Baryshnikov

KTK-II


© van Uytert
Nimi Baryshnikov "Niko" Kasvattaja Valer Stud
Rotu, sukupuoli trakehner (RUS), ori Omistaja Lallybroch (VRL-04374)
Syntynyt, ikä 19.06.2017, 6-vuotias Väri, säkäkorkeus mustanruunikko, 168cm
Painoitus esteratsastus Koulutustaso re. 160cm
Rekisterinumero VH20-021-0010 Tittelit KTK-II

Baryshnikov tutummin Niko on hevonen, joka kerää huonoa energiaa sisäänsä herkästi, sekä treenitauot ovat myrkkyä sille. Orin kanssa valttia on säännöllinen liikunta, että se saa purettua sisäänsä kääntyneen energian. Niko on hevonen, jonka tapaat usein näkevän steppailevan ja tanssahtelevan taluttaessa ja hoidettaessa tallin käytävällä. Yleensä ori harrastaa sitä aina ennen kuin pääsee treenaamaan, treenin jälkeen ori on silminnähden eri hevonen kuin ennen treeneihin menoa. Hoidettaessa Niko ei ole siis mitenkään kivoin ja helpoin hevonen, kun se ei osaa pysyä aloillaan, vaikka se hoidettaisiin tallin käytävällä. Eläinlääkärit ja kengittäjät myös saavat siitä päänsärkyä, eikä kukaan koskaan tule ilomielin sitä käsittelemään. Niko ei ole millään tavalla paha hevonen, eikä se ikinä ilkeile tai mitään, sillä raasulla on vain energiaa niin paljon. Nykyään olemme keksineet tehdä sen kanssa kunnon hikitreenin ennen kengittäjän tai eläinlääkärin tulemista, joten se on malttanut pysyä aloillaan.

Ratsuna ori voi olla vaarallinen, hyvinkin vaarallinen jos se ei ole päässyt purkamaan energiaansa tarpeeksi tiheään tahtiin. Pahimmassa tapauksessa Niko voi ryöstää tai vetää pukkilaukkaa ympäri kenttää. Orin kanssa tärkeää onkin monesti juoksuttaa, vaikka sitä ennen treeniä, jolloin myös hoitaminen voi sujua rauhallisimmissa merkeissä, kun turha energia on saatu kulumaan pois. Eikä huolenaiheena ole juoksuttamisenkaan jälkeen, etteikö se jaksaisi keskittyä ja tehdä treeniä. Yleensä Niko jaksaa keskittyä paremmin sen jälkeen, kun turha energia on saatu siitä ulos. Kun nämä seikat ovat otettu huomioon on ori oikein mukava ratsastettava, eikä se kuumukkaan enään niin herkästi. Toki orin kanssa saa silti olla varovainen aina vauhdin suhteen ja tilanteen täytyy olla aina täysin hallinnassa. Nikon kanssa ei voi olla ikinä turhan varovainen ja hereillä ratsastaessa. Niko loistaa erityisesti esteillä, vaikka osaa se nätisti koulukiemuroitakin tehdä, kun se saa siihen asenteeseen.

Traileriin ori menee nätisti, mutta siellä seisominen on taas vähän eri asia. Ori on vähän huono syöjäkin, ettei heinätkään sitä välillä kovin hetkauta. Olemme löytäneet sille hauskan ratkaisun matkustamiseenkin, ja sillä on riippumassa trailerissa oma “aktivointipallo” jolla se saa leikkiä matkan aikana. Kisapaikoilla ori osaa käyttäytyä fiksusti, mutta on silti oma itsensä: täynnä virtaa. Tärkeää siis on myös kisapaikoilla muistaa väsyttää hieman oria ennen kisasuoritusta.

- Sukuselvitys

i. Nikolovich
trak, mrn 170cmevm
ii. Lavrenti
trak, rn 168cmevm
iii. Rodion
trak, trn 171cmevm
iie. Lezriana
trak, rnkm 163cmevm
ie. Naddia
trak, rt 164cmevm
iei. Migunov
trak, rt 168cmevm
iee. Navarna
trak, m 162cmevm
e. Brassiana
trak, m 164cmevm
ei. Zakhar
trak, rn 167cmevm
eii. Zinoviy
trak, mrn 168cmevm
eie. Zinaida
trak, rtkm 163cmevm
ee. Bramenia
trak, m 165cmevm
eei. Morskhen
trak, mrn 167cmevm
eee. Barinna
trak, mkm 159cmevm

Nikon isä Nikolovich on yksi Venäjän parhaista puoliverioreista. Tämä näyttävä mustanruunikko ori on hurmannut kaikki, jotka ovat sen tositoimissa nähneet. Rakenteellisesti Nikolovich on erittäin sporttinen ja kevyt. Se on kantakirjattu I-palkinnolla ja sai tilaisuudessa kehuja erityisesti jalka-asennoista. Ratsuna ori on erittäin eteenpäinpyrkivä, välillä jopa liiankin energinen. Nikolovich vaatii todella taitavan ratsastajan ja sellaisen sille onneksi löydettiin jo nuorena poikana. Tutun ratsastajansa kanssa ori nousi tasaista tahtia kohti maan huippua ja kilpailee edelleen ykköstasolla. Ori on jopa mukana maajoukkueessa. Ahkeran kilpailemisen takia Nikolovichista on vasta muutamia jälkeläisiä, pääasiassa orin omistaja on käyttänyt sitä omilla tammoillaan. Kunhan orin kisaura loppuu, sillä on varmasti kysyntää myös ulkopuolisille tammoille.

Niko isänisä Lavrenti oli komea ruunikko trakehner ori. Lavrenti kuului oman aikansa huippu yksilöihin, kilpaillen korkeimmalla tasolla useiden vuosien ajan. Ori oli tunnettu tulisesta luonteestaan, josta oli kisakentillä sekä hyötyä, että haittaa. Hyvänä puolena Lavrenti ei koskaan antanut radalla periksi ja antoi kaikkensa. Huonona puolena orin ratsastettavuus ei ollut paras mahdollinen ja sen kanssa kävi jopa muutamia vakavia vaaratilanteita. Orin ura loppui, kun se kaatui laitumella ja loukkasi selkänsä niin pahoin, ettei sitä saanut enää kuntoutettua ratsuksi. Siitoshommia ori kuitenkin teki jonkin aikaa, mutta lopulta omistajat päätyivät lopettamaan orin, sillä joutilaana olo ei sopinut sille ollenkaan ja siitä tuli täysin mahdoton käsitellä.

Nikon isänemä Naddia oli aika tasainen ja jopa ”mauton” tamma. Se oli luonteeltaan kiltti ja mukava, mutta kilparatoja ajatellen siitä puuttui jotain oleellista. Tamma nimittäin oli liiankin tasainen, eikä oikein syttynyt kisaradalla niin kuin kunnon kilpahevosen kuuluisi. Naddia kuitenkin oli erittäin laadukas tamma ja sen hyppytyyli ja kapasiteetti olivat loistavat. Se kilpaili nuorempana aika paljonkin ja sen kanssa kokeiltiin monia eri ratsastajia. Mutta kun useampi kokenut kilpailija kertoi samaa viestiä, tamma on lahjakas, mutta jotain puuttuu, omistajat päättivät siirtää Naddian siitokseen. Periyttäjänä Naddia on osoittanut kykynsä ja Nikolovichin lisäksi myös muut sen jälkeläiset ovat menestyneet hyvin esteradoilla.

Nikon emä Brassiana on lennokas musta tamma. Se tunnettaan hiukan äkäpussina ja tuulella käyvänä hevosena. Sitä ei kovin moni ihminen halua käsitellä, sillä tamman kanssa aina sattuu ja tapahtuu. Tamman omistajalle on kuitenkin ollut koko ajan selvää, miten lahjakas hevonen on kyseessä ja he ovat jaksaneet tehdä sen kanssa ahkerasti töitä. Brassianalle löydettiin myös oma vakioratsastaja, joka tuntee tamman temput ja yhdessä he pääsivät näyttämään kyntensä kisaradoilla. Tamma nousi ihan Venäjän ykköstasolle asti, menestyen kohtalaisesti. Tamma kilpaili 14-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen se on toiminut siitostammana. Niko on tamman ensimmäinen jälkeläinen ja toistaiseksi myös ainoa, joka on myyty Venäjän rajojen ulkopuolelle.

Nikon emänisä Zakhar oli vähän hitaammin kypsyvä hevonen. Se kasvoi hitaasti ja vielä vanhemmallakin iällä, eikä sen kanssa päästy kunnolla kilpailemaan vasta kuin 11-vuotiaana. Sen jälkeen tahti olikin hurjaa ja Zakhar nousi tasaisen varmasti kohti korkeampia luokkia. Ratsastaja vaihtui muutamaan otteeseen, mutta ori oli luonteeltaan erittäin mukava ja yhteistyökykyinen, joten sen kanssa pärjäsivät kaikki. Orin hyppytyyli oli hiukan mielenkiintoinen eikä niin perinteinen. Jälki oli kuitenkin tehokasta, eikä puomeja kovin usein tullut alas. Tyyli kuitenkin verotti jonkin verran vauhtia, joten yleensä virhepisteet tulivat yliajasta. Zakharin parhaaksi saavutukseksi jäi Venäjän mestaruus pronssi. Oria ei käytetty kovin paljoa jalostukseen, mutta harvoista jälkeläisistä useampi on menestynyt hyvin kisakentillä.

Nikon emänemä Bramenia oli musta, hienorakenteinen trakehner tamma. Se vakuutti hyppytyylillään ja rakenteellaan, mutta varjopuolena tamma oli aikalailla mahdoton käsitellä. Varsana se oli vielä utelias ja hieno luonteinen, mutta jotakin tapahtui sen nuoressa iässä ja Bramenia muuttui kärttyisäksi ja epäileväiseksi. Se ei pitänyt lainkaan ihmisistä ja asui ympäri vuoden pihatossa, sillä sitä ei olisi aamuisin saanut turvallisesti pihalle. Tammalla teetettiin pari varsaa jo nuorena, sillä sen ajateltiin tasaavan sen luonnetta. Eihän se niin mennyt, vaan Brameniasta kuoriutui emänä oikea hirviö. Vaikka hoitaminen, varustaminen ja selkään pääsy olivat omanlaisensa projekti, ratsuna tamma oli jopa yllättävän toimiva. Hiukan arvaamaton välillä, mutta hyppytyyli sillä oli omaa luokkaansa ja kapasiteetti oli hirmuinen. Erityisjärjestelyjen avulla Bramenia saatiin jopa käymään jonkin verran kisoissa ja se loisti joka kerta, eikä monesti jäänyt sijoitusten ulkopuolelle. Luonteen takia kilpaileminen oli kuitenkin erittäin kuluttavaa sekä taustajoukoille, että itse hevoselle ja tamman kisaura jäi aika lyhyeksi. Loppuelämänsä tamma sai elää pihatossa ilman suurempia ihmiskontakteja. © Mari H

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Emä Omistaja
trak-o. LB Samoynikov 20.08.2020 e. Schneewittchen VRL-04374
trak-t. LB Reznikova 19.07.2020 e. Russian Twist VRL-14858

- Kilpailukalenteri

ERJ 20 sijaa
30.05.2020 Lallybroch, 160cm 2/40
30.05.2020 Lallybroch, 160cm 4/40
26.05.2020 Lallybroch, 160cm 1/40
25.05.2020 Lallybroch, 160cm 5/40
25.05.2020 Silver Hoof, 160cm 5/41
24.05.2020 Lallybroch, 160cm 6/40
23.05.2020 Silver Hoof, 160cm 4/40
23.05.2020 Lallybroch, 160cm 2/40
23.05.2020 Lallybroch, 160cm 2/40
18.05.2020 Lallybroch, 160cm 6/40
14.05.2020 Lallybroch, 160cm 2/40
14.05.2020 Lallybroch, 160cm 4/40
13.05.2020 Lallybroch, 160cm 4/40
07.05.2020 Lallybroch, 160cm 2/40
06.05.2020 Lallybroch, 160cm 5/40
04.05.2020 Lallybroch, 160cm 5/40
01.05.2020 Lallybroch, 160cm 4/40
29.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 1/40
29.04.2020 Dare Stable, 160cm 4/30
28.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 3/40
ERJ 20 sijaa
25.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 6/40
22.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 4/40
22.04.2020 Dare Stable, 160cm 5/30
19.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 2/40
18.04.2020 Dare Stable, 160cm 5/30
17.04.2020 Dare Stable, 160cm 3/30
16.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 3/40
12.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 4/40
11.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 2/40
15.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 5/40
12.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 2/40
05.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 3/40
03.04.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 2/40
23.03.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 6/40
22.03.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 2/40
30.02.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 3/40
25.02.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 4/40
24.02.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 6/40
23.02.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 3/39
22.02.2020 Chowter Sporthorses, 160cm 5/39
NÄYTTELYT
VSN 30.04.2020 Lallybroch, trakehner, orit - SW2, 39,5p
VSN 30.03.2020 Lallybroch, trakehner, orit - RCH, 38p
VSN 27.02.2020 Lallybroch, trakehner orit - RCH, 39p
VSN 23.02.2020 Ionic, muut puoliveriorit - RCH, 39,5p

NJ 17.08.2020 Lallybroch, trakehner- orit - MVA-SERT, BIS6
NJ 11.07.2020 Safiiritiikerin Kilpailukeskus, puoliveriset, orit - irtoSERT

- Päiväkirja

12. joulukuuta 2016: Merkinnän otsikko
Praesent blandit dolor. In vel mi sit amet augue congue elementum. Morbi in ipsum sit amet pede facilisis laoreet. Donec lacus nunc, viverra nec, blandit vel, egestas et, augue. Vestibulum tincidunt malesuada tellus. Ut ultrices ultrices enim. Curabitur sit amet mauris. Morbi in dui quis est pulvinar ullamcorper. Nulla facilisi. Integer lacinia sollicitudin massa. Cras metus. Sed aliquet risus a tortor. Integer id quam.

12. joulukuuta 2016: Päiväkirjamerkintä
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.

© Lallybroch 2019       |       virtuaalihevonen / a sim game horse       |       kuvat Ida (CC BY-NC 2.0) & Max Pixel (CC0 1.0)

VRL-00816