Rohirrim Solo

virtuaalihevonen


https://i.imgur.com/DTvJfGY.jpg

Perustiedot

Virallinen nimi Rohirrim Solo
Rotu fwb Sukupuoli ori
Säkäkorkeus, väri 164cm, kimo Syntymäaika 22.12.2014, 14-vuotias
Omistaja Delmenhorst, VRL-04374 Rekisterinumero VH14-031-0094
Koulutustaso re. 160cm Painoituslaji estepainoitus
Kasvattaja Yogi, Solo Saavutukset ei saavutuksia

Luonne

Rohirrim Solo, eli Rontti, oli jo varsana energinen tapaus. Se vaati tuplasti enemmän liikuntaa muihin varsoihin verrattuna, eikä se malttanut tarhassa tai karsinassa pysyä milloinkaan paikallaan. Joskus jopa epäiltiin, että ori harrastaa unissakävelyä. Onneksi tämä epäily ei käynyt toteen, sillä Rontti nukkuu mielellään makuullaan mahdollisimman leveässä asennossa. Ainoa paikka, jossa ori suostuu ummistamaan silmänsä on sen oma karsina, eikä se tällöinkään nuku kuin tunnin kerrallaan.

Rontin hoitaminen on yleensä melkoinen show, sillä ori tuppaa liikkumaan paljon hoidon aikana. Paikalleen sitomisestakaan ei ole hyötyä, sillä Rontti on saanut useamman riimun rikki riuhdottuaan itsensä irti. Helpointa on mukautua orin liikkeisiin ja pyrkiä ohjaamaan sitä haluamaansa suuntaan. Vaikka ori haluaakin olla jatkuvassa liikkeessä, se kuitenkin kunnioittaa hoitajan käskyjä kuuliaisesti. Varusteista suitsien pukeminen tuottaa eniten ongelmaa, sillä ori on saatava hetkellisesti pysymään paikallaan. Kopakan komennuksen jälkeen Rontti seisookin hetken paikallaan ja ottaa kiltisti suitset suuhunsa.

Kentällä Rontti vaeltaa ympäriinsä ratsastajan kiivetessä sen selkään. Satulavyön kiristykset ja jalustinten säädöt hoidetaan yleensä vauhdissa. Jarruja on turha vedellä kesken alkukävelyiden, sillä ori saattaa ottaa siitä nokkiinsa, ja puskea ratsastajan kättä vastaan koko suorituksen ajan. Rontin askellajit ovat näyttäviä ja niistä näkyy eteenpäin pyrkimys joka askeleella. Suoritusten ajan ori pyrkii yleensä etenemään mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B. Erityisesti kisoissa tästä on hyötyä, jos Rontin saa pidettyä oikealla tiellä. Tiukat mutkat ovat orin erikoisalaa, ja siksi kisoissakin sen kanssa valitaan usein lyhyin tie. Silloin tällöin vauhtia on mutkissa ollut liikaa, jolloin ratsukko on vain täpärästi jäänyt pystyyn. Pidätteiden kanssa saakin olla tarkkana aina suorituksen ajan. Hyppytekniikka orilla on hyvä, eikä sitä tarvitse ajaa esteen yli juuri ollenkaan. Riittää kun näyttää suunnan ja Rontti hoitaa loput. © Juulia

Sukutaulu

i. Silverlode Carnil
ERJ-III, YLA3
ii. Rum Hooligane
ERJ-III
iii. Xtrem Ke'er
iie. Kelmpope
ie. Fantaisie GER
ERJ-III
iei. Fat Failure GER
iee. Nathalie GER
e. Dear Delilah Solo
ei. Louis D'Aragon
ERJ-I
eii. Dietrich GER
eie. Liselotte GER
ee. Helia
ERJ-I
eei. Daredevil II
eee. Deanne GER

Jälkeläiset

Syntymäaika Varsa Emä
13.12.2015 kwpn-o. Kryptonite DFC Uh La La La
27.04.2017 fwb-o. Rhovanor DFC Shadow's Pantomime

Kisakalenteri

Ominaisuuspisteet
ERJ 3660.65p (vt. 7)
KRJ 1932.54p (vt. 5)
KERJ 1728.11p (vt. 4)
VVJ 1932.54p (vt. 5)

Valmennukset

00.00.0000 Valmennus

Valmennus merkintä tähän.

Delmenhorst on virtuaalitalli

Ulkoasu © 2014 Hirnaus
Ulkoasun kuvat © Just Chaos (CC BY 2.0), VRL-01080, Tenola Park (CC BY-NC-SA 2.0), BANAMINE (CC BY-SA 2.0)
Hevosen kuvat © Lucie Dimitrov, kaiken muun ellei toisin mainita © Delmenhorst