Fn - KTK-III - 3 Star Prospect
Virallinen nimiAntikvarkki "Vaakku"
Syntymäaika (täyttänyt 8v)04.12.2012, 14v (8v 04.12.2016)
Rotu, sukupuoliSuomenhevonen, ori
Säkäkorkeus, väri167cm, tummanruunikko
RekisterinumeroVH13-018-0913
OmistajaOriginals, VRL-04374
KasvattajaTuomas Joki, Suomi
Painotustyöajot
Koulutustasoko. heB, re. 80cm, me. 70cm

Antikvarkki, tuttujen kesken ihan vain Vaakku, on oikea herrasmies. Vaikka orimaista pörheyttä ja uhkua löytyy, ei Vaakku silti ole pohjimmiltaan mitenkään vaikea tapaus. Yleensä se uskoo jo pienestäkin muistutuksesta että nyt otetaan iisisti, eikä Vaakun kanssa tarvitsekaan käydä niitä perinteisiä kädenvääntöjä pomon paikasta: ukko tietää itsekin että pääsee helpommalla jos ei lähde päällepäsmäröimään ja kokeilemaan onneaan. Jos tosin käsittelijä on uusi ja selvästi arastelee, saattaa kiusaus käydä liian suureksi ja Vaakku lähteä vähän äijäilemään — mukavasta luonteestaan huolimatta se ei siis ole aivan aloittelijaystävällinen, ei ainakaan siinä tapauksessa että kyseinen henkilö jännittää. Rennon ja luottavaisen ihmisen kanssa Vaakkukin ottaa lungisti, tämä hevonen peilaa siis hyvin vahvasti käsittelijänsä olemusta.

Ratsuna tai kärryjen edessä Vaakku on reipas, mutta sitäkin kuuliaisempi. Se on hyvin tarkka istunnasta ja painoavuista ja suusta kiinni ottaminen saa orin välillä jopa hermostumaan, mikä selittää varsin vahvasti Vaakun välillä lähestulkoon surkuhupaisan raviuran. Valjaissa ori on mukava ja lennokas ajaa tasantarkalleen niin kauan kunnes suusta ottaa kiinni puolikkaan sekunninkaan liian pitkään — silloin menee Vaakun kuppi totaalisen nurin. Ratsastettuna Vaakku on helpompi, sillä suusta ei tarvitse ottaa välttämättä lainkaan tuntumaa orin kuunnellessa tarkkana ratsastajansa istuntaa. Työajossa ori on oikean kuskin kanssa oikein toimiva menopeli, vaikka vähän vaihtelevalla menestyksellä. © Latu

Sukutaulu

i.Jätti-Bosoni
sh, 167cm, rn
ii. L.T. Goljatti
sh, 168cm, prt
iii. Luotto-Teko sh, 170cm, prt
iie. Tuumiksija sph, 159cm, rt
ie. Fermioni
sh, 160cm, prn
iei. Hissen Ukko sh, 164cm, rn
iee. Tieteentekijäsh, 159cm, tprt
e. Vuokon Annika
sh, 156cm, rn
ei. Kiljunen
sh, 159cm, prt
eii. Tossavainen sh, 163cm, tprt
eie. Neidon Pyörähdyssh, 155cm, rt
ee. Sumu-Vuokko
sh, 157cm, vrn
eei. Sata Lasissash, 157cm, rt
eee. D.N. Katselmus sh, 153cm, vrn

i. Jätti-Bosoni oli jo maitovarsana aikamoinen jötkäle, joten nimi ei olisi voinut olla sopivampi. Jykevärakenteinen Bosoni olisi käynyt enemmänkin työhevosesta, mutta ennätyksenä siltä löytyy silti 25,7aly ja useampia voittoja. Ori kantakirjattiin loppujenlopuksi T-linjalle ravurinurastaan huolimatta, ja uran jälkeen se siitosorin tehtävien lisäksi hoiti myöskin metsän siistimisen isäntänsä kanssa. Suomenhevonen parhaimmillaan!

ii. L.T. Goljatti oli nimensä mukaisesti suurikokoinen ja massiivinen ori, ja samaa ominaisuutta se periytti myöskin melkein kaikille jälkeläisilleen, varsinkin oreille. Goljatiin ennätys on 24,0ke, joten mikään huippujuoksija se ei ollut. Hyvä luonne sekä kantakirjaus kolmannella palkinnolla auttoivat kuitenkin tammanomistajia löytämään tiensä Goljatin luokse, joten orilta löytyy pitkä liuta varsoja, niin juoksijoita kuin ratsujakin. Goljatti nukkui pois luonnollisen kuoleman kautta 26-vuotiaana.

ie. Fermioni ei ollut välttämättä mikään unelmahevonen kipakalla luonteellaan varustettuna, mutta kovaa se juoksi: 22,4ake ennätyksenä ja voittoprosentti on huimat 60%, joten on sanomattakin selvää että Fermionin varsat menivät kuumille kiville. Surullista onkin että tamma poistui aivan liian aikaisin tästä maailmasta katkaistuaan jalkansa kesälaitumilla temutessaan, jättäen jälkeensä surevan ihailijajoukon sekä orpovarsan.

e. Vuokon Annika on myöskin kaunis ruunikko suomineito, jolta Antikvarkki on perinyt suuren läsinsä. Tamma juoksi keskinkertaisen uran 28,2aly, siirtyen 6-vuotiaana pois radoilta. Annika on tehnyt tähän mennessä yhteensä 3 varsaa, joista vain yksi on jatkanut raviuralle. Muista on tullut käyttökelpoisia ratsuja, kuten myöskin Annikasta itsestäänkin: radoilta poistuttuaan sitä lähdettiin uudelleenkouluttamaan ratsuksi, ja tamma on sijoittunut muutaman kerran 60-80 cm luokissa.

ei. Kiljunen, ennätys 25,4aly, on sporttimallinen ja sutjakka suomenori vilkkaalla luonteella varustettuna. Punarautias tähtipää oli aikamoinen sähikäinen niin kotitarhassa kuin radallakin, mikä kostautui kylläkin välillä laukkoihin sortumisena. Kiljunen on kantakirjattu juoksijalinjalle III-palkinnolla.

ee. Sumu-Vuokko on väriltään hieno vaaleanruunikko, jota pangare-kuvio vaalensi vielä enemmän. Tamma on taustaltaan ravisukuinen, mutta se itse ei koskaan startannut radoilla: Vuokko koulutettiin ratsuksi ja toimi jonkun aikaa myöskin ratsastuskoululla opetushevosena ennen kuin 11-vuotiaana myytiin harrastekaveriksi. Vuokolla on vain yksi varsa, tamma Vuokon Annika. © Latu


Jalostusinfo

s. 26.09.2013, t. Hopeasuru, e. Surumuisto

s. 02.12.2013, o. Ihme-Atomi, e. Simpsakka

s. 22.06.2014, o. Pitkärannan Antimoni, e. Tähti-Taivas

s. 01.07.2014, t. Neitoperhonen, e. Voikukka

s. 27.10.2015, t. Rohkean Hulahula, e. Hurra-Leija

s. 23.10.2017, o. Ralli-Atomi, e. Riemu-Rella

Vaakku on tarjolla jalostukseen evm sukuisille tammoille.
Vaakku periyttää
-  ruunikkoa väriään
-  reipasta ja kuuliaista luonnettaan
-  monipuolisuutta

Kilpailukalenteri

TYÖKILPAILUT

 29.06.2018 - TYH. Kadotetut Suomenhevoset - pariveto - 3/14
 29.06.2018 - TYH. Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 2/18
 28.06.2018 - TYH. Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 4/18
 26.06.2018 - TYH. Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 2/19
 26.06.2018 - TYH. Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 1/18
 20.06.2018 - VILLIT, Kototalli - metsäajo - 3/21
 18.06.2018 - VILLIT, Kototalli - juoksukoe - 4/19
 17.06.2018 - VILLIT, Kototalli - juoksukoe - 2/19
 16.06.2018 - TYH, Originals - juoksukoe - 3/19
 16.06.2018 - VILLIT, Kototalli - juoksukoe - 4/19
 15.06.2018 - VILLIT, Kototalli - metsäajo - 3/21
 14.06.2018 - VILLIT, Kototalli - metsäajo - 3/21
 30.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - pariveto - 4/16
 30.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - veto - 3/21
 30.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 4/16
 22.01.2018 - TYH, Kototalli - pariveto - 1/14
 14.02.2018 - TYH, Originals - juoksukoe - 2/16
 25.01.2018 - TYH, Kototalli - parikyntö - 3/15
 25.01.2018 - TYH, Kototalli - parimetsäajo - 3/15
 24.01.2018 - TYH, Kototalli - juoksukoe - 1/14
 24.01.2018 - TYH, Kototalli - veto - 4/25
 22.10.2017 - TYH, Originals - juoksukoe - 2/11
 08.10.2017 - TYH, vrt Mustang - juoksukoe - 3/13
 30.04.2017 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyttöajo - 4/43
 29.04.2017 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 5/32
 22.02.2017 - TYH, Latokartano - käyntikoe - 6/49
 07.02.2017 - TYH, Penrose Shires - metsäajo - 3/36
 26.09.2015 - TYH-CUP, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 1/29
 20.02.2014 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 4/25
 19.02.2014 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 2/27
 18.02.2014 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 1/27
 17.02.2014 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 2/25
 29.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parimetsäajo - 2/15
 28.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 4/16
 27.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 2/20
 26.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 2/16
 26.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - kyntö - 4/22
 24.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parikyntö - 4/16
 24.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parimetsäajo - 2/15
 23.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - kyntö - 2/22
 21.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - kyntö - 2/22
 21.04.2018 - VILLIT, Kadotetut Suomenhevoset - parimetsäajo - 2/15
 19.04.2018 - TYH, Pohojola - parimetsäajo - 2/15
 17.04.2018 - TYH, Pohojola - juoksukoe - 3/17
 15.04.2018 - TYH, Penrose Shires - veto - 2/33
 15.04.2018 - TYH, Penrose Shires - parikyntö - 1/21
 14.04.2018 - TYH, Penrose Shires - parikyntö - 3/21
 21.01.2018 - TYH, Kototalli - juoksukoe - 2/14
 21.01.2018 - TYH, Kototalli - parikyntö - 1/15
 20.01.2018 - TYH, Penrose Shires - parikyntö - 3/13
 19.01.2018 - TYH, Penrose Shires - juoksukoe - 1/12
 18.12.2017 - TYH, Originals - juoksukoe - 4/19
 16.01.2018 - TYH, Penrose Shires - juoksukoe - 3/12
 21.10.2017 - TYH, Originals - juoksukoe - 1/11
 05.10.2017 - TYH, vrt Mustang - juoksukoe - 2/13
 29.04.2017 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 6/38
 22.02.2017 - TYH, Latokartano - juoksukoe - 5/35
 08.02.2017 - TYH, Penrose Shires - metsäajo - 6/36
 26.09.2015 - TYH-CUP, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 1/24
 01.10.2015 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - juoksukoe - 3/12
 30.01.2014 - TYH, Heawyweight Drafting - käyttöajo - 5/35
 13.12.2013 - TYH, Heawyweight Drafting - käyntikoe - 4/18
 12.09.2013 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 1/27
 10.09.2013 - TYH, Kadotetut Suomenhevoset - käyntikoe - 2/27

RAVIT

 30.04.2014 - VRER, Noreen Trotters - t-ajo 2100m kv - 9/11 
 23.04.2014 - VRER, North Stable - r-ajo 2100m kv - 1/8 3000v€
 15.04.2014 - VRER, Piilopaikka - t-ajo 2100m kv - 6/12
 07.03.2014 - VRER, RT Valtaria - ryhmäajo kv 2100m - 5/7 50v€
 10.02.2014 - VRER, RaPu - r- ajo kv - 10/12 
 07.02.2014 - VRER, Bulevardi - ryhmäajo kv 2100m - 1/5 1500v€
 30.01.2014 - VRER, RaPu - r- ajo 1600m kv - 5/12
 31.12.2013 - VRER, North Stable - tas. ajo 2100m sh - 2/7 1000v€
 25.12.2013 - VRER, HäRa - tas. ajo kb 2200m - 6/8
 31.12.2013 - VRER, Kerystonin Kartano - ryhmäajo sh 1609m - hpl
 28.09.2013 - VRER, Minnantila - tas. ajo sh 2100m - 8/10
 31.08.2013 - VRER, Burnout Stable - ryhmäajo kv 1609m - 5/12 100v€
 26.08.2013 - VRER, Atomic Racers - tasoitusajo kv 2200m - hlo ep
 21.08.2013 - VRER, Keryston - tasoitusajo kv 2600m - 11/11
 15.08.2013 - VRER, Burnout Stable - ryhmäajo kv 1609m - 8/10
 01.07.2013 - VRER, Koelähtö - starttaamattomat kv - 1/9 50v€

NÄYTTELYT

 15.12.2013 - PKK, VRRK - suomenhevoset, tuom. Minna - EO-sert (LKV, BIS3)
 19.11.2013 - PKK, Virmaveden Hevostila - suomenhevosorit, tuom. Chao/Elisa- EO-sert (LKV, BIS2)
 01.11.2013 - PKK, VRRK - ravihevoset, tuom. Elisa - EO-sert (LKV, BIS2) 
 20.10.2013 - PKK, Artsin Ravitalli - kylmäveriravurit, tuom. Aksu - EO-sert
 15.12.2013 - PKK, Atomic Racers - kylmäveriorit, tuom. Kurobaika - KTK-sert (BIS2)
 20.05.2018 - VSN, Adina - suomenhevosorit, tuom. dookie - SW3, 39p
 22.06.2018 - VSN, Hirttivaara - suomenhevosorit (piirretyt), tuom. dookie - SW2, 39p
 31.07.2018 - VSR, Virtuaaliset Suomenratsut - piirretyt, tuom. Lissu T. - II-palk. 

Päiväkirja

Kantakirjalausunto

18 + 16 + 18 = 52 p. (72 % + 64 % + 72 % = 69%)
- Hyvät leimat, aavistuksen matalaraajainen, kaunispiirteinen pää, hyvä kaula, selkä ja lanne saisivat olla täyteläisemmät, hyvä vahva etuosa, hieman kevytluustoiset etusääret, pystyt kaviot, kapeahko reisi, suorahko kinner. Kaunista ja elävää väritystyötä, ihana otsatukka ja harja! /br> - Sukupuolileima erinomainen, rotuleima tyydytävä. Melko ratsutyyppinen. Aavistus ponimaisuutta. Syvärunkoinen, hyvässä lihaskunnossa. Sopusuhtaiset ja hyväasentoiset jalat. Erinomainen toteutus, jossa värisävyjen solujanta on upeaa. - Sukupuolileima erinomainen, mutta ravileima huono (ratsutyyppi). Saisi seisoa ehkä vähän ryhdikkäämmin. Hieman etupainoinen, mutta varsin komea ori.


Rate My Ponyn Ensiarvostelu- tilaisuus

Tallin pihalla oli kauhea hulabaloo menossa, kun meillä oli kaikki hevoset lähdössä uuteen Rate My Pony- ensiarvostelutilaisuuteen. Sieltä saataisiin hieman lausuntoa, että millaisia noi meiän hevoset on (tai tietenkihä me tiedettiin itse, mutta onha se nätti lisä kun kasvatin ostajat tahtovat vanhemmista lisätietoa ja sitä on suoraa paperilla selvällä suomella). Me oltiin jopa vuokrattu iso hevoskuljetusauto, ettei tarvis lähtä monella autolla erikseen trailerien kanssa säätämään ja kaikki kaverit sekä sukulaiset oltii pyydetty apukäsiksi joilla oli edes jonkinlaisia hevosmiestaitoja.

Paikan päälle saavuttua oli aikataulu kiireinen, koska yksinkertaisesti ilmotettaviamme hevosiamme oli niin paljon. Minä ja mieheni oltiin hevosia esittelemässä ja muut hoitivat esittelykuntoon hevoset. Ihmeen hyvin homma luisti kumminkin, jos ajattelee että kiire oli ja yleensä silloin sattuu asiat menee aina päin puita. Arvostelupäivän jälkeen olimmekin totaalisesti aivan puhki, eikä illalispöydän ääressä paljon sanoja vaihdettu. Tyydyimekkin vain selailemaan yksitellen jokaisen hevosen lausunnot läpi. Vaakun lausunto meni näin:

Erinomaiset jalat ja kaviot, runko ja takaosa hyvät sekä pää,kaula ja etuosa kohtalaisia. Käynti erinomainen, ravi kohtalainen ja laukka hyvä. Kohtalaisen rohkea, älykäs ja kuuliainen ori. Temperamenttia löytyy, mutta saisi olla herkempi. Erinomainen kestävyyskunto, voimassa ja hyppytekniikassa ei moitittavaa. Saisi koota itsensä paremmin. Nopeudeltaan ja ketteryydeltään kohtalainen. Ratsastettavuus ja ajettavuus yleisesti hyvä. Tilaisuudessa oli hermostuneen oloinen, joka karsi käyttäytymispisteitä. Lopputuloksesi tuli 3 Star Prospect 1017/1900 pisteestä.


24.09.2017 Päiväkirjamerkintä

Vaakun elämässä on kerennyt paljon tapahtumaan vuosien aikana. Vaakku on joutunutkin vaihtamaan muutamaan otteeseen kotia ja toivotaan, että ori löytäisi vihdoin ja viimein meiltä täältä Originalsista loppuelämän kodin. Vaakku olikin meille mitä loistavin löytö ja se tulee varmasti olemaan tärkeä osa perhettämme. Vaakku on sopeutunut hyvin pihatto elämään ja pystyy jo vuorokautisesti asustamaankin pihatossa. Ori on elämänsä kunnossa ja toivomme vielä, että pääsisimme kisoissa sillä pyörähtään, vaikka sillä on jo kilpailuja paljon takana.


31.12.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Latu

Vaakun juoksut eivät ole menneet tällä haavaa oikein putkeen, mutta näin aivan kauden lopuksi ukko päättikin yllättää ja juoksi juuri äsken kakkossijan huiman loppukirin voimalla ajalla 29,3. Heti lähdön jälkeen näytti siltä että Vaakku painaisi laukalle, mutta ihme ja kumma vieköön kun se sittenkin pysyi ravilla ja pääsi hyvin keskirintamalle kytikseen. Tasaisesti ori painoi ohi muista yksi kerrallaan, kirittäen ihan hemmetin hurjasti loppuun ja jääden paria metriä vaille ykkössijasta. Tässä vaiheessa olin katsomossa jo silpunnut lähtölistan ja järsinyt kynnet olemattomiin.

Meinasin jo siirtää Vaakun pois radoilta ratsunhommiin ja ostaa toisen juoksijaorin tilalle, mutta ehkäpä se kuuli suunnitelmistani kun tänään näytti mihin oikeasti voi pystyä, jos vain huvittaa juosta. Nyt kun Vaakun vaan saisi jokaisessa lähdössä samanlaiseen vireeseen!


11.09.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Latu

Uusi aluevaltaus Vaakulta: työajo! Kotona herra on vetänyt aina ihan mukisematta reessään niin kirkkokansaa kuin halkopinoakin, joten villinä ideana Vaakku sitten ilmoitettiin työhevoskisoihin Kadotettujen Suomenhevosten tiloissa, juoksu- ja käyntikokeeseen. Juoksukokeessa Vaakku veti hieman hernettä nenään ohjasotteista ja painoi siitä sitten laukalle mikä tiputtikin meidät pois kärkipisteiltä, mutta käyntikokeessa ori sai kiitosta reippaasta mutta selkeästä käynnistään sekä yhteistyökyvystään. Loppujen lopuksi käyntikokeen sijoitus meillä oli kakkonen, ja sininen ruusuke koristaa nyt ylpeänä Vaakun karsinaa. Kyllä joka talossa nyt pitää sentäs työhewoinen olla. ;)


04.07.2013 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Latu

Vaakun ura vaikuttaa hienolta, mikäli nyt ainakin sen alkua on uskominen: koelähtöön lähdettiin hieman varautuneesti ihan vain testailemaan että olisiko orilla mahkuja radoille vai pistetäänkö höösäjuoksija suoraan ratsukoulutettavaksi jonkun mukavaksi harrastekaveriksi, mutta niin vain Vaakku yllätti ja täräytti ensimmäisen sijan ilman yhtään ainutta laukkaa, siistillä ja pitkällä ravilla liidellen. Ei sitten kotitreeneissä ole herra suostunut yhtä nätisti kulkemaan, ehkäpä se halusi vain yllättää meidät... Kunhan vain jatkossakin juoksisi sitten kisatilanteessa samaan malliin kuin viime maanantaina niin ollaan tyytyväisiä.