Fiktion Rikissa - kuollut 07.10.2017

Virallinen nimi Fiktion Rikissa
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Väri, säkäkorkeus Vaaleanpunarautias, 155cm
Syntynyt, ikä - kuollut 01.10.2015, 24v - kuollut 07.10.2017
Rekisterinumero VH15-018-2647
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja,
kasv. Milja, Fiktio
Koulutustaso ko. he A, re. 100cm
Painotuslaji Yleispainotus
Saavutukset KTK-II, SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, SV-II

Luonnekuvaus

Fiktion Rikissa ei ehkä ole sieltä penaalin terävimmästä päästä, mutta osaa se kuitenkin olla sitäkin sympaattisempi. Vaaleanpunarautias liinaharja hurmaa suloisuudellaan vauvan jos mummonkin silmänräpäytyksessä, ennen kuin kerkeät edes (Ri)kissaa sanoa..
Luonteeltaan Rikissa on kuitenkin melkoinen hipsukka joka on omaksunut laumassamme hiljaisen sivusta seuraajan roolin. Vellihousuksikin joku on sitä ohimennen kutsunut, mutta todellisuudessa Rikissa on kuitenkin varsin kelpo hevonen, kunhan molemmin puoleinen luottamus on kunnossa ja naamat ovat tulleet tutuiksi kummallekin osapuolelle. Se nauttii tuttujen ihmisten läsnäolosta ja hellyydestä suunnattomasti, ja onkin aina aamuisin innokkaasti hörisemässä kun aamutallilaiset tulevat jakamaan aamupaloja. Rikissa osaa kuitenkin olla myös melkoinen herkkis sille päälle sattuessaan, ja tamma on kova murjottamaan pienistäkin asioista. Esimerkiksi mikäli neidin ruoka tulee myöhässä näyttää tamma hapanta naamaa herkästi vielä iltapalallakin, tai jos hoitajalla sattuu kestämään liian kauan saattaa kärsimätön tamma tuuppaista hänelle hieman vauhtia takamuksesta.

Rikissa on varsin helposti hoidettavissa ja se antaa nätisti tehdä kaikki toimenpiteet. Tamma seisoo kiltisti paikoillaan ja nauttii saamastaan huomiosta torkkuen ja lerputtaen huultansa. Harjaamista Rikissa saattaa joskus jopa vaatia hieman lisääkin alkamalla kevyesti tuuppia turvallaan harjaavaa kättä. Kaviot se nostaa nätisti ilmaan ja varusteetkin saa sille päälle ilman sen suurempia ongelmia. Talutettaessa Rikissa kävelee yleensä ihan nätisti, mutta ei epäröi kavahtaa kovin teatraalisesti, mikäli jostain kuuluu yllättävä ääni tai lintu lentää nenän edestä ohitse. Siksi tamman kanssa saakin olla varuillaan ja riimun varteen ei voi ihan ketä tahansa innokasta pikkutyttöä laittaa. Matkustuskumppanina tamma on mukava kaveri, sillä se menee mielellään traileriin herkkujen perässä ja tulee sieltä poiskin vähintään yhtä nätisti. Matkan aikana se ei onneksi panikoi tai tee muitakaan typeryyksiä vaikka pysähtyessä pientä kolinaa kuuluukin aina silloin tällöin.

Rikissa ei ratsuna ole välttämättä mitään eliitti tasoa, mutta se on sitäkin yritteliäämpi sekä nöyrempi. Tamma ei kuitenkaan hyväksy selkäänsä ihan ketä vain, joten tuttavuutta tulisi tehdä tamman kanssa jo ennen selkään nousua. Tuttujen ratsastajien kanssa Rikissa kuitenkin antaa aina kaikkensa ja tekee justiinsa sen mitä siltä pyydetään. Rikissa on varsin kevyt ratsastaa ja sen askellajitkin ovat hyvin miellyttävät istua, ja toki niistä löytyy näyttävyyttäkin jos ratsastaja osaa yhtään vaatia. Parhaiten Rikissa toimiikin koulukentillä jossa se esittelee kauniita liikkeitään sekä erinomaista ratsastettavuuttaan. Tamman ehdoton bravuuri on avo- ja sulkutaivutukset sekä pohkeenväistöt, ja niitä se tahtoisikin mielellään tehdä vaikkapa koko radan alusta loppuun asti. Rikissan kanssa haasteeksi tuleekin aina välillä tamman saaminen rehellisesti suoraksi koko rungostaan.
Esteillä Rikissa vaatii paljon rohkaisuja sekä kärsivällisyyttä ratsastajalta, sillä tamma jäisi mieluusti vain tuijottamaan pelottavampia esteitä niiden yli hyppäämisen sijaan. Rikissa saattaakin kieltää varsin helposti, jos yhtään erikoisemmalle esteelle tulee huono lähestyminen, joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana mikäli haluaa virhepisteiltä välttyä. Rohkaisuilla ja hyvillä hyppypaikoilla tamma kyllä liihottelee helposti ylitse korkeimmistakin esteistä ja sen tekniikka onkin kaunista katsottavaa. Tamma on myös yllättävän ketterä esteratsu ja se kääntyy hyvinkin pienissä tiloissa. Mikään pikakiituri Rikissa ei kuitenkaan ole, vaan sellainen tasaisen rauhallinen suorittaja.

Maastoesteillä Rikissaan tulee rataesteitä enemmän vauhtia, mutta se myös aristelee huomattavasti enemmän. Tamma kuitenkin jälleen kerran yrittää kaikkensa ja reippaan ratsastajan kanssa sen kanssa voikin ylttää ihan hyviinkin suorituksiin. Erityisesti haudat ja veteen hypyt tuottavat Rikissalle pieniä panikoinnin aiheita, mutta pikkuhiljaa ahkeran treenaamisen myötä tamma on alkanut suoriutumaan niistäkin jo paremmin. Maastoillessa Rikissalle kannattaa otttaa kaveri mukaan, sillä tammalla on tapana nähdä mörköjä jokaisen pusikon takana. Tutuilla reiteillä tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa voi Rikissan kanssa kuitenkin lähteä myös yksin maastoilemaan mikäli ratsastaja sietää pientä säpsymistä.

Vieraissa paikoissa Rikissa on aina alkuunsa varautunut ja jännittynyt, mutta nopeasti tajutessaan homman juonen malttaa se rentoutua eikä säpsy enää jokaista asiaa. Kisapaikoilla pieni hälinä ei tammaa haittaa, kunhan sillä on vain tuttu hoitaja tai omistaja mukana sekä mahdollisesti heppakaveri mukana matkassa. Muut hevoset eivät sitä häiritse ja tamma onkin aina ollut enemmän ihmisten perään, vaikka tuleekin toimeen myös toisten kaviokkaiden kanssa paremmin kuin hyvin. Eläinlääkäri ja kengittäjä eivät kuulu Rikissan lempihenkilöihin, mutta sielläkin se käyttäytyy oikein nätisti tutun ihmisen tuella ja turvalla, sekä tietenkin muutaman lahjontaporkkanan avustuksella!

© Eenu

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.11.2015
rakenne 7,2, suku 10, käytöskoe 15, ratsastuskoe 6 + 0 = 38,2 SV-II

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 15.08.2017
8 + 40 + 25 + 20 + 13 = 106p KRJ-I

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 30.09.2017
7,5 + 41 + 25 + 20 + 13,5 = 107p ERJ-I

Suomenhevostammojen kantakirjaustilaisuus 20.03.2016
(R) 17 + 16 + 19 + 19 = 71p KTK-II

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.08.2017
15 (4-3-4-4) + 25 + 25 + 23 + 14 = 102p SLA-I



Sukutaulu

i. Mörkövaaran Jaarli
sh, 157cm, vrt | KTK-II, SLA-I, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SV-II, YLA1
ii. Mörkövaaran Jalomieli
sh, 154cm, vrt | SLA-I*, KRJ-I, ERJ-I, SV-I, YLA1
iii. Aatu-Elmeri
sh, 165cm, prt | SLA-I, KERJ-I, ERJ-I, KRJ-II, YLA2
iiii. L.N. Aatos evm
sh, 161cm, prt
iiie. Elwiira evm
sh, 159cm, rt
iie. Hovililja
sh, 157cm, prt | SLA-I*, ERJ-II, KRJ-II, KERJ-II, YLA1
iiei. Sisukas evm
sh, 162cm, prt
iiee. Hovikukka evm
sh, 155cm, rt
ie. Mörkövaaran Vappu
sh, 158cm, rt | SLA-I*, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, SV-I, YLA2
iei. Rikkimeni
sh, 156cm, vrt | SLA-I, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II
ieii. Täystuho evm
sh, 157cm, vrt
ieie. Likan Kristalli evm
sh, 150cm, vrt
iee. Hehku-Renja
sh, 160cm, rt | SLA-I, ERJ-I, KRJ-II, YLA2
ieei. Kivihaan Rambo evm
sh, 163cm, rt
ieee. Rosaliina evm
sh, 157cm, prt
e. Kuukarin Ratilda
sh, 154cm, rt | KTK-III, ERJ-I, KRJ-II
ei. Maanan Tervatappura
sh, 155cm, prt
eii. Tappuramieli
sh, 155cm, vrt
eiii. Tappura evm
sh, 152cm, rt
eiie. Surumielinen evm
sh, 155cm, trt
eie. Vellamo
sh, 155cm, rt | KTK-II, SLA-I, KRJ-II, YLA1, MSY-P
eiei. Hurja-Mustikka evm
sh, 166cm, m
eiee. Vesivalo evm
sh, 152cm, trt
ee. Hymnin Orvokki
sh, 149cm, rt | KTK-III, ERJ-I
eei. Risteri
sh, 147cm, prt | KTK-III, SLA-II, YLA2
eeii. Ristipoika evm
sh, 145cm, prt
eeie. Anelmiina evm
sh, 140cm, prt
eee. Ruuti-Neiti
sh, 150cm, rt | ERJ-II
eeei. Hili Henkka evm
sh, 147cm, prt
eeee. Vihi-Lakka evm
sh, 146cm, prt

Jälkeläiset

s. 18.02.2016 o. Turmeltajan Ruisrenttu, i. Ruiskatkero
s. 10.07.2016 o. Turmeltajan Karnevaalikato, i. Tivoliturma
s. 10.09.2017 o. Turmeltajan Aksio, i. Fiktion Alvari

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!
KRJ
01.03.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 5/40 02.03.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 1/40
04.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 4/30 05.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 1/30
07.03.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 5/40 08.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 5/30
09.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 1/30 10.03.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 2/40
17.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 2/30 17.03.2016 - KRJ - Turmeltaja - helppo A - 1/30
07.04.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 7/80 08.04.2016 - KRJ - Fiktio - helppo B - 3/65
14.04.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 3/80 16.04.2016 - KRJ - Fiktio - helppo B - 3/65
11.05.2016 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 4/100 14.05.2016 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 4/100
20.05.2016 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 6/100 21.05.2016 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 6/100
24.05.2016 - KRJ - Hengenvaara - helppo A - 1/100 04.06.2016 - KRJ - Metsovaara - helppo A - 2/40
06.06.2016 - KRJ - Metsovaara - helppo A - 2/40 09.06.2016 - KRJ - Metsovaara - helppo A - 3/40
11.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 5/40 13.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 6/40
14.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 6/40 19.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 4/40
23.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 2/40 26.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 1/40
28.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 4/40 29.08.2016 - KRJ - Hortensia - helppo A - 3/40
09.10.2016 - KRJ - Hiprakka - helppo A - 4/30 10.10.2016 - KRJ - Hiprakka - helppo A - 2/30
17.12.2016 - KRJ - Ventos - helppo A - 1/40 20.12.2016 - KRJ - Ventos - helppo A - 5/40
10.12.2016 - KRJ - Hukkapuro - helppo A - 4/30 15.12.2016 - KRJ - Hukkapuro - helppo A - 2/30
11.12.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 4/40 13.12.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 5/40
15.12.2016 - KRJ - Fiktio - helppo A - 4/40 04.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 3/30
06.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 5/30 08.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 5/30
12.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 4/30 17.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 5/30
18.01.2017 - KRJ - Vähäpelto - helppo A - 5/30 06.01.2017 - KRJ - Encore - helppo A - 1/30
06.01.2017 - KRJ - Encore - helppo A - 2/30
ERJ
29.02.2016 - ERJ-CUP - Satulinna - 90cm - 19/200 01.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 3/50
02.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 6/50 11.03.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 2/40
11.03.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40 11.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 4/28
12.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 4/28 16.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 4/28
17.03.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 1/40 18.03.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 3/50
18.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 5/28 20.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 5/28
22.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 2/40 29.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 6/40
30.03.2016 - ERJ - Kuuralehto - 90cm - 4/40 01.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 5/40
03.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40 04.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 2/40
09.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 6/40 11.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 5/30
11.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 5/40 12.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 3/30
12.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 2/30 13.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 4/30
13.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 5/30 13.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 5/40
13.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 2/30 14.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 3/30
15.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 1/30 15.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40
15.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 1/30 17.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 3/30
17.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 2/30 20.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 4/30
20.04.2016 - ERJ - Mörkövaara - 100cm - 4/30 23.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 3/40
25.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 6/40 28.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 4/40
22.04.2016 - ERJ - Satulinna - 100cm - 5/30 28.04.2016 - ERJ - Satulinna - 100cm - 1/30
30.04.2016 - ERJ - Heljävirta - 100cm - 6/40 03.05.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 5/30
05.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 100cm - 1/30 06.05.2016 - ERJ - Metsovaara - 100cm - 1/40
07.05.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 5/30 07.05.2016 - ERJ - Metsovaara - 100cm - 2/40
09.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 100cm - 1/30 22.05.2016 - ERJ - Lamoca - 90cm - 5/30
24.05.2016 - ERJ - Lamoca - 90cm - 5/30 25.05.2016 - ERJ - Lamoca - 90cm - 5/30
29.05.2016 - ERJ - Lamoca - 90cm - 5/30 01.06.2016 - ERJ - Lamoca - 90cm - 3/30
12.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 4/40 16.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 2/40
19.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 4/40 19.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 6/40
20.06.2016 - ERJ - Metsovaara - 90cm - 3/40 19.07.2016 - ERJ - Koskimäki - 100cm - 1/30
VSR
31.01.2016 - VSR-CUP - Kouluratsastus - helppo A - 7/111 30.06.2016 - VSR-CUP - esteratsastus - 100cm - 7/110
15.01.2017 - VSR - Sh-rotunäyttely - aikuiset tammat - 15/22, III-palk. 31.05.2017 - VSR-CUP - esteratsastus - 90cm - 5/91

Päiväkirja & valmennukset

Kouluvalmennus, valmensi Gabi

Olin tänään pitämässä valmennusta dookielle ja hänen suomenhevoselleen Rikissalle. Valmennuksen pidimme maneesissa inhottavan vesisateen vuoksi. Aluksi ratsukko verrytteli huolellisesti jokaisessa askellajissa tehden runsaasti ympyröitä sekä kaarevia uria. Kunnon verryttelyn jälkeen aloitimme itse valmennuksen tehden ensin laukannostoja käynnistä. Dookie antoi selkeitä apuja tammalle, joka suoriutui nostoista erinomaisesti. Hiottavaa parivaljakolla tässä kohdassa ei todellakaan ole. Kun laukat oli nostettu molempiin suuntiin, siirryimme seuraavan tehtävän pariin. Olin suunnitellut melko laukkapainotteisen ohjelman, joten seuraavaksi oli vuorossa laukanvaihdot käynnin kautta. Pyysin ratsukkoa tulemaan kahdeksikkoa pääty-ympyröillä. Parilla ensimmäisellä kerralla Rikissa otti vaihdon yhteydessä kaksi käyntiaskelta, mutta dookie toimi hienosti ja lopulta saimme homman sujumaan yhden käyntiaskeleen vaihto siirtymällä.
Tässä vaiheessa oli laukkailtu jo melko runsaasti, joten seuraava tehtävämme olikin pohkeenväistöjä uralta keskelle sekä takaisin uralle käynnissä. Vasemmalle väistäessä Rikissa aluksi hieman tökki eikä olisi millään halunnut toimia niinkuin dookie sitä ohjasti. Lopulta tamma kuitenkin lopetti vastaan vääntämisen ja väistöt sujuivat ongelmitta. Ennen niin kutsuttuja loppuraveja pyysin vielä ratsukkoa tekemään muutamat takaosakäännökset, jotka Rikissa teki kuin ohjekirjan mukaisesti. Lopuksi pyysin dookieta vielä tulemaan ravissa pitkillä urilla lisättyä ravia ja lyhyillä sivuilla pääty-ympyrät keskiravissa. Aluksi Rikissa löntysteli, mutta lopulta sieltä löytyi oikein näyttävä ravi molempiin suuntiin. Annoin ratsukolle vapaat ohjat loppu verryttelyyn käynnissä, joiden aikana annoin myös palautetta valmennuksesta sekä ohjeita tulevaa varten.

Kouluvalmennus, valmensi Gabi

Tämä oli toinen kerta kun pääsin Rikissaa valmentamaan ja suuntasin innokkaasti kentälle, jossa dookie jo hevosensa kanssa verrytteli. Päätin, että tänään treenattaisiin siirtymisten kanssa ja hiottaisiin ne aivan tip top kuntoon, jotta kisoissa ei niistä karise pisteitä. Dookie olikin jo verrytellyt hevosensa käynnissä ja ravissa, joten pyysin heitä pääty-ympyrälle ja lähdimme tekemään käynti-seis siirtymisiä. Niissä ei oikeastaan ollut mitään ongelmaa. Hieman dookie sai napakammin pyytää Rikissaa eteen, jotta käynti lähtisi heti ensimmäisestä askeleesta pyörimään hyvin. Rikissa muutaman napakamman avun jälkeen muuttui hyvin reagoivaksi ja nöyrästi suoritti tehtäviään. Pyysin nyt käynti-ravi-siirtymiä ja Rikissa säilytti hyvin reaktionopeutensa. Tässä jos missä on hevonen, joka haluaa miellyttää. Hieman pyysin dookieta vielä kokoamaan ravia ennen siirtymistä, mutta muuten tämäkin sujui. Sitten vielä ravi-laukka-siirtymiset samaan syssyyn. Rikissa hieman innostui laukoista ja sitä sai koota hyvinkin paljon, että raviin siirtymisestä tulisi siisti. Välillä Rikissa pudotti raville jo liiankin aikaisin, mutta dookie korjasi hyvin eteen ja otti hallitumman siirtymisen. Rikissa alkoi siis jo hieman ennakoimaan pyyntöjä.

Tämän jälkeen vaihdoimme suunnan ja nyt sitten pysähdyksen kautta kaikki askellajit läpi. Käynti-pysähdys sujui jo aluksi kivasti, mutta otimme niitä alle muutaman. Nyt erittäin huolellinen kokoaminen oli tärkeää, joten muistutin siitä vielä dookielle ennen kuin ratsukko lähti ravi-pysähdys-siirtymiin. Aluksi Rikissa nosti muutaman käyntiaskeleen kautta ravin, joten apuja taas tarvittiin napakammiksi. Kerran jälkeen Rikissa kuitenkin taas muisti nopean reagoinnin. Nyt taas kokoaminen sujui hyvin ja ravista tuli kauniita pysähdyksiä, jotkut jopa tasajaloin. Nyt vielä sama laukasta. Rikissa oli hyvin vertynyt ja kuulolla, joten pysähdyksestä laukkaan ei ollut mikään ongelma. Toiseen laukasta pysähtyminen kuitenkin tuotti hankaluuksia, joten yhden hyvän pysähdyksen jälkeen annoin ratsukon jatkaa loppuravien ja käyntien merkeissä. Oikein onnistunut valmennus ja toivottavasti pisteet ovat jatkossa pysähtymäkohdissa huipussaan!

15.08.2017 Estevalmennus, valmensi Oonaroosa

Rikissa ja dookie olivat jo kävelemässä maneesissa minun saapuessa paikalle. Aloitimme valmennuksen ratsastamalla kulmat oikein syvältä ja tekemällä jokaiselle sivulle pysähdyksen. Ratsukon yhteistyö oli alussa vähän hakusessa, eikä tamma olisi halunnut kulkea sisäpohkeen ympäri. Pysähdykset vastaavastikin sujui tosi hyvin ja Rikissa malttoi seistä nätisti paikallaan. Käskin dookien siirtymään kevyeeseen raviin ja ratsastamaan tahdikkaan raviin. Maahan kantamani maapuomit kaarevalla linjalla tuotti aluksi ongelmia, kun takaset eivät enää lopussa jaksaneetkaan nousta samalla tavalla. Aktiivinen pohkeen käyttö auttoi, ja pian homma luistikin jo tosi sujuvasti. Laukkaverryttelyyn lisäsin pienen ristikon, joka tuli hypätä suurella keskiympyrällä. Dookie sai käyttää napakasti ulkopohjetta, jolloin pienet esteet ylittyikin näppärästi.

Alkuverryttelyn jälkeen kasasin keskiympyrälle toisenkin esteen ristikkoa vastapäätä. Myös uralle olin laittanut muurin ja okserin. Aluksi määräsin ottamaan pari hyppyä 50 sentin esteille uralla, ja suokkitammalla olisi riittänyt vauhtia vaikka muille jaettavaksi! Ratsastaja sai tehdä puolipidätteitä pitkillä reiteillä, mutta muistutuin kuitenkin päästämään hyvissä ajoin ennen estettä. Seuraavaksi aloimme tulemaan ratoja erityisesti kaarevin reitein, joten avut tuli olla kunnossa. Parisen kertaa Rikissa pääsi livistämään esteen ohitse ulkoapujen ollessa hakoteillä, mutta pian he syöksyivätkin jo 80 senttisten esteiden ohi. Ympyrän ristikoilla muistutin suoristamaan hyvin, ja korkeuden kasvaessa dookie muistikin hyvin myödätä. Lopuksi tulimme vielä keskiympyrän ristikot, muurin, laineen ja ensimmäisen ristikon uudestaan. Päivän viimeinen rata meni ehdottomasti parhaiten, joten saatoin olla tyytyväinen ratsukkoon.

28.08.2017 Estevalmennus, valmensi Dimma

Tänään olisi vuorossa dookien ja Rikissan estevalmennus. Olimme sopineet dookien kanssa, että tällä kertaa keskittyisimme lähinnä esteelle tuloon ja yhteistyön lujittamiseen. Rikissasta näki jo heti alkulämmittelyjen aikana, että se pursusi energiaa ja halua päästä hyppäämään. Tamma pyrki koko ajan ohi mennessä kentän reunalla olevalle esteelle, mutta uskoi lopulta, ettei sinne menty ilman lupaa. Itse valmennus aloitettiin puomityöskentelyllä ja hevonen teki harjoituksen erittäin innostuneena. Ehkä hieman liiankin innostuneena, lievästi hätiköiden. Pyysin menemään harjoituksen vielä pariin otteeseen, jotta hevonen rauhoittuisi ja alkaisi keskittyä paremmin. Puomien jälkeen pyysin ratsukkoa hyppäämään muutaman lämmittelyesteen nähdäkseni hieman mitä tulisi parantaa ja mikä voitaisiin jättää käymättä läpi. Dookie hallitsi hyvin tekniikan ja Rikissa saikin siitä valtavasti potkua ja hyppäsi erittäin hienosti ja korkealta, pudottamatta puomia kertaajaan. Yhteistyö oli jo luja, mutta vahvemmaksi sitä kyllä saataisiin, ainakin ajan kanssa. Esteelle tulo oli hieman hätiköivä, joten seuraavilla kerroilla pyysin, että dookie pyrkisi pidättelemään tammaa hieman enemmän. Esteelle tultiinkin nyt paljon hallitummin ja kauniimmin. Iso plussa tästä. Rikissa kyllä kuunteli, kun se vain jaksoi keskittyä ja harjoitukset menivät varsinkin loppua kohden aivan loistavasti! Hevonen oli energinen, reipas ja osaava, eikä tekniikassakaan ollut isoja puutteita. Tietysti ylimääräinen hätäisyys hieman haittasi, mutta hevonen hyppäsi silti lähes puhtaasti. Teitä odottaa kyllä hyvä tulevaisuus estekentillä, ellei ole jo!


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen