Kuuralehdon Nilos - kuollut 09.04.2018

Virallinen nimi Kuuralehdon Nilos
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus Tummanpunaruunikko, 159cm
Syntynyt, ikä - kuollut 25.02.2016, 21v - kuollut 09.04.2018
Rekisterinumero VH16-018-0687
Omistaja, kasvattaja dookie VRL-04373, Turmeltaja,
kasv. Kuuralehto
Koulutustaso ko. he B, re. 120cm
Painotuslaji Estepainotus
Saavutukset KTK-III, SLA-II, ERJ-II, SV-I

Luonnekuvaus

Tämä upea ruunikko kiinnittää laitumella leijaillessaan (kyllä, leijaillen, muistinko jo mainita häikäisevistä askellajeista) varmasti jokaisen hevosihmisen huomion ja myös eläimistä mitään tietämättömän, onpa sitä kerran eräs ohikulkenut liikemieskin kehaissut, kun kiiruhti ohi salkku kainalossaan. Harmi vain, että yleensä Nipsulla ei ole aikaa esitellä liikkeitään, kun orin elämä on niin kauhean kiireistä. On varattava aikaa syömiselle, nukkumiselle ja likaantumiselle, sillä onko hei mitään parempaa kuin riemastuttaa omistaja saapumalla luokse kahden sentin pölymutamikäliekerroksella kuorrutettuna!
Hoitaessa hevosella on pilkettä silmäkulmassa ja se on aina keksimässä uusia ohjelmanumeroita. Milloin hoitaja liiskataan seinään, milloin napataan takin selkämyksestä kiinni ja milloin avataan tämän lettikampaus. Nipsu asettuu kyllä napakalla komennuksella, näyttää hetken katuvalta ja sitten jatkaa taas uutta intoa saaneena. Hoitohetket ori leikkii kuin pikkulapsi ja kaikki vahingonteko on sille suurta hupia. Kuolaimet ovat välillä mahdottoman vaikea ottaa suuhun, kun leuat sattuvat lukittumaan juuri sopivalla hetkellä... Hoitaja saakin aina tovin kutitella suunpieliä ja tunkea vaikka koko käden hammaslomasta, kunnes ruunikko kyllästyy ja avaa vihdoin kitansa. Satulaa laittaessa ori väistelee tyylikkäästi ja nopeasti aina hoitajasta poispäin, mikäli tilaa vain on. Kärsivällisyydellä Nipsunkin saa kyllä varustettua ja valmiiksi töihin, mutta siihen voi mennä aina hetki.
Taluttaessa Nipsu on aika eloisa kaveri. Se saattaa välillä testata taluttajan hereilläoloa liimaamalla kaikki neljä jalkaa maahan tai loikkaamalla sivulle kuin säikähtäen jotakin. Oikeastihan Nipsu ei pelkää yhtään mitään, kunhan jekkuilee aikansa kuluksi. Paikalleen jumiutunutta hevosta ei myöskään saa vetämällä liikkeelle, vaan sitä pitää joko houkutella ruualla tai vauhdittaa narun hännällä takapuolelle. Jos ruunikon saa huomaamaan, että määräysvaltaa ei suinkaan luovuteta sille, kulkee se nätisti vierellä.

Ratsuna Nipsu on kunnon työmaa sellaiselle ratsastajalle, joka ei ole orille ennestään tuttu ja joka ei ole vielä ansainnut hevosen kunnioitusta. Ori yrittää kusettaa epävarmoja ratsastajia ihan kaikin keinoin ja onkin saattanut monta kyytiläistään itkun partaalle. Ainoa nappi mikä Nipsulla toimii on kaasu, mutta kaikki muut nappulat on varustettu tekstillä "epäkunnossa". Hevonen ravaa ja laukkaa kuuliaisesti eteen, mutta tuskin hidastaa saatika tekee mitään keskittymistä vaativaa. Päälle jäävä moottori ei ole ongelma pelkästään niiden ratsastajien kanssa joilla Nilos ei toimi, vaan myös hyvät ratsastajat saavat tehdä töitä pidättävien apujen kanssa. Erityisesti pysähdykset ja hitaampaan askellajiin siirtymiset ovat haastavia. Tutuilla ja osaavilla ratsastajilla ruunikko toimii jarruja lukuunottamatta moitteetta ja on yritteliäs ratsu. Ei Nipsu toki aina kaikilla ole eteen kaahottava jyrä, vaan riittävän jämäkkä ja alusta asti kovan rotin pitävä ratsastaja saa tästäkin ruunikosta toimivan ja kohtuullisen herkän ratsun, joka ei kovin vaativiin kiemuroihin taivu tai jaksa keskittyä, mutta perushommiin sen taidot riittävät mainiosti.
Esteillä Nipsu on omaa luokkaansa. Se on nopea ja sillä voitetaan aikaratsastukset, joihin usein päästäänkin kilpailuissa, sillä ruunikko on myös tarkka jaloistaan ja harvoin ottaa puomeja alas. Ainoa mutta esteitä hypätessä on Nipsun kuumuminen. Se suorittaisi tehtävät vaikka yksinään ja hyppää rohkeasti millaisesta paikasta tahansa, eikä kyse olekaan siitä, että kuumuminen jotenkin huonontaisi suoritusta. Se siinä vain on, että ratsastajalle saattaa tulla vähän orpo olo täysillä kaahailevan orin selässä, ja toki orin mantra "vauhti korvaa laadun" osoittautuu aina silloin tällöin vääräksi, kun askeleet eivät sovikaan sarjan väliin tai lähestyminen menee liian vauhdin takia pipariksi. Kun kuski pysyy kylmäpäisenä ja pitää huolen, että vauhtimittari pysyy jossain määrin hallituissa lukemissa, on Nipsu melkoinen rusettihai esteiden parissa.
Maastossa Nipsu ei ole se mukavin kaveri, sillä ruunikon mielestä maastoillessa tulisi aina mennä täysiä kaikkialla, missä on vähääkään suoraa tietä. Se kuumuu hyvin herkästi ja kierrokset jäävät myös vahvasti päälle, vaikka sen kanssa ei kaahailtaisikaan yhtään - tuntuu, että käyntimaastot saavat sen kierrokset nousemaan entistä enemmän, kun ori ei saakkaan mennä mieluistaan vauhtia.

Traileriin lastatessa Nipsu heittäytyy toisinaan vähän itsepäiseksi ja yrittää kovasti olla menemättä autoon ihan vain huvin vuoksi. Jos sitä vähän lahjoo ja houkuttelee herkuilla, se astelee sisälle vikkelästi. Kisapaikoilla ori ei jaksa pelleillä, sillä sen huomio menee vilkkaan alueen seuraamiseen ja tammoille huuteluun. Lämmittelyissä sen keskittyminen on yleensä jossain ihan muualla kuin ratsastajassa, joten on ehdottoman tärkeää saada ori kuuntelemaan ennen suorituksen alkamista, etteivät koko kisat mene pipariksi. Jos vastaanottimet saadaan oikealle taajuudelle, on Nipsu melko varmasti sijoilla tuloksissa. Jos taas hommat eivät ala sujumaan verryttelyssäkään, niin.. no, ainakaan sijoitus ei ole lähimaillakaan kärkipäätä.

© Salazar, muokannut dookie

Meriitit ja saavutukset

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 20.03.2016
rakenne 5,8, suku 10, käytöskoe 15 = 30,8 SV-I

Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.05.2017
12 (3-3-3-3) + 25 + 24 + 22 + 11 = 94p SLA-I

Suomenhevosorien kantakirjaustilaisuus 30.09.2016
17 + 16 + 17 + 16 = 66p KTK-III

Esteratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 28.02.2018
6,5 + 41 + 22 + 20 + 9,5 = 99p ERJ-II

Sukutaulu

i. Kuuralehdon Nietos
sh, 162cm, rn | ERJ-I
ii. Nuu
sh, 165cm, vprt | ERJ-I, SLA-II, YLA2
iii. Nuutti evm
sh, 168cm, rt
iiii. Naskari evm
sh, 170cm, m
iiie. Toivon-Typy evm
sh, 159cm, rt
iie. Vaapukka evm
sh, 157cm, rn
iiei. Vinskeri evm
sh, 162cm, m
iiee. Tähti-Viola evm
sh, 153cm, rn
ie. Velhon Aaveriina
sh, 152cm, rn
iei. Haamu-Eversti evm
sh, 160cm, rt
ieii. Herraeversti J.S. evm
sh
ieie. Hakan Ramonella evm
sh
iee. Velhon Lukelina evm
sh, 151cm, m
ieei. Velhon Lukas evm
sh
ieee. Kersantti Karoliina evm
sh
e. Villahaan Rustiina
sh, 155cm, rt
ei. Aapelin Nappi
sh, 158cm, prt
eii. Aapeli evm
sh, 158cm, rt
eiii. Aramiino evm
sh, 156cm, m
eiie. Tähti-Suukko evm
sh, 154cm, rt
eie. Nokaliina evm
sh, 155cm, prt
eiei. Pyrintö evm
sh, 156cm, vrt
eiee. Nomiina evm
sh, 151cm, tprt
ee. Rimpula
sh, 156cm, vrt
eei. Tahto-Vire evm
sh
eeii. Tahto-Virne evm
sh
eeie. Eerika evm
sh
eee. Rinkeli evm
sh
eeei. Riiviö evm
s
eeee. Enkeliini evm
sh

Jälkeläiset

s. 23.02.2017 o. Adinan Nissius, e. Runon Juliet s. 18.05.2017 t. Huvitutin Hiisi, e. Moon Hulina

Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkitty vain sijoitukset!

26.04.2016 - VSN - tuomarinäyttely, tuom. Spookiness - RCH, 37,5p

ERJ
01.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 2/30 02.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 3/30
02.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 3/30 04.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 1/30
04.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 4/30 06.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 4/30
06.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 1/30 10.05.2016 - ERJ - Muskettisoturit - 120cm - 4/30
01.07.2016 - ERJ - Turmeltaja - 120cm - 2/29 02.07.2016 - ERJ - Turmeltaja - 120cm - 1/29
02.07.2016 - ERJ - Turmeltaja - 120cm - 1/29 07.07.2016 - ERJ - Yemene - 120cm - 1/29
07.07.2016 - ERJ - Yemene - 120cm - 4/29 08.07.2016 - ERJ - Yemene - 120cm - 4/29
13.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 5/40 13.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 2/40
14.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 1/40 16.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 1/40
22.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 1/40 24.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 5/40
25.07.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 6/40 17.08.2016 - ERJ - Overload - 120cm - 1/30
17.08.2016 - ERJ - Overload - 120cm - 5/30 17.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 1/50
18.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 6/50 19.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 2/50
20.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 6/50 21.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 1/50
23.08.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30 24.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 4/50
25.08.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 2/30 25.08.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30
26.08.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30 27.08.2016 - ERJ - Huvitutti - 120cm - 5/50
14.09.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30 18.09.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30
27.09.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 4/30 08.10.2016 - ERJ - Hiprakka - 120cm - 8/75
16.10.2016 - ERJ - Iowa - 120cm - 2/30 16.10.2016 - ERJ - Hiprakka - 120cm - 8/75
12.10.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30 17.10.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30
02.11.2016 - ERJ - Iowa - 120cm - 2/30 03.11.2016 - ERJ - Iowa - 120cm - 1/30
06.11.2016 - ERJ - Iowa - 120cm - 3/30 25.11.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 2/30
27.11.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30 28.11.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30
02.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 1/30 05.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 5/30
06.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30 10.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 4/30
21.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 4/30 22.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 5/30
25.12.2016 - ERJ - Vähäpelto - 120cm - 3/30 31.08.2017 - ERJ-CUP - Hukkapuro - 120cm - 5/129
VSR
31.05.2016 - VSR-CUP - Esteratsastus - 120cm - 1/14 30.09.2016 - VSR-CUP - esteratsastus - 120cm - 4/22
31.08.2017 - VSR-CUP - esteratsastus - 120cm - 2/10 30.09.2017 - VSR-CUP - esteratsastus - 120cm - 2/12
30.11.2017 - VSR-CUP - esteratsastus - 120cm - 1/12

Päiväkirja & valmennukset

26.04.2017 Estevalmennus, kirjoitti miivi

Iltapäivän ensimmäinen valmennus alkoi kahdelta, ja silloin dookie marssitti kentälle Nipsun, ruunikon suomenhevosorin. Olin koonnut esteet jo valmiiksi ratsukkoa varten, joten ratsukon kävellessä alkukäyntejä vaihdoin muutaman sanasen dookien kanssa. Ratsukon aloittaessa alkuverryttelyt he saivat ottaa heti mukaan verryttelyn muutaman ravissa suoritettavan kavaletin, joillaa he pääsivät keskittymään askelpituuden sääitelyyn. Sitä tarvittaisiin valmennusta varten rakentamallani radalla. Ratsukon suoritettuaa verryttelyn pois alta saivat he hypätä muutaman linjan erikseen ennen koko radan hyppäämistä, hakien tuntumaa isompien esteiden ylitykseen. Kun he siirtyivät radalle, meni muutama ensimmäinen hyppy lähestymisineen oikein hyvin. Nipsu liikkui kovassa vauhdissa, mutta se ei vielä siinä vaiheessa haitannut lähestymisiä. Jo ensimmäisen hyppykerran viimeisillä esteillä orin vauhti lähti kuitenkin kiihtymään liikaa, ja radan lopettavalla sarjaesteellä puomit kolisivat. Koko loppu valmennus menikin lähinnä vauhdinsäätelyssä, emmekä päässeet suorittamaan sen kummempia tekniikkaharjoituksia.

02.05.2017 Estevalmennus, kirjoitti miivi

Edellinen valmennus, jonka olin Nipsulle pitänyt, oli mennyt lähinnä orin kiihtyvää vauhtia hallitessa. Tänään toivottavasti pääsisimme treenailemaan jotakin muuta. Ainakin verrytteelyjen perusteella Nipsulla ei ollut tänään niin paljoa vauhtia kuin viimeksi, se oli hypännyt verryttelyesteetkin oikein mukavassa, reippaassa mutta hallitussa laukassa. Ratsukon aloittaessa radan hyppäämisen seurasin hieman jännittyneenä, kuinka Nipsu lähtisi jatkamaan muutaman ensimmäisen esteen jälkeen. Onneksi Nipsu ei lähteny kiihdyttelemään liiaksi, vaan jäi etenemään reippaassa laukassa, joka oli kuitenkin koko ajan dookien kontrollissa. Näin pääsimme keskittymään kaikessa rauhassa valmennuksen pääpointtiin, huolellisten lähestymisten suunnitteluun. Tosin Nipsu yhä kiihdytteli pariin kertaan niin, että puomit lensivät ja sain puistella päätäni, mutta pääasiassa se kulki oikein hyvin ja kuunteli ratsastajan antamia apuja.


Turmeltaja on virtuaalitalli - tämä on virtuaalihevonen