Esittely
Originals on rennolla otteella työpainotteisia hevosia kasvattava talli Ruotsin ja Suomen rajamailla virtuaalisessa Kolarissa. Tallin omistajaperheeseen kuuluu ruotsalaissyntyinen Casper Bergenssen, jonka intohimoon kuuluu ranskalaisveriset boulognenhevoset ja suomalaissyntyinen Eeva Sortonen, jonka intohimo on suomenhevoset. Boulognenhevonen ja suomenhevonen onkin tallin päärotu, mutta mukaan mahtuu myös muunkin rotuisia työhevosia. Casperilla ja Eevalla on myös kaksi yhteistä lasta ja yksi lapsi Casperin entisestä suhteesta. Lapsista nuorimmainen Johannes on tuleva perillinen ja onkin vahvasti mukana tallin arjessa, sekä kaiken pyörityksessä vanhempien rinnalla. Originalsin arki pyritään pitämään mahdollisimman rentona ja sujuvana, eikä tällä tallilla ole tapana olla turhan tiukkapipoinen. Ainoa mistä ollaan tarkkoja, on se, että hevosista huolehditaan hyvin ja asiallisesti.
Tallin toiminta pyörii pääsääntöisesti työhevoskisoissa, hevosten kasvatuksessa, treenaamisessa ja nuorten hevosten kouluttamisessa. Omistajaperhe on hyvin kunnianhimoisia työhevosharrastajia siinä, että hevosilla lähdetään aina tavoittelemaan työhevosmestaruuksia ja kasvatustyö tehdään huolella. Originalsiin syntyy joka vuosi varsoja, vaikka muuten kasvatustyö on pienimuotoista. Myyntiin eksyy silti varsoja vuosittain myös ulkopuolisille. Satunnaisesti omistajaperhe myös järjestää näyttelyitä ja kisoja, mutta monesti aika ei riitä tapahtumien järjestämiseen.
sarqquu VRL-04374 sarqquuu@gmail.com |
![]() |
hevoset

Mitsu
suomenhevosori
evm-sukuinen

Jallu
suomenhevosori
evm-sukuinen

Ukko
suomenhevosori
evm-sukuinen

Korkki
suomenhevosori
evm-sukuinen

Vaakku
suomenhevosori
evm-sukuinen

Veikko
suomenhevosori
evm-sukuinen

Sisu
suomenhevosori
evm-sukuinen

Kosmos
suomenhevosori
evm-sukuinen

Hikka
suomenpienhevosori
evm-sukuinen

Tossu
suomenpienhevosori
evm-sukuinen

Vihuri
suomenpienhevosori
evm-sukuinen

Vekkuli
suomenhevosori
1-polvinen

Tarmo
suomenhevosori
1-polvinen

Kössi
suomenhevosori
1-polvinen

Tomppa
suomenpienhevosori
1-polvinen

Renttu
suomenhevosori
2-polvinen

Kassu
suomenhevosori
2-polvinen

Kossu
suomenhevosori
3-polvinen

Raksu
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Jessi
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Marru
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Hilda
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Rella
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Ripsa
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Suttu
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Aava
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Valma
suomenhevostamma
evm-sukuinen

Vappu
suomenpienhevostamma
evm-sukuinen

Tyty
suomenhevostamma
1-polvinen

Mussu
suomenhevostamma
1-polvinen

Lulu
suomenhevostamma
1-polvinen

Hilla
suomenhevostamma
1-polvinen

Kekäle
suomenhevostamma
1-polvinen

Kuiske
suomenhevostamma
1-polvinen

Mellu
suomenhevostamma
2-polvinen

Lilli
suomenhevostamma
n. 4-polvinen

Hulina
suomenhevostamma
pitkäsukuinen

Lego
boulognenhevosori
evm-sukuinen

Pitsa
boulognenhevosori
evm-sukuinen

Kurre
boulognenhevosori
evm-sukuinen

Pena
boulognenhevosori
1-polvinen

Akka
boulognenhevostamma
evm-sukuinen

Patti
boulognenhevostamma
evm-sukuinen

Martta
boulognenhevostamma
evm-sukuinen

Mertsi
boulognenhevostamma
evm-sukuinen

Pingu
clydesdalenhevosori
evm-sukuinen

Jack
clydesdalenhevosori
1-polvinen

Risto
percheronori
evm-sukuinen

Luna
percherontamma
evm-sukuinen

Milo
tsekintyöhevosori
evm-sukuinen

Vinski
shirenhevosori
evm-sukuinen

Niitti
shirenhevosori
3-polvinen

Daisy
shirenhevostamma
evm-sukuinen

Lady
shirenhevostamma
1-polvinen
Kasvatus
Originalsin kasvatustoiminta on pienimuotoista, mutta aktiivista. Originalsiin syntyy vuosittain varsoja niin myyntiin kuin kotiin jätettäväksi. Originals kasvattaa pääpainotteisesti suomenhevosia ja boulognenhevosia, mutta satunnaisesti syntyy myös muiden työhevosrotujen edustajia. Varsat kasvavat pihatossa alkuun emänsä rinnalla ja sen jälkeen ne pääsevät omaikäistensä joukkoon kasvamaan isoiksi. Varsoja käsitellään varsasta lähtien aktiivisesti ja tavoitteena onkin saada niistä mahdollisimman helposti käsiteltävissä olevia varsoja. Varsat myydään rakastaviin koteihin ja ne soveltuvat myös hyvin harrastajille ja ratsukäyttöönkin. Silti varsat pyritään myymään aina ensisijaisesti työharrastajille tai niistä kiinnostuneille.
Originalsista on mahdollisuus saada tilausvarsoja harkitusti sähköpostissa tai Keskustan- chatin kautta kysymällä. Orit ovat tarjolla jalostukseen ympärivuotisesti niin työ- kuin ratsusukuisillekin hevosille. Originalsissa ei ole käytössä kasvatusnimeä, joten varsojen nimet liittyvät monesti jollakin tapaa emän tai isän nimeen.
Myyntiehdot
- Kasvatin sivut tulee ilmoittaa 2 viikon sisällä ostopäivästä
- Kasvatin sivuille tulee merkitä kasvattajaksi Originals linkitettynä
- Kasvatin perustietoja ei saa muuttaa (nimi, rotu, syntymäaika, sukupuoli)
- Kasvatti tulee rekisteröidä VRL:oon, kasvattajaksi ORIG1832 ja syntymämaaksi Suomi
- Kasvatin kuoltua sen sivut tulee tallentaa Web Archiveen
- Tee realistinen ostotarjous ja tarjoa kasvattia meille takaisin, jos olet aikeisssa luopua siitä!