Cirion Cashmere

Maastolenkki, kirjoitti omistaja

Caralla ja minulla oli tänään ohjelmassa rennomman puoleinen maastoreissu. Pari pakkasastetta teki ilmasta hieman kirpeän, mutta ei liian; taivaalta loistava aurinko teki päivästä erittäin kauniin ja maastoilulle sopivan ajankohdan. Haettuani Caran tarhasta sisälle, riisuin sen loimikerroksiensa alta ja ryhdyin harjaamaan sen lyhyttä karvaa, aluksi kumisualla hieroen ja sen jälkeen puhdistin tamman tavallisella harjalla. Cara seisoskeli kaikessa rauhassa aloillaan koko hoidon ajan, kuunteli korvat hörössä tallipihan ääniä ja seuraili ohi kulkevia hevosia. Pian tamma oli valmis varusteet päällään, ja heitin sen takapuolen päälle vielä ratsastusloimen, ennen kuin suuntasin ruunikkoni kanssa ulos.

Caran kanssa on aina ilo lähteä maastoilemaan - se on rento eikä säpsyile tai pöllöile turhia, mutta tarvittaessa siitä löytyy vauhtia, toisinaan vähän liiaksikin. Etenkin yksin ollessa se oli kuitekin erittäin mukava maastokaveri, joten suuntasin kohti erästä tuttua maastoreittiä hymyssä suin. Cara tallusti menemään edelleen korvat hörössä, selvästikin kentältä ja maneesista pois pääsystä ilahtuneena. Kävelimme pitkän tovin ratsastuspolkuja pitkin, ennen kuin keräilin ohjia ja valmistelin tammaa siirtymään raviin. Ajatus eteen, ja Cara vaihtoi reippaasti askellajia. Aluksi annoin tamman ravata hyvin vapaassa ja rennossa muodossa, jotta se vertyisi vielä hieman. Jossain vaiheessa aloin tekemään hyvin kevyitä avo- ja sulkutaivutuksia suorahkolla tiellä, ja Cara vastasi apuihini innokkaasti ja hidastelematta. Pienen kontrollitestauksen jälkeen annoin sen jatkaa taas omaan tahtiinsa ilman ylimääräisiä taivutteluita ja asetteluita, kunnes siirsin ruunikon hetkeksi taas käyntiin. Tässä kohtaa käännyimme toiselle ratsastuspolulle, joka muuttui leveämmäksi pitkän pätkän ajaksi. Cara tiesi tarkkaan, että kohta mentäisiin - tämä pätkä kun oli hyvin yleinen laukkakohta. Lyhensin hieman ohjaa, annoin hyvin kevyet avut, ja Cara sinkaisi lennokkaaseen laukkaan. Nousin pystyasentoiseen kevyeen istuntaan, ja pidin vauhdin hyvin maltillisena, joka ei hieman yllättäväen haitannut tammaa. Se laukkasi pitkin, vetrein askelin, ja kuunteli hyvin, kun tein välillä askeleen lyhennyksiä ja pidennyksiä. Hetken päästä laskeuduin hieman edemmäs, ja annoin käsieni valua tamman kaulaa pitkin ylemmäs. Cara ymmärsi vinkin heti, ja alkoi painamaan kaasua pohjaan. Se kiihdytti innoissaan vauhtia, ja käytti hyvin koko kroppaansa nelistäessään niittyjen välistä tietä. Reippaan spurtin jälkeen siirsin nousin taas pystymmäs ja siirryin istumaan tiiviimmin satulaan, ja Cara hidasti pienen ja lyhyen vastustelun jälkeen vauhtiaan aina raviin asti, jossa jatkoimme vielä matkaa hetken. Lopulta siirsin tyytyväisenä puhisevan ruunikon käyntiin, ja annoin pidempää ohjaa. Cara pärski ja venytteli kaulaansa kovin iloisen oloisena, ja askelsi reipasta tahtia kotia kohti.

Kotipihaan päästyämme riisuin tamman varusteista ripeästi, loimitin ja annoin herkkuvettä ravinteilla höystettynä. Cara imi litkun pikavauhtia, joten pääsin pian viemään sen takaisin ulos nauttimaan auringonpaisteesta vielä hetken verran.