Sukutaulu

i. Zima Vek oli 160cm rautias budjonnyinhevosori Latviasta, mutta se tuli tunnetuksi kenttäratsastuskilpailuissa ympäri Euroopan. Ori menestyi kenttäratsastuksessa todella hyvin ja sillä oli tekniikka kunnossa. Valitettavasti hevosen omistaja ei ollut kunnianhimoinen ja Zima Verk pääsikin kilpailemaan harvoin. Kuitenkin kun ori pääsi kentälle, sijoitus oli taattu. Oria kuvattiin työnarkomaaniksi, jonka kanssa ei päässyt helpolla. Ori oli reipas ja teki kaiken kunnolla loppuun asti, mutta ilmaiseksi se ei antanut mitään. Zima Verk oli todella monipuolinen ja taitava, mikä tekikin siitä loistavan kenttäratsun. Eläkepäivilleen ori myytiin muualle sen selkävaivojen alkaessa vaivata. Hevonen pääsi vielä hieman puskailemaan, mutta jälkeläiset jäivät siihen neljään kappaleeseen, sillä sitä ei voinut enää astutuksissa käyttää. Omistaja halusi kaiken tapahtuvan luonnollisesti, jos jotain oli tapahtuakseen. Zima Verk lopetettiin sen pahojen selkävaivojen takia vain vuosi myynnin jälkeen ja kuollessaan hevonen oli 22-vuotias.

ii. Leto Vek oli vaaleanrautias budjonnyinhevosori, jolta löytyi korkeutta 161cm. Leto Vek oli komea ori, jolla kilpailtiin lähinnä kouluratsastuksen parissa. Kovinkaan paljon menestystä ei hevoselle tullut, mutta mitä muutakaan voi olettaa hieman puolikoulutetulta, hieman liian innokkaalta ratsulta. Ori ei tiennyt sanaa jarru ja sen kanssa monet olivatkin maastossa pulassa orin kiitolaukatessa pitkin maita ja mantuja. Ratsastajan tuli olla tiukka ja hereillä koko ajan ja muistutella siitä, kuka oli pomo. Leto Vek oli kuitenkin mukava ja lempeä oripoika, jonka kanssa oli miellyttävä touhuta vaikka karsinassa. Ratsastettaessa ori oli myös mukava, kunhan muisti, ettei jarruja välttämättä ollut. Jälkeläisiä orilta löytyy vain 2, jotka ovat ihme kyllä rauhallisempia kuin isänsä. Leto Vek lopetettiin vain 17-vuotiaana syynä vaikea lannehalvaus ja sen hetkiset omistajan rahaongelmat.

ie. Lljubov Vek oli 159cm korkea punarautias budjonnyinhevostamma Latviasta. Tammalla kilpailtiin este- ja kenttäratsastuksessa ja molemmista sen kanssa kahmittiin sijoituksia lähes kaksin käsin. Hevosen kuvattiin olevan todella reipas, tavoitteellinen ja kunnianhimoinen, eikä siltä puuttunut taitoja. Hevonen oli monipuolinen ja mukava ratsu, mutta sopi vain kokeneemmille käsittelijöille sen lievän kuumuvuuden takia. Lisäksi Lljubov Vek meni sekaisin, jos ratsastaja oli epävarma tai osaamaton. Tamma vaihtoi omistajaa muutamaan otteeseen ja päätyi lopulta Venäjälle eläkekotiinsa. Jälkeläisiä hevonen jätti jälkeensä neljä, kolme Latviassa ja yhden Venäjällä. Lljubov Vek kuoli ähkyyn 21-vuotiaana ja oli kova menetys silloiselle omistajaperheelle, joka oli ostanut tamman 3 kuukautta aikaisemmin.

e. Dusya oli kaunis punaruunikko 161cm korkea budjonnyinhevostamma Venäjältä, jolla kilpailtiin lähinnä kenttäratsastuskilpailuissa hyvin sijoittuen. Tammaa kuvattiin lempeäksi muuten, mutta tuliseksi ratsastettaessa. Dusya ei sopinut kokenemattomammile, vaan päätyi aina kokeneempien käsiin sen temperamenttisuuden takia. Kun tamma sanoi, että mennään, niin silloinhan mentiin, ellei ollut tiukka ratsastaja keikkumassa satulassa. Erityisesti hevonen rakasti maastoreissuja ja kun pääsi vielä hyppimään maastoesteitä, niin reissu oli täydellinen. Dusya oli monipuolinen ratsu, jonka kanssa oli mukava tehdä töitä. Tamma ei hätkähtänyt lähes mistään, joten se oli varma kumppani kilpailukentille. Hevonen suoritti tasaisen varmasti ja sen kanssa keräiltiin mukavasti sijoituksia eri puolilta Eurooppaa. Jälkeläisiä Dusya jätti jälkeensä viisi kappaletta ja se kuoli viimeisen varsansa synnyttämiseen 19-vuotiaana. Varsalle onneksi löydettiin kuitenkin korvaava emä.

ei. Ljod Vek oli ruunikko 161cm korkea budjonnyinhevosori, jota kuvattiin tuliseksi ja mahdottomaksi hevoseksi. Mahdoton se ei kuitenkaan omistajansa silmiin ollut, mutta hän olikin ainoa, joka sai orin haluttuun kuriin. Ljod Vek oli todellinen yhden ihmisen hevonen. Ori oli hieman kärsimätön, mutta kun sen sai keskittymään, lopputulos oli silmiä hivelevää. Hevosella kilpailtiin lähinnä kouluratsastuskilpailuissa, mutta muutamat este- ja kenttäkilpailut käytiin läpi niissäkin pariin otteeseen sijoittuen. Kouluratsastus oli kuitenkin tämän orin ”se juttu” ja siinä se pärjäsi hurjan hyvin, lähinnä Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Jälkeläisiä orilta löytyy neljä kappaletta ja niistä jokainen kilpailee tavoitteellisesti koulukentillä ympäri Eurooppaa. Ljod Vek kuoli tapaturmaisesti kolarissa vain 17-vuotiaana.

ee. Verochka oli punarautias, 160cm korkea budjonnyinhevostamma. Tamma oli lempeä ja hyväsydäminen hevonen, jonka kanssa pärjäsi kuka tahansa. Verochalla kilpailtiin kenttäratsastuksessa muutama vuosi, kunnes tamman omistaja myi sen paikalliseen ratsastuskouluun sen jalkavaivojen takia. Hevonen kuntoutettiin ihmeen nopeasti ja se pääsi olemaan tuntiratsu kaiken tasoisille ratsastajille. Tamma teki pitkän uran ratsastuskoululla ja oli monen lempihevonen. Verocha pääsi myös kokeilemaan ylläpitohevosen elämää eräänä kesänä, mutta tamma palasi sieltä niin huonossa kunnossa, että kokeilut jäivät sitten siihen. Jälkeläisiä tammalta löytyy kaksi kappaletta ja hevonen kuoli vanhuuteen ratsastuskoululla rakkaiden hoitajiensa ympäröimänä 28-vuotiaana. © Dimma

• Jälkeläiset
• Kilpailumenestys
• Päiväkirja

• Syntynyt	Varsa	Emä	Omistaja
  01.10.2015	t. Priton Nika	Nemiran	Cee
  04.01.2017	t. Priton Klavdiya	Spyashchaya Krasavitsa	Priton Budyonnys
  20.01.2017	o. Priton Zero	Roža	Priton Budyonnys

• KERJ - 46 sijoitusta, 0 Cup-sijoitusta

  27.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 5/40 26.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 2/40 25.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 4/40 19.04.2017 Mörkövaara, CIC1 5/30 17.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 4/40 15.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 3/40 15.04.2017 Mörkövaara, CIC1 5/30 11.04.2017 Mörkövaara, CIC1 5/30 08.04.2017 Priton Budyonnys, CIC2 1/40 30.03.2017 Brotherhood, CIC2 2/20 24.03.2017 Brotherhood, CIC2 1/40 20.03.2017 Ventos, CIC1 4/30 19.03.2017 Colosseum, CIC1 4/38 18.03.2017 Zurück, CIC1 1/25 17.03.2017 Kärmeniemi, CIC1 1/40 17.03.2017 Tuiskula, CIC1 3/30 15.03.2017 Valeron Stud, CIC1 4/30 14.03.2017 Colosseum, CIC1 2/38 15.03.2017 Brotherhood, CIC2 1/20 13.03.2017 Brotherhood, CIC2 1/20 12.03.2017 Brotherhood, CIC2 2/20 11.03.2017 Kärmeniemi, CIC1 4/40 11.03.2017 Zurück, CIC1 3/25

  11.03.2017 Tuiskula, CIC1 2/30 11.03.2017 Hengenvaara, CIC1 3/30 07.03.2017 Priton Budyonnys, CIC2 2/28 07.03.2017 Hengenvaara, CIC1 3/30 05.03.2017 Hengenvaara, CIC1 2/30 01.03.2017 Hengenvaara, CIC1 3/30 25.02.2017 Brotherhood, CIC2 4/23 23.02.2017 Brotherhood, CIC2 3/23 18.02.2017 Metsovaara, CIC2 4/25 15.02.2017 Cadogan Ponies, CIC1 5/40 14.02.2017 Cadogan Ponies, CIC1 4/40 12.02.2017 Metsovaara, CIC2 2/25 10.02.2017 Brotherhood, CIC2 4/23 09.02.2017 Brotherhood, CIC2 2/23 31.01.2017 Priton Budyonnys, CIC2 2/21 30.01.2017 Priton Budyonnys, CIC2 3/21 28.01.2017 Priton Budyonnys, CIC2 3/21 26.01.2017 Brotherhood, CIC2 2/12 24.01.2017 Brotherhood, CIC2 3/12 27.01.2016 Shadow, CIC2 3/34 26.01.2016 Shadow, CIC2 3/34 25.01.2016 Shadow, CIC2 3/34 01.10.2015 Zurück, CIC2 2/22

• 16.01.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti Oresama

  "Älä nyt oo noin suolanen", maanittelin Zoloa, joka ei suostunut ottamaan yhtäkkiä kuolaimia suuhunsa, vaikka aina ennen se oli ne ottanut. Dramaattisesti huokaillen ja vihaiselta näyttäen, mutta kuitenkin. Tällä kertaa se vain käänsi päänsä pois ja taisi se pyöritellä silmiäänkin, vaikka ehkä kuvittelin. Sama toistui, vaikka pesin kuolaimet sille sen juomakipossa niin, että se varmasti näki. Lopulta tuli aikaraja vastaan. Yhteen hevoseen ei voinut käyttää millään loputtomasti aikaa, kun jono muita odotti satuloimista. Otinkin Zolon pään niskalenkkiin, asettelin kuolaimet sen vihaiselta viivalta näyttävän suun tienoolle ja kutittelin sitä hammaslomasta. Kun suu ei vieläkään auennut, työnsin peukaloni sen suupielestä sen kitaan ja painoin kitalakea lujasti. Kun suu aukesi, laitoin suitsien lukot ripeästi kiinni, ettei Zolo keksisi taas jotain. Zolo näytti sydänjuuriaan myöten loukatulta. "Älä oo ton värinen", kehotin sitä reippaasti, kun nostin satulan sen selkään. Tiesin, että Zolo pääsisi hyppäämään tänään, ja viikkojen kuluessa olin jo huomannut, että siitä se piti, vaikka muuten sitä tuntuikin harmittavan ihan kaikki, etenkin minä, kun annoin sen mielestä liian vähän ruokaa ja hain haasta aina kesken parhaiden nokosten. Ori ei varmasti olisi ollut niin vastahakoinen, jos olisin osannut kertoa sille, että tänään se menisi esteitä. Totuus muuten valkeni Zololle, kun talutin sitä kentälle. Aluksi vedin sitä perässäni ohjista ja se yritti jarrutella pää matalalla. Kun se havaitsi esteet kentällä, sen aivoista kuului melkein havaittava naksahdus ja yhtäkkiä se pomppi iloista raviaskelta ohitseni kuin olisi ollut varsa taas. Jouduin pyörittämään sitä tallipihassa kunnes se rauhoittui.

  18.01.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti Oresama

  Yhtenä iltana alkoi ihan järkyttävä lumimyräkkä, vaikka talven piti olla jo lopussaan. Ensin taivas oli ihan kirkas, mutta kun alkoi hämärtää, tuuli yltyi ja maahan alkoi kasautua lunta hälyyttävän nopeasti. Silloin kännykkäni soi, ja vaikka työvuoroni oli jo ohitse, vastasin tallimestarille. Hän tiesi, etten vieläkään puhunut kauhean hyvää venäjää harjoittelusta huolimatta, ja toisteli siis kolmea sanaa niin kuin kaltaiselleni kielipuolelle täytyykin tässä tilanteessa: tallille, myrsky, kiire. Niin minä hyppäsin autoon, ja lyhyen ajomatkan aikana keli kävi niin kamalaksi, että päätielläkin oli mentävä viittäkymppiä. Kaikki hakivat hevosia sisään juosten. Hakojen portit heiluivat tuulessa. Riimunaruja makasi pitkin käytäviä ja tallissa oli sellainen sotku, ettei niin kauheaa näkyä olekaan. Käskemättäkin käsitin, että nyt on hevoset saatava sisään, ja otin maasta riimunaruja. Ensin juoksin Zolon luokse.

  Zolo oli haassaan yksin. Sen tarhakaverit oli haettu jo, mutta se oli jätetty, ja tiesin heti, miksi. Vaikka portti oli auki ja maailma myrskyssä tosi pelottava, Zolo vain seisoi haan nurkassa kuin ö-kirjain aapisen laidassa ja pureksi jotain. Sitä ei haitannut yhtään, vaikka sen ympärillä oli sirkus. Vaikka kuinka kutsuin, se ei tullut luokseni, ja minunkin teki mieli jättää se odottamaan. En kuitenkaan voinut, koska silläkin oli varmasti kylmä, ja pian se kuolisi, kun oksa tai jokin iskeytyisi siihen tuulen takia. Menin siis hakaan, vaikka niin ei saakaan tehdä. Maanittelin Zoloa sitä lähestyessäni ja rapisuttelin purkkapussia taskussani. Ori kuitenkin vain katseli levollisesti haan ulkopuolella juoksevaa nuorta hevosta, joka oli karannut riimunaru perässään liehuen. Sain Zolon helposti kiinni.

  Jostain syystä ori tuntui havaitsevan järkyttävän myrskyn heti haan ulkopuolelle päästyämme. Se hyppi ja pomppi kuin peto. Kun pidin riimunarun löysällä, se seurasi minua tallia kohti, vaikka sinkoilikin samalla puolelta toiselle kauhuissaan. Kun se hyppäsi takajaloilleen, vedin narusta niin kovasti kuin jaksoin, ja heti kun sen kaikki neljä jalkaa olivat taas maassa, peitin sen pään kaulahuivillani. Sen jälkeen se käveli, kun ei enää voinut muuta. Kun Zolo oli vihdoin karsinassaan vahingoittumattomana, mutta kauhuissaan ja kylmissään, ehdin vihdoin auttamaan muita hevosia. Perehtyisin orin terveydentilaan tarkemmin vasta sitten, kun kaikki olisivat sisällä.

  19.02.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoitti Jannica

  “Mitä sie Zolo teet” naurahdan saapuessani orin karsinan kohdalle. Se nostaa kyllästyneen näköisenä katseensa kielen jäädessä ulkopuolelle roikkumaan laiskasti. Hetken minua tarkkailtuaan mielenkiinto katoaa ja se jatkaa nautiskellen suolakivensä tuhoamista. “Taitaa selkeästi olla tekemisen puutetta” sanon huvittuneena, kun kannan varusteet karsinalle. “Mentäiskös myö maastoon tänään” kysyn samalla kun vaihdan saappaita jalkaani, orilta tietenkään vastausta saamatta. Saatuani sen ähisten hoidettua (ja orin yritettyä näykkiä ainakin kymmenen kertaa satuloidessa) talutan ison orin pihalle ja nousen jakkaran päältä kyytiin. Kiristettyäni vyön ja säätäessäni jalustimet juuri ja juuri sopiviksi reikien loputtua kesken (tuttu juttu…) suuntaamme tutulle maastoreitille, jonne sarqqu on varmuuden vuoksi piirtänyt reitin, vaikka vannookin oriin osaavan reitin kuin omat taskunsa.

  Parikymmentä minuuttia käveltyämme tulemme lenkkipolulle, joka on sopiva pohjaltaa, kiristän hieman ohjastuntumaa ja nostan ravin, ensimmäisessä puskassa on mukamas jotain outoa ja ori tekee loikan vasemmalle. Kiristän entisestään ohjaa, pistän pohkeet tiukemmin kylkiin ja puhisen orille jotakin sen suuntaista kuin “elä jaksa nyt”. Se ilmeisesti riittää ja loppulenkki sujuu kuin rasvattu. Otamme matkalla kotiin jopa laukkapätkän suoralla, joka menee hienosti, vaikka oria saakin hieman innostaa reippaampaan ilotteluun. Hienotapainen herra. Loppumatkan kävelemme rauhallista tahtia ja uskallan tarjota rauhoittuneelle orille jo hieman löysempää ohjastuntumaakin.