Edward II

Virallinen nimi Edward II
Rotu, sukupuoli Holstein, ori
Väri, säkäkorkeus Ruunikonkimo, 176cm
Syntynyt, ikä 01.10.2003 DE, 12v
Rekisterinumero VH13-044-0166
Omistaja dookie VRL-04373/Devilsfair
Koulutustaso ko. va A, re. 140cm, me. 12cm, CIC4
Painotuslaji Kenttäratsastus
Menestys, saavutukset KERJ 47 sijoitusta, ei saavutuksia

© Tomasz Siergiej

Luonnekuvaus

Uskomattoman ulkonäkönsä lisäksi Edwardilla on myös ihana luonne. Se rakastaa ihmisiä ja pitää huomiosta. Kaikki tekeminen on orin mielestä mukavaa eikä se rapsuttelustakaan kieltäydy. Tarhasta haettaessakin tulisi vaikka syliin, jos annettaisiin tulla. Edward osaa olla hieman liian innokas, mutta kuuntelee myös käskyjä erittäin tarkasti ja ymmärtää, jos on mennyt liian pitkälle intoilussaan.

Taluttaessa tammat vie monesti Edwardin huomion ja steppailulta on hankala välttyä. Kuitenkin muuten se osaa käyttäytyä ja kuuntelee kyllä, vaikka kiinnostus näyttäisi olevan muualla. Vierellä ori osaa kävellä nätisti ja ennemmin jää jälkeen kuin lähtee jyräämään.

Hoitaessa Edward saattaa hieman pyöriä, mutta komentaessa sekin loppuu. Harjojen kanssa ori ei ole nuuka vaan nauttii täysin rinnoin huomiosta. Vatsasta se kuitenkin herkästi kutiaa ja saattaa väistää takapäätään, kun ei ole hyvä olla. Tällöin kannattaa ottaa hieman kovempi harja ja vain jatkaa harjaamista. Kavioita nostaessa Edwardilla on paha tapa nojata ylös nostetulle jalalle melkein koko painollaan jolloin hoitaja joutuu kannattelemaan suurta oria. Tällöin kannattaa päästää irtia ja nostaa jalka uudelleen, jotta ori ei pääse tempuillaan helpommalla.

Edward on ratsastaessa energinen ja herkkä. Etenkin istuntaa se kuuntelee hyvin eikä siedä varsinkaan sitä, jos ratsastajalla ei ole lantio alla. Orista kuitenkin näkee, että se rakastaa liikkumista ja onkin oikea työmyyrä jopa niinä huonompina päivinä.
Kouluratsuna Edward on erittäin herkkä ja kuuntelee pienimpiäkin apuja tarkasti. Tämän vuoksi se ei ole helpoin ratsu. Mennessään sekaisin ori yleensä jatkaa edellisä tehtävää tai yrittää parhaansa mukaan kuunnella apuja. Askeliltaan Edward on unelma. Vaikka orin liikkeet ovat suuret samalla ne ovat uskomattoman pehmeät ja hyvät istua. Ravissa voi olla hankaluuksia istua harjoitusraviin, mutta mahdoton tehtävä ei sekään ole. Esteillä Edward saattaa kuumua hieman, mutta muuta ongelmaa ei ole. Lähestymisten kanssa ori tarvitsee kaiken tuen ratsastajalta ja selkeät ohjeet tai muuten Edward saattaa alkaa epäröimään ja kiertää esteen. Kieltäminen on viimeisiä asioita, mitä se tekee. Ori harvoin puomejakaan tiputtelee vaan ennemmin ottaa varmanpäälle ja hyppää korkeammalle kuin olisi tarve. Koostaan huolimatta Edward on erittäin ketterä ja kääntyy yllättävän näppärästi, jos ratsastaja vain osaa pyytää. Hyppytyylissäkään ei ole moitittavaa.

Maastoesteillä ori tarvitsee varman ratsastajan, joka osaa hillitä kuumempaakin oria. Päästessään vauhtiin Edward on oikea peto ja hyppää vaikka kaivoon, jos ratsastaja pyytää. Tämän vuoksi ei kannata yhtään antaa orin varaan, että "kyllä se osaa". Kyllähän se osaa oikein hyvin, mutta ilman selkeitä ohjeita ori saattaa lähteä säheltämään omiaan. Muuten Edward on aivan samanlainen kuin kentälläkin.
Kilpapaikoilla Edward antaa ehdottomasti kaikkensa ja joskus suorittaa jopa paremmin kuin kotona. Tammoja ori saattaa katsella, mutta ratsastaja selässä nekin jäävät vähemmälle huomiolle. Keskittymiskyky on orilla uskomaton eikä erikoisemmatkaan koristeet tai esteet pelota. Saati sitten hurraavat ihmiset katsomoissa.

© Tea

Sukutaulu

i. Elar evm
hol, 177cm, rn
ii. Elizar evm iii. Noble Shot evm
iie. Ordona evm
ie. Lontara evm iei. Lorenz evm
iee. Anglietta evm
e. Elegija evm
hol, 171cm, rnkm
ei. Elector evm eii. Corradium evm
eie. Riolette evm
ee. Wandura evm eei. Shanghai Chimes evm
eee. Bessie evm

i. Elar on luonteeltaan tuuliviiri, ori jonka kanssa jokainen päivä on erilainen. Elar on välillä laiska, välillä liian reipas, mutta kilpailutilanteessa kaikkensa antava hevonen jonka kanssa saa kisaradoilta hyvää menestystä. Elar on kenttäpainoitteinen. Elar on myös aavistuksen verran outo, sillä se tykkää erityisesti treeneistä, jotka on tehty myöhäisillasta, kun kaikkialla on pimeää ja hiljaista. Elarilla on 8 jälkeläistä ja se on myös kantakirjattu kakkospalkinnolle.

i. Elizar on kiva ori, jonka kanssa on ilo treenata, sillä ori on varustettu todella positiivisella asenteella. Orin mielestä työnteko on superkivaa, ja sen kanssa voikin toistaa samoja juttuja kerrasta toiseen. Kyllä ori sitten ilmoittaa, kun hänen mielestään on treenattu tarpeeksi, mutta pääosin ori on todella yritteliäs ja miellyttävä hevonen. Ruusukkeita orin kanssa kerättiin kiva kasa, mutta nykyään ori on täyspäiväisesti eläkkeellä, eikä astu enää tammojakaan. Jälkeläisiä orille kertyi kokonaisuudessaan 24 kappaletta.

ie. Lontara oli kuuma estepainotteinen tamma, jonka kanssa piti oikeasti tehdä töitä, että asiat sujuivat. Tamma oli sellainen, että jos sitä ei muistanut koko ajan ratsastaa, se helposti kielsi esteille, tai vaihtoehtoisesti otti puomin mukaan. Omistajansa kanssa tamma kiersi paljon estekisoja hyvällä menestyksellä, koska tällä parilla yhteistyö pelitti todella hyvin. Ruusukkeita ruusukkeiden perään, mutta jalkojen alkaessa reistailemaan, tamma jätettiin vielä tekemään 2 varsaa, joiden jälkeen se lopetettiin eläinlääkärin toimesta.

e. Elegija on ihan tavallinen harrasteratsu, jonka kanssa ei olla hirveästi kisakenttiä kierrelty. Muutama ruusuke on helpoista esteluokista napattu, mutta muuten tamma on toiminut omistajansa harrastekaverina. Luonteeltaan Elegija on oikein luotettava ratsu, jonka kanssa on mukava harrastaa niin sileällä, esteillä kuin maastossakin. Tammalla on myöskin 3 jälkeläistä, jotka ovat kaikki todella mukavia harrasteratsuja. Tällä hetkellä tamma tekee keikkaa eräällä ratsastuskoululla.

ei. Elector oli kuuma estehevonen, joka menestyi hyvin kansallisilla ja kansainvälisillä kilpakentillä. Ori tarvitsi selkäänsä kokeneen ja napakan ratsastajan, jotta tuloksia saatiin, ja se olikin luonteeltaan todella voimakastahtoinen. Kovin usein sen kanssa ei kuitenkaan kilpailuissa kierretty, mutta kun mentiin, niin silloin mentiin yleensä hakemaan ruusuke mukaan. Ori pääsi myös kantakirjaan ykköspalkinnolla, ja sille kertyi elämänsä aikana peräti 13 jälkeläistä.

ee. Wandura oli mukava estepainotteinen tamma, jonka kanssa niitettiin menestystä kilparadoilla niin seura- kuin kansalliseltakin tasolta. Tamma oli varma hyppääjä, ja luonteeltaan hieman kuuma, mutta käsissä pysyvä sataprosenttinen suorittaja - oikea unelma siis! Ruusukkeita tuli enemmän kuin tarpeeksi, ja myös kantakirjaan tamma pääsi ykköspalkinnolla, melko hienoa. Jälkeläisiä tammalle kertyi 5 kappaletta, ja taivasmatkalle tamma saateltiin 22-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.

© VRL-10352

Jälkeläiset

s. 20.09.2013 holst-o. Elijah DF, e. Bianca DF
s. 14.04.2015 holst-o. Scandic Ever Clear, e. Romantic Beginning SH
s. 05.04.2017 amwb-t. Selene Fair, e. Jangle Jollyglitter

Kilpailukalenteri (vain sijoitukset)

KERJ
04.08.2014KERJkutsuCIC44/25
05.08.2014KERJkutsuCIC44/25
08.08.2014KERJkutsuCIC41/30
11.08.2014KERJkutsuCIC43/30
16.08.2014KERJkutsuCIC44/30
20.08.2014KERJkutsuCIC42/30
20.08.2014KERJkutsuCIC41/30
21.08.2014KERJkutsuCIC43/30
23.08.2014KERJkutsuCIC42/30
24.08.2014KERJkutsuCIC45/30
28.08.2014KERJkutsuCIC42/41
31.08.2014KERJkutsuCIC41/40
13.10.2014KERJkutsuCIC32/20
13.10.2014KERJkutsuCIC42/17
14.10.2014KERJkutsuCIC41/23
17.10.2014KERJkutsuCIC32/20
17.10.2014KERJkutsuCIC41/17
18.10.2014KERJkutsuCIC42/23
18.10.2014KERJkutsuCIC43/17
19.10.2014KERJkutsuCIC41/17
20.10.2014KERJkutsuCIC41/17
22.10.2014KERJkutsuCIC32/20
22.10.2014KERJkutsuCIC44/17
23.10.2014KERJkutsuCIC43/17
09.11.2014KERJkutsuCIC43/30
14.11.2014KERJkutsuCIC44/30
18.11.2014KERJkutsuCIC44/30
26.01.2015KERJkutsuCIC43/30
28.01.2015KERJkutsuCIC45/30
29.01.2015KERJkutsuCIC43/30
02.02.2015KERJkutsuCIC44/30
03.02.2015KERJkutsuCIC42/30
06.02.2015KERJkutsuCIC43/30
10.02.2015KERJkutsuCIC42/30
16.02.2015KERJkutsuCIC44/30
16.02.2015KERJkutsuCIC44/30
17.02.2015KERJkutsuCIC45/30
20.02.2015KERJkutsuCIC43/40
21.02.2015KERJkutsuCIC46/40
22.02.2015KERJkutsuCIC43/40
22.02.2015KERJkutsuCIC42/30
26.02.2015KERJkutsuCIC41/30
27.02.2015KERJkutsuCIC45/30
01.03.2015KERJkutsuCIC44/16
01.03.2015KERJkutsuCIC42/30
05.03.2015KERJkutsuCIC45/30
08.04.2015KERJkutsuCIC43/27

Päiväkirja & valmennukset

Päiväkirjamerkintä

Maecenas lacinia, nunc a lobortis consectetur, risus ante faucibus ligula, vel egestas mauris felis nec sapien. Sed ante purus, luctus nec turpis quis, lacinia varius arcu. Nulla ullamcorper bibendum urna, eu pretium sapien cursus id. Ut fringilla, massa nec ornare elementum, quam massa semper libero, quis accumsan ligula lacus et nisi. Integer bibendum eros eget tellus pharetra blandit vitae eu augue. Donec dignissim aliquet mauris, ac tincidunt dolor egestas eu. Proin blandit purus at lacus semper condimentum. Fusce nec enim purus. Aenean in quam ac eros lobortis viverra. Nam gravida risus id sodales accumsan.


Valmennus

Maecenas lacinia, nunc a lobortis consectetur, risus ante faucibus ligula, vel egestas mauris felis nec sapien. Sed ante purus, luctus nec turpis quis, lacinia varius arcu. Nulla ullamcorper bibendum urna, eu pretium sapien cursus id. Ut fringilla, massa nec ornare elementum, quam massa semper libero, quis accumsan ligula lacus et nisi. Integer bibendum eros eget tellus pharetra blandit vitae eu augue. Donec dignissim aliquet mauris, ac tincidunt dolor egestas eu. Proin blandit purus at lacus semper condimentum. Fusce nec enim purus. Aenean in quam ac eros lobortis viverra. Nam gravida risus id sodales accumsan.

Ikääntyminen

Ikääntyminen vaihtunut reaalista satunnaiseen kesäkuussa 2014.


Tämä on virtuaalihevonen!