MJA Arkadiusz

KTK-II, Legion of Honor

Arabialainen täysiverinen (PPA), ori
s. 16.01.2018 9v - VH18-003-0055 / AHAC profiili
152cm, kimo

om. VRL-04374, Winterhold
kasv. Majorithy Arabians
yleispainotus
ko. he A, re. 110cm

Aco oli yksi niistä oreista, jotka tulivat ostoilmoituksen kautta meille. Toisinkuin monet muut orit oli Aco nuori ja vasta luovutusiässä. Arabi ei ollut minulle kovin tuttu rotuna, mutta Aco vaikutti jo nyt fiksulta nuorelta mieheltä, joten se sai minut vakuuttuneeksi, että eiköhän me pärjättäs. Ori on kasvanut hurjasti ja nopeasti, sekä komistunu päivä päivältä. Sille on myös tullut ripaus hieman tulista luonnetta, vaikka hyvässä suhteessa.

Nuoresta orista lähtien Aco on ollut fiksu ja filmaattinen oripoika, joka ei vähästä hätkähdä ja ottaa toiset huomioon tarhailtaessa. Aco on hyvin kiltti hoitaa, mutta herkästi pitkästyvä niin hoitotilanteiden kuin ratsastuksenkin suhteen. Aco kannattaa sitoa hoitaessa kiinni, koska menetettyään kiinnostuksensa harjaamiseen se saattaa yrittää pujotella ovesta pihalle, levittää harjalaatikon sisällön karsinaansa tai avata takin taskuja loputtomalla mielenkiinnolla. Orin puuhailua on toisinaan ihan hauska seurata, mutta koko pitkän talvikauden loimittavalle työntekijälle orin mielenkiinnon kohteet vain hidastavat työntekoa ja orin hoito ulosviedessä sujuu kaikista nopeiten sidottuna käytävälle. Toisten hevosten kanssa Aco tulee hyvin juttuun, kunhan ne ovat orille alistuvaisia. Muille oreille se esiintyy mielellään, mutta ei ole helposti provosoituva tai ärsytä ketään tahallaan, joten Aco tulee kisatilanteissa toimeen kyllä toisten kanssa.

Ratsuna Aco on miellyttämisenhaluinen, mutta osaa silti lintsata hommista. Reipasliikkeinen ori vaatii varman ratsastajan selkäänsä, joka osoittaa kaapin paikan selkeästi. Kiltti ori on kuitenkin ratsastaessa rennon varma maastossakin, eikä tee mitään tuhmuuksia koskaan, vaikka kokeileekin toki rajojaan uusien ratsastajien kanssa jumittamalla tai kokeilemalla onko asiat pakko tehdä loppuun asti. Yksin maastoon lähtiessä Aco voi testata ratsastajan yrittämällä kääntyä kesken matkan kotiin tai jumittamalla kotipihaan, jonka vuoksi se soveltuu topakalle ja varmalle ratsastajalle parhaiten maastoon, seurassa ori on sen sijaan toimiva ja helppo matkantekijä, joka ei jää täysiverisenä jälkeen porukasta taatusti. Kouluratsuna Aco on nopeaoppinen, varma ja hyväliikkeinen suorittaja, joka taitaa helppo A - tason asiat ja hyppää reilun metrin ratoja monipuolisena hevosena. Positiivisella asenteella varustettu ori on parhaimmillaan kisatilanteissa pienen paineen alla, eikä hätkähdä isompaakaan yleisömerta. Esteillä Aco on reipas eikä pelkää ylittää uusia tai erikoisesteitäkään. Maastossa orilla on hypätty verrattaen vähän, mutta ne muutamat kerrat ovat sujuneet pienen rohkaisun myötä hyvin. © Jannica


i. Malak Jafar
Ch, KTK-II, YLA1, KRJ-I, ++++
ii. Malak Habir
ox, 151cm, km
iii. Mayhaam Jameel ox, 153cm, km
iie. Hana Ruwa ox, 150cm, km
ie. Nadra Habila
ox, 150cm, km
iei. Jamil Nasser ox, 152cm, km
iee. Khalilah ox, 149cm, km
e. Almaviva
KTK-II, ++++/
ei. Polon
ox, 150cm, km
eii. Ekstern ox, 151cm, km
eie. Pianosa ox, 150cm, km
ee. Almeida
ox, 151cm, km
eei. Piaff ox, 153cm, km
eee. Alena ox, 149cm, km

Aco on tarjolla jalostukseen 1-polvisille täysiveritammoille ja muiden rotujen jalostukseen jossa OX on hyväksytty rotu. Aco periyttää kilttiä, mutta tempperamenttistä luonnettaan.

Varaa astutus

s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi
s. 00.00.0000sh-o/t. Varsan nimie. Emän nimi

Näyttelymenestys & meriitit

NJ
07.05.2018 Einfall, avoin kaikille, päätuom. Welby, irtoSERT
20.08.2018 Majorithy Arabians, arabiorit, päätuom. Jannica, irtoSERT
05.09.2018 Majorithy Arabians, arabiorit, päätuom. Kati, irtoSERT
VSN
29.09.2018 Winterhold, täysiveriorit, tuom. Spookiness, RCH, 38,5p

KTK-II 20.07.2018
18 + 18 + 18 + 18 = 72p. KTK-II

Legion of Honor


Kilpailukalenteri

ERJ - 40 sijaa
26.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 3/30
23.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 2/30
22.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 5/30
18.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 5/30
13.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 4/30
11.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 1/30
11.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 4/30
08.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 4/30
08.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 4/30
05.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 2/30
03.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 4/30
03.06.2018 Hukanhelmen Suomenratsut, 110cm 1/30
19.05.2018 Cefnmoor, 100cm 5/51
17.05.2018 Cefnmoor, 100cm 1/51
15.05.2018 Cefnmoor, 100cm 6/51
13.05.2018 Cefnmoor, 100cm 7/51
10.05.2018 Cefnmoor, 100cm 5/51
10.05.2018 Mörkövaara, 100cm 1/30
09.05.2018 Runoratsut, 100cm 3/50
09.05.2018 Cefnmoor, 100cm 4/51
08.05.2018 Cefnmoor, 100cm 2/51
07.05.2018 Mörkövaara, 100cm 4/30
06.05.2018 Cefnmoor, 100cm 6/51
05.05.2018 Runoratsut, 100cm 6/50
05.06.2018 Kisakeskus Lapland, 110cm 5/30
01.06.2018 Kisakeskus Lapland, 110cm 4/30
05.06.2018 Crion Warmbloods, 110cm 3/30
05.06.2018 Crion Warmbloods, 110cm 2/30
04.06.2018 Crion Warmbloods, 110cm 4/30
04.05.2018 Runoratsut, 100cm 1/50
01.05.2018 Runoratsut, 100cm 1/50
29.04.2018 Ratsutalli Lilja, 100cm 4/30
25.04.2018 Runoratsut, 100cm 1/30
25.04.2018 Ratsutalli Lilja, 100cm 2/30
23.04.2018 Ratsutalli Lilja, 100cm 4/30
24.04.2018 Runoratsut, 100cm 3/30
23.04.2018 Runoratsut, 100cm 1/30
21.04.2018 Runoratsut, 100cm 3/30
14.04.2018 Hengenvaara, 110cm 6/40
12.04.2018 Hengenvaara, 110cm 4/40
KRJ - 40 sijaa
30.05.2018 Mustasuo, helppo A 1/50
29.05.2018 Mustasuo, helppo A 2/50
24.05.2018 Mustasuo, helppo A 7/50
23.05.2018 Mustasuo, helppo A 6/50
20.05.2018 Mustasuo, helppo A 5/50
28.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 5/30
27.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
25.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 5/30
23.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
22.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
20.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 5/30
14.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 4/30
13.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 4/30
12.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
08.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
03.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 4/30
02.06.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
31.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
29.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
28.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
27.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
21.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
20.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
20.05.2018 Mörkövaara, helppo A 3/30
19.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 5/30
18.05.2018 Mörkövaara, helppo A 5/30
17.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 1/30
17.05.2018 Kärmeniemi, helppo A 7/50
15.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 3/30
13.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 2/30
13.05.2018 Kilpailukeskus Stewart, helppo A 5/30
13.05.2018 Mörkövaara, helppo A 2/30
12.05.2018 Kärmeniemi, helppo A 4/50
08.05.2018 Runoratsut, helppo A 3/50
07.05.2018 Runoratsut, helppo A 4/50
06.05.2018 Runoratsut, helppo A 5/50
02.05.2018 Mörkövaara, helppo A 5/30
30.04.2018 Vuorna, helppo A 3/30
27.04.2018 Vuorna, helppo A 4/30
23.04.2018 Vuorna, helppo A 4/30
AHAC records, total points 345
2018 AHAC , 2018-06-02, Open Dressage Hack Junior Horse, CH, 5
2018 AHAC Merrist Wood, 2018-09-01, Sporthorse Junior Stallions In-Hand, CH, 12

Päiväkirja

19.08.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti Natalia

Olin innoissani sillä olin matkalla Winterholdiin ratsastamaan arabialaista täysiveristä oria, Acoa. Olin joskus aikoinaan itsekin omistanut saman rotuisen ja pidän todella paljon niistä. Komea kimo ori oli tuotu valmiiksi sisälle minua varten, sillä omistajan kanssa olimme sopineet jo aikaisemmin tarkan ajan milloin tulisin tallille. Aco katseli minua uteliaana kun saavuin karsinalle harjalaatikko kädessäni. Minua oli jo aikaisemmin ohjeistettu että ori kannattaa sitoa kiinni harjauksen ja varustamisen ajaksi joten tein näin heti ensimmäisenä. Aika nopeasti Aco alkoi yrittää pyöriä kun harjailin ja puunailin sitä, sillä siinä meni hieman kauemmin kun sen takapuolessa oli pari keltaista läikkää jotka halusin ehdottomasti pois. Lopulta pääsin varustamaan levottomana käyvän oriin ja lähtemään ulos.

Olin päättänyt lähteä Acon kanssa tänään maastoon joten nousin sen selkään jo heti tallipihalla. Hevonen oli selvästikin energinen ja hieman pyöriskeli kun kiristin satulavyön ja nousin selkään. Ohjasin sen heti maaston suuntaan ja ori pysähty kuin seinään kun huomasi minne ollaan menossa. Napakasti annoin sille pohkeita enkä antanut paljoa vaihtoehtoja kuin lähteä liikkeelle. Hieman vastahakoisesti se lähti taas kävelemään ja pääsimme pois pihasta. Pikkuhiljaa Aco alkoi liikkumaan reippaammin ja kulki innoissaan eteenpäin. Itse nautin suuresti vuoristomaisemista ja paikka paikoin olevista metsiköistä. Kuljimme pääasiassa käynnissä ja ravissa, mutta pari pientä laukkapätkääkin otettiin kun sopiva kohta löytyi. Pääasiassa kuljimme mahdollisimman tasaisessa maastossa mutta uteliaisuuttani kävimme pyörähtämässä loivassa rinteessäkin katselemassa.

Aco vaikutti rentoutuneelta kun tulimme takaisin tallipihalle ja omistaja olikin meitä vastassa ja kyselemässä heti mitä tykkäsin ja miten meni. Kerroin nauttineeni täysin siemauksin samalla kun löysäsin satulavyön ja talutin oriin takaisin talliin. Varmoin ottein otin kamppeet pois sen päältä ja harjasin sen vielä joka puolelta. Aco ei ollut edes hikinen ja jalat tuntuivat viileiltä joten sen kummempia pesuja ja kylmäyksiä ei tarvittu. Kipaisin viemässä varusteet paikoilleen ennenkuin kävin vielä juttelemassa omistajan kanssa ennen lähtöäni. Jotenkin tuntuu että tätä paikkaa jäisi kaipaamaan kun matkustan takaisin kotiin suomeen.

11.11.2018 Kouluvalmennus, kirjoittu Sissi P

Reippaasti tikittävä arabi todellakin tikitti eteenpäin kun aloitimme valmennuksen valkoisten kouluaitojen sisäpuolella. Ori siis jännittyi heti kun siirtyi aitoihin ja asensimme ratsastajalle kuulokkeen joka on langattomalla yhteydellä minun takkini rinnukseen kiinnitettyyn mikrofoonin. Haimme alkuun rentoutta ja tahdikkuutta ratsastaen myös ajoittain ulos aidoista ikään kuin näyttääksemme orille ettei tämä niin paha paikka ole. Lydian mukaan orin heikkous on juuri aitojen sisäpuolella. Jos hän pääsee aloittamaan radan aitojen sisäpuolelta, niin ei ole mitään hätää koska saa orin rennoksi, mutta jos pitää aloittaa heti pituushalkaisijalle, niin Acolla menee puolet radasta jäännittämiseen. Alkuverryttelyn ja istuntaharjoitusten jälkeen ori alkoi olla jo aika rento, joten siirryimme harjoittelemaan pituushalkaisijalle ratsastamista suoraan verryttelyn puolelta. Verryttely päädyssä Lydian oli määrä ratsastaa oma aloitteista ympyröitä voltteja ja tehdä siirtymisiä, niin että ori unohtaa aitojen sisälle menon. Ensimmäiset pituushalkaisijat ori hieman jännittyi mutta huomatessaan ettemme luovuta se alkoi tulla rennosti kaikissa askellajeissa alkutervehdykseen. Harjoittelimme kolmikaarisella kiemura-uralla vastalaukkaa, kuten yhdessä heA luokassa on. Aco hieman vastusti alkuun mutta teki kuitenkin työtä käskettyä ja etenkin vasemmassa kierroksessa oikean laukan yläpitäminen tuntui olevan sangen helppoa orille. Pohkeenväistöt uraa seuraten suoritettiin myös mallikkaasti samoin siksak väistö pois uralta ja takaisin uralla. Loppuun teimme vielä parit laukanvaihdot jotka ovat Acon mielestä näköjään todella mukavia. Alun tikittäminenkin oli saatu kuriin ja ori venytti upeasti askeltaan loppuverryttelyssä. Se haki hienosti eteen alas ja antoi ratsastajalleen kaiken mitä oli irti otettavissa. Annoin ratsukolle luvan siirtyä käyntiin.