpotuksesta, kun se pääsi viileään ja varjoiseen tilaan, jossa ei myöskään ollut ötököitä. Sain hoitaa orin kaikessa rauhassa, hinkkasin kuivuneet kurat ja pölyt sen karvasta ja tsekkasin kenkien olevan tallessa. Haettuani orin varusteet se tuntui hiljalleen heräilevän - oli kuinka kuuma tahansa, tumma raudikko on aina avoin liikkumiselle.
Saatuani oman ratsuni kuntoon, odottelin vielä hetken että Mira sai jättiläis-Jallun varustettua. Pian pääsimme kuitenkin suuntaamaan ulos, kapusimme orien selkään ja lähdimme matkaan. Olin ajatellut käyvämme muutaman kilometrin lenkin, koukaten maastoesteradan kautta. Minä ja Hoppu pidimme etupäätä, kun rauhallisempi Jallu sai tulla Miran kanssa perässä. Hopun vetelyys ja laiskuus tuntui haihtuneen kuin tuhka tuuleen, kun ori askelsi hyvin ripeästi hiekkatietä pitkin. Takana tuleva ratsukko saikin ottaa aina välillä rivakampia pätkiä, jotta pysyisivät perässämme.
Hyvän tovin kävelypätkän jälkeen kasailimme ohjat ja hevoset tuntumalle, ja otimme seuraavaksi pitkän ravipätkän. Hoppu tuntui olevan kovin innoissaan maastolenkistä hiekkatiellä, kun suoraa ja baanaa riitti viimeaikaisten metsärämpimisten jälkeen. Työstinkin oria tiellä tehden asetuksia ja loivia väistöjä, avo- ja sulkutaivutuksia sekä temponvaihteluita, jotta raudikko pysyisi pöksyissään, eikä jättäisi peräratsukkoa nielemään pelkkää pölyä. Hyvän ravipätkän jälkeen tulimme maastoesteradalle johtavalle metsätielle, jossa kulki huoltoajoa sen verran, että tie oli tasainen mutta pehmeä. Ja ennenkaikkea tyhjä yllättävältä liikenteeltä.
"Otetaanko ällää? Koitetaan alkuun mennä ihan maltillisesti, mutta en kyllä jaksa tapella tämän kanssa, jos menohaluja on", huikkasin Miralle taakse, joka pyöräytti silmiään lausahdukseni lopulle.
"Koska sillä ei olisi", nainen mutisi mutta nyökkäsi lopuksi. Koitin vaivihkaa kerätä ohjia vielä vähän paremmin tuntumalle ja valmistella itseäni tulevaan koitokseen, ja erehdyin jo ajattelemaan seuraavaa askellajia. Hoppu pyöräytti häntäänsä ja tunsin sen jo laukkaavan, joskin lähes paikallaan, allani. Sillä samalla sekunnilla kun annoin orille luvan, se pinkaisi eteenpäin lennokkaaseen ja reippaaseen laukkaan, joka luultavasti jätti Jallun ja Miran heti ensimetreillä jälkeen.
"Koittakaa tekin joskus tulla sieltä, nähdään!" Naurahdin peränpitäjille, ja keskityin sitten pitämään itseni tasaisesti kevyessä istunnassa ja nauttimaan vauhdista. Hoppu ei oikeasti tainnut edes laukata kovin vakavissaan, mutta sen luontainen askel oli niin iso, että vauhti tuntui melkoisen kovalta. En kuitenkaan edes yrittänyt jarrutella sitä, vaan naurahtelin vauhdin huumasta orin kellertävänharmaaseen harjaan. Vilkaisin välillä taakseni, mutta Jallu ja Mira olivat kadonneet jo muutamien mutkien jälkeen. Hiljalleen tie aukeni metsän keskeltä suurelle aukiolle, jossa osa maastoesteistä oli. Aloin hiljalleen himmailemaan tyytyväisenä pärskivää ratsuani, joka kerrankin kuunteli sen suurempia vastaan laittamatta. Kasasin itseni ja hevosen vähän parempaan muotoon, ja ohjasin Hopun tieltä maastoesteaukiolle, jossa työstin oria hetken laukassa. Hetken jälkeen Mira ja Jallukin löysivät paikalle, molemmat puuskuttaen hengästyneenä.
"Siis eihän tämä osaa hanatella ollenkaan! Se liikkuu vain ylös muttei eteen", Mira ähisi ja siirsi oman ratsunsa käyntiin, jotta saisi tasattua molempien hengitystä.
"No hei, se on kouluhevonen! Tai ainakin luulee olevansa, vaikka harrastepuksu sen piti olla", nauroin punatukkaiselle naiselle ja punaiselle kirahville. Itse jatkoin vielä Hopun kanssa muutamilla laukkaympyröillä ja vastalaukoilla, ennen kuin siirsin senkin käyntiin.
"Käydäänkö vesiesteen kautta, jatketaan siitä rataa pitkin kotiin päin?" Kysyin toiselta ratsastajalta, joka nyökkäili hyvin rivakasti.
"Joo joo, kunhan päästään varjoon." En voinut kuin naureskella toiselle ratsukolle, jotka eivät selvästikään olleet kovin tyytyväisiä tämän päivän lämpötiloihin, ainakaan enää. Olisi ilmeisesti pitänyt mennä uudestaan uimaan!

Vesiesteelle päästyämme siirsin Hopun raviin, joka lähti innoissaan ravaamaan kohti pitkää lätäkköä. Jallu sen sijaan oli erittäin epäinnoissaan, ja se jäi jumittamaan rampin reunalle vedelle pöristen. Pyörimme Hopun kanssa hetken vedessä, kunnes käänsin sen takaisin Jallun luo. Toisen hevosen takapuolen vetovoiman avulla Jallukin uskaltautui hetken päästä veteen, joskin se oli edelleen kovin epäileväinen ja teatraalinen liikkeissään, eikä se tuntunut ymmärtävän jalkojen nostelun aiheuttavan veden roiskumista entistä korkeammalle. Ori pärski ja heilutteli päätään inhoten, kun vesi läiskyi hallitsemattomasti sen naamalle. Hoppu sen sijaan kiemurteli kanssani kuin kala vedessä, erittäin tyytyväisenä. Kun valtaisa järvi oli viimein ylitetty, molemmat orit ravistelivat itsensä hyvin perusteellisesti, jonka jälkeen jatkoimme maastoesteradan reittiä (tosin ilman hyppyjä) reippaassa ravissa. Radan tultua risteyskohtaan, jossa pääsi radalta takaisin tavalliselle tielle, siirsimme hevoset käyntiin ja annoimme niiden kävellä pitkin ohjin loppumatkan. Hopulla ei edelleenkään ollut puutetta innokkuudesta tai vauhdista, mutta se malttoi kävellä kiltisti Jallua jälkeen jättämättä.

Kaiken kaikkiaan mukavan ja huvittavan reissun jälkeen orit saivat ruokaa, pikaisen harjauksen ja pääsivät sitten takaisin laitumelle. Kumpainenkin meni tottakai piehtaroimaan heti ensimmäiseen ruohottamaan ja mahdollisimman pölyiseen kohtaan, imaisemaan märkiin turkkeihinsa aurinkosuojan.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen