Delmenhorst

Delmenhorstin historiasta

Delmenhorstin tarina alkoi 2014 vuotena Saksassa, kun Nicola Horst oli vasta nuori yrittäjän alku. Nicola oli aina rakastanut hevosia ja ollut oikea monitaituri mitä tuli hevosiin. Nuori nainen ei kumminkaan löytänytkään oikein juuri sitä oikeaa päälajiansa ja omistikin useita erilaisia hevosia, joilla kilpaili useammassa lajissa omaksi ilokseen. Kasvatus oli ollut aina Nicolasta kiinnostavaa ja hän olikin käynyt kouluja siihen liittyen sekä opiskellut paljon hevosten kasvatuksesta myös itsenäisesti.

Delmenhorst sai alkunsa kun nainen päätti alkoi kasvattamaan hevosia. Horst tuli Nicolan sukunimestä, joka oli peritty hänen isältään ja Delmen oli hänen äitinsä sukunimestä otettu sananpätkä. Näin talli oli nimetty ja muutama hevonenkin oli jo naisella valmiina.

Kasvatustyö alkoikin hitaasti ja se lähti laajenemaan hiljalleen. Kaikki ei suinkaan ollut täysin ruusuilla tanssimista ja tallin alkuvuosiin erityisesti liittyi vaikeita jaksoja. Vuosi 2015 ja 2016 olivatkin vaikeita aikoja ja talli kävi jopa lopetusuhan alla kannattavuuden vuoksi. Näinä vuosina kasvatteja syntyikin erityisen vähän ja kehitys tyssäsi kokonaan. Vuosi 2017 alkoi taas ottamaan tuulta allensa ja tulevaisuus näyttikin taas kirkkaammalta. Kun kasvatustyö alkoi laajenemaan lopetti Nicola itse kisaamisen täysin ja keskitti kaiken tarmonsa kasvatustyöhön. Tässä vaiheessa myös hevosmäärä kasvoi, sekä henkilökuntaa lisättiin aste asteelta. Piakkoin tulikin ensimmäinen toinen toimipiste Yhdysvaltoihin, jossa alkoi pääsääntöinen westernhevosten ja askellajiratsujen kasvatus. Tätä mukaa konsepti lähti laajenemaan kuin itsestään hiljalleen, kun todettiin aina uudestaan ettei tilat vain riitä. Tätä mukaa myös toimipisteet laajenivat myös maan sisällä eri kaupunkeihin, koska kysyntää oli niin paljon sekä hevosmäärät niin suuria ettei tallin tonttien tilat riittäneet asuttamaan kaikkia hevosia.

Tällä hetkellä meillä on satoja työntekijöitä ympäri maailmaa tekemässä töitä monipuolisen hevostarjonnan eteen ja suojelemassa harvinaisten rotujen tulevaisuutta, sekä huolehtimassa nykyistenkin verilinjojen säilyvyydestä.

Hevostemme elämä suurtallilla

Voisi kuvitella, ettei jokainen hevonen saisi millään tarpeeksi huomiota kun on kyse suurtallista. Se onkin haasteemme, mutta pyrimme silti tarjoamaan jokaiselle hevoselle hyvän ja turvallisen elämän, jossa se tarpeeksi aktiviteettiä sekä vapautta. Meille on tärkeää kasvattaa hevosia niin, että ne ovat onnellisia ja niillä on hyvä olla. Painotamme aina siihen, että hevosemme saa asua mahdollisimman luonnonmukaisesti ja että niillä on tarpeeksi tilaa liikkua, niillä on riittävästi aktiviteettejä sekä ne saavat elää laumassa. Hevosiamme käsitellään aina huolella ja kaikilla työntekijöillämme on hyvät hevosmiestaidot, sekä työhön vaadittava koulutus hevosalalta. Virtuaalisesti ajatellen meidän jokainen hevosyksilö tulee kilpailemaan elämänsä aikana enemmän tai vähemmän ja saamaan vähintään 1 jälkeläisen ennen vehreimpiä laitumia. Hevostemme tavoitteet on aina yksilöllisiä, mutta meidän pääpainoitus ei ole hevosten laatuarvosteluissa tai kantakirjaamisessa.

Yhteistyöstämme muiden tallien kanssa

Delmenhorst tekee aktiivisesti yhteistyötä useiden eri kasvattajien kanssa ja haemme aktiivisesti uusia hevosia luotettavilta kasvattajilta ympäri maapallon. Tällä hetkellä meillä on yhteistyötalleina vain keksittyjä (evm) kasvattajia, mutta olemme avoimia yhteistyöhön myös “oikeiden” tallien kanssa. Ilmoitathan jos sinua kiinnostaa ruveta yhteistyöhön niin mietitään mitä yhteistyömme voisi sisältää. Täältä voit selata lävitse yhteistyötallejamme ja hyödyntää yhteistyötallejamme hakemalle itsellesi myös sieltä hevosen.

Tutustu toimipisteisiimme

Toimipisteisiimme voit tutustua tarkemmin klikkaamalla allaolevia kuvia. Tällä hetkellä Delmenhorstilla on useita toimipisteistä maissa: Yhdysvallat, Ranska, Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia ja Suomi.

×

Saksa

  pv, drp, kaikki rodut
  Kaikki lajit
  Delmenhorstin päätoimipiste ja tunnettu etenkin puoliverikasvatuksesta.

Saksassa Delmenhorst sai alkunsa ja sitä kautta Saksan toimipisteet on ottanut paikkansa suurimpina ja toiminnaltaan laajempina toimipisteinä. Saksan toimipistettä voisikin kuvata Delmenhorstin sydämmeksi. Päätoimipiste kattaakin suuren valikoiman eri rotuja, jotka ovat matkalla uusiin koteihinsa Eurooppaan tai ovat koulutuksessa päätoimipisteellämme. Saksan toimipisteet toimivatkin monesti välietappina etenkin Yhdysvalloista tuleville hevosille, jotka ovat matkaamassa Euroopan maihin myytäväksi. Osa Saksan toimipisteistämme on keskittynyt vain puoliverijalostukseen niin esteille kuin kouluunkin ja etenekin saksalaiset kantakirjat ovat isona osana näitä toimipisteitä.

×

Yhdysvallat

  mm. qh, ph, xx, sdb, mft, twh, cri, amh, hackn
  Lännenratsastus, askellajiratsastus, laukat
  Toiseksi suurin toimipisteemme.

Yhdysvallan toimipisteet kattavat laajan rotuvalikoiman etenkin amerikkalaisia rotuja, mutta myös muita westernissä, askellajiratsastuksessa ja laukoissa kisaavia rotujamme. Yhdysvalloissa sijaitseekin toiseksi laajimmat tilamme ja se onkin ottanut Saksan ohella paikkansa Delmenhorstin historiassa. Etenkin Yhdysvallan tilamme ovat tunnettuja quarterhevosistaan ja niitä onkin myyty ennätyksellinen määrä muihin rotuihimme nähden.

×

Ranska

  mm. pre, lusit, sf, pfs, klad, lip
  Kouluratsastus, historialliset lajit, esteratsastus, kenttäratsastus
  Tunnetaan erityisesti upeista barokkihevosistamme ja korkeasta kouluratsastuksesta.

Ranskan toimipisteemme ovat jakautuneet hyvin paljon lajipainoituksien mukaan useampaan kokonaisuuteen ja tallit ovatkin yleensä pieniä tästä syystä. Ranskassa tehdäänkin paljon erilaista, mutta toisaalta myös pienimuotoisesti. Andalusianhevosemme ovatkin ehkä Ranskan toimipisteemme tunnetuimpia rotuja, unohtamatta kumminkaan upeita ranskanpuoliverisiämme tai aloittelevaa historiallisiin lajeihin painottunutta talliamme, josta löytyy oikeaa vanhaa ritarihenkisyyttä, sekä upeita korkean koulun taitavia hevosia.

×

Iso-Britannia

  mm. xx, ish, welshit, conn, nf, she, brp, ewb, ic
  Kenttäratsastus, laukat, kouluratsastus, esteratsastus, valjakkoajo, poolo
  Tunnettu erityisesti kenttäratsuistamme ja ponikasvastuksesta.

Iso-Britannian toimipisteissämme on ehdottomasti eniten poneja sekä kenttäratsuja. Vahvasti seuraavina tulevatkin nousukiidossa oleva laukkaratsujen kasvatus, sekä suunnitteilla oleva poolohevosten kasvatus. Brittien tilamme onkin tunnettu niin brittiläisistä kuin irlantilaisistakin roduista. Kaikin puolin Brittien toimipisteet ovat kattavat ja toimintamuodoltaan hyvin monipuolisia ja tavoittavat sitä kautta useamman lajin harrastajia.

×

Alankomaat

  mm. kwpn, fri, npa
  Valjakkoajo, kouluratsastus, esteratsastus
  Tunnetu upeista friisiläisistä ja hollaninpuoliverisistä.

Alankomaiden toimipisteemme ainutlaatuiset vetonaulamme on friisiläiset, hollaninpuoliveriset sekä hollantilaiset ratsuponit, jotka ovat sinänsä ainutlaatuisia siitä, ettei niitä synny muualla kuin Alankomaiden toimipisteissä. Toimipiste on toiminnaltaan myös monipuolinen, mutta toisaalta myös tiloiltaan toiseksi pienimmät heti Suomen tilojen jälkeen ja aikalailla samaa kokoa kuin Ranskan tilamme. Valjakkoajo onkin Alankomaiden toimipisteemme päätoimintamuoto, mutta vahvana mukana kulkee myös kouluratsastus ja esteratsastus kwpn hevostemme myötä.

×

Suomi

  mm. lv, sh, she, vnh, fwb, eest
  Kouluratsastus, ravit, työajot, esteratsastus, kenttäratsastus
  Pohjoisin ja ehkä sijainniltaan ainutlaatuisin toimipisteemme.

Suomi on uusin toimipisteemme ja tällä hetkellä myös pienin. Toimipisteen pääpaino onkin suomalaisten rotujen kasvatuksessa sekä raveissa, mutta myös kasvattaa Suomen naapurin Viron eestinhevosia sekä Norjassa tunnettuja vuonohevosia. Uniikin toimipisteestä tekee ehdottomasti sen ainutlaatuinen sijainti, sekä suomen kansallisrotu suomenhevonen, jonka kasvatus on alkamassa hiljalleen. Suomi on myös toimipisteistämme Saksan lisäksi ainoa, josta löytyy myös työajossa kisaavaa henkilökuntaa.

Delmenhorst on virtuaalitalli - Delmenhorst is a sim-game stable    |    © Delmenhorst 2020
Layout © VRL-02116    |    Ulkoasun kuvat © Pixabay, Lusitanos Monte da Tramagueira, Dane Vandeputte (CC BY-NC-SA 2.0), Photography Špendla, Krismar Stables, Winsdom Farms,
Thomas Paal (CC BY-NC-SA 2.0), FaceMePLS (CC BY 2.0), Katie Wheeler (CC BY-NC 2.0), Chris Turner (CC BY-NC-ND 2.0), Narien vapaat ja AK