Turmeltajan Hurmelius - kuollut 19.05.2018

20.01.2018 Hankitreeniä, kirjoitti omistaja

Turmeltajan maille oli vihdoin saapunut kohtuullinen hanki maahan, joten viimepäivinä hankitreenit lähipelloilla olivat olleet suosittu juttu. Tänään vuorossa oli ihanainen Mersu, joka oli saanut kyllä jo kisauransa päätökseen aikoja sitten, mutta joka oli edelleen melkoisessa kisakunnossa. Hamppuharjainen ori haravoi tarhassaan päiväheinien rippeitä, mutta lähti heti astelemaan portille, kun huikkasin sen nimen. Mersun kanssa oli aina ilo touhuta - ori oli niin kiltti ja seurallinen, että sitä voisi vain paijailla ja puunailla päivät pitkät. Tänään ei kuitenkaan ollut kovin pitkään hemmotteluhetkeen aikaa, sillä moni muukin hevonen tuli vielä liikuttaa.
Siirryimme siis ripeästi talliin, jossa riisuin liehuharjaisen orin loimestaan. Mersu, kuten moni muukin hevosista, oli klipattu, joten kävin hakemassa muiden varusteiden mukaan ratsastusloimen, jotta sen pieni sievä peppu ei kylmettyisi pakkasessa. Ja toki myös heijastimien takia. Harjasin orin huolellisesti mutta viivyttelemättä, ja varustin yhtä rivakalla tahdilla. Pian olimmekin tallin pihassa, jossa kiristin vielä satulavyötä ja laskin jalustimet, ennen kuin kiipesin kyytiin.

Matka pellolle sujui leppoisissa tunnelmissa. Mersu oli toki reipas, ja kuiva pakkaskeli edesauttoi virtavuutta vielä lisää, mutta matkalla otetut raviosuudet sujuivat hyvässä yhteistyössä. Parikymmentä minuuttia matkattuamme hiekkateitä pitkin saavuimme määränpäähämme. Ohjasin orin pellolle, jonka päälle oli satanut koko päivän ajan lunta. Annoin Mersun kävellä ensin kaikessa rauhassa pidemmällä ohjalla reilun polven korkuisessa hangessa, ennen kuin aloittaisimme varsinaisen työnteon. Hamppuharja tarpoi hangessa iloisen oloisena ja tarmokkaasti, ja sama meno jatkui, kun otin ohjia tuntumalle ja aloin työstämään hevosta aluksi käynnissä, ja pian myös ravissa. Hangessa ravaaminen oli aina yhtä jännittävää, sillä siellä tasaisimmankin ravin omaava suokinputkula joutui nostelemaan koipiaan siihen malliin, että tuntui kuin istuisi kovemmankin luokan kouluhevosen selässä. Mersun ravi ei toki muutenkaan ollut mistään helpoimmasta päästä, mutta nyt se tuntui vielä kymmenen kertaa lennokkaammalta. Ori väläytteli hienoja lisäyksiä ja kokoamisia pehmeässä hangessa, ja laukkaan siirryttyään se tuntui melkein räjähtävän liikkeelle. Päätinkin ottaa ensin reipasta laukkaa suoralla, ennen kuin tekisin muuta. Mersulle tämä tuntui kelpaavan oikein hyvin, ja rautias laukkasi melkoista vauhtia tukka hulmuten. Tälläiset hetket olivat ehdottomasti hevostelussa yksi parhaita asioita. Vauhdin huuma, pöllyävä lumihanki ja aurinkoinen sää olivat omiaan piristämään huonointakin päivää.

Hetken ralliteltuamme työstin Mersua vielä laukassa hangessa ympyröillä ja muilla teillä sekä temponvaihteluilla, jonka jälkeen siirsin orin raviin. Ravasimme muutaman ympyrän vielä pellossa, ennen kuin siirsin hevosen käyntiin ja ohjasin takaisin tielle kotimatkaa varten. Otin vielä muutaman pätkän ravia, ennen kuin annoin orin kävellä pitkin ohjin reipasta tahtia kotia kohti.
Kotiin päästyämme Mersu sai kuivua hetken villaloimen alla, ennen kuin se pääsi muutaman herkun saattelemana takaisin pihalle uusien heinien pariin.

28.01.2018 Estevalmennus, valmensi VP

Alkuverryttelyn aikana halusin, että dookie ratsasti orinsa hyvin perusteellisesti; paljon suoristavia tehtäviä, paljon notkistavaa jumppaa sekä taivuttelua. Pääpaino kuitenkin siinä, että hevonen etenee pohkeesta samalla kuitenkin odottaen ratsastajansa seuraavaa apua. Alkuun Mersu kyllä eteni, mutta se oli mieleeni turhan pitkä ja matala - jonka vuoksi hevonen oli enemmän nenällään, kun takaosansa päällä. Täsmällisen työstämisen jälkeen dookie sai kuitenkin Mersun hyvin takaosansa päälle, joten hyppääminen päästiin aloittamaan turvallisin mielin kavaletteilla ja pienillä pystyillä, jotka olivat ripoteltuna oikeastaan pitkin poikin maneesia. Tämän tehtävän tarkoituksena oli ratsastaa hevosta edelleen sekä suorana, että kaarevilla urilla säilyttäen laukan säännöllinen rytmi.
"Jes, hyvä dookie. Nyt, kun sä istut lähellä hevosta, uskallat odottaa ja samalla kuitenkin vaikuttaa sen minkä tarvitsee, sehän on ihan todella hyvä. Todella siistiä suorittamista, loistavaa!" Hihkuin maneesin keskeltä.

Kun hevonen oltiin saatu lämmiteltyä tällä tehtävällä, kavaletit jätettiin niille sijoilleen mutta pitkällä sivulla sijaitsevat -suhteutetulla estevälillä toisiinsa nähden - pystyt nostettiin noin 100cm tasolle. Jatkoimme muutaman kierroksen verran samaa harjoitusta samalla ideologialla - joskin nyt pitkällä sivulla sijaitsevat pystyt kysyivät ratsukon nopeutta ja tasapainoa entistä enemmän. Tässä tehtävässä Mersu valahti muutaman kerran turhan pitkästi kaarteessa suoralle uralle ja se ei päässyt linjan toiselle pystylle hyvässä tasapainossa, jonka vuoksi se tiputti muutamia esteitä. Heti, kun dookie ratsasti kavaletilta tulleen kaarteen huolellisemmin ja piti hevosen laukan aktiivisempana, myös suhteutetun estevälin ratsastaminen onnistui ilman suurempaa selkkaannusta ja hevonen pääsi myös viimeisestä pystystä ongelmitta yli.

Valmennusta jatkettiin radan ratsastuksella, johon kuului edelleen paljon kaarevia että suoria uria, sarjaesteitä, yksittäisiä esteitä ja suhteutettuja estevälejä.
"Vaikka mä nyt nostan suurimman osan esteistä sinne satakymmenen tasolle, niin paina mieleesi se, että tämän radan ratsastus on paljon enemmän sileänratsastusta kuin itse hyppäämistä. Kun sä ratsastat kaikki tiet huolellisesti ajatuksen kanssa, se itse este vain valuu vastaan - eikä siitä tarvitse tehdä mitään numeroa", preppasin dookieta, joka valmisteli ratsuaan valmennuksen viimeiselle radalle.
"Jes, ihan mahtavaa. Teidän suorittaminen on ihanan eleetöntä ja helpon näköistä, jahka sä vaan muistat olla tekemättä liikaa tai liian vähän. Tossa sarjalla sä olit itse niin nopea, etten muista hetkeen nähneeni sun reagoivan noin nopeasti - ja se oli äärimmäisen hienosti ratsastettu! Taputa sitä kaulalle, ja ala vain ravaamaan loppuraveja. Se on makea hevonen", mä totesin ratsastajalle, joka hymyili orinsa selässä.