A.D. Baltic Arhur

KTK-II

welsh (sektio C), ori
s. 05.11.2015, 7v - VH16-025-0013
132cm, punarautias

om. VRL-04374, Winterhold
kasv. Jannica (VRL-04799)
estepainoitus
ko. he B, re. 100cm

Oriaseman valmistuessa laitoin pystyyn ostoilmoituksen, jossa hain oreja uuteen oriasemaani ja Arthur oli yksi niistä jota minulle tarjottiin. Orihan oli jo aika valmis pakkaus: koulutettu ja kisattu. Sen rauhallinen ja kiltti luonne hurmasi minut, vaikka hieman sen emän ravipainotteisuus sai minut epäröimään. No en antanut sen häiritä vaan ajattelin, että miksipä ei? Ei mennyt kauaankaa kun jo 7-vuotias Arthur matkasi pihaamme. Arhurilla oli vielä monet hienot vuodet jäljellä ja olen onnellinen, että minä voin ne sen kanssa jakaa.

Arthur on luonteeltaan kiltti ja sympaattinen kaveri, jonka uskaltaa rohkeasti antaa aloittelijan tai aremman ihmisen hoidettavaksi. Kärsivällisyyttä hoitamiseen ja varustamisen opetteluun orilla riittää yllin kyllin eikä kärsivällisyys rajoitu vain siihen. Ori on erittäin kiva kaveri nuorempien porukkaan ja toimi meilläkin Adinassa aiemmin varsapihaton pomona. Se ottaa herkästi laumassa johtoaseman, mutta ei ole mikään kiusanhenki, vaan toiset saavat rauhassa elää omaa elämäänsä, kunhan muistavat järjestyksensä laumassa. Hoitotilanteissa Arthur on kärsivällinen ja kiltti, sen kanssa onnistuvat raspaukset, rokotukset ja kengitykset vaikeuksitta ja näissäkin ori sopii ammattiharjoittelijoiden käsiin, koska ei pitkästy helposti eikä hermostu virheistä. Arthur matkustaa nätisti ja on rauhallinen lastattava. Se matkustaa kiltisti trailerissa ja autossa, sekä yksin että kaverin kanssa. Autossa ori on hyvä pakata perimmäiseksi, koska se saattaa toisinaan kiinnostua vähän liikaa, jos viereen lastataan tammoja, myöskään trailerissa ei Arthuria kannata lastata tamman parina. Muutoin ori osaa olla työtä tehdessä ja käytävällä fiksusti tammaseurassa ja on myös maastoillut paljon tyttöjen kanssa.

Ratsain ori on energinen pakkaus, jonka kanssa ei tylsiä päiviä olekaan, hyvässä mielessä. Helppo B - tasoinen ori on koulupuolella suhteellisen helppo, vaikka sitä saakin joskus innostaa tekemään asiat loppuun saakka. Arthurilla on suhteellisen lyhyet askeleet etenkin alkutunnista, mutta vertyessään ne kyllä pitenevät kivasti, erityisesti lisäykset ori suorittaa kokoisekseen kivassa liikkeessä. Kouluratsuna ori on suhteellisen osaava, ei se mitään erikoisuuksia osaa, mutta perustehtävät hallitsee kyllä ja omaa laadukkaan laukan. Koska Arthur on pääasiassa esteponi, se vaatii koulupuolelle aktiivista työntekoa ratsastajalta ja vaihtelevia tehtäviä innostuakseen koulunväännöstä. Esteillä Arthur innostuu herkästi liikaa, joten sillä puolelle se ei ole välttämättä ihan vasta-alkajan poni, kouluun se sen sijaan sopii vähemmänkin ratsastaneelle. Esteillä Arthur taittuu hyvin sekä perustreeniin että vaativampaan harjoitteluun tekniikan puolesta. Se on rohkea hyppääjä myös erikois- ja maastoesteillä, mutta maastoesteillä tarvitsee vielä hieman ratsastajan apua lähestymisissä. Metrin luokkia hyppäävä poni omaa hyvän tekniikan ja oman moottorin, mutta toisinaan innostuu vähän liikaa ja sen kanssa joutuu tosissaan tekemään pidätteitä ja ylimääräisiä voltteja harjoituksissa, jotta keskittyminen säilyy vauhdista huolimatta. Yhteistyön pelatessa ja orin ollessa kuulolla se on nopea uusintaratojen suorittaja ja toimii hyvin painoavuilla, suustaan Arthur on suhteellisen herkkä ja saattaa tulla liian lähelle ponnistuksissa jos ratsastaja jää suuhun kiinni.

Maastoillessa Arthur on reipas kaveri, joka toimii hyvin seurassa kuin seurassa ja myös yksin. Se on tottunut liikenteeseen ja vaihteleviin pohjiin sekä hyppää mielellään maastossakin. Arthur on ennakkoluuloton maastoilija uudessa maastossa ja tarkka jaloistaan osaten varoa itsekin maassa olevat juurakot ja kuopat. Reippaissa vauhtimaastoissa Arthur on herkästi innostuva, mutta pysyy kuitenkin hallinnassa eikä harrasta mitään tuhmuuksia. Kisapaikalle saapuessaan Arthur ilmoittaa kuuluvalla äänellä olevansa paikalla, mutta siihen orimaisuus sitten jääkin. Se osaa keskittyä hyvin verryttelyssä ja on melkein yhtä rento kuin kotonakin, vaikka ratsastajaa vähän jännittäisi. Esteverryttelyssä orilla on paljon vauhtia, joten siellä on hyvä tehdä siirtymisiä ja jättää hyppykerrat mahdollisimman vähiin, koska ori kuumenee niistä entistä enemmän. Pari hyvää hyppyä molemmissa suunnissa riittää kyllä rutinoituneelle kisaajalle. Kilpailusuorituksen aikana Arthur on sataprosenttisen keskittynyt ja kuuntelee apuja, etenkin painoapuja hienosti ja on muutenkin kuuliainen kaveri. Palkintojenjaossa sitä ei ihan tamman viereen kannata laittaa, mutta muutoin se on asiallinen. Näyttelyissä ori esiintyy mielellään tammoille, mutta pysyy kyllä hyppysissä eikä harrasta mitään ylimääräisiä pomppuja. © Jannica


i. Agorod Ireivs LAC
KTK-II, ERJ-II, VWY-II, YLA2
ii. Caerau Anarawd
KTK-I
iii. Cedion Arglwydd
VIR MVA Ch, KTK-II, VWY-I, YLA2
iie. Cedion Caer Llinos
Ch, KTK-III, VWY-II
ie. Llygedyn Pennaeth
KTK-II, YLA1, VWY-II
iei. Llygedyn Penrith
VPA1, YLA1, VWY-II
iee. Gwalch Gwraig
KTK-II, YLA2, VWY-II
e. A.D. Baltic Princess
Ch, KTK-II
ei. Marshmallow AD
VWY-III
eii. Fitzpatrick
eie. A.D. Dellan Diamond
KTK-II, YLA2, VWY-III
ee. Baltic Kira AD
eei. A.D. Baltic Royal
VIR MVA Ch, KTK-II
eee. Paris Baby Boy AD
Isälinja: Agorod Ireivs LAC - Caerau Anarawd - Cedion Arglwydd - Cedion Cadomedd -
Gwenith's Heddwyn - Nybergs Fleshjack - Sebastian From Mars (7-polvinen)
Emälinja: A.D. Baltic Princess - Baltic Kira AD - A.D. Baltic Royal - Amy Royal (4-polvinen)

Arthur on tarjolla yli 3-polvisille welshtammoille. Arthur periyttää kilttiä luonettaan ja hyvää ratsastettavuutta.

Varaa astutus

s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi

Näyttelymenestys & meriitit

NJ
05.12.2019 Hornanhovi, welsh C orit, päätuom. Sorel, irtoSERT
16.11.2019 Susiraja, welsh C orit, päätuom. Lissu T, irtoSERT
17.05.2019 Adina, welsh C orit, päätuom. Jannica, irtoSERT


VSN
00.00.0000 Paikka, luokka, tuom. Tuomari, CH, 42p
00.00.0000 Paikka, luokka, tuom. Tuomari, CH, 42p
00.00.0000 Paikka, luokka, tuom. Tuomari, CH, 42p

KTK-II 28.11.2017
17 + 18 + 18 + 18 = 71p. KTK-II


Kilpailukalenteri

ERJ - 40 sijaa

20.05.2018 Duán Stable, 100cm 5/50
18.05.2018 Duán Stable, 100cm 1/50
17.05.2018 Duán Stable, 100cm 4/50
16.05.2018 Duán Stable, 100cm 5/50
06.01.2018 Leijonalaakso, 100cm 6/40
05.01.2018 Leijonalaakso, 100cm 6/40
03.01.2018 Leijonalaakso, 100cm 2/40
20.11.2017 Duán Stable, 100cm 2/30
19.11.2017 Duán Stable, 100cm 1/30
16.11.2017 Duán Stable, 100cm 3/30
26.07.2017 Sagavik, 100cm 1/25
13.07.2017 Belja Trakehners, 100cm 4/30
13.07.2017 Belja Trakehners, 100cm 5/30
11.07.2017 Ketola, 100cm 3/18
07.07.2017 Mörkövaara, 100cm 3/30
06.07.2017 Mörkövaara, 100cm 2/30
05.07.2017 Mörkövaara, 100cm 4/30
03.07.2017 Mörkövaara, 100cm 2/30
02.07.2017 Mörkövaara, 100cm 5/30
27.06.2017 Ricotan Sekajäte, 100cm 1/30
27.06.2017 Auburn Estate, 100cm 2/53
26.06.2017 Auburn Estate, 100cm 1/53
26.06.2017 Ricotan Sekajäte, 100cm 4/30
21.06.2017 Ricotan Sekajäte, 100cm 5/30
19.06.2017 Ricotan Sekajäte, 100cm 1/30
20.11.2016 Ros Cirein, 100cm 4/30
19.11.2016 Ros Cirein, 100cm 3/30
17.11.2016 Ros Cirein, 100cm 5/30
14.11.2016 Ros Cirein, 100cm 3/30
08.11.2016 Vähäpelto, 100cm 6/60
06.11.2016 Vähäpelto, 100cm 3/60
05.11.2016 Ros Cirein, 100cm 4/30
03.11.2016 Vähäpelto, 100cm 2/60
01.11.2016 Ros Cirein, 100cm 2/30
31.10.2016 Hortensia, 100cm 7/248
25.10.2016 Pirunkorpi, 100cm 1/40
21.10.2016 Pirunkorpi, 100cm 1/40
18.10.2016 Pirunkorpi, 100cm 3/40
12.10.2016 Micram Raceponies, 100cm 2/27
09.10.2016 Micram Raceponies, 100cm 2/27

Päiväkirja

00.00.0000, päiväkirjamerkintä

Maecenas lacinia, nunc a lobortis consectetur, risus ante faucibus ligula, vel egestas mauris felis nec sapien. Sed ante purus, luctus nec turpis quis, lacinia varius arcu. Nulla ullamcorper bibendum urna, eu pretium sapien cursus id. Ut fringilla, massa nec ornare elementum, quam massa semper libero, quis accumsan ligula lacus et nisi. Integer bibendum eros eget tellus pharetra blandit vitae eu augue. Donec dignissim aliquet mauris, ac tincidunt dolor egestas eu. Proin blandit purus at lacus semper condimentum. Fusce nec enim purus. Aenean in quam ac eros lobortis viverra. Nam gravida risus id sodales accumsan.


00.00.0000, valmennus

Maecenas lacinia, nunc a lobortis consectetur, risus ante faucibus ligula, vel egestas mauris felis nec sapien. Sed ante purus, luctus nec turpis quis, lacinia varius arcu. Nulla ullamcorper bibendum urna, eu pretium sapien cursus id. Ut fringilla, massa nec ornare elementum, quam massa semper libero, quis accumsan ligula lacus et nisi. Integer bibendum eros eget tellus pharetra blandit vitae eu augue. Donec dignissim aliquet mauris, ac tincidunt dolor egestas eu. Proin blandit purus at lacus semper condimentum. Fusce nec enim purus. Aenean in quam ac eros lobortis viverra. Nam gravida risus id sodales accumsan.