Sunnuntai. Muuttopäivä. Olin hermoillut tätä päivää siitä hetkestä asti, kun sain Myrttisuolta myöntävän vastauksen tallipaikkakyselyymme - ei siksi, ettenkö olisi innoissani uudesta ja erittäin hyvältä vaikuttaneesta tallipaikasta, vaan siksi, että Crixus pitäisi saada traileriin. Yksin.
Olin ilmoittanut Myrttisuon omistajattarelle, Sigurille, tulevamme puolen päivän aikaan pihaan, joten olin saapunut hyvissä ajoin pakkaamaan Crixuksen ja mun loput kamat kasaan ja rahtaamaan niitä autoon. Avomieheni Aleksi oli onneksi tullut apuun, sillä mä olin melko varma, etten saisi täpläpyllyistä oriani yksin koppiin vaikka uhkaisin polttaa sen poroksi. Se luultavasti palaisi mielummin, kun kävelisi vapaaehtoisesti tyhjään traileriin. Kun kaappimme näytti tyhjältä, aloin listaamaan vielä kaikkia tavaroita kovasti haukottelevalle Aleksille - kellohan tosiaan oli kahdeksan sunnuntaiaamuna, mutta mua ei väsyttänyt niin tippaakaan. Liekö syynä kolme kupillista kahvia ja järjetön hermoilu ja jännitys...
"Satulat on, suitset on, harjat ja muut hoitokamppeet pakkasin jo eilen, riimut on, narut on, loimet on... Kai siellä kaikki tärkein on", mutisin puoliksi ääneen ja puoliksi rastatukkaiselle miehelleni, joka edelleen näytti siltä, että voisi kaatua saman tien sänkyyn nukkumaan, jos miehen edessä sellainen olisi ollut.
"Niin että eiköhän sitten aleta lastaamaan sitä.. Odota tässä, niin mä käyn hakemassa sen tallista", sanoin jo vähän äänekkäämmin Aleksille, joka mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi. Heti tallin oven avattuani alkoi jumalaton pauke ja kolina, kun Crixus kiukutteli sisälle joutumistaan. Tallissa ei ollut muita hevosia, joka oli itse karsinaan sulkemisen kanssa kirjavan orin mielestä luultavasti yksi maailman kamalimmista asioista. Kävelin rauhassa karsinan ovelle, ja odotin, että Crixus lopettaisi paukuttelun ja seisoisi rauhassa. Lopulta se lopetti metelöinnin, ja tuuppaisi mua olkapäähän sen näköisenä, että hemmettiäkö me vielä tässä kuhnitaan, ulos niinkuin olis jo!

Nappasin ketjuriimunnarun karsinan viereisestä koukusta ja kiepautin ketjun orin turvan alta. Avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan kuljetussuojia jalkojaan nostellen protestoivan tiikerihevosen tallin pihaan. Otin jo hyvissä ajoin käteeni superkalliita heppanameja, joita Crixus ei yleensä voinut vastustaa. Tungin kourallisen nameja orin turpaan kiinni, ja jatkoin sen taluttamista vaivihkaan kohti auki olevaa lastaussiltaa. Crixus yllätti ja käveli jo aivan sillan eteen, ennen kuin se veti liinat kiinni, vilkaisi eteensä ja lähti peruuttamaan kauhuissaan puhisten ja silmiään muljautellen. "Senkin idiootti, sä olet ollut kopissa miljoona kertaa! Miten se voi vieläkin olla noin kamala juttu..." ähisin samalla, kun ori kiskoi minua perässään pois sillalta päin. "Jos mä työnnän, ja sä vedät? Vai potkiiko se mut kuoliaaksi" Aleksi kysäisi jo yllättävän hereillä olevan näköisenä.
"No työnnä ihan vapaasti, ei se potki mutta ei se kyllä tuosta mihinkään liikukkaan", naurahdin miehelle hieman turhautuneesti. Vasta yksi yritys takana, ja mua alkoi jo turhauttamaan, loistavaa. Onneksi olin oppinut jäätäviä hermoja hevosta käsitellessä, kiitos juurikin tämän nelijalkaistomppelin. Työntämisen sijasta pyysin Aleksia ottamaan kopista juoksutusliinan, ja kiinnittämään sen trailerin kylkiin Crixuksen persauksen takaa, ja kiskomaan sen jälkeen toisesta päästä niin kovaa kuin ikinä jaksoi. Hyvän tovin kestäneellä ähkinnällä ja puhkunnalla Crixuksen toinen etujalka saatiin sillalle, jonka jälkeen se rupesi vain nykimään päätään ylös ja uhkailemaan pystyyn hyppäämisellä. Vapautin orin paineesta ja annoin sen rauhoittua taas hetken, mutta komensin Aleksia pitämään liinan edelleen tiukasti hevosen takapuolessa kiinni - taakse se ei ainakaan ole menossa, vaikka kuinka uhkailisi. Hetken hengähdystauon jälkeen yritimme uudestaan, ja saimme kuin saimmekin Crixuksen jo puoliksi lastaussillalle. Kehuin oria vuolaasti ja syötin sille herkkunameja, jotka ori ahmi hyvällä vauhdilla. Jatkoimme useamman pätkän verran kisko-vedä-nyi-tekniikkaa, jonka toiminnallisuus tyssäsi siihen, kun nuori ori seisoi kaikilla neljällä jalalla lastaussillalla. Siitä eteenpäin Crixus ei tehnyt elettäkään eteen liikkumiseksi, joten päätimme Aleksin kanssa kokeilla seuraavaa strategiaa. Aleksi sitaisi juoksutusliinan tiukalle toiseltakin puolelta, ja suuntasi itse juoksutuspiiskan kanssa Crixuksen taakse turvallisen välimatkan päähän. Mies alkoi maiskuttelemaan ja mölisemään äänekkäästi, ja minä ojensin herkuille täytettyä kouraani kohti Crixuksen turpaa. Normaalisti tilanteessa, jossa sen takana seisoisi mies metelöimässä ja heilumassa piiskan kanssa, se pyörähtäisi ympäri ja katoaisi kuin pieru saharaan, mutta lastaustilanteessa se vain käänsi korvat taakse ja vilkuili epäileväisenä taakseen. Pidin sen pään kuitenkin suorassa ja rupesin itsekin maiskuttelemaan ja otin mukamas askelia koppiin sisään, ja rupesin miettimään kuinka idiootilta tämä taatusti näytti. Onneksi tallilla ei ollut vielä muita...
Hetken elämöinnin, metelöinnin, houkuttelun ja hoputtelun jälkeen Crixus seisoi jo etujalat kopin puolella. Tämän tajuttuaan se yritti taas lähteä paniikinomaiseen peruutukseen, mutta pidin pintani ja roikuin riimunnarun päässä sinnikkäästi samalla kun Aleksi piti huolen, että liina orin takapuolella pysyi tiukkana. Kun Crixus totesi, ettei se pääsekään enää taakse, se huokaisi hyvin, hyvin, syvään ja käveli koppiin.
"Jes, jes, jes!" Hihkuin Aleksille riemuissani, joka huokaisi myöskin syvään, joskin helpotuksesta. Mies loikkasi sulkemaan takapuomin kiireen vilkkaa sillä välin kun vaihdoin ketjunarun tilalle tavallisen riimunnarun ja sitaisin orin kiinni. Syötin sille runsaasti nameja ja kehuin paljon, ja Crixus mussutti herkut parempiin suihin. Seuraavaksi laitoin kameran päälle ja varmistin heinäverkon olevan tukevasti kiinni, ja poistuin trailerista sulkien sivuoven perässäni. Kävin vielä tarkistamassa takasillan olevan kunnolla kiinni, ennen kuin hyppäsin kuskin paikalle ja starttasin auton.
"Miksi sun piti hankkia näin helposti lastautuva hevonen? Se teidän edellinen ruuna käveli koppiin vaikka yksin", Aleksi huokaisi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
"No pitäähän sitä elämässä nyt vähän haasteita olla", sanoin miehelle naurahtaen, ja pyyhkäisten itsekin kuumaa ja kosteaa otsaani.

Koko lastausepisodiin kului ruhtinaalliset kaksi tuntia, ja toiset kaksi kuluivat ajomatkaan. Vastoin odotuksiani saavuimme kuin saavuimmekin Myrttisuon pihaan puolen päivän pintaan. Parkkeerasin mahdollisimman syrjään, jotta ajoneuvoyhdistelmä ei olisi kenenkään tiellä, ennen kuin sammutin auton ja astuin ulos. Trailerista alkoi heti kuulumaan kovaa ryminää ja kolinaa, joten pyysin Aleksia laskemaan takasillan sillä välin, kun menin sivuovesta sisään tervehtimään Crixusta. Ori pällisteli ensin uteliaan ja sitten närkästyneen näköisenä, ja alkoi potkimaan etuseinää. Ärähdin orille, joka lopetti kolistelun ja ryhdyin irrottamaan sitä seinästä kehuessani sitä samalla. Aleksi huikkasi olevansa valmis, ja annoin luvan avata takapuomin. Crixus peruutti vauhdikkaasti mutta tikkusuoraan trailerista ulos, ja sillalta pois päästyään se kajautti ilmoille äänekkään ja uljaan kuuloisen hirnahduksen. Taputin kirjavaa kevyesti kaulalle, ja aloin kuikuilemaan ympärilleni tallin omistajan löytämisen toivossa. Hyvin pian rakennuksesta, jonka oletin tallirakennukseksi, astui ulos lämpimästi hymyilevä brunette.
"Moikka! Te olittekin juuri ajoissa, löysittekö helposti perille?" nainen kysäisi edelleen hyvin ystävällinen ilme kasvoillaan.
"Joo, reittiohjeet olivat jopa mulle ja surkealle suuntavaistolleni riittävän selkeät", naurahdin.
"Mä olen Benny, tuo on Aleksi ja tämä tässä on Crixus", jatkoin osoittaen kutakin vuorollaan. Crixus alkoi heti tepastelemaan levottomana, jolloin Siguriksi esittäytynyt nainen lähti näyttämään karsinapaikkaamme. Karsina oli tilava ja mukavan valoisalla paikalla, ja talli muutenkin vaikutti yhtä viihtyisältä kuin silloinkin, kun kävin paikkaan tutustumassa. Suljin Crixuksen sen uuteen karsinaan ja riisuin kuljetussuojat, ja ori ryhtyi heti syömään karsinaan valmiiksi tuotuja heiniä.
"Mä ajattelin, että sillä on hyvä olla tekemistä sen aikaa, että saatte tavarat purettua", Siguri vastasi ilmeisesti hieman hämmentyneelle ilmeelleni. Kiitin naista, ja kysyin samalla, minne voisin raahata puoli omaisuuttani. Siguri näytti varustehuoneesta meille varatun kaapin sekä satuloiden ja suitsien paikat, jotka painoin mieleeni.
"Haluat varmaan purkaa tavarat ensin, niin mä jätän teidät rauhaan. Jos tarvitsette apua, niin mä olen tuolla tallin toisella puolella siivoamassa karsinoita!" Siguri sanoi iloisesti, ja katosi satulahuoneen toisesta ovesta ulos kiitettyäni häntä taas. Seuraavaksi suuntasin takaisin autolle, jossa ryhdyimme Aleksin kanssa purkamaan tavaroita ja viemään niitä satulahuoneeseen omille paikoilleen.

Kun auto oli purettu ja tavarat aseteltu järjestykseen, kävin etsimässä Sigurin ja kysäisin Crixuksen tarhapaikasta. Nainen osoitti tyhjää aitausta, jonne voisin viedä orhini. Suuntasinkin siis Crixuksen karsinalle, jossa se pyöri jo levottomana edestakaisin - heinät olivat loppuneet ja sisällä oli kamalaa olla yksin. Kietaisin orin turvan yli ketjunarun, ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Crixus ravasi vierelläni hitaasti ja levottomasti, ja jouduinkin pysäyttämään ja pyöräyttämään sen muutaman kerran ympäri, kun vauhti rupesi yltyä liiaksi. Lopulta pääsimme oikeaan tarhaan, jossa päästin orin irti ja suljin portin huolellisesti. Viereisissä tarhoissa oli muitakin hevosia, jotka hirnahtelivat vuorollaan Crixukselle, joka ravaili ympäri tarhaa häntä pystyssä leijuvin askelin, kuin mikäkin arabiori. Se hirnahteli kuuluvasti muille hevosille, jotka hetken päästä menettivät mielenkiintonsa ja jatkoivat syömistä tai auringon ottoa. Jäin hetkeksi seuraamaan Crixuksen liitelyä, kunnes sekin kyllästyi ja suuntasi tarhassa olevalle heinäkasalle. Naurahdin hevoselleni, sanoin hiljaiset heipat ja suuntasin sitten vielä Sigurin luokse juttelemaan tallin käytännöistä ja aikatauluista. Hyvän tovin juteltuamme ja kysyttyäni, minne trailerin voisi jättää, suuntasin takaisin autolle. Parkkeerasin trailerin Sigurin osoittamaan paikkaan, jonka jälkeen lähdin ajamaan kohti kotia, pelkääjän paikalla nuokkuvan Aleksin kanssa.
Tästä se virallinen ja toivottavasti kunnollinen yhteinen elämä Crixuksen kanssa siis alkaisi.

Crixuksen ja mun tallipaikanvaihdoksesta oli kulunut noin kuukausi. Täpläpylly oli kotiutunut hyvin, ja pakko myöntää, että itsekin olen viihtynyt vallan mainiosti Myrttisuossa. Tallikerrat ovat sujuneet vähän vaihtelevalla menestyksellä, Crixuksen kanssa uusien ratsuoppien harjoittelu kun ei aina ole ihan sitä ruusuisinta hommaa.. Tai eipä se ole sitä oikeastaan koskaan. Välillä musta tuntuu, että mulla on käsissäni kovemmankin luokan prinsessatamma, eikä mikään nuori ori, sillä siihen malliin knabin nenään tuntuu uppoavan hernepalkoja ja -peltoja. Onneksi suuremmilta vastoinkäymisiltä ollaan vältytty, heppa on pysynyt terveenä ja pääosin hyväntuulisena (ainakin ulkoillessaan).

Mulla oli tänään harvinaisen paska työpäivä ihanien aasiakkaiden ansiosta, ja pelkkä ajatus tallille lähdöstä sai mut huokaisemaan helpotuksesta. Hevoset ja talliympäristö olivat mulle niin terapeuttinen juttu, että pystyin unohtamaan kaikki muut ajatukset ja murheet tallipihan ulkopuolelle, ja keskittyä täysillä sen hetkiseen tekemiseen. Olin alkuun ajatellut lähteväni vauhdikkaaseen maastoon Crixuksen kanssa, mutta hetken pohdiskeltuani tulin siihen lopputulokseen, etten voisi maastoilla koko viikkoa, vaan töitäkin olisi tehtävä. Kentän puolella nimittäin. Niimpä ajatus rentouttavasta maastolenkistä vaihtui ei-niin-rentouttavaan koulutreeniin, jos sitä nyt siksi voi sanoa...
Myrttisuon pihaan päästyäni parkkeerasin auton ja lampsin talliin viemään pienet evääni jääkaappiin ja tsekkaamaan, oliko muita paikalla. Ja olihan siellä, neljä ihmistä joista tunnistin kaksi - Sigurin ja Axelin - mutta kaksi muuta olivat mulle tuntemattomia naamoja. Porukalla näytti olevan kiihkeät keskustelut kesken jostain aiheesta, jonka törkeästi keskeytin esittäytymällä tuntemattomille naisille. Blondipäinen nainen kertoi nimekseen Nicky, ja tummatukkainen taas esittäytyi Werryksi. Liityin hetkeksi juttelemaan olympiaratsastusaiheesta, johon en tosin juuri mitään osannut sanoa, kun en olympialaisia ollut juurikaan seurannut, kunnes suuntasin ulos hakemaan Crixusta.

Laitumet olivat kynitty jo melko tyylikkään lyhyeksi, mutta osa hevosista sai ulkoilla vielä niissä. Crixus kuului näihin hevosiin, ja viheriöllä mua olikin vastassa orin itse tuunaama ja uudelleenasettelema kuraloimi, jonka se oli saanut niskaansa massiivisien sateiden saavuttua seudulle. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin syvään, ja jäin tuijottamaan hieman epäuskoisena niin kovin uljasta kirjavaani, joka oli jännästi muuttunut liejunruskeaksi niiltä osin, kun sen karvaa näkyi. Muun muassa koko vasen kylki, kaula kokonaan ja harja siinä mukana. Huokaisin vielä kerran, ennen kuin avasin portin ja kävelin rauhassa hurjan ravipinkauksen jälkeen pörheänä seisovan Crixuksen luo. Ori kuvitteli selvästi olevansa kovinkin uljas villiori viittoineen ja mutakuorrutuksineen, sillä se seisoi kaula komeasti kaarella lähes yliryhdikkäänä, kun se nuuhkaisi kättäni teatraalisesti pöristen. Naurahdin hevoselle hiljaa, rapsutin sen mutaista poskea ja kiepautin ketjunarun turvan ympäri ja kiinni, myöskin kummasti väriään vaihtaneeseen riimuun.
Matka talliin oli kovin vauhdikas ja lennokas, eikä Crixus tainnut kävellä askeltakaan. Se pomppi ja leijaili vierelläni ja ympärilläni, ja saimmekin upotettua lyhyeen matkaan lähes kymmenen minuuttia, kun kävimme pientä vääntöä siitä, missä talutettavan kuuluisi kävellä ja kenen määräämää vauhtia. Eipä sillä, että asialla mitään vaikutusta olisi ollut, mutta yritinpähän kuitenkin.

Vihdoin talliin päästyämme kiepautin Crixuksen suoraan käytävälle ketjuihin, ja aloin suoristelemaan ja irrottelemaan uuden muotoilun saanutta loimea. Crixus heilui ja elämöi tylsän toimenpiteen aikana, mutta malttoi kuitenkin pitää suurin piirtein koko ajan kaikki neljä jalkaa maassa. Loimesta selvittyäni kävin hakemassa harjapakin, ja ryhdyin jynssäämään. Hommahan ei ollut mikään mukavin, Crixuksen otsaan vaikutti kasvavan hetki hetkeltä suurempi uloke, kun se hermostui mukamas liian kovakouraisesta kumisuan pyörittelystä. Itsepähän tämän aiheutti, joten kärsiköön myös. Välillä tosin jouduin pitämään taukoa ja vaihtamaan pehmeämpään harjaan, kun kaviot ja hampaat alkoivat käymään turhan kärkkäinä mua kohti. Kun orin karva oli kutakuinkin mutavapaa, vilkaisin jalkoja. Ja siirsin hevosen pesariin. Luojan kiitos Crixus tykkää vedestä ja pesusta, eikä sitä haittaa jalkojen jynssäys noin muutenkaan, sillä muutoin puhdistusoperaatiossa olisi luultavasti kestänyt pieni ikuisuus. Mäkin sain toki oman osani vedestä ja pesusta, kun mokoma orinkuvatus pääsi kahmaisemaan letkun päästä kiinni ja taittamaan sen juuri sopivasti kohti mua.
Crixus alkoi vihdoin näyttämään taas vähän tiikerinkirjavalta eikä mutapanssaroidulta virtahevolta, joten kipaisin hakemaan ratsastusvarusteet hevosen hilluessa käytävällä. Nappasin mukaani muutaman leivänpalan, kun kuulin käytävällä melkoista kolinaa, jonka aiheuttajasta ei ollut epäilystä. Jäin seisomaan varusteiden kanssa muutaman metrin päähän orista, joka kuopi lattiaa tyytymättömänä ja siirteli takapuoltaan puolelta toiselle. Kun Crixus vihdoin seisahtui, ja pysyikin rauhassa paikoillaan, kävelin sen luokse ja annoin leivänpalan palkkioksi rauhassa seisomisesta. Ei se sitä luultavasti tosin edes tajunnut, mutta taas, ainakin yritin.

Kun hevonen ja meikäpoika oli varustettuina ja valmiina hommiin, talutin Crixuksen kentälle, joka näytti yllättävän hyvältä siihen nähden, miten paljon viimepäivinä oli satanut. Koska ilma oli nyt melko vakaan oloinen ja aurinkokin pilkahteli välillä pilvien lomasta, päätin karaistuttaa hienohelmaani märälle kentälle. Selkään tosin nousin jo kentän ulkopuolella välttääkseni turhan kuran keräämisen saappaisiini ja satulaan, mutta Crixusta se toki ei paljoa lohduttanut.
Ori käveli hyvin inhoavan oloisena ja tahmeana eteenpäin - vaikka se vedestä tykkäsikin, ei märkä ja lätisevä kenttä ollut yhtään kiva juttu. Kirjavan nihkeilystä piittaamatta vaadin sen liikkumaan hyvässä vauhdissa eteen, ja seilailemaan ympäri kenttää hyvän tovin pitkin ohjin. Pitkien alkukäyntien jälkeen keräilin ohjat tuntumalle ja hain hetken yhteisymmärrystä hevosen kanssa sopivan pehmeästä tuntumasta, ja aloin sen jälkeen työstämään pysähdyksiä ja kevyitä asetuksia ja lyhyitä väistätyksiä. Pohjan inhottavuudessa oli sentään se hyvä puoli, että nyt ei ainakaan tarvinnut pelätä jarrujen puuttumista. Päin vastoin, sillä sain olla patistamassa hevosta liikkumaan paremmassa tempossa ja tahdissa vähän väliä. Haettuani ratin, jarrun ja kaasun toiminnat kuntoon siirsin Crixuksen raviin. Ohjan annoin valua hieman pidemmäksi, jotta hevonen sai liikkua matalassa ja pidemmässä muodossa, ja pidin huolen, että vauhti oli suht reipas. Crixuksen kanssa kun kouluhommat oli helpointa aloittaa melko vapaamuotoisilla alkuraveilla ja -laukoilla, ennen kuin siltä alkaisi vaatimaan yhtään enempää. Seilailimme ympäri kenttää reippaassa kevyessä ravissa erilaisia ratsastusradan teitä molempiin suuntiin ja useamman kerran, kunnes siirsin orin käyntiin ja keräsin hetkeksi taas ohjaa hieman lyhyemmäksi. Seuraavaksi vuorossa oli nimittäin laukka, jonka nostoissa Crixus tarvitsi vielä reilusti tukea myös kädeltä, vaikkakin sisäohja saakin roikkua aina lähes löysällä nostotilanteessa. Kun laukka nousi ja tahti muuttui sopivan reippaaksi ja pyöreäksi, annoin hevosen liikkua taas matalammassa muodossa. Crixus käyttikin tilaisuuden hyvin ja venytteli selkäänsä ja kaulaansa, kun ohjasin sitä laukkaamaan ovaalihkon muotoisella uralla kevyessä istunnassa. Reippaiden laukkaverryttelyiden jälkeen molempiin suuntiin siirsin kirjavan raviin, työstin sitä hetken hieman lyhyemmässä muodossa siirtymisten, asetusten ja taivutteluiden muodossa, kunnes pidimme pitkin ohjin kävellen tauon. Crixus pärski jo huomattavasti tyytyväisemmän oloisena, eikä sitä näyttänyt enää haittaavan pohja yhtä paljoa, kuin aluksi.
Huilitauon jälkeen ryhdyin ratsastamaan kolmikaarista kiemurauraa käynnissä, tehden pysähdykset aina suoristuksiin eli pituushalkaisijan päälle. Crixus malttoi yllättävän hyvin seisoa, ja se pysähtyi pitkälti kokonaan istuntaa käyttämällä. Nämä pienet onnistumiset olivat niin mukavia nuoren ja toisinaan kiukuttelevan elikon kanssa, kun homma toimii niin pienillä avuilla kuin lähestulkoon voi. Kun kiemuran kaarien koot hahmottuivat paremmin ja kirjava taipui kaarissa hyvin ja tasaisesti rungostaan, siirryin tekemään kuviota ravissa ilman pysähdyksiä. Suorat keventäen, mutta itse kiemura mentiin harjoitusravissa, joka aiheutti Crixukselle pieniä kiukkukohtauksia muutamaan otteeseen, kun painoni horjahti välillä väärään suuntaan. Pääasiassa homma kuitenkin sujui hyvin, ja pian rupesin tekemään pysähdyksien paikoille neljän askeleen käyntisiirtymät. Raviin siirtyessä Crixus tuppaa aina jännittymään herkästi, joten yritin nyt keskittyä erityisesti pysymään itse rentona ja pitämään avut mahdollisimman kevyinä ja pehmeinä, joka tuottikin hiljalleen tulosta. Parin kierroksen jälkeen Crixus teki siirtymät hienosti hyvin kevyillä pohjeavuilla ja hidastukset pelkällä istunnalla, enkä voinut kuin kehua nuorta. Seuraavaksi muutin tehtävää niin, että ryhdyin tekemään laukannostot viimeiselle kaarelle tultaessa suoristuksen yhteydessä, ja laukka jatkui aina kiemuran alkuun lyhyelle sivulle saakka. Tässä vaiheessahan homma levisi niin sanotusti reisille, laukka kyllä nousi hienosti, mutta lähestulkoon heti sen seurauksena oli järjetön kaninloikka eteen ja vinoon, joka aiheutti tasapainoni horjahtamisen ulkopuolelle. Siitähän Crixus vasta närkästyi, ja reagoi horjahdukseen loikkaamalla vielä vähän lisää sivuun, ja pläts - Benny yli laidan! Tai satulan. Suustani alkoi ryöppymään melkoinen sarja mitä hienoimpia kirosanoja ja kiroamisia, kun pyyhin naamaani kurasta.
"Koni perkele..." mutisin kömpiessäni mutakylvystä ylös ja seuratessani katseellani villisti ympäri kenttää loikkivaa ja ilakoivaa knabstrupia. Luojan kiitos kentän portti oli kiinni, muuten olisi voinut olla vielä vähän jännemmät paikat. Hetken Crixuksen perseenlennätystä ja mutapaakkujen singauttelua seurattuani muistin taskussani olevat leivät, jotka kaivoin esiin ja aloin rahisuttelemaan niitä vastakkain houkuttelevasti samalla kun aloin lepertelämään ällöimelällä äänellä jo pelkkään laukkaamiseen tyytyneelle orille. Crixus kirmasi kovin, kovin pörheänä ja piskuinen häntä soihtuna luokseni, joka sai tilanteesta huolimatta pienen hymyn kasvoilleni - vaikka suurin syy luoksetuloon olikin kädessäni olevat leivät, oli se silti kiva juttu. Kävelin rauhallisesti orin kiinni ja tungin sille leivät suuhun, samalla kun nappasin ohjista kiinni. Sen enempiä aikailematta hyppäsin mutahousuineni selkään, ja pistin orin tekemään sellaisia kiemuroita ja kuvioita, ettei ollut tosikaan. Hetken mutkittelun ja taivuttelun jälkeen tein väistöpätkän uralle, ja nostin lopuksi vasemman laukan. Crixus oli taas ottamassa vauhdikkaampaa loikkaa eteenpäin, mutta ehdin jämähtämään takamukseni kanssa satulaan ja tehostamaan jarrua pidättämällä ohjalla, joka taasen aiheutti askeleen eteensuuntautumisen sijasta hyvin mielenkiintoisen tuntuisen ja korkean loikan. Pidin istunnan tiiviinä ja huolehdin jalalla eteen liikkumisesta, ja sen jälkeen Crixus tyytyikin laukkaamaan tylsästi uraa pitkin. Muutaman kierroksen oria laukkuutettuani temponvaihteluiden kera siirsin sen taas raviin, ja otin uuden yrityksen kiemurauratehtävän kanssa. Tällä kertaa homma sujui hyvässä tasapainossa ja ilman mitään koikkaloikkia, joten toistin homman vielä pariin otteeseen ennen loppuverryttelyihin siirtymistä.

Takaisin talliin päästyämme sain osakseni naurunpurskahduksin höystettyjä kysymyksiä, että mitä ihmettä mun naamalle ja vaatteille kävi. Tilanteesta aiheutunut harmitus ja vitutus olivat laantuneet niin pian, että itselleni naureskellen kerroin tapahtuneesta uteliaille kasvoille. Hoidin Crixuksen ripeästi pois, tein nopsat leipävenyttelyt ja nakkasin sille uuden, vähän napakamman kuratakin niskaan ja kävin viemässä sen ulos. Takaisin pihalle päästessään se jopa käveli rauhassa vierelläni, ehkä sitä hävetti aikaisemmat pelleilyt... Tai sitten itsenäinen laukkaspurttailu vaati veronsa. Luultavasti niin. Tallissa putsasin vielä reippaaseen tahtiin housujeni välityksellä komean mutakerroksen saaneen satulan ja roiskeista osumia saaneet suitset, jonka jälkeen kävin huikkaamassa lähteväni hyppäämään järveen. Tai tarkemmin ottaen kyllä suihkuun, mutta se järveen hyppääminen olisi voinut olla vähän nopeampi ratkaisu. Niin vaatteille kuin mullekin.

Jännittävät ajat koittivat, kun ilmoittauduin Crixuksen kanssa 23.9. vieraalla tallilla tapahtuvaan syysmaastoon. Epäilyksistäni huolimatta reissu oli erittäin mukava ja onnistunut, kiitokset Nuppulanharjun porukalle ja tietysti myös Crixukselle, joka yllätti fiksulla käytöksellään!

Olin koittanut kärkkyä ilmoituksia lähellä olevista tapahtumista, joihin kehtaisimme Crixuksen kanssa lähteä. Nuori orinretale on kehittynyt ihan mukavaa tahtia niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta maastoilu ja lastaus ovat edelleen jänniä tilanteita, joita pitäisi treenata enemmän. Muutaman tovin jouduin pohtimaan, uskallanko pistää ilmoittautumista, kun bongasin ilmoituksen syysmaastoreissusta Nuppulanharjun tilalla. Nielin kuitenkin epäilykseni ja tadaa, parin päivän päästä oltiinkin matkalla kohti kyseistä tallia. Olin saanut ihanalta tallinomistajaltamme Sigurilta avustusta houkutushevosen muodossa Crixuksen lastauksessa, joten hommaan meni "vain" reilu puoli tuntia.

Perille päästyämme jätin Crixuksen vielä hetkeksi koppiin öykkäröimään siksi aikaa, kun kävin ilmoittautumassa Nuppulanharjun omistajattarelle. Sippe kertoi suunnitellun aikataulun, jonka jälkeen suuntasin takaisin traikun luokse purkamaan täpläpyllyistä hevostani. Crixus rymisteli kopista vauhdikkaasti ulos, jonka jälkeen se keskittyi pälyilemään melko hermostuneesti ympärilleen äänekkäiden hirnahdusten kera, mutta se onneksi hiljeni muutaman vastaushirnahduksen saatuaan. Sitaisin orin tukevasti trailerin kylkeen kiinni, ja ryhdyin riisumaan kuljetussuojia jaloista. Tämän jälkeen pyyhkäisin orin karvan pikaisesti harjalla puhtaaksi, nakkasin tavalliset suojat jalkoihin, ja varustin hevosen valmiiksi. Pian koko ryhmä olikin valmiina lähtemään, ja pikaisen jonon muodostuksen jälkeen lähdimme liikkeelle.

Sää oli mitä mainioin, vähän kirpeäilmainen syyspäivä, aurinko paistoi ja lämmitti hieman aina aurinkoisimmissa kohdissa. Crixus käveli edelleen vähän jännittyneenä, mutta rauhassa jonon jatkona. Mutkittelevaa metsäpolkua jatkui hyvän tovin, ja hiljalleen Crixus malttoi rentoutua enemmän. Pian kuitenkin käännyimme polulta leveämmälle ja tasaisemmalle tielle, jossa oli tarkoituksena ottaa pian ravia. Keräilin ohjia paremmalle tuntumalle, hengitin muutaman kerran syvään ja valmistauduin mahdolliseen koikkelehtimiseen, jota Crixus aina silloin tällöin esitti vieraassa ympäristössä ja etenkin maastossa. Nuori ori kuitenkin yllätti, ja siirtyi täysin rauhassa rentoon ja reippaaseen raviin, ja pian maltoin itsekin rentoutua sen verran, että kirjava sai hieman pidempää ohjaa venyttääkseen kaulaansa paremmin. Tovin ravattuamme otimme hetkeksi seis, ja Sippe kertoi pian eteen tulevista maastoesteistä, jotka sai halutessaan hypätä tai ohittaa. Päätin olla rohkea, ja ainakin yrittää moisia suursuorituksia vireän ratsuni kanssa - Crixus ei tosin ikinä ollut hypännyt maastossa kaatunutta, nuorta koivunrunkoa kummempaa, joten sen reaktio hommaan saattoi olla mitä tahansa.

Ensimmäisenä tuli pari tukkiestettä, noin polvenkorkuisia, mutta huomattavasti massiivisemman näköisiä kuin tavalliset puomit. Odotimme hyvän matkan päässä kaikki omaa vuoroa, ja meidän vuoromme tultua nostin reippaan ravin, ja pidin istunnan melko tiiviinä. Crixuksen korvat sojottivat niin vahvasti eteen, etten edes tiennyt sen olevan mahdollista... Esteen lähestyessä ori meinasi jäädä tuijottelemaan tukkia, mutta napautin pohkeilla ponnistuskohdalla orin kylkiin, ja se singahti melkoiseen loikkaan luultavasti silkasta hämmenyksestä. Hyppyä ei siis tyylikkyydellä eikä taidokkuudella pilattu, mutta yli mentiin! Kehuin Crixusta vuolaasti, joka ravasi pää korkealla ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Jatkoimme suoraan seuraavalle tukille, jolle Crixus meinasi taas jäädä jumittamaan, mutta sopivalla hetkellä patistettuani se hyppäsi kuin hyppäsikin sen yli. Vähän paremmin kuin edellisen, mutta melkoisella hirvenloikalla edelleen. Viimeisenä oli edessä vesieste, jonne sentään saattoi vain kävellä. Annoin Crixukselle pidempää ohjaa, ja ori pysähtyi lähelle veden reunaa nuuhkuttelemaan ja puuhkuttelemaan kummallisen suurta lätäkköä. Puristin varovasti pohkeita sen kylkiin, ja hetken epäröityään ori loikkasi suoraan veteen, tehden melkoisen loiskauksen. Veteen päästyään Crixus tajusi että se tosiaan oli vettä, ja vesi on ihanaa ja parasta, ja ori alkoi roiskuttelemaan vettä etujaloillaan. Ryhdyin äkkiä hoputtamaan kirjavaa eteen, sillä seuraavaksi se olisi hyvinkin saattanut heittää polvilleen tai suoraan kyljelleenkin... Vedestä pois päästyämme en voinut kuin kehua naurun siivittelemänä pöhkö ratsuani, joka oli heti paljon rennompi päästyään leikkimään hetkeksi vedessä.

Kaikkien selvittyä esteistä ehjin nahoin jatkoimme matkaa rennossa käynnissä. Maisemat olivat mahtavat, ja lämmin syysaurinko väritti metsää vielä entistä kauniimman väriseksi. Maisemanihailun ja käyntipätkän jälkeen saavuimme pitkälle suoralle, jonka alussa Sippe käski kaikkia keräämään ohjat ja valmistautumaan reippaaseen laukkaan. Crixus jännittyi taas, ja kun edellä olevat hevoset lähtivät jylistämään lennokasta laukkaa eteen, tuli knabbipojalle kiire. Crixus suorastaan loikkasi kiireellä laukkaan, ja lähti pinkomaan melkoista vauhtia muiden hevosten perään. Ryhdyin heti ottamaan oria kiinni ja himmailemaan vauhtia hallitummaksi, ja päästyään taas toisia lähemmäs kirjava malttoikin taas kuunnella vähän paremmin. Tässä vaiheessa ehdin itsekin rentoutua, ja niin teki myös Crixus - ori selvästi nautti reippaasta laukasta suoralla, kun sen ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin vauhdikkaaseen menoon.Vauhdikkaan ja hauskan nelistyspätkän jälkeen siirryimme taas käyntiin, ja jatkoimme matkaa kapeammille poluille. Hiljalleen matka jatkui komean kallion päälle, jossa ihailimme hetken maisemia, ennen kuin matka taas jatkui Laukkavuorelta alas. Tasaisemmalle maalle päästyämme ravasimme tovin peltojen reunaa pitkin, ennen kuin aloimme olemaan sen verran lähellä Nuppulanharjua, että oli aika siirtyä taas käyntiin ja kävellä loppumatka pitkin ohjin.

Loppumatka sujui rennosti ja rauhassa, enkä voinut olla hymyilemättä kuin idiootti. Crixus oli yllättänyt mut totisesti, olemalla niinkin rauhallinen ja fiksu vieraiden hevosten ympäröimänä, vieraassa ympäristössä. Tilalle päästyämme kiipesin alas selästä, riisuin nopeasti orin varusteet ja nakkasin sille villaloimen selkään ja kuljetussuojat jalkaan. Nappasin varustekaapista valmiiksi tekemäni kaura-porkkana-omena-ämpärin, jota ajattelin käyttää houkuttimena Crixukselle. Ori yllättikin mut täysin - se käveli koppiin lähes suoraan! Ensimmäinen kerta koko meidän yhteisen historian aikana... Taisi olla jännä reissu pienelle pojalle. Suljettuani hevosen koppiin ja saatuani kopin ovet kiinni, kävin vielä kiittämässä ja sanomassa heipat Sipelle, jonka jälkeen suuntasin takaisin autolle kotimatkaa varten.