Seljasaaren Riento - kuollut 16.03.2019

Virallinen nimi Seljasaaren Riento
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Väri, säkäkorkeus Rautias, 154cm
Syntynyt, ikä - kuollut 01.01.2014, 30v - kuollut 16.03.2019
Rekisterinumero VH14-018-0108
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja, kasv. Seljasaaren Kartano
Koulutustaso ko. va B, re. 80cm
Painotuslaji Koulupainotus
Saavutukset KTK-II, SLA-II, KRJ-I

Luonnekuvaus

Seljasaaren Riento on soma ja sosiaalinen tamma jonka kanssa on helppo toimia. Tamma ei hötkyile tai säiky turhia, eikä kilpahevosen sukujuuristaan huolimatta ole minkäänlainen kuumakalle myöskään selästä käsin. Päinvastoin, tamma tahtoisi vain ottaa rennosti ja edetä elämässä ilman stressiä.

Hoitotilanteissa Riento on oikein mukava käsitellä. Lupsakka tamma ei ole moksiskaan hoitajan tekemisistä, vaan käyttää aikansa jalkojen leputtamiseen ja satunnaiseen torkkumiseen. Tammalta saa puhdistaa kaviot, siirtää mihin tahtoo ja muutenkin hoitaa aivan miten tykkää, sillä Riento ei pane vastaan oikein mitään. Sitä voi halutessaan pitää myös henkilökohtaisena halinallena, sillä tamma on oikein mielissään saadessaan rapsutuksia ja satunnaisia herkkujakin. Ruualle tamma onkin melko perso, ja satavarma keino saada tamma sisälle tarhasta onkin kauraämpärin heilutteleminen portilla. Satuloitaessa tamma saattaa hieman nyrpistää nenää, sillä se ei oikein välittäisi satulavyön kiristämisestä. Mitään uhkailua kummempaa se ei kuitenkaan tee, vaan tyytyy pian kohtaloonsa ja antaa hoitajan satuloida sen loppuun ilman vastaväitteitä.
Talutustilanteissa Rientoa saa välillä olla vähän hoputtamassa, sillä se ei yleensä millään jaksaisi pitää kiirettä. Tamman lupsakka elämänasenne on kuitenkin loppupeleissä mukava piirre, sillä se ei myöskään ole moksiskaan minkäänlaisista ulkoisista ärsykkeistä. Olkoot vaikka hormonihöyryissä hirnuva jalostusori tai linnunpelätin keskellä tallipihaa, Riento ei ole moksiskaan.

Ratsastaessa tamman rauhallisuus on toki positiivista, mutta välillä siltä soisi löytyvän vähän enemmän omaa eteenpäinpyrkimystä. Tamma ei nimittäin ole mikään vauhtiveikko, vaan sitä saa varsinkin alkuverryttelyssä olla kannustamassa eteen välillä ihan raipallakin. Jos Riento unohtuu haahuilemaan sitä saa kyllä ihan reilusti muistuttaa, että nyt oltiin tekemässä töitä eikä haahuilemassa päättömästi pitkin kenttää mummoravissa. Kun tammaa saa hieman heräteltyä siitä alkaakin löytyä jo enemmän liikettä, ja pohjimmiltaan se onkin oikein taitava kouluratsu. Sen välinpitämättömyys ulkoisia häiriötekijöitä kohtaan on ehdottomasti hyödyllinen piirre, sillä tamman saa näin pienellä vaivalla motivoitua työntekoon. Kun se on ensin herätetty Riento onkin miellyttämishaluinen ja kaikin puolin mukava ratsu, jonka askeleissa on helppo istua.

Kilpailupaikoilla Riento on kuin kotonaan, eikä siis ihmettele edes hälinää tai uusia hevosia. Se on verryttelyssä aluksi tuttuun tapaan hieman tahmea, mutta niin kuin kotonakin, myös kisapaikalla sen saa pienellä vaivalla työskentelyn makuun. Lastaustilanteissa ei tamman kanssa yleensä koidu mitään ylimääräistä työtä, vaan raudikko kävelee traileriin kuin vettä vain. Sen voi huoletta kuljettaa niin yksin kuin yhdessä muiden hevosten kanssa, ja se onkin oikein fiksu matkustaja.

© Penelopeia

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevostammojen kantakirjaustilaisuus 20.04.2016
(R) 17 + 17 + 17 + 19 = 70p KTK-II

Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 15.10.2018
6,5 + 40 + 25 + 20 + 10,5 = 102p KRJ-I

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.05.2018
12 (3-3-3-3) + 19 + 23 + 20 + 5 = 79p SLA-II



Sukutaulu

i. Milkan Joviaali
sh, 157cm, klm | SLA-I, KRJ-I, YLA2
ii. Fiktion Joosu
sh, 154cm, m | KTK-III, KRJ-I, SV-I, YLA2
iii. Nokikylän Joonatan
sh, 146cm, m | VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II, SLA-III, YLA3
iiii. Pieni Leijonamieli
sph, 147cm, m
iiie. Magnolian Milja
sh, 149cm, rt
iie. Sannin Lotta
sh, 153cm, prt | KRJ-I, SLA-II, YLA2, jälkeläisluokka B
iiei. Laulun Voima
sh, 151cm, trn
iiee. Leija-Lotta
sh, 155cm, rt
ie. Kastanjetin Viola
sh, 164cm, prt | KRJ-I, ERJ-III, SLA-II, YLA2
iei. SS Kelmi
sh, 154cm, rt | KRJ-IV, YLA3
ieii. Jaatinen
sh, 152cm, rt
ieie. Lahja-Toive
sh, 152cm, rt
iee. NS Odessa Theodora
sh, 158cm, rt
ieei. Tähtisumun Veijari
sh, 155cm, rt
ieee. Omppu
sh - kadonnut
e. Seljasaaren Romanssi
sh, 151cm, rt | KTK-II
ei. Moon Aarre
sh, 148cm, vprt | VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II
eii. Moon Ärräpää
sh, 155cm, prt | VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, SLA-I, SV-II, YLA2
eiii. Samoilija
sh, 149cm, rt | VIR MVA Ch, KTK-III, SLA-I*, KRJ-II, YLA1
eiie. Neiti Kesäheinätär
sh, 162cm, rt | Ch, KTK-III, KRJ-II, SLA-I, YLA2
eie. Moon Silmäterä
sh, 172cm, rt | Ch, KTK-III, SLA-I, ERJ-II, SV-II, YLA2
eiei. Hovi-Niko
sh, 154cm, rt | KTK-III, SLA-III, YLA2
eiee. Sumun Kaipaus
sh, 163cm, rt | ERJ-II, YLA2
ee. Wuorelan Varjokas
sh, 154cm, prt | VSN Ch, KTK-III
eei. Kajo-Varjo
sh, 150cm, vkk | VIR MVA Ch, KTK-II, KRL-II
eeii. Peltopyy
sh, 154cm, tprt | Ch, KTK-III, YLA2
eeie. Aino-Kaisa
sh, 146cm, vprt | KRJ-II, YLA2
eee. Fiktion Myy
sh, 157cm, prt | KTK-III, SV-I
eeei. AGH Tuulenpuuska
sh, 162cm, rt | KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I, SLA-I, YLA2, VPA3, jälkeläisluokka A
eeee. Lilla My
sh, 151cm, tprt | KRJ-IV

Jälkeläiset

s. 03.02.2017 t. Turmeltajan Roihia, i. Fiktion Jouku s. 25.01.2018 o. Turmeltajan Karmivaali, i. Turmeltajan Karnevaalikato
s. 06.11.2018 o. Turmeltajan Ruisranne, i. Turmeltajan Ruisrenttu

Kilpailutiedot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 2.61 p. Kouluratsastuksessa tasolla 6
Nopeus ja kestävyys: 2.72 p.
Kuuliaisuus ja luonne: 1041.70 p.
Tahti ja irtonaisuus: 1361.66 p.
Tarkkuus ja ketteryys: 0.37 p. VRL:n profiilisivu

Päiväkirja & valmennukset

05.03.2018 Kouluvalmennus, valmensi VP

"Jaa, että kenttäratsastajalla ihkaoikea kouluhevonen. En mä tiedä, uskoisinko mä tätä. Ja mitä vielä, onko sulla ihan oikeasti koulusatula persuksen alla?" mä hihitin dookielle, joka oli noussut seljasaarelaisen tamman selkään.
"Mä en kestä katsoa, kun sulla on pitkät jalustimet! Ootko ihan varma, että osaat edes keventää koulusatulassa?" jatkoin irvailua ratsastajalle, joka jo näytti melko hapanta naamaa.

Dookien verrytellessä ratsuaan kaikissa askellajeissa ryhdyin tutkailemaan tamman perusliikkumista ja dookien tekemistä.
"Sehän näyttää varsin kivalle, ja sillä on ihanan tahdikkaat askellajit. Varsinkin nyt ravissa ja laukassa sä voisit pyytää sitä kuitenkin inan rehellisemmin eteen, sillä nyt se tikittää tollaista ponivauhtia eteen ilman, että se liikkuu oikeasti koko kroppansa läpi. Jes, paljon parempi! Ja hienoa, sä muistit samalla antaa kädellä tilaa. Taputa sitä ja itseäsi."

Tänään tarkoituksenamme oli tehdä melko intensiivinen treeni laukan parissa, sillä aloitimme varsinaisen treenaamiseen keskihalkaisijalla, jonka keskipisteessä tehtiin laukanvaihto.
"Muista säilyttää tuki sekä vasemmalta että oikealta, ja katsoa suoraan eteesi, jotta sä saat oman painopisteen kanssa tuettua sen suoruutta. Jos se punkee jommalle kummalle pohkeelle ennen vaihtoa, ratkaise se ensin ja tee vasta sitten vaihto, vaikka menisitkin keskipisteen ohi. Niin me saadaan aikaiseksi parempia, sujuvampia vaihtoja", ohjeistin ratsastajaa ja jatkoin, "jes, hyvä, riittää. Anna sen kävellä hetki, ja lähdetään sitten tulemaan sulkuväistöä siksak-kuviolla. Tämä on ihan oikeasti hankala ja vaativa liike, joten ratsasta sitä sulkua rauhassa, valmistele väistö ja anna sille aikaa kerätä pää ja jalat mukaan ennen, kuin lähdet ratsastamaan sulkua uuteen suuntaan."

Vaikka olin odottanut sulkuväistön olevan yksi katastrofi, dookie ja Riento hoitivat homman alusta loppuun asti erittäin mallikkaasti. Sulku tuli kuin vanhalta tekijältä ja vaihdotkin olivat pääsääntöisesti varsin laadukkaita.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen